Rekki.fi:stä

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo jonkin aikaa. Yksi iso syy on ollut urheilun lisääntyminen vapaa-aikana ja ikuisuudet kestävä kirppisprojekti. Siis se, missä hankkiudun eroon kaikesta ylimääräisestä enkä hanki tilalle mitään uutta. Hankkiudun kyllä siihen tahtiin eroon tavarasta, että koen nettikirppikset jo sivutyökseni mutta näköjään edelleenkin hankin uutta tilalle melkein samaa tahtia. Nyt kuitenkin alan olemaan niin loppupuhki kirppistelyyn, että olen selvitellyt muita konsteja päästä eroon tavarasta josta vielä toivoo saavansa itselleen muutaman euron. Paljon tavaraa meiltä menee siis myös hyväntekeväisyyteen. 

Aina vain jatkuvan laman myötä Suomeen on alkanut ilmaantumaan nettikirppiksiä. Osa on jo lopettanut toimintansa lyhyen pyrähdyksen jälkeen ja osa porskutttaa vielä. Lähdin muutama kuukausi sitten kartoittamaan eri palveluita toiveenani päästä tavaroista eroon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Ensimmäisenä testasin Rekki.fi palvelua. Rekki toimii ajatuksella, jossa vaatteet lähetetään heille heidän laskuunsa ja he arvioivat lähetetyt vaatteet ja joko hylkäävät ja hyväksyvät ne. Hyväksytyistä vaatteista he tekevät tarjouksen ja hylätyt vaatteet menevät joko hävitykseen tai hyväntekeväisyyteen. Helppoa kuin heinänteko. Tai itsensä nolaaminen somessa.

Lähetin Rekkiin kahdet Volcomin 100% puuvillaa olevat farkut (eli siis varsin hyvälaatuiset farkuiksi), kaksi Volcomin t-paitaa, kaksi Nanson paitaa, yhden Nanson topin jota olen käyttänyt kerran, yhden Dieselin puuvillahuivin (2m pituutta), yhdet Carharttin housut, yhden uutta vastaavan Espritin pitkän neuletakin, kahdet Calvin Kleinin yöpuvunhousut, joita olin käyttänyt muutaman kerran ennen kuin lihoin niistä ulos, kaksi Coston käyttämätöntä hattua (kappalehinta n. 60 e) ja Marc o´Polon paidan.

Sain peräänhuuteluni jälkeen tarjouksen jossa ensinnäkin oli hylätty molemmat Calvin Kleinin housut, koska niissä oli käytönjälkiä (en tiedä mitä ne olivat, minun silmiini housut olivat ehjät ja puhtaat, mutta siis olin varmasti missannut jotain). Myös Marc o Polon paita hylättiin koska se oli likainen (en huomannut moista, paita on ollut käyttämättömänä kaapissani pesun jälkeen neljä vuotta, koska se ei ole mahtunut päälleni, hyvin mahdollista, että se oli likainen) ja myös Nanson toppi hylättiin, koska siinä oli käytön jälkiä. Käytin sitä kerran vuonna 2008 muutaman tunnin ajan kotona ja mielestäni se oli uutta vastaava. Lopuista vaatteista tarjottiin vaatteistani 47,60 euroa jos otan maksun heti ja 68 euroa jos otan maksun 1,5 kk päästä. Hyväksyin tarjouksen mutta en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Summa tuntui pieneltä kun olen tottunut itse myymään vaatteeni ja itsemyyntinä tuokin paketti olisi tuottanut enemmän itselleni.

Suuremman tuoton eteen olisin kuitenkin joutunut tekemään huomattavasti enemmän töitä. Vaatteiden kuvaaminen, mittaaminen, lataaminen vievät jo pitkän pätkän päivästä. Sen jälkeen alkavat kysymykset mitoista, sovituskuvista, onko kokoa vastaava, miksi luovun ja voinko kuljettaa sinne ja tänne. Sitten ihmiset tulevat jonoon, poistuvat siitä, tekevät tarjouksia, jättävät vastaamatta viesteihin ja niin edelleen. Väsyttää jo pelkkä asian ajatteleminen. Kyllä, olen saanut burnoutin Facekirppuilusta.

