Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. toukokuuta 2016

Rekki.fi:stä

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo jonkin aikaa. Yksi iso syy on ollut urheilun lisääntyminen vapaa-aikana ja ikuisuudet kestävä kirppisprojekti. Siis se, missä hankkiudun eroon kaikesta ylimääräisestä enkä hanki tilalle mitään uutta. Hankkiudun kyllä siihen tahtiin eroon tavarasta, että koen nettikirppikset jo sivutyökseni mutta näköjään edelleenkin hankin uutta tilalle melkein samaa tahtia. Nyt kuitenkin alan olemaan niin loppupuhki kirppistelyyn, että olen selvitellyt muita konsteja päästä eroon tavarasta josta vielä toivoo saavansa itselleen muutaman euron. Paljon tavaraa meiltä menee siis myös hyväntekeväisyyteen. 

Aina vain jatkuvan laman myötä Suomeen on alkanut ilmaantumaan nettikirppiksiä. Osa on jo lopettanut toimintansa lyhyen pyrähdyksen jälkeen ja osa porskutttaa vielä. Lähdin muutama kuukausi sitten kartoittamaan eri palveluita toiveenani päästä tavaroista eroon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Ensimmäisenä testasin Rekki.fi palvelua. Rekki toimii ajatuksella, jossa vaatteet lähetetään heille heidän laskuunsa ja he arvioivat lähetetyt vaatteet ja joko hylkäävät ja hyväksyvät ne. Hyväksytyistä vaatteista he tekevät tarjouksen ja hylätyt vaatteet menevät joko hävitykseen tai hyväntekeväisyyteen. Helppoa kuin heinänteko. Tai itsensä nolaaminen somessa.

Lähetin Rekkiin kahdet Volcomin 100% puuvillaa olevat farkut (eli siis varsin hyvälaatuiset farkuiksi), kaksi Volcomin t-paitaa, kaksi Nanson paitaa, yhden Nanson topin jota olen käyttänyt kerran, yhden Dieselin puuvillahuivin (2m pituutta), yhdet Carharttin housut, yhden uutta vastaavan Espritin pitkän neuletakin, kahdet Calvin Kleinin yöpuvunhousut, joita olin käyttänyt muutaman kerran ennen kuin lihoin niistä ulos, kaksi Coston käyttämätöntä hattua (kappalehinta n. 60 e) ja Marc o´Polon paidan.

Sain peräänhuuteluni jälkeen tarjouksen jossa ensinnäkin oli hylätty molemmat Calvin Kleinin housut, koska niissä oli käytönjälkiä (en tiedä mitä ne olivat, minun silmiini housut olivat ehjät ja puhtaat, mutta siis olin varmasti missannut jotain). Myös Marc o Polon paita hylättiin koska se oli likainen (en huomannut moista, paita on ollut käyttämättömänä kaapissani pesun jälkeen neljä vuotta, koska se ei ole mahtunut päälleni, hyvin mahdollista, että se oli likainen) ja myös Nanson toppi hylättiin, koska siinä oli käytön jälkiä. Käytin sitä kerran vuonna 2008 muutaman tunnin ajan kotona ja mielestäni se oli uutta vastaava. Lopuista vaatteista tarjottiin vaatteistani 47,60 euroa jos otan maksun heti ja 68 euroa jos otan maksun 1,5 kk päästä. Hyväksyin tarjouksen mutta en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Summa tuntui pieneltä kun olen tottunut itse myymään vaatteeni ja itsemyyntinä tuokin paketti olisi tuottanut enemmän itselleni.

Suuremman tuoton eteen olisin kuitenkin joutunut tekemään huomattavasti enemmän töitä. Vaatteiden kuvaaminen, mittaaminen, lataaminen vievät jo pitkän pätkän päivästä. Sen jälkeen alkavat kysymykset mitoista, sovituskuvista, onko kokoa vastaava, miksi luovun ja voinko kuljettaa sinne ja tänne. Sitten ihmiset tulevat jonoon, poistuvat siitä, tekevät tarjouksia, jättävät vastaamatta viesteihin ja niin edelleen. Väsyttää jo pelkkä asian ajatteleminen. Kyllä, olen saanut burnoutin Facekirppuilusta.

