Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kotimaista luomukosmetiikkaa

En ole mikään kosmetiikka-alan asiantuntija enkä todellakaan osaa lukea INCI-listoja. En tiedä, mikä aine on lattianpuhdistusainetta vastaavaa, mutta sellaista kuitenkin kuulemma käytetään joissakin meikkivoiteissa ja vastaavissa. En myöskään tiedä mitkä aineet löytyvät suoraan luonnosta ja mitkä ovat kemiallisesti tuotettuja. Tästä syystä arvostan sertifikaatteja.

Olen jo kymmenisen vuoden ajan panostanut naamarasvoihini. Aluksi ostin Dioria ja Lancomea, nyt lopullisen ekoherätyksen myötä ostan lähinnä luomusertifikaatin omaavia tuotteita. Olen aina tykännyt purkeista ja purnukoista, nykyään yritän kuitenkin ostaa määrällisesti vähemmän kuin aiemmin. Periaatteella, että kun yksi loppuu niin sitten vasta uusi tilalle. Toki välillä on alennusmyyntejä, joista tulee hamstrattua tuotteita, edelleenkin. 

Kun luomupuolen lisäksi haluan ostaa kotimaista, ei vaihtoehtoja ole liiaksi. Tiedättehän periaatteen työ luo työtä ja jokainen kotimainen työpaikka on tällä hetkellä tarpeen.  Onneksi tämä yksi kotimainen on osoittautunut varsin hyväksi sarjaksi. Kyseessä on Mia Höytön kosmetiikkasarja, kotimainen ja luomusertifikaatilla. En kylläkään ole ottanut mitään ennen ja jälkeen-kuvia, mutta en myöskään ole huomannut naamani rypistyneen viime aikoina mitenkään poikkeavan nopeasti.

Tällä hetkellä itselläni on käytössä kasvovesi, kosteusvoide, seerumi ja silmänympärysvoide.
 


Kasvovettä käytän iltaisin puhdistuksen jälkeen. Kyseinen kasvovesi jättää raikkaan tunteen ja haihtuu nopeasti. Eikä ärsytä ihoa.
 
 
Kosteusvoidetta käytän myös iltaisin sen ollessa koostumukseltaan melko paksu ja hieman hitaasti imeytyvä. Aamuisin käytän vielä Lumenea. Voide kosteuttaa hyvin eikä ärsytä ihoa.

 
Seerumi on kieltämättä lempituotteeni. Koostumus on kevyesti vaahtoutuva ja nopeasti imeytyvä. Laitan seerumia aamuin illoin koska tykkään sen raikkaasta vaikutuksesta.

 
Silmänympärysvoide on hieman paksumpaa kuin Lancomen vastaavat mutta lopputuloksena silmänympärysiho tuntuu kevyeltä ja kosteutetulta.  
 
Tässäpä tämä, ensimmäinen positiivinen kosmetiikka-arvosteluni. En osaa kovin hyvin kuvailla mitä mikin tuote tekee. Omat kappaleeni olen ostanut Weecos.comista. Lisää tuotteista voi lukea täältä.



maanantai 19. tammikuuta 2015

Yhden seerumin tarina

 
Varoitus, sisältää luonnollista kauneutta aamutuimaan ja ilman Photoshoppia.
 
Olen sellainen, joka uskoo mainospuheita ja ostaa ensimmäisenä kaiken maailman ihmeseerumit ja -voiteet. Nyt kohta kaksi vuotta kestäneen ekomoodin aikaansaannoksia on kuitenkin se, että purkkien määrä on vähentynyt radikaalisti aiemmasta. Eli vaikka vaatekaappi natisee liitoksissaan edelleenkin, niin kylpyhuoneen kaappiin alkaa pikkuhiljaa ilmestymään tilaa. En ole ostanut luomivärejä oikeasti kahteen vuoteen. Ja ennen ostin useamman vuodessa. Koska tykkään purkeista ja purnukoista, ei suinkaan siksi että olisin ollut jotenkin erityisen kova meikkaamaan.
 
Mutta asiaan. Kun kuulin Anne Kukkohovin ekokosmetiikkasarjasta, olin totta kai innoissani. Ja koska tykkään seerumeista, oli ensimmäinen ostokseni aamukäyttöön tarkoitettu silmienavausseerumi eli tämä. Pakurikääpää sisältävä tuote teki sen minkä lupasikin. Avasi silmät. Ja kiristi silmänympärysihon niin että tuntui. Lisäksi se teki silmän alle jonkinlaisen kalvon, minkä ansiosta rypyt näkyivät entistä paremmin. Mutta eniten päänvaivaa aiheutti kuitenkin kirvely ja punoitus.
 
Käytän aamuisin ensimmäisenä kasvovettä jonka jälkeen lisään seerumit ja rasvat. Aluksi käytin Madaran kasvovettä ja Diorin seerumia muualle paitsi sitten silmien alueelle tätä Egoboostia. Lopputuloksena voimakas punoitus missä vain Egoboosti koski muihin valmisteisiin. Vaihdon Madaran ja Diorin ruusuveteen, joka ei siis sisällä mitään keinotekoista ainesosaa eikä auttanut. Jos pakurikääpä koskee samalle ihoalueelle jonkun muun tuotteen kanssa niin lopputulos on punoitus ja kirvely, joka leviää myös alueen ulkopuolelle.
 
En koe olevani tarpeeksi pätevä käsittelemään tuotteiden INCI-listoja tai arvailemaan mistä mikin johtuu. Odotin tuota Annen sarjaa innolla, enkä vakuuttunut. Mikään muu tuote, oli se sitten luomua, luontoa tai Dioria, ei ole aiheuttanut vastaavaa reaktiota iholleni. Eikä se voi olla vain joku tietty ainesosa Egoboostissa, koska yksinään se ei tee muuta kuin tuo ryppyjä paremmin esiin.  
 
Yhtä kaikki, Egoboosti ei pääse jatkoon. Onneksi vielä löytyy vaihtoehtoja suomalaisesta ekokosmetiikasta.
 
 
 
Alla Egoboosti tapaa Ruusuveden. Pientä punoitusta.