Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oakley. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oakley. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

How cool is sulkapallo?


Lämpimän kesäpäivän ja minun viimeisen heinäkuun vapaaviikonlopun kunniaksi piti ensin murjottaa sisällä ja opiskella uusia työasioita, mutta mies sai ylipuhuttua pyörälenkille jonka jälkeen innostuimme vielä pelaamaan sulkapalloa kotipihassa. 


Pyörälenkillä käytiin koko perheen voimin miinus berni jolle lämpö olisi ollut liikaa. Sulkapallo puolestaan oli meidän yhteinen liikuntaharrastus raskausaikana joten mailat löytyvät kaapista. Aika ekologisten harrastusten lauantai, vai mitä? 


Päivän asuna Second Changen haaremihousut, nykyään koossa S-M entisen M-L sijaan. Lisäksi Uhanan puputoppi, TOMSin kengät (joista on tullut tämän kesän lempparit) ja Oakleyn aurinkolasit. Toki olisi voinut laittaa päälle jotain muuta kuin mustaa näin heinäkuun ensimmäisen lämpiman lauantain kunniaksi. 






maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäissunnuntain asukuvaa

Säiden puolesta on kyllä ollut ihan loistava pääsiäinen. Ei harrastusmielessä mutta kotonaolomielessä. Toki kiipeilyä harrastavana kalliolla olisi ollut mukavaa näillä lämmöillä mutta lapsen, koiran ja ison, keskeneräisen takapihan kanssa ne saavat nyt odottaa. Onneksi lämpö kelpasi myös pihatöihin. Sunnuntaina käyntiin myös nauttimassa mummon ruokapadoista ja siitä sai taas syyn pukeutua. 

Mekko on Kainon, Tampereen SEELESTÄ ostettu. Ihana kauppa, ihana omistaja ja vaatteet, joita voi ostaa melkein täysin hyvällä omalla tunnolla. Kaino on suomalainen valmistaja, eli vaatteet tehdään Suomessa. Laadukkaita neuleita, joihin rakastuin viime kesänä. Tämä ruusumekko on viime talvena ostettu. Taaperon haalari on ostettu viime kesänä Tampereelata lastentarvikekirpputorilta, joka ikävä kyllä lopetti toimintansa. Tuntuu kurjalta, että lastentarvikekirpputori toisensa jälkeen lopettaa, mutta ilmeisesti se toiminta ei kannata? 

Oakleyn aurinkolasit on tehty USA:ssa. Jostakin juuri luin kansainvälisten sopimusten kieltävän valmistusmaan vaikutuksen mm. kilpailutettaessa tuotteiden tekijöitä. USA on ainoa maa, joka ei noudata sopimusta vaan suosii kotimasta tuotantoa. Toki siellä palkat tehdastyöläisillä ovat hieman eri tasoa kuin meillä täällä, mutta toisaalta he ovat ainakin ymmärtäneet sen, miten oman maan työllisyyttä kasvatetaan. Aurinkolasit hankin viime kesänä Instrumentariumista. En verkkokaupasta, vaan ihan kivijalkakaupasta. Pyrin ostamaan liikkeistä jos se vain on mahdollista. Sekin on asia, jossa mielummin työllistän ihmisiä muutaman euron kustannuksella. 


Taaperon pipo on Papun mallistoa. Pitkään mietin, että ostanko kun sitä ei ole tehty Suomessa ja suomalaisia pipoja on tarjolla pilvin pimein. No, nyt se on ostettu, Tampereelta Pajumajasta. Kengät ovat Kavan kengät, eco-mallistoa. Kengät ovat tukevat ja ostin ne ennen kuin luin Lähiömutsin blogista lapsen kengistä. Sitä ennen minulle oli korostettu, että kengän pitää olla tukeva. Toisaalta täällä Suomen keväässä, talvessa ja syksyssä ei ulkona kovin kevyin kengin auta lapsen kulkea. Ja olen nähnyt kuvia kun yksivuotiaalle on kesäksi ostettu kahdeksan paria kenkiä. Meillä on neljät, yhdet niistä ennen syntymää ostetut Vanssit, yhdet kumisaappaat, nämä ja kevyemmät sandaalityyppiset Kavat. Mielestäni siinäkin on jo yhdet liikaa. 

Vansin kengät ovat nyt uudet, Ponkesista. Toivon, että nämä kestävät ja menevät pitkään. Ainakin väri on ns. ikuinen. Sukkahousut ovat Globe Hopea ja ostettu Tampereen One Man Bandista joskus viime syksynä. En kyllä ole sukkahousuihminen ja mekkojen kanssakin käytän herkästi farkkuja (juu, tiedän, tyhmältä näyttää) ja yritän opetella siitä nyt pois.