Olen huomannut itsessäni piirteen, että kun haluan oppia tekemään jotakin, niin usein myös opettelen sen enkä vain haaveile osaamisesta. Ilman mitään kursseja tai kouluja, yleensä itse päätä seinään hakkaamalla.
Nyt olen hurahtanut täysin ompeluun ja ensimmäisen kerran elämässäni keksin, mitä tekisin jos voittaisin lotossa. No, perustaisin oman vaatemerkin. Palkkaisin ompelijan ja kaavoittajan koska itsellä ei tietotaito noihin hommiin laajemmassa mittakaava riitä. Tappiota saisi rauhassa tehdä, olisihan minulla lottovoittoni.
Ensimmäinen ompeluni 1,5 vuotta sitten oli joogahousut kiipeilytarkoitukseen. Koska en löytänyt kaupasta sellaisia jotka halusin niin tein ne sitten itse. Sitten opettelin tekemään raglanpaidan ja niitä raglanpaitoja on nytkin tullut melkein liukuhihnalta. Nyt viimeisimpänä opettelin tekemään Ottobren lehdestä ne leggarit, joissa oli sivusauma. Ja niitäkin on nyt neljät valmiina ja kaksiin löytyy vielä kankaat odottamassa sopivaa hetkeä. Onneksi niistä voi sitten jatkossa ommella jotain muuta, ajatus jota kannan nykyään mukanani melkein vaatetta kuin vaatetta ostaessa / tekiessä. Voiko tästä tehdä jatkossa jotakin muuta?
Näitä kuvia katsoessa ei ehkä herää luottamus siihen, että olisin lahjakas vaatesuunnittelija. Mutta nämä kuvaa sitä raivoa, millä asioita välillä teen. Olen usemman päivän hahmotellut näitä housuja päässäni ja eilen ne oli yksinkertaisesti pakko saada tehtyä. Skippasin ruokailun töiden jälkeen ja ompelin kolme tuntia yhtäjaksoisesti. Ja lopputulos sai miehen nauramaan.
Mutta ei se haittaa. Eivät ne ole vielä valmiit. Facebookissa kerran eräs kaverini vihjaisi kaavakokeluihini, että niitä helppoja kaavoja saa sieltä ja tuolta. Mutta kun en minä halua niitä kaavoja! Täähän on ihan parasta, tehdä itse alusta loppuun asti.
Nämä ovat nyt sitä oikeaa ekologisuutta ostohullussa maailmassani. Vanhoista farkuista kootut haaremihousut. Jotka kyllä takaa lököttävät ihan liikaa.