Ymmärrän, että postikuluineen ja myyntikuluineen toiminnan kannattavuuden takaamiseksi käytetyistä vaatteista ei voi maksaa liikaa.  Mutta toivoin silti saavani enemmän rahaa vaatteista. Rekki ei ollut vielä auki kun vaatteeni sinne lähetin ja odotin mielenkiinnolla missä hinnoissa vaatteeni pyörivät. Osan olen sieltä jo bongannut, ihan kohtuulliseen hintaan. Ei siis mitään ryöstöhintoja.  Ja heillähän se riski on, pahimmassa tapauksessa yksikään vaatteistani ei mene kaupaksi ja minulle maksettu raha on pelkkää tappiota. Alun järkytys on hälventynyt. Enää ei harmita oikeastaan yhtään. Hieman kyllä vieroksun ajatusta, ettei käytetystä vaatteessa saa olla käytönjälkiä vaikka ne huomioitaisiin hinnassa. Kaikkia ei pienet jäljet haittaa. Toisaalta, yksityishenkilönä tuotevastuu on hieman erilainen kuin yrityksellä, eli firman on parempi myydä primaa.

Loppupeleissä minun kannattaa myydä vaatteeni itse Facekirpuilla jos haluan maksimoida tuoton. Mutta jos lähden laskemaan omaa tuntipalkkaani, niin ei kannata. Ja se ajan käyttö, sitä saa kulumaan nettikirppistelyyn loputtomasti. Rakkaan puolisoni sanoin, sitä kannattaa valita miten vapaa-aikansa käyttää. Seuraava paketti merkkivaatteita on lähdössä Rekkiin kun saan vaatteet pesusta ja silitettyä ja tarkistettua. Nyt aion olla siis huomattavasti tarkempi ettei pakettiin eksy likaisia tai rikkinäisiä vaatteita. Olen myös aloittanut Vähänkäytetty.fi:n käytön, mutta se on sitten jo eri postaus. 

Keksin muuten yhden liikeidean, mikä tavallaan on kyllä jo käytössä.  Merkkivaatteiden liverkirppis. Eli sellainen, mihin tuodaan tietyn merkkiset vaatteet (ja tavarat) myyntiin myyntipaikan vuokraa vastaan. Kukaan ei halua myydä merkkivaatteitaan 50% provikalla, mutta luulisin, että moni olisi valmis maksamaan 30 e/vko pöydästä missä myydä vaatteitaan jos saavat myyntituoton täysin itselleen.

Huutonetistä ja Facekirpuista

Koska tykkään ostaa tavaraa, aivan liikaa tavaraa edelleenkin, niin olen päätynyt myös myymään tavaraa. Lähinnä siis vaatteita. Monesti oikeutan itselleni jonkun uuden ihanuuden ostamisen vain sillä, että tiedän että saan sen myytyä. Huono tapa, todellakin. Tälläkin hetkellä vaatehuoneeni on täynnä kasoja, joista osa on jo myynissä, osa on menossa livekirpulle (eli sellaiselle oikealle, fyysiselle kirpputorille) ja osa odottaa, että raahaan ne Hopeen. Tavaran määrä ahdistaa ja silti ostan sitä lisää. Sairasta, tiedän sen. Mutta kun ahdistun, laitan tavaraa myyntiin. Ja kun ahdistun, niin ostan sitä lisää.