Ymmärrän, että postikuluineen ja myyntikuluineen toiminnan kannattavuuden takaamiseksi käytetyistä vaatteista ei voi maksaa liikaa.  Mutta toivoin silti saavani enemmän rahaa vaatteista. Rekki ei ollut vielä auki kun vaatteeni sinne lähetin ja odotin mielenkiinnolla missä hinnoissa vaatteeni pyörivät. Osan olen sieltä jo bongannut, ihan kohtuulliseen hintaan. Ei siis mitään ryöstöhintoja.  Ja heillähän se riski on, pahimmassa tapauksessa yksikään vaatteistani ei mene kaupaksi ja minulle maksettu raha on pelkkää tappiota. Alun järkytys on hälventynyt. Enää ei harmita oikeastaan yhtään. Hieman kyllä vieroksun ajatusta, ettei käytetystä vaatteessa saa olla käytönjälkiä vaikka ne huomioitaisiin hinnassa. Kaikkia ei pienet jäljet haittaa. Toisaalta, yksityishenkilönä tuotevastuu on hieman erilainen kuin yrityksellä, eli firman on parempi myydä primaa.

Loppupeleissä minun kannattaa myydä vaatteeni itse Facekirpuilla jos haluan maksimoida tuoton. Mutta jos lähden laskemaan omaa tuntipalkkaani, niin ei kannata. Ja se ajan käyttö, sitä saa kulumaan nettikirppistelyyn loputtomasti. Rakkaan puolisoni sanoin, sitä kannattaa valita miten vapaa-aikansa käyttää. Seuraava paketti merkkivaatteita on lähdössä Rekkiin kun saan vaatteet pesusta ja silitettyä ja tarkistettua. Nyt aion olla siis huomattavasti tarkempi ettei pakettiin eksy likaisia tai rikkinäisiä vaatteita. Olen myös aloittanut Vähänkäytetty.fi:n käytön, mutta se on sitten jo eri postaus. 

Keksin muuten yhden liikeidean, mikä tavallaan on kyllä jo käytössä.  Merkkivaatteiden liverkirppis. Eli sellainen, mihin tuodaan tietyn merkkiset vaatteet (ja tavarat) myyntiin myyntipaikan vuokraa vastaan. Kukaan ei halua myydä merkkivaatteitaan 50% provikalla, mutta luulisin, että moni olisi valmis maksamaan 30 e/vko pöydästä missä myydä vaatteitaan jos saavat myyntituoton täysin itselleen.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Best fashion is 2nd hand.







Päivän asuna: 
Hiuspinni Chanel  / Facebookin Design Corner huutokauppa
Paita T by Alexander Wang / Facebookin COS ja kumppanit kirpputori
Housut MEM by Paula Mallenius / Weecos (kierrätetystä materiaalista)
Saappaat Chanel / Facebookin kautta 
Laukku Céline / Vestiaire Collective 

Kaikki kierrätettyä. 

lauantai 22. elokuuta 2015

Huutonetistä ja Facekirpuista

Koska tykkään ostaa tavaraa, aivan liikaa tavaraa edelleenkin, niin olen päätynyt myös myymään tavaraa. Lähinnä siis vaatteita. Monesti oikeutan itselleni jonkun uuden ihanuuden ostamisen vain sillä, että tiedän että saan sen myytyä. Huono tapa, todellakin. Tälläkin hetkellä vaatehuoneeni on täynnä kasoja, joista osa on jo myynissä, osa on menossa livekirpulle (eli sellaiselle oikealle, fyysiselle kirpputorille) ja osa odottaa, että raahaan ne Hopeen. Tavaran määrä ahdistaa ja silti ostan sitä lisää. Sairasta, tiedän sen. Mutta kun ahdistun, laitan tavaraa myyntiin. Ja kun ahdistun, niin ostan sitä lisää.



