Kotimaiset lastenvaatteet ja lastenvaatteet riistopajoista

Eilinen MOTin ohjelma herätti ainakin keskustelua. Facebookissa ihmiset jakavat linkkejä ja kotimaiset lastenvaatevalmistajat jakavat niitä myöskin. Bloglovinin kautta sain myös todeta, että monet bloggaajatkin ovat ottaneet asian esille. Sinänsä toki hienoa asia, mutta kieltämättä tuli hieman sellainen olo, että ollaanko tässä nyt vain kiinni päivän puheenaiheessa ja kun aihe häviää otsikoista, häviää se myös perhebloggaajien mielestä? Toki pääasia, että asiasta puhutaan.

Kotimaisen MARLONin luomupuuvillainen kietaisubody, näitä löytää Prismasta, eivätkä todellakaan ole hinnalla pilattu. Laadustakin olen tykännyt ja meillä näitä vaatteita löytyykin paljon. 

On kuitenkin olemassa kotimaisia ja kotimaisia lastenvaatevalmistajia. Eli niitä "kotimaisia" jotka suunnitellaan Suomessa ja ompelutetaan Virossa, Portugalissa, Kiinassa ja niin edelleen. Sitten on niitä kotimaisia, jotka suunnitellaan ja  ommellaan Suomessa. Ompelun lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota kankaiden alkuperään ja sen jälkeen lankojen alkuperään. Toki itse vedän rajan tuohon lankaan.  Itselleni myös joskus Facessa huomautettiin, että mistäs luulet sen puuvillan tulevan? No, en ainakaan Suomesta. Mutta puuvillasta voi toki tehdä kangasta täällä meilläkin. Ja meillähän on ollutkin aikoinaan oikein loistava tekstiiliteollisuus. Enkä nyt siis kaipaa takaisin "vanhoja hyviä aikoja", kuten joku voisi huomauttaa. Harmittelen vain sitä, että nämä laadukkaat tekstiilituottamot on ajettu alas.

Metsola itsessään on kasvanut melko suureksi firmaksi ja sieltä kerrotaan, ettei vaatteita voida ompeluttaa Suomessa koska täällä ei ole tekijöitä heidän tarvitsemassaan mittakaavassa. Niin, ei varmasti ole kun tehtaat on suljettu. No miksi ne tehtaat on suljettu? Syynä voi toki olla ammattitaitoisen henkilökunnan puute, mutta varmasta suurempi syy on ollut raha. En toki väitä, että Metsola on tässä joku iso paha susi, mutta oikeasti, jos kaikki nämä Virossa ja Portugalissa ompelutyönsä teettävät lastenvaatevalmistajat siirtäisivät tuotannon Suomeen ja avaisivat yhteisen ompelimon (vaikka jonkun suljetun paikalle), niin työllistettäisiin monta työtöntä. Ja tuettaisiin sitä surullisen kuuluisaa rappeutuvaa hyvinvointiyhteyskuntaa.

Tamperelaisen Miraakkelin haalarit. Tykkään näissä pienissä valmistajissa myös siitä, että jokainen blogilapsi tai kerhokaveri ei ole puettu samanlaisiin vaatteisiin. 

Ja syy siihen, miksi toivoisin tekstiiliteollisuuden palaavan Suomeen on todellakin ensisijaisesti se, että me tarvitsemme täällä töitä. Laadukkaita lastenvaatteita voisi myös myydä muualle. Saisimme verotuloja ja voisimme tukea niillä perheitä ja lapsia ja vanhuksia. Toisekseen, en halua pukea lastani riistopajoissa tehtyihin vaatteisiin, vaikka kuinka joku vetoaisi siihen, että niiden olot siellä Bangladeshissä olisivat vielä surkeammat jos emme ostaisi niitä vaatteita. Paskapuhetta.  Koska mikä estää näitä suuryrityksiä ihan vain maksamasta enemmän palkkaa työläisilleen? Ja miksi he siirtävät tuotantonsa aina halvempaan maahan kun toisessa palkkataso nousee jos he kerran ihan vilpittömästi haluavat parantaa työläistensä oloja. Voitto, voittto ja voitto. Vaatteet pitää tuottaa halvalla jotta yritys saisi enemmän rahaa. Jos työläiset saisivat tehdä töitä vähemmän (työvuorojen pituus) ja rauhassa, vaatteiden laatu olisi parempi. Isommalla palkalla voisi saada näin ollen kestävämpiä vaatteita ja vaatteiden kierto kaupasta jätelavalle pitkittyisi. Tuotantoa voisi määrällisesti vähentää, maailmassa olisi vähemmän paskaa ja me kaikki voitaisiin paremmin. Paitsi ne ison yrityksen toimitusjohtajat ja osakkeenomistajat saisivat muutaman miljoonan vähemmän. 

MelliEcodesignin body ja Tutan kiinalaiset sukkahousut. Mellin vaatteet ovat todella laadukkaita, luomupuuvillaisia  Suomessa ommeltuja lastenvaatteita. Meillä kaksoiskokoinen body 80-86 on ollut käytössä koosta 74 lähtien. Mellin puuvilla tulee Kreikasta, joten en koe, että lastenvaate voisi tästä enää ekologisemmaksi tai eettisemmäksi muuttua. Ja jos body menee kolmen koon ajan, pysyy nukkaantumattomana ja pehmeänä pesusta toiseen, niin kyllä minä olen siitä valmis maksamaan kolmekymppiä. Tutan Kiinassa tehdyistä sukkahousuista en viitsi edes aloittaa.  Tai no, oikeasti, KIINASSA? Koska meillä täällä Suomessa ei ole sukkahousuvalmistajia?

En ymmärrä, miksi meillä on niin kiire tuhlaamaan ja ostamaan, ettemme välitä siitä, missä oloissa vaatteemme tehdään? Rahasta se ei enää ihan oikeasti ole kiinni. Käytettyjä vaatteita saa hyväkuntoisena ja halvalla. Ja omista tuttavistani ne, jotka eniten mainostavat sitä, ettei heillä ole rahaa ostaa kotimaista, ovat juuri niitä jotka niitä tehdastöitä tarvitsisivat. Ja niitä, keitä ei voisi vähempää kiinnostaa kun yritän vaikka lahjoittaa omia, vanhoja mutta vähän käytettyjä hyväkuntoisia vaatteitani pois (toki syy voi olla minun olemattomassa tyylitajussani, mutta viimeksi eilen tarjosin Facessa avoimesti kaikille Dieselin uutta vastaavia farkkuja. Ketä kiinnosti? Ei ketään.). Raha on hyvä tekosyy. Mutta siitä voikin sitten tehdä ihan oman postauksensa. Siitä, miten eettisesti ja ekologisesti tehdyt ostokset eivät todellakaan ole rahasta kiinni.