Olen myynyt Huuto.netin kautta parisen vuotta tavaraa. Tykkään Huuto.netissä siitä, että siellä on käytössä palautteet. Eli ihmiset näkevät miten muut kauppani ovat menneet ja sitten toivottavasti rohkaistuvat ostamaan minulta tavaraa. Olen saanut sitä kautta myytyä paljon kenkiä ja vaatteita, itse asiassa niin paljon, että "pääsin" tehomyyjäksi. En oikein huomannut sillä suurtakaan vaikutusta Huutoplus-palveluihin, joista olin hetkeä aikaisemmin maksanut lähemmäksi 10 euroa. Mutta huomasin vaikutuksen siinä, että tehomyyjänä joutuu maksamaan provikkaa Huuto.netille jokaisesta toteutuneesta kaupasta. Nyt sitten menetin tehomyyjän statukseni, kun en ole tehnyt tarpeeksi kauppaa (myyntikelpoiset tavarat ovat vähentyneet kaapeistani sitten kuitenkin) ja heti perään menetin maksamani Huutoplus-palvelun, mikä tehomyyjälle oli kuitenkin ilmainen. En ole lukenut pienellä painettua printtiä käyttöehdoista, mutta tuntui hieman oudolta. Maksoin palvelusta, sain ilmaisen palvelun (paitsi provikat) ja menetin ilmaisen palvelun ja sitten menetin maksetun palvelun. Jonka piti olla 12 kk voimassa mutta ehdin käyttää sitä vain 1 kk ennen kuin siitä tuli ilmainen.

Huutonetin käyttö on myös ajoittain haastavaa. Teet ilmoituksen, lataat kuvat ja yrität julkaista, niin ilmoitus katoaa. Ehkä vika on itsessäni, omassa koneessani tai jossakin muualla ärsyttävää se on silti. Yleensä saan tehtyä yhden ilmoituksen ongelmitta ja seuraavan kohdalla sitten alkaa tämä katominen. Jokin aika sitten huutonettiin tuli ominaisuudeksi tarjousten tekemisen mahdollisuus, mikä on kyllä plussaa. Välillä vain tuntuu siltä, että pyyntihinta pitäisi laittaa isommaksi ihan vain että ihmiset saavat tarjota ja kokevat sitten tinganneensa. Itse kun tykkään pyytää suoraan sen hinnan mitä haluan.

Mutta tarjouskaupasta päästäänkin sitten niihin ongelmiin nettikirppistelyssä, mitkä ärsyttävät. Jos ostan paidan 60 eurolla, sovitan sitä kerran ja laitan sen myyntiin 30 eurolla, on paita liian kallis. Lasken hinnan 15 euroon postit sisältäen (ja nehän on sen 2-8 euroa), sitten alkaa kyselyt. Mikä materiaali? Joustaako? Mitat? Onko sovituskuvia? Missä päin sijaitsee? Miten on pesty (tätä kyllä kyselen itsekin koska yritän välttää hajusteuitettuja vaatteita)? Onko varastoitu ulkona vai sisällä? Onko pesunukkaa? Onko rummutettu? Pääseekö sovittamaan? Sitten varataan ja perutaan ja jonotetaan ja perutaan. Huoh. Lisäksi kuvien pitäisi olla hyvässä valossa otettuja ja vaatteiden silitettyjä. Anteeksi nyt vain mutta oikeasti? Ymmärrän kyllä, että halutaan varmistaa tuotteen sopivuus koska palautusoikeutta ei ole, mutta silti. Jos vaate maksaa 1/6 alkuperäisestä niin siihen sitten pitäisi myyjän vielä käyttää kaksi tuntia aikaa että saa sen myytyä? Vaate pitäisi pestä, silittää, mitata, kuvata ja mielellään vielä googlettaa sovituskuvia jos omaa kuvaa ei halua jakaa. Sitten vielä lataat kuvat koneelle ja teet ilmoituksen. Hyvässä lykyssä nettisivut kaatuvat muutaman kerran ennen kuin saat ilmoituksen ladattua ja valmiiksi.

Olen ehkä hieman suuripiirteinen tässä asiassa, mutta mielestäni liialla nypertämisellä kärsii koko kirppispointti. Osta se paita, jos haluat. Jos se ei sovi, myy eteenpäin. Koska ihan oikeasti, kaikista eniten ärsyttää ihmiset jotka kyselevät ja ihmettelevät eivätkä kuitenkaan osta! Välillä tuntuu, että Huutonetissä on sellaisia harrastelijakyselijöitä, jotka eivät edes halua ostaa. Ymmärrän kyselyn jos tuote on kallis tai harvinainen tai jotenkin epämääräisen näköinen, mutta kun perus t-paidastakin keksitään kymmenen kysymystä. Olen kerran jopa joutunut selvittämään useamman kysymyksen verran, miksi käytetyn DVD-paketin kunto oli "hyvä" eikä "uudenveroinen" jos ne olivat vain kerran katsottu läpi ja olivat ehjät.

