Lämpimän lauantain käsittelemätön kuvapläjäys.

Täytyy laittaa Minna Parikan nettisivut boikottiin. Muuten omistan jälleen kohta liikaa kenkiä. Shoppailumania pysyy nykyään melko hyvin hallussa, mutta sitten aina välillä, hetkittäin homma karkaa käsistä. Yleensä keväällä ja syksyllä, eli silloin kun uudet mallistot ilmestyvät. Tälläkin hetkellä odotan kuin kuuta nousevaa Uhanan kesämallisto, jossa esiintyy jälleen ihana pupukuosi. Mutta jotta kaappien sisältö pysyy hallinnassa ja jotta voin jotenkin puolustella itselleni uusien asioiden ostamisen, niin myyn eteenpäin aina jotain vanhaa kun ostan uutta minkä lisäksi olen luvannut itselleni joka kuukausi lahjoittaa vähintää yhden ison ostoskassillisen (sellaisen Ikea-kassin kokoluokkaa) vaatteita tai tavaroita hyväntekeväisyyteen. 

Pois lahjoittaminen ja myyminen ei toki paranna maailmaa, mutta en suostu lopettamaan ostamista kokonaan koska haluan tukea pieniä (ja hieman suurempiakin) suomalaisia suunnittelijoita, jotka teettävät tuotteensa joko täällä Suomessa tai edes Euroopassa. Lisäksi luovun monesta asiasta sen eteen, että voin ostaa paremmilla mielillä uusia vaatteita. 

Seuraavaksi luopumislistalla on päivittäinen lihansyönti. Tänään tein itselleni kasvipitsan päivälliseksi ja se maistui yllättäen paremmalta kuin miehen lihapitsa. En suostu kuitenkaan luopumaan lihansyönnistä kokonaan. Rakastan liikaa hyvää ruokaa. 

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että jaksan kulkea edelleen työmatkani (pääasiassa) julkisilla enkä ole värjännyt hiuksiani kahteen vuoteen (ei kyllä ole tehnyt edes mieli). Muutenkin kosmetiikan käyttö on vähentynyt enkä siis huuhdo viemäriin enää puoliakaan siitä kemikaalimäärästä kuin aiemmin. Meille ei myöskään ilmesty mitään kausisisustustuotteita (jouluverhot nyt vaikka esimerkkinä) sohvatyynyt eivät vaihdu kevätmalleihin ja lakanatkin uusitaan vasta kun vanhat ovat kuluneet puhki. Ja totesin juuri lapsen huoneen sisustuksessa sängyn olevan ainoa ei-kierrätetty huonekalu. Siitä lisää myöhemmin. 

Päivän asuna kohta kaksi vuotta vanha Piia Hännisen farkkumekko, Minna Parikan tennarit, Lumi rannekoru, Salmiak Studion kierrätetystä suomalaistesta nahkasta tehty laukku ja kaulakoru Sininkasta. Ei taas niitä onnistuneimpia asuja, mutta menetteli. Tykkään kyllä tuosta mekosta yli kaiken, mutta kevyemmät sukkahousut ja muutama sentti kavennusta käyttäjälle tekisi hyvää.

Kaino ja 1vee

Juhlimme lapsen ensimmäisiä syntymäpäiviä tässä hetki sitten. Kotimaiset vaatteet päällä, tottakai. Tytölle tilasin Linnel Handmadelta mekon täältä ja itselläni oli Super Mukavasta viime kesänä ostettu Kainon sudenkorentomekko. Linnelin mekko täytyy esitellä myöhemmin, mutta tässä samassa yhteydessä en voi olla mainitsematta, että ompelun jälki oli mielestäni varsin hyvä ja näin ollen mekon hinta-laatusuhde oli loistava. 

Tykkään kyllä tästä Kainon mekosta ihan tosipaljon. Yhtenä adjektiivina. 

Täytyy muuten tehdä vielä erillinen postaus lapsen mekon lisäksi meidän lahjapolitiikasta ja siitä, miten me ikinä onnistumme kasvattamaan lapsemme niin, ettei synttärjuhlien tärkein hetki olisi se, kun saa lahjoja. Taitaa olla mission mahdoton. Jos jollakulla on vinkkejä siihen, niin niitä otetaan täällä auliisti vastaan.

Ja sitten vielä ohi aiheen. 

Olen miettinyt tämän blogin sisältöä pitkään. Ja tuntuu, että tällä hetkellä niin sisältö kuin kirjoittajakin ovat yhtä sillisalaattia. Koska rakastan itse vaatteita ja pyrin niiden ostamisessa ja käyttämisessä tekemään ostopäätökseni nykyään ekologisin ja eettisin vaikuttein silti niitä ostaen, niin tuntuisi luontevalta ryhmitellä blogi "muotiblogeihin". Toisaalta haluan kertoa myös lastenvaatteista, leluista, luomuruuasta, kierrätyksestä ja ajoittain jopa hullusta bernistä. Sitten mennäänkin jo perheblogin puolelle. Tai koirablogin. Tai jopa veto-hali-koirablogin. Lisäksi yritän epätoivoisesti viljellä ja kasvattaa kaikenlaista. Miten siis olisi puutarhablogi?  Ruokareseptejä tuskin tulen täällä kovinkaan usein jakamaan, joten ruokablogi-kategorian voin jättää pois. Huh. 

No, pointtina taisi olla se, että tämä blogi kaikkineen hakee vielä varsin pitkälle muotoaan ja toivon, että joku pysyisi mukana matkassa. Tärkeimpänä tavoitteenani on jakaa tietoa eettisistä ja ekologisista ratkaisuista tässä kulutushysterian valtaamassa maailmassa, jossa haalimme itsellemme niin kiireellä uutta tavaraa, ettemme ehdi perehtyä edes siihen mikä on tarina tavaroiden taustalla. Ja  sen kiiren keskellä tuskailemme samalla mihin tungemme vanhat tavaramme. Hankimme varastotilaa, isompia asuntoja ja heitämme hyvää ja huonoa tavaraa roskiin tai myymme eteenpäin ilmaiseksi koska kukaanhan ei maksa käytetystä kun uutta saa halvalla kaupasta. Tämä toki hieman kärjistäen.

Ajoittain vain ihmettelen, miksi meillä on liikaa kaikkea, mutta ei kuitenkaan mitään tarpeeksi? Miksi ainoa onni ja autuus hetkittäin tuntuu itsellänikin olevan se, että saan ostaa uutta? Miksi määritämme onnemme aina materiassa? Miksi emme tee ostopäätöksiämme muita ajatellen? Miksi emme halua tukea suomalaista työtä ja omaa hyvinvointivaltiotamme? Ja kuinka moni oikeasti ostaa tarpeseen, eikä vain "tarpeeseen"? Itse en ainakaan tarvitse mitään, mutta ostaminen on vain niin kivaa. Ja se on se tapa, josta haluan pois.  Niin, ehkä tämä blogi pitäisi vain laittaa kategoriaan "kulutushysteria ahdistaa, suoritan viherpesua". Mitä luulette, ei taida löytyä bloglovinista? Mutta nyt, ennen kuin se punainen lanka menee umpisolmuun, lähden nukkumaan. Viimeisen 35 tunnin aikana olen ollut 21 tuntia töissä, joten väsyttää.