Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnion. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Aktivaatioranneke

Sain mieheltä pyytämättä lahjaksi aktivaatiorannekkeen. Ja sopivasti päivä sen jälkeen kun oli töissä kyseenalaistanut koko härpäkkeen. Ihanko oikeasti joku tarvitsee ranteeseensa välineen, joka kertoo että nyt pitää liikkua?

No sellainen omaa kättäni nyt koristaa. Kännykän kautta saan tiedot kalorinkulutuksesta, uniajasta ja keskisykkeestä. Ranneke kun mittaa myös sykettä. Toissapäivänä otin yli 16000 askelta, eilen 8500.

Se hyvä puoli rannekkeessa on, että eilen työpäivän jälkeen askeleita oli varsin vähän ja niinpä sitten kävelin ympyrää rautatieasemalla kun juna oli 12 minuuttia myöhässä. Toki olen tehnyt sitä aikaisemminkin mutta nyt vielä paremmalla motivaatiolla.

Eilisen päivän onni oli tuo myöhässä oleva juna ja sen vuoksi saatu hetki liikunalle.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Onni on.

Aloitin vuoden alusta Instagrammiini uuden tunnisteen #onnion. Pyrin päivittäin kuvaamaan yhden asian joka on tuonut minulle iloa sinä päivänä. Ja nimenomaan jonkun pienen asian, jonka olemassaolo tuo onnenhetkiä arkeen.

Tässä yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa emme kovinkaan usein pysähdy miettinään kuinka paljon iloa pienistä asioista voi olla. Se pieni asia voi olla hyvä huulirasva tai lapsen antama poskipusu. Tärkeintä kuitenkin olisi, että ne pienet hetket huomaisi ja niistä osaisi iloita.

Pyrin nyt huomioimaan niitä pieniä asioita entistä enemmän ja Instagrammi toimii siinä apuna.

Tänään #onnion lapsen kotimaiset Höön vaatteet. Suomessa suunniteltu ja valmistettu ja ennen kaikkea päällä mukavat ja pirteän näköiset.