Olen myynyt Huuto.netin kautta parisen vuotta tavaraa. Tykkään Huuto.netissä siitä, että siellä on käytössä palautteet. Eli ihmiset näkevät miten muut kauppani ovat menneet ja sitten toivottavasti rohkaistuvat ostamaan minulta tavaraa. Olen saanut sitä kautta myytyä paljon kenkiä ja vaatteita, itse asiassa niin paljon, että "pääsin" tehomyyjäksi. En oikein huomannut sillä suurtakaan vaikutusta Huutoplus-palveluihin, joista olin hetkeä aikaisemmin maksanut lähemmäksi 10 euroa. Mutta huomasin vaikutuksen siinä, että tehomyyjänä joutuu maksamaan provikkaa Huuto.netille jokaisesta toteutuneesta kaupasta. Nyt sitten menetin tehomyyjän statukseni, kun en ole tehnyt tarpeeksi kauppaa (myyntikelpoiset tavarat ovat vähentyneet kaapeistani sitten kuitenkin) ja heti perään menetin maksamani Huutoplus-palvelun, mikä tehomyyjälle oli kuitenkin ilmainen. En ole lukenut pienellä painettua printtiä käyttöehdoista, mutta tuntui hieman oudolta. Maksoin palvelusta, sain ilmaisen palvelun (paitsi provikat) ja menetin ilmaisen palvelun ja sitten menetin maksetun palvelun. Jonka piti olla 12 kk voimassa mutta ehdin käyttää sitä vain 1 kk ennen kuin siitä tuli ilmainen.


Huutonetin käyttö on myös ajoittain haastavaa. Teet ilmoituksen, lataat kuvat ja yrität julkaista, niin ilmoitus katoaa. Ehkä vika on itsessäni, omassa koneessani tai jossakin muualla ärsyttävää se on silti. Yleensä saan tehtyä yhden ilmoituksen ongelmitta ja seuraavan kohdalla sitten alkaa tämä katominen. Jokin aika sitten huutonettiin tuli ominaisuudeksi tarjousten tekemisen mahdollisuus, mikä on kyllä plussaa. Välillä vain tuntuu siltä, että pyyntihinta pitäisi laittaa isommaksi ihan vain että ihmiset saavat tarjota ja kokevat sitten tinganneensa. Itse kun tykkään pyytää suoraan sen hinnan mitä haluan.

Mutta tarjouskaupasta päästäänkin sitten niihin ongelmiin nettikirppistelyssä, mitkä ärsyttävät. Jos ostan paidan 60 eurolla, sovitan sitä kerran ja laitan sen myyntiin 30 eurolla, on paita liian kallis. Lasken hinnan 15 euroon postit sisältäen (ja nehän on sen 2-8 euroa), sitten alkaa kyselyt. Mikä materiaali? Joustaako? Mitat? Onko sovituskuvia? Missä päin sijaitsee? Miten on pesty (tätä kyllä kyselen itsekin koska yritän välttää hajusteuitettuja vaatteita)? Onko varastoitu ulkona vai sisällä? Onko pesunukkaa? Onko rummutettu? Pääseekö sovittamaan? Sitten varataan ja perutaan ja jonotetaan ja perutaan. Huoh. Lisäksi kuvien pitäisi olla hyvässä valossa otettuja ja vaatteiden silitettyjä. Anteeksi nyt vain mutta oikeasti? Ymmärrän kyllä, että halutaan varmistaa tuotteen sopivuus koska palautusoikeutta ei ole, mutta silti. Jos vaate maksaa 1/6 alkuperäisestä niin siihen sitten pitäisi myyjän vielä käyttää kaksi tuntia aikaa että saa sen myytyä? Vaate pitäisi pestä, silittää, mitata, kuvata ja mielellään vielä googlettaa sovituskuvia jos omaa kuvaa ei halua jakaa. Sitten vielä lataat kuvat koneelle ja teet ilmoituksen. Hyvässä lykyssä nettisivut kaatuvat muutaman kerran ennen kuin saat ilmoituksen ladattua ja valmiiksi.


Olen ehkä hieman suuripiirteinen tässä asiassa, mutta mielestäni liialla nypertämisellä kärsii koko kirppispointti. Osta se paita, jos haluat. Jos se ei sovi, myy eteenpäin. Koska ihan oikeasti, kaikista eniten ärsyttää ihmiset jotka kyselevät ja ihmettelevät eivätkä kuitenkaan osta! Välillä tuntuu, että Huutonetissä on sellaisia harrastelijakyselijöitä, jotka eivät edes halua ostaa. Ymmärrän kyselyn jos tuote on kallis tai harvinainen tai jotenkin epämääräisen näköinen, mutta kun perus t-paidastakin keksitään kymmenen kysymystä. Olen kerran jopa joutunut selvittämään useamman kysymyksen verran, miksi käytetyn DVD-paketin kunto oli "hyvä" eikä "uudenveroinen" jos ne olivat vain kerran katsottu läpi ja olivat ehjät.

Myönnän kyllä, että itsekin joskus kyselen. Mutta monesti kuitenkin ostan sen suurempia kyselemättä ja sitten tosiaan myyn eteenpäin jos ei kelpaa. Vaivansa siinäkin, mutta vaikka kuinka kyselisi ja tuumailisi ja mittailisi. niin mitään takuuta tuotteen sopivuudesta ei kuitenkaan ole. Mutta nettikirpikset ovat silti mielestäni hyvä ja pääasiassa toimiva idea.

Jos nettikirppistelystä tehdään liian vaikeaa, ihmiset vievät äkkiä tavaransa mielummin roskiin kuin alkavat näkemään vaivaa. Olen kyllä saanut tavaroitani myyytyä ilman sen suurempia selvityksiä enkä aio jatkossakaan lähteä sen kummempiin myyntipuheisiin alle 50 euron tuotteissa. En myöskään jatkossakaan myy käyttämättömiä tuotteita pilkkahintaan. Silloin mielummin lahjoitan ne pois. Hienoa on kyllä ollut huomata, miten paljon ihmiset nykyään myyvät ja ostavat käytettyä. Että kaiken nipottamisen jälkeen ollaan kuitenkin positiivisella suunnalla.

On muuten mielenkiintoisia nämä 30 000 ihmisen kirppisryhmät Facessa jonne aina ilmaantuu uusia jäseniä, jotka länttäävät ne myyntikuvat seinälle, ihmettelevät sitten miksi ne on poistettu ja monesti vielä pahoittavat mielensä kun pyydetään lukemaan säännöt. Miksi ne kuvat ei voi olla siellä seinällä? Mutta nyt kun meidän paikallisfacekirpussa oli villit päivät ja seinällä oli tuhat kuvaa niin voin kertoa, että se ei oikeasti toimi. Eli ei kuvia seinälle.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Lahjoituksia

Olen ottanut itselleni tavoitteeksi lahjoittaa joka kuukausi vähintään kassillisen tavaraa eteenpäin. Osa tavarasta päätyy Hopeen, osa hyväntekeväisyyskirpputorille. Vien kassin äidilleni, joka vie tavarat eteenpäin. Nyt kerään myös yhtä kassillista askartelutarpeita lahjoitettavaksi paikkakuntani päiväkoteihin. En siis osta uutta vaan lahjoitan vanhaa. Välillä olen kyllä ostanut uusia, meille liian pieniä, lastenvaatteita (suomalaisia) alennusmyynneistä ja ajatellut, että jos ne eivät enää pääse käyttöön meillä niin lahjoitan ne sitten uusina eteenpäin. 

Huhtikuussa lahjoitukseen päätyi mm. mekko


DVD-levyjä, koiran panta, pokkari, lompakko, vauvatumput, lelu-ukko, käyttämätön kosteusvoide (avaamaton), vaatekoukkuja ja suola/pippurisirotin. 


Marlonin body koossa 80, muovinen säilytysrasia, Haltin naisten kuorihousut ja Seppälän mustat collegehousut.  


Lisäksi jäi kuvaamatta: yhdet Dieselin ja yhdet Guessin farkut, Marimekon body koossa 80, DC:n huppari, yhdet uudet sandaalit, Pomarin naistenkengät ja jotain t-paitoja. Toivottavasti nämä nyt pääsevät käyttöön. Lähinnä nyt teen listaa itselleni, että kun jälleen etsin niitä yksiä farkkuja niin muistan myyneni ne. 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ompelujätteestä

Kotiompelu ei tosiaan ole mikään absoluuttisesti ekologisin vaihtoehto hankkia itselleen vaatteita. Toki jos ompelee vain kierrätetystä materiaalista, ollaan jo hyvällä mallilla. Mutta ihan samat säännöt pätevät kotiompeluun kuin tehdastuotettuihin vaatteisiinkiin. 

Vaatteita on turha ommella, jos niitä ei tule pidettyä. 
Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä epäekologisempaa. 
Kestävyys ja ajattomuus on tärkeää. 
Kankaiden hamstraaminen ei johda mihinkään. Paitsi tilan loppumiseen kaapista. 

Olen itsekin hamstrannut kankaita, lähinnä siksi että kivat kuosit tuntuvat loppuvan suomalaisista pienistä verkkokaupoista alta aikayksikön. Nyt pidän taukoa kankaiden ostamisessa. Kun ostan, pyrin ostamaan kotimaista luomukangasta. Seuraavaksi tulevat Euroopassa valmistetut, mutta muita yritän välttää. Ompelen, jos en löydä sopivaa kaupasta. Ensisijaisena haavena ompelun suhteen on kuitenkin oppia korjaamaan ja muokkaamaan vanhaa sekä tekemään vanhasta uutta. 

Yksi iso ongelma ompelussa on ompelujäte. Eli se mitä tulee saumurista ja kankaan leikkaamisesta. Olen ottanut periaatteeksi, etten hävitä mitään. Mitään, mille voisi olla vielä käyttöä. Tämä pätee myös ompelun suhteen. Yritän aina sovittaa kaavat kankaalle niin, että hukkapaloja tulee mahdollisimman vähän. 

Saumurin leikkuujätteestä olen tehnyt pehmolelujen täytettä (kuvassa taka-alalla olevat valaat) ja tyynyntäytettä. Tässä alla olevassa kuvassa on vanhasta t-paidasta tehty tyyny, jonka sisällä on ompelujätettä. Alemmassa kuvassa tyynyyn päälle on virkattu päällyste. Tyyny on painava ja melko kova, joten käytän sitä ensisijaisesti istumiseen lattialla. 



Olen tehnyt leikkuujätteestä myös hiuspantoja. 


Naamanpuhdistuslappuja. 


Ja lisää hiuspantoja. Jos jollakulla on hyviä lisäideoita mitä niillä pienillä tilkuilla voi tehdä, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Isommista tilkuista olen tehnyt kestolappuja, nenäliinoja ja suunnitelmissa on tehdä myös  nukenvaatteita. 


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kirpputoreista

Tykkään käydä kirpputoreilla. Niillä itsepalveluversioilla. Kyllä ne livekirputkin (eli ne missä myyjät ovat paikan päälle) ovat ihan ok mutta ärsyttää kysellä hintoja. En myöskään tykkää tingata ja harvoin itse kun myyn niin tulen hinnassa vastaan. Nykyään olen kyllä yrittänyt Facekirpuilla laittaa hintoihin hieman tinkivaraa kun tuntuu, että joillekin on tärkeää päästä tinkaamaan kun kerran ollaan kirpputorilla. 


Puinen Brion maatila, jossa talon kansi aukeaa, 6 euroa. Tämä tuli meille. 

Tampereella asuessani kävin usein myymässä Radiokirppiksellä. Aloitimme jo 2000-luvun alussa ja jatkoimme vielä viime vuosiin asti. Mutta oikeasti, pöytien hinnat ovat nousseet taivaisiin ja kirpputorin henkilökunta on aina ollut varsin töykeää. Sellaista, että pitäisi aina pyytää anteeksi kun sinne tulee myymään tai ostamaan. Lisäksi sietlä tuntui aina lähtevän varsin paljon tavaraa asiakkaiden mukaan ilmaiseksi. Vanhat meikit tuntuivat kelpaavan erityisen hyvin.

Retrostiga, 17 euroa. Tämä jäi odottamaan vielä ostajaa.


Nykyään tykkään käydä Lempäälän Klaffissa ja piirongissa koska se on melko lähellä kotia, se on tarpeeksi iso olematta liian suuri ja siellä on pöydät täynnä tavaraa, sekä aikuisille että lapsille. Pöydän hinta ei päätä huimaa (27 euroa 6 päivää) ja tavara liikkuu hyvin. Ainoa harmi on, että monessa pöydässä on viikosta toiseen ne samat tavarat. Eli ihmiset pitävät siellä vakipöytiä kuukaudesta toiseen. Henkilökunta on ystävällistä.

Lumikin keittiö. Hinta oli muistaakseni 8 euroa, melkein vein kotiin mutta ajattelin miehen hermoja enkä ostanut. 

Toinen suosikki on Pirkan kirpputorikeskus. Tämä on kyllä useimmiten aivan kaameassa sotkussa pöytien osalta ja siellä on liian paljon ihmisiä ja pöydät liian täynnä. Lisäksi usein hinnoittelu tuntuu olevan hieman epärealistista. Viimeksi tällä viikolla ihailin Bratzeja, jotka olivat jo hieman elämää nähneitä 9e/kpl ja haaroista huonosti paikattuja legginssejä kahdella eurolla.

Tällä viikolla kävin tutustumassa myös lastentarvikekirpputori Intoon Ylöjärvellä. Tätä voin kyllä yhden käynnin perusteella suositella lämpimästä jokaiselle lapselliselle. Kirpputori oli valoisa, siisti ja suurin osa tuotteista oli hyvin hinnoiteltu. Myynnissä oli enemmän vaatteita kuin leluja, mutta esimerkiksi yksi seinä oli pelkästään kenkiä. Lisäksi löytyy vessa ja leikkipaikka. Myyjä kertoi, että pöydän hintaan kuuluu pöytien järjestely ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä ehdoton plussa! Oli kyllä miellyttävä kokemus, arkiaamupäivänä asiakkaitakin oli ihan kiitettävästi.

Nyt lauantaina kävin tutustumassa Viialan Kirpputori Parkkiin joka oli kyllä sellainen kirpputori oikein periteisessä muodossa. Pöydät olivat täynnä tavaraa, osa 80-luvulta lähtien. Tuotteita oli hinnoiteltu hyvin ja huonosti. Kirpputori oli iso ja siellä oli asiakkaita kahden aikaan mutta ei liikaa. Eli sai rauhassa tutkia. Mielenkiintoisia löytöjä olisi kyllä tehnyt vaikka kuinka paljon, jos olisi etsinyt muutakin kuin viisivuotislahjaa kaverin pojalle. Ainakin niitä nyt muotiin uudestaan tulevia leveälahkeisia farkkuja oli tarjolla useampi pari, sekä tietysti ne edellisessä postauksessa esitellyt reikäfarkut jossa ne ainoat reiät tosiaan olivat siellä haaravälissä.

Itselläni on kolibrin kärsivällisyys enkä jaksa penkoa. Joten kirpputoreilla etenen järjestelmällisesti ja nopeasti. Jos pöytä on liian täynnä tai liian sotkuinen, ohitan sen ellei silmään satu heti jotain mielenkiintoista. Jos pöydässä on kolme ensimmäistä tavaraa mielestäni ylihinnoiteltuja, en katso enää neljättä. Jos näistä kolmesta enemmän kuin yksi on rikki, en jatka katsomista enää toisen jälkeen. Julmaa mutta oikeasti, yksi ylihinnoiteltu tuote vielä menee, toisilla on enemmän tunnearvoa kuin toisilla ja yksi rikkinäinen tuote voi olla vahinko, mutta kaksi on jo liikaa.

Voin myös joskus ostaa rikkinäisen vaatteen jos se on sellainen, että saan sen korjattua tai vika ei häiritse omaa käyttöä. Haluan kuitenkin, että rikkinäisyys on selvästi ilmoitettu hintalapussa JA huomioitu hinnassa. Nykyään katson AINA vaatteiden (en lasten) materiaalin ja saumat. Kerran löysin Marimekon Made In Finland t-paidan kympillä ja onneksi tarkistin, koska toinen kainalo oli käsin ommelten korjattu ja varsin huonosti.

Nykyään etsin lähinnä leluja lapselle, joten katson aina ensimmäisenä pöytien alatasot. Testaan lelut ja katson peleistä, että niissä on kaikki osat mukana. Ostan paljon pieniä tavarapusseja koska tyttä tykkää pienistä esineistä. 1-2 euroa pussista on hyvä hinta, ellei kyseessä ole jokin keräilytavara. Ulkovaatteita en lapselle ole ostanut, koska en luota niiden vedenpitävyyteen kun en tiedä kuinka niitä on kohdeltu. En myöskään osta kosmetiikkaa jos se ei ole selvästi sinetöity ja käyttämätön. Villavaatteet laittaisin viikoksi pakkaseen oston jälkeen.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vielä muutama joululahja

Vielä kahdelle pikkumiehelle nimikyltit joululahjaksi, vanhojen palapelien taustalevyille. 



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kaikki kierrätykseen

Vuosi sitten tajusin, että voi-, viili- ja jogurttipurkkien kannet voi kierrättää. Kuinkahan paljon meillä menee edelleen sekajätteeseen tavaraa, joka ei sinne kuulu?

Nämä menevät metallinkeräykseen.