Näytetään tekstit, joissa on tunniste DC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DC. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä


Nyt se on kohta takana, elämäni toinen äitienpäivä. Parempi kuin edellinen, kun yritimme reilun viikon ikäisen kanssa käydä syömässä ravintolassa. Huuto alkoi kun astuimme ovesta sisään ja loppui kun astuimme ovesta ulos. Puolen vuoden päästä uskaltauduimme uudelleen samaan ravintolaan ja taas seurasi huutoa. Ehkä tyttö ei vaan tykkää siitä ravintolasta? 

Pari vuotta sitten äitienpäivän vietto oli yhtä tuskaa. Oma lapsi oli tuolloin toive, joka ei tuntunut toteutuvan. En ole kateellinen tai katkera niille, jotka lapsia saavat melkein jo ajatuksen voimalla. Enkä yleensä pahoita mieltäni niistä "miksi ette hanki lapsia" puheista. Olen vain kiitollinen siitä mitä meillä on, vaikka se huusikin puoli vuotta putkeen, repii hiuksista ja tällä hetkellä tuppaa hakkaamaan päätään joka paikkaan mikä eteen tulee. Olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut ja olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät tätä tule koskaan kokemaan vaikka se olisikin heidän suurin ja ainoa toiveensa. 

Kuvassa päällä on Mukavaa: panta, harmaa paita ja mekko harmaan paidan alla. Mukavat on hankitty Super Mukavasta Tampereelta ja Weecos.comista. Skeittikengät ovat DC:n ja ovat 2-3 vuotta vanhat. Pinkki laukku on itse virkattu ontelokuteesta ja siinä kulkee käsityöt mukana. Nyt olen suunnitellut, että ostan kesän aikana pari tiettyä vaatetta (kunhan vain tulevat vielä myyntiin) ja sitten en osta ennen syyskuuta yhtäkään vaatetta. Katsotaan miten käy. 

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kainoa, kainoa.






 Tän päivän asu oli Kainoa, ihanaa, kotimaista Kainoa. Pieni yritys, joka tekee neuleita. Tämä kaapinpiristys on ostettu viime syksynä Super Mukavasta tai Seelestä Tampereelta. En muista kummasta, molemmista kun on löytynyt Kainon tuotteita. Ja molemmissa on ihana, lämminhenkinen palvelu.

Kyseiset DC:n kengät ovat kaappiaarteet. Eli kengät, jotka odottavat käyttöönottoa. Toivottavasti se hetki tulee ennen kuin olen liian vanha skeittikenkiin. Vai voiko nykyään olla liian vanha skeittikenkiin? Jos vaikka skeittaa?



perjantai 21. maaliskuuta 2014

Uniikki Vietto

Joskus ennen joulua Tampereella oli Design on Tampere tapahtuma, josta löysin itselleni Palonin myyntipisteeltä aivan mahtavan paidan. Ainoa laatuaan, kierrätyskankaasta. Ja olinkin jo haaveillut tuollaisesta räikeästä sarjakuvakuosista. Ja pinkki värinä. No, tykkään ja paljon.

Harmitus oli muuten suuri, kun kuulin, että Paloni joutui lopettamaan kivijalkamyymälänsä. Toivottavasti ekologiset vaatteet nyt kuitenkin ovat tulleet jäädäkseen. Toki bisneksenä ala on haastava. Ne, jotka tiedostavat halpaketjujen vaatteiden epäeettisyyden ja epäekologisuuden, tiedostavat myös sen, ettei vaatteita tarvitse koko ajan himoshoppailla. Toistaalta meitä shoppailuhulluja maailman pelastajiakin löytyy. 

Tänään tuli hieman erilaisia kuvia. Töissä käyvänä taaperon äitinä ajankäyttö on rajallista ja jos en uskoisi, että maailma menettää jotakin korvaamatonta ellen pidä blogia, niin en varmasti sitä tekisi… vitsi vitsi. Mutta jostakin syystä tämä on minulle tärkeää. Tärkeää esitellä omaa tyyliäni, omia vaatteitani, jotka ovat minulle kaikessa pinnallisuudessaan niin tärkeitä. Pointtina nyt kuitenkin se, että kadehdin ammatibloggaajien kuvien laatua. Ja yritän itse parantaa ja panostaa kuviini. Toisaalta, en halua mitään muotilehtikuvia, joten tässä nyt haetaan sitä omaa tyyliä. Tänään kameran omalla suodattimella. Ei photoshopilla. 











Pipo: Costo /www.costo.fi
Kengät: DC /Dropinmarket.fi
Farkut: Volcom/Dropinmarket.fi
Paita: Vietto / Paloni