Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka nykymaailmassa aikuisen ihmisen väsymyksen takaa tuntuu aina yleisen käsityksen mukaan löytyvän vähintään kilpirauhasen vajaatoiminta. Toinen vaihtoehto kroonisen väsymyksen takana tuntuu myös olevan borrelioosi. Ei sillä, etteikö näitä sairauksia olisi olemassa mutta siinä määrin missä keskustelupalstoilla niitä ajatellaan olevan niin meillä kaikilla olisi jompi kumpi. Myös homeen uskotaan selittävän mitä merkillisempiä oireita.
Kun ihminen kysyy jossakin sosiaalisessa mediassa kysymyksen mistä väsymys voi johtua, on vastauksien joukossa aina maininta kilpirauhasesta. Ihmisiä ohjeistetaan menemään lääkäriin ja vaatimiaan verikokeita. Osa myös kertoo, kuinka heidän vajaatoimintansa ei näy missään verikokeissa mutta oireet viittaavat siihen vahvasti. Ottamatta kantaa käynnissä olevaan kilpirauhaskeskusteluun hoitolinjojen suhteen voin kuitenkin kertoa, että väsymys ei pääsääntöisesti johdu kilpirauhasesta. Eikä borrelioosista. Eikä myöskään homeesta.
Perus arkipäivä lapsiperheessä alkaa yleensä noin kello 6-7. Aamurutiinit mennään yleensä kiirellä ja stressiä pukkaa päälle heti aamusta. Monesti takana on huonosti nukuttu yö. Työmatkat kuljetaan autolla ja töissä monesti ei montaa metriä liikuta. Töissä myös yhä useammin tuijotetaan tietokonetta ja tauolla omaa puhelinta. Näyttöaikaa tulee päivän aikana hurjia määriä. Silmät väsyvät ja päätä saattaa särkeä. Töistä lähdetään kotiin kaupan ja päiväkodin kautta. Ehkä joskus käydään jumpassa. Kotona ruokaa ja kotihommat, sitten lopuksi rentoudutaan televisison ja tietokoneen äärellä. Sänkyyn mennään kymmenen, ehkä yhdentoista aikoihin ja yöunta saadaan hyvänä yönä kahdeksan tuntia, huonona ehkä neljä tai viisi.
Aamu aloitetaan kahvilla, päivällä syödään jotakin nopeasti tai raskas lounas työpaikkaruokalassa ja illalla sitten toinen raskaampi ateria. Veden juonti unohtuu päivän aikana. Pahimmillaan syödään vain rasvaa ja proteiinia tai toisena ääripäänä vain sokeria ja hiilihydraatteja.
Mitä jos ensisijaisesti katsoisimme omia elintapojamme ja sitten vasta verikokeita? Mitä jos emme haluaisi korjata väsymystämme ensimmäisenä pillerillä vaan miettisimme, miten elämäntapojaan voisi muuttaa jotta jaksaisi enemmän? Ja mitä jos emme suoraan hyppäisi lisäravinteisiin ja superfoodeihin vaan ihan yksinkertaisimme omia elintapojamme?
Väitän vahvasti, ilman mitään sen kummempaa tutkimusnäyttöä, että jokainen meistä jaksaisi paremmin muutamalla yksinkertaisella muutoksella. Ensimmäisenä säännöllinen ruokarytmi ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio. Ei ihmedieettejä, ei paastopäiviä. Proteiinia, hitaita hiilihydraatteja ja rasvoja tasapuolisesti. Ei sokerisia tai keinotekoisesti makeutettuja välipaloja vaan esimerkiksi sen limsapullon tilalla pähkinöitä. Ruokavalion jälkeen hyötyliikunta käyttöön. Sisäjumpat on ihan ok, itsekin niitä nykyään harrastan mutta ihminen jaksaa paremmin kun ulkoilee säännöllisesti. Työpäivän jälkeen tietokone kiinni, sosiaalinen media ja televisio minimiin. Itselläni ainakin on paljon parempi olo kun luen kirjaa kaksi tuntia kuin silloin, kun tuijotan pädiä kaksi tuntia. Ja unihygienia kuntoon! Makuuhuone on nukkumista varten. Suomessa pimennysverhot ovat hintansa arvoisia ja makuuhuoneen lämpötila kannattaa pitää alle 20 asteessa.
Tiedän, että moni kokee olevansa liian kiireinen terveelliselle elämälle ja siksi apua haetaan purkeista ja verikokeista. Mutta monesti pääsee halvemmalla ja saa pidempiaikaista apua ihan vain käymällä omat elintapansa läpi. Vähän niin kuin minä olen tehnyt. Vähemmän sokeria, vähemmän tietokonetta, enemmän liikuntaa ja ruokavalion tarkistus. Ja nykyään nukun paremmin ja jaksan enemmän. Olen jopa lukenut ammattikirjallisuutta työpäivän jälkeen. Ja ne kilpirauhasarvot on tarkistettu, eikä niissä ollut mitään valittamista edes silloin kun olin väsynyt.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyötyliikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyötyliikunta. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Väsymyksen takana on oltava aina diagnoosi?
Tunnisteet:
hyötyliikunta,
kilpirauhanen,
lapsiperhearki,
medikalisaatio
tiistai 13. tammikuuta 2015
Hyötyliikunnasta, siitä joka kuuluu siihen elämäntaparemonttiin
Kun takana on neljän tunnin yöunet ja 11 tunnin työpäivä työmatkoineen, niin ensimmäisenä ajatus kotona odottavista lumitöistä olisi varmasti jotain siihen suuntaan, että eipä voisi vähempää kiinnostaa. Normaalisti nälkäisenä töistä kotiin tullessa, kun töissä ei taaskaan ehtinyt syömään kunnon lounasta, ensimmäinen ajatus on ruoka ja toinen ajatus on sohva. Ajatus siitä, että viettäisi tunnin verran ulkona ja tekisi vielä naapurinkin lumitöitä siinä omiensa ohella, ei ole tuntunut itselle kovin omalta noin niin kuin lähtökohtaisesti. Olen peruslaiska kun kiinnitetään huomiota työpäivän jälkeiseen aikaan. Laiska ja mukavuudenhaluinen.
Kun aamulla heräsin kello 3.30 en osannut aavistaakaan, että kello 17.10 olisin matkalla kohti Ideaparkkia ja kello 20.30 kirjoitan tätä tekstiä.
Haimme Ideaparkista lapselle Orthexin lumikolan kun heräsi epäilys, että taapero voisi siitä tykätä. No, tykkäsihän se kuin hullu puurosta ja näin ollen minäkin päädyin ahertamaan lumikolan ja lumentyöntäjän kanssa pihalla melkein tunnin verran.
Urakan jälkeen heräsi toinen ajatus. Päivän urheilu! Ja parhaalla mahdollisella tavalla, eli hyötyliikkuen. Päivä on ollut yhtä suurta oivallusta ja nyt on hyvä mennä nukkumaan. Toivottavasti jaksan löytää hyötyliikunnan ilon vielä monesta asiasta tämän vuoden aikana. Ja toivottavasti jaksan säilyttää sen ilon niiden asioiden parissa vielä jatkossakin. Nyt asiaa auttoi suurelta osin taapero, joka kolasi ja sitten istui lumipenkkaan ja söi onnellisena lunta varsin pitkään.
Kun aamulla heräsin kello 3.30 en osannut aavistaakaan, että kello 17.10 olisin matkalla kohti Ideaparkkia ja kello 20.30 kirjoitan tätä tekstiä.
Haimme Ideaparkista lapselle Orthexin lumikolan kun heräsi epäilys, että taapero voisi siitä tykätä. No, tykkäsihän se kuin hullu puurosta ja näin ollen minäkin päädyin ahertamaan lumikolan ja lumentyöntäjän kanssa pihalla melkein tunnin verran.
Urakan jälkeen heräsi toinen ajatus. Päivän urheilu! Ja parhaalla mahdollisella tavalla, eli hyötyliikkuen. Päivä on ollut yhtä suurta oivallusta ja nyt on hyvä mennä nukkumaan. Toivottavasti jaksan löytää hyötyliikunnan ilon vielä monesta asiasta tämän vuoden aikana. Ja toivottavasti jaksan säilyttää sen ilon niiden asioiden parissa vielä jatkossakin. Nyt asiaa auttoi suurelta osin taapero, joka kolasi ja sitten istui lumipenkkaan ja söi onnellisena lunta varsin pitkään.
Tunnisteet:
elämäntaparemontti,
hyötyliikunta,
lapsiperhearki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)