Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nalle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nalle. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. toukokuuta 2014

Ja kestovaipoista.

Oltiin viime viikonloppuna jälleen reissussa. Reissu kesti noin viisi tuntia ja sen aikana meni kolme kestovaippaa. Yksi menomatkalle, yksi paikanpäällä ja yksi kotimatkalle. Automatkoille yritän vaihtaa aina kuivan vaipan, en usko että se märän päällä istuminen kovin kivalta tuntuu, vaikka meillä monessa vaipassa sisäkankaana onkin coolmax, minkä siis pitäisi tuntua kuivalta ihoa vasten ja kyllähän se myös niin tekee.

Mutta halusin vielä tehdä kuvasarjan siitä, minkälaisia pakkauksia meidän peruspäivävaipat ovat. Kyseessä on taskuvaippa, jonne laitetaan yksi taittoimu sisällä (tai kaksi tiimaimua). Ja se on siinä. Vaipan käyttöikä 1-5 tuntia tilanteesta riippuen.



Tirsokkaan taittoimu Murun kankaasta. 



Taitellaan noin kolminkerroin mutta niin kapeaksi, ettei ole koko vaipan levyinen vaipan kapeimmasta kohdasta, vaan molemmille sivuille jää n. 1 cm tyhjää.  



Imu vaipan taskuun.


Ja näin paksu vaippa meillä on kaksinkertaisena. 



Kuosi ja tasku ovat Hahtuvahullun valikoimaa. Hahtuvahullu ja Nalle (Nanu) ovat vaippoja, joita en voi tarpeeksi kehua! 

perjantai 9. toukokuuta 2014

Nanu / Nalle



Uusia kestovaippoja. Tai no, on nää ollut meillä jo kohta pari kuukautta. Nanu on yövaippa / univaippa ja Nalle on päivävaippa. Molemmat ovat sisävaippoja, eli tarvitsevat päälleen vielä kuoren eli kosteussulkukankaan tai villahousut. Me ollaan käytetty kosteussulkukankaisia kuoria. Ja joskus merinovillaisia kuoria. Nallen ja Hahtuvahullun vaipat on meidän lempivaippoja. Sisävaippa ja kuori yhdistelmä toimii meillä parhaiten, mutta kevyempään käyttöön on myös all-in-one-vaippoja ja taskuvaippoja, joista saa ohuen paketin liikkuvaan käyttöön. 


 


Kestovaippailu alkoi niin, että käytin muutaman kerran päivässä kestovaippaa. Sitten pikkuhiljaa homma lähti sujumaan ja nykyään meillä kaikki vaipat ovat kestovaippoja. Kotimaista käsityötä, kestävää ja laadukasta ja mikä parasta, jätteen määrä on minimaalinen. Kestovaipat kestävät käyttöä ja nämäkin lähtevät kiertoon sitten kun meillä ei enää ole tarvetta. Olen antanut meidän pieniä vaippoja lainaan, koska periaatteessa kestovaipat paranevat käytössä. Toki tarrat keräävät nöyhtää itseensä mutta imukyky paranee joka pesussa. 



Nyt kun ollaan vauhtiin päästy, en koe tätä hankalaksi. Ja mikä parasta, nyt tiedän ettei lapseni jälkeen jää rekkalastillista jätettä joka maatuu noin 500 vuotta. Suosittelen, jälleen ja lämpimästi.