En oikein perusta toisten dissaamisesta, mutta joskus ei vain voi olla hiljaa. Kemikaalitutka on julkaissut nyt jo muutaman viikon ajan päivittäin artikkeleita ja välillä jopa useampia. Eikä siinä mitään, hienoa, että tietoa jaetaan mutta nyt sen muutaman viikon ajan kun olen sivustoa seurannut, on julkaisuissa ollut paljon vanhentunuttta tietoa, mitä on sitten korjattu lukijoiden toimesta. Olen itsekin kemikaalikriittinen ja pyrin välttämään turhia, vaaralliseksi todettuja tai epäiltyjä kemikaaleja. Mutta en usko ehdottomuuteen, aikana ennen kemikaaleja eivät asiat olleet sen paremmin ja kemikaaleilla on tehty paljon hyvääkin. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttamaan siltä, että kemikaalikriittisyys alkaa saavuttamaan joukkohysterian piireitä, missä yksi huutaa sutta ja toiset uskovat kerta toisensa jälkeen kunnes tarpeeksi monta kertaa toteavat tulleensa höynäytetyiksi eivätkä enää usko huutajaa. Ja sitten se susi oikeasti tuleekin. Tuttu lastensatu kaikille meille.
31.1.2016 Kemikaalitutka julkaisi jutun aluminoidusta suolasta, jota käytetään mm. päiväkodeissa. Artikkelissa tuotiin esiin Meira ja Jozo ja nostettiin esiin niiden jodioitujen suolojen sisältämät lisäaineet E535 eli ferrosyanidi ja E554 eli natriumalumiinisilikaatti. On muuten sanottava, että kemiallisten nimien viljely herättää mukavasti hysteriaa kuten vaikkapa tuo ferrosyanidi. Kukapa haluaisi syöttää syanidia lapselleen? Mutta kuinka moni oikeasti tietääkään, mikä ferrosyanidi oikeasti on ja mitä se tekee? Palataan siihen myöhemmin.
Yllätäen kuitenkaan artikkelin päätähdeksi ei muodostunut ferrosyanidi eikä edes se, että Jozo-suolaa valmistaa lääkeyhtiö (mikä automaattisesti on sama asia kuin pahuus) vaan alumiini. Aine. joka aiheuttaa vähintäänkin rintasyöpää