Myönnän kyllä, että itsekin joskus kyselen. Mutta monesti kuitenkin ostan sen suurempia kyselemättä ja sitten tosiaan myyn eteenpäin jos ei kelpaa. Vaivansa siinäkin, mutta vaikka kuinka kyselisi ja tuumailisi ja mittailisi. niin mitään takuuta tuotteen sopivuudesta ei kuitenkaan ole. Mutta nettikirpikset ovat silti mielestäni hyvä ja pääasiassa toimiva idea.

Jos nettikirppistelystä tehdään liian vaikeaa, ihmiset vievät äkkiä tavaransa mielummin roskiin kuin alkavat näkemään vaivaa. Olen kyllä saanut tavaroitani myyytyä ilman sen suurempia selvityksiä enkä aio jatkossakaan lähteä sen kummempiin myyntipuheisiin alle 50 euron tuotteissa. En myöskään jatkossakaan myy käyttämättömiä tuotteita pilkkahintaan. Silloin mielummin lahjoitan ne pois. Hienoa on kyllä ollut huomata, miten paljon ihmiset nykyään myyvät ja ostavat käytettyä. Että kaiken nipottamisen jälkeen ollaan kuitenkin positiivisella suunnalla.

On muuten mielenkiintoisia nämä 30 000 ihmisen kirppisryhmät Facessa jonne aina ilmaantuu uusia jäseniä, jotka länttäävät ne myyntikuvat seinälle, ihmettelevät sitten miksi ne on poistettu ja monesti vielä pahoittavat mielensä kun pyydetään lukemaan säännöt. Miksi ne kuvat ei voi olla siellä seinällä? Mutta nyt kun meidän paikallisfacekirpussa oli villit päivät ja seinällä oli tuhat kuvaa niin voin kertoa, että se ei oikeasti toimi. Eli ei kuvia seinälle.

Lisää kirppislöytöjä

Meidän lapsi tykkää pienistä tavaroista, joten haalin kirpputoreilta pusseja, joihin on kerätty pieniä leluja. Pussit ovat usein täynnä varsin sekalaista tavaraa, joten pyrin aina katsomaan että sisällä olevat lelut ovat mieleisiä ja ehjiä. Olen valmis maksamaan pusseista sellaisen 1-5 euroa hieman sisällöstä riippuen. 

Löysin tällaisen ihanan Hello Kitty-laukkukodin, kahdella eurolla. Katossa oleva diskopallo pyörii ratasta pyörittämällä ja patteritkin tähän näköjään menevät. Emme ole kyllä laittaneet uusia tilalle, kun noita soivia ja villkuvia leluja tuntuu olevan jo enemmän kuin tarpeeksi. 

Ostan myös paljon kirjoja. En osta uutena kuin Suomessa painettuja kirjoja, joten kirpputoreilta on tuotu kotiin useampi kymmenen lastenkirjaa. Ostan vain ehjiä ja hyväkuntoisia ja yleensä olen valmis maksamaan kirjasta sen 1-2 euroa, toki paksummista kirjoista hieman enemmänkin. 

Kirpputoreilta voi tehdä hyviä löytöjä, etenkin leluista ja kirjoista puhuttaessa. Tiedän joidenkin ihmisten karsastavan käytetyn tavaran ostamista ja esimerkiksi lahjaksi ei kuulemma saisi antaa kirpputorilta ostettua. En kyllä ymmärrä miksi, jos tavara on hyväkuntoinen ja kelpaa käyttöön?  Miten se tekee siitä jotenkin vähempiarvoisen, että se on käytettynä ostettu? Itse kyllä näen asian aivan päin vastoin. Parhaita ovat lahjat, jotka ovat kierrätettyjä. 

Kirpputoreista

Tykkään käydä kirpputoreilla. Niillä itsepalveluversioilla. Kyllä ne livekirputkin (eli ne missä myyjät ovat paikan päälle) ovat ihan ok mutta ärsyttää kysellä hintoja. En myöskään tykkää tingata ja harvoin itse kun myyn niin tulen hinnassa vastaan. Nykyään olen kyllä yrittänyt Facekirpuilla laittaa hintoihin hieman tinkivaraa kun tuntuu, että joillekin on tärkeää päästä tinkaamaan kun kerran ollaan kirpputorilla. 

Puinen Brion maatila, jossa talon kansi aukeaa, 6 euroa. Tämä tuli meille. 

Tampereella asuessani kävin usein myymässä Radiokirppiksellä. Aloitimme jo 2000-luvun alussa ja jatkoimme vielä viime vuosiin asti. Mutta oikeasti, pöytien hinnat ovat nousseet taivaisiin ja kirpputorin henkilökunta on aina ollut varsin töykeää. Sellaista, että pitäisi aina pyytää anteeksi kun sinne tulee myymään tai ostamaan. Lisäksi sietlä tuntui aina lähtevän varsin paljon tavaraa asiakkaiden mukaan ilmaiseksi. Vanhat meikit tuntuivat kelpaavan erityisen hyvin.

Retrostiga, 17 euroa. Tämä jäi odottamaan vielä ostajaa.

Nykyään tykkään käydä Lempäälän Klaffissa ja piirongissa koska se on melko lähellä kotia, se on tarpeeksi iso olematta liian suuri ja siellä on pöydät täynnä tavaraa, sekä aikuisille että lapsille. Pöydän hinta ei päätä huimaa (27 euroa 6 päivää) ja tavara liikkuu hyvin. Ainoa harmi on, että monessa pöydässä on viikosta toiseen ne samat tavarat. Eli ihmiset pitävät siellä vakipöytiä kuukaudesta toiseen. Henkilökunta on ystävällistä.

Lumikin keittiö. Hinta oli muistaakseni 8 euroa, melkein vein kotiin mutta ajattelin miehen hermoja enkä ostanut. 

Toinen suosikki on Pirkan kirpputorikeskus. Tämä on kyllä useimmiten aivan kaameassa sotkussa pöytien osalta ja siellä on liian paljon ihmisiä ja pöydät liian täynnä. Lisäksi usein hinnoittelu tuntuu olevan hieman epärealistista. Viimeksi tällä viikolla ihailin Bratzeja, jotka olivat jo hieman elämää nähneitä 9e/kpl ja haaroista huonosti paikattuja legginssejä kahdella eurolla.

Tällä viikolla kävin tutustumassa myös lastentarvikekirpputori Intoon Ylöjärvellä. Tätä voin kyllä yhden käynnin perusteella suositella lämpimästä jokaiselle lapselliselle. Kirpputori oli valoisa, siisti ja suurin osa tuotteista oli hyvin hinnoiteltu. Myynnissä oli enemmän vaatteita kuin leluja, mutta esimerkiksi yksi seinä oli pelkästään kenkiä. Lisäksi löytyy vessa ja leikkipaikka. Myyjä kertoi, että pöydän hintaan kuuluu pöytien järjestely ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä ehdoton plussa! Oli kyllä miellyttävä kokemus, arkiaamupäivänä asiakkaitakin oli ihan kiitettävästi.

Nyt lauantaina kävin tutustumassa Viialan Kirpputori Parkkiin joka oli kyllä sellainen kirpputori oikein periteisessä muodossa. Pöydät olivat täynnä tavaraa, osa 80-luvulta lähtien. Tuotteita oli hinnoiteltu hyvin ja huonosti. Kirpputori oli iso ja siellä oli asiakkaita kahden aikaan mutta ei liikaa. Eli sai rauhassa tutkia. Mielenkiintoisia löytöjä olisi kyllä tehnyt vaikka kuinka paljon, jos olisi etsinyt muutakin kuin viisivuotislahjaa kaverin pojalle. Ainakin niitä nyt muotiin uudestaan tulevia leveälahkeisia farkkuja oli tarjolla useampi pari, sekä tietysti ne edellisessä postauksessa esitellyt reikäfarkut jossa ne ainoat reiät tosiaan olivat siellä haaravälissä.

Itselläni on kolibrin kärsivällisyys enkä jaksa penkoa. Joten kirpputoreilla etenen järjestelmällisesti ja nopeasti. Jos pöytä on liian täynnä tai liian sotkuinen, ohitan sen ellei silmään satu heti jotain mielenkiintoista. Jos pöydässä on kolme ensimmäistä tavaraa mielestäni ylihinnoiteltuja, en katso enää neljättä. Jos näistä kolmesta enemmän kuin yksi on rikki, en jatka katsomista enää toisen jälkeen. Julmaa mutta oikeasti, yksi ylihinnoiteltu tuote vielä menee, toisilla on enemmän tunnearvoa kuin toisilla ja yksi rikkinäinen tuote voi olla vahinko, mutta kaksi on jo liikaa.

Voin myös joskus ostaa rikkinäisen vaatteen jos se on sellainen, että saan sen korjattua tai vika ei häiritse omaa käyttöä. Haluan kuitenkin, että rikkinäisyys on selvästi ilmoitettu hintalapussa JA huomioitu hinnassa. Nykyään katson AINA vaatteiden (en lasten) materiaalin ja saumat. Kerran löysin Marimekon Made In Finland t-paidan kympillä ja onneksi tarkistin, koska toinen kainalo oli käsin ommelten korjattu ja varsin huonosti.

Nykyään etsin lähinnä leluja lapselle, joten katson aina ensimmäisenä pöytien alatasot. Testaan lelut ja katson peleistä, että niissä on kaikki osat mukana. Ostan paljon pieniä tavarapusseja koska tyttä tykkää pienistä esineistä. 1-2 euroa pussista on hyvä hinta, ellei kyseessä ole jokin keräilytavara. Ulkovaatteita en lapselle ole ostanut, koska en luota niiden vedenpitävyyteen kun en tiedä kuinka niitä on kohdeltu. En myöskään osta kosmetiikkaa jos se ei ole selvästi sinetöity ja käyttämätön. Villavaatteet laittaisin viikoksi pakkaseen oston jälkeen.

Kirpputorihuijaus osa 1

Lempäälässä on yksi suosittu kirpputori noin pöytien täyttömäärästä, vapaiden pöytien saatavuudesta ja asiakkaiden määrästä päätellen. Harmikseni täytyy kuitenkin todeta, että pöytävuokran ollessa melko halpa, monilla pöydillä on samat tavarat viikosta toiseen. Olen kuitenkin tehnyt sieltä löytöjä sekä näitä ei-niin-löytöjä.

En ymmärrä, mikä motivaatio yksityisellä kirpputorimyyjällä on huijata kirpputoriasiakasta? Miksi ei voi suoraan sanoa, jos esimerkiksi lasten pelistä puuttuu puolet pelin kannalta oleellisista osista ja peli kuitenkin maksaa useamman euron? Ja se kyseinen pelilaatikko on teipattu kiinni, aikamoisen vaivan on joku "ulkopuolinen" nähnyt jos on ensin irrottanut teipit, varastanut pari muovibanaania ja yhden pallon ja teipannut takaisin kiinni. Itse aina kirjoitan myyntilappuun, kaikki osat tallessa, tai puuttuu noppa tai muuta oleellista tuotteen kannalta tärkeää tietoa. 

Nyt jäi harmittamaan palapeliostos. Ostin pussitettuna viisi lasten puista palapeliä hintaan 1,50 euroa. Ilmeisesti jo hinnasta olisi pitänyt päätellä, että joku mättää... No, tässä tämä päällimmäinen palapeli. Hyvältä näyttää, eikö vain?

Seuraava onkin sitten jo vähän toinen juttu. 

a

Ja kolmas. Joka oli muuten sama kuin tuo ensimmäinen mutta vaan enemmän hajalla. Niin sanotusti osat jäi käteen. Neljäs oli sitten vielä rikkinäisempi versio numero kakkosesta ja vitosesta en onneksi enempää muista. 

Onneksi ostin palapelit askartelutarpeeksi, joten rikkinäisyys ei harmita muuten kuin että olisiko siitä voinut jotain mainita? Ja jollekin se 1,50 euroa neljästä rikkinäisestä ja yhdestä ehjästä palapelistä voi olla harmittavankin iso asia. Kuten vaikka lapselle, joka ostaa tuon paketin omilla rahoillaan. Oikeasti, mitä iloa ja kenellä tämä huijaus tuottaa? 

Lopuksi vielä taaperon hattuleikki. Äidin ompelemissa vaatteissa. 

Shoppailuhullu mikä shoppailuhullu. Kirpputorillakin.

Silloin kun päätin lopettaa turhan ostamisen, sain jotenkin selitettyä itselleni, että turha ostaminen on vain ja ainoastaan uuden ostamista. Jos ostan tavaran kirpputorilta käytettynä, ei se ole enää turha ostos. Vaikka se olisikin turha ja tarpeeton. Onneksi nykyään ehdin ja jaksan niin harvoin lähteä kirpputorille (ja onneksi ne ovat niin lyhyen ajan auki, luoja auttakoon kun niille joskus tulisi markettiaukiolot), että niitä turhia ostoksia ei tule kovinkaan paljon tehtyä. 

Viime syksynä vietettiin laatuaikaa Peräkonttikirppiksellä. Onneksi olin siellä miehen rahoilla kun olin unohtanut nostaa käteistä etukäteen ja Tampereen keskustan automaatit olivat tyhjänä kirpputoripäivänä. Kuvassa näkyy oikella osa löydöistä, tölkit ovat kuvausrekvisiittaa. 

Mutta joka ikinen kerta, kun sinne pääsee, iskee hulluus. Shoppailuhulluus. Joo, kato kun on halvat farkut, eurolla! Kyllähän mä näistä askartelen pari valasta ja lapselle housut. Ja hei, Bruce Springsteen-gollege, eurolla! Retroa, ostan! Onneksi se pieni järjentapainen päässäni on estänyt minua maksamasta vanhoista muoviastioista tai käytetyistä vaatteista maltaita, enkä keräile Miikkarin tai Popin vaatteita. Ostan niitä kyllä jos kohdalle osuu sellainen, mistä olen valmis maksamaan asiallisesti hinta-laatusuhteessa. Farkkuja kyllä keräilen kirppiksiltä ja lähipiiristä ja sitten pistän ne palasiksi ja teen niistä jotain ihan muuta. Ostan myös Marimekon vaatteita, niitä kotimaisia. Toki niissä on aika ajoin Marimekkolisä. Vai mistä muusta paidasta maksaisit 8 euroa, kun se on jo hieman haalistunut. Niin, ja saumasta ommeltu 15 cm matkalla iso reikä vihreällä langalla käsin niin, että harakkakin häpeäisi. No, onneksi se paita jäi pöytään. Olen siis oppinut tarkistamaan tuotteet ennen maksua. Jei minulle. 

Näitä valaita tehdään niistä kirpputorifarkuista. 

No mutta. Tänään oli huono päivä. Eilinen meni miehen laittaessa kodinhoitohuonetta ja en sitten ehtinyt itse tekemään mitään. Ja kun selkääkin särki niin tänään ei aamusta päässyt harrastamaan. Ja sitten harmitti. Onneksi  meillä oli lähellä MLL:n kirpputori jonne ehdittiin. Ostettiin lapsella Little Peoplen vene ja jäteauto, yksi minikokoinen Kaalimaankakara ja kirja ja tossut. Ja saatiin yksi Teletappi.  Mutta siinä vaiheessa kun minä olin silmät loistaen ja kädet täristen tekemässä elämäni ostosta, joka olisi ollut kovaa ääntä pitävä, todella tahnainen ja likainen Little people karuselli, mies laittoi stopin shoppailuhullulle. Onneksi. Mutta mikä se hyvä olo sitten taas oli kun lähdimme pois? Olin niin tyytyväinen kun olin tehnyt monta hyvää ostosta ja syli oli täynnä tavaraa. Ja niin halvalla! Niin se maailmaa pelastuu, shoppailemalla. 

Eiku, miten se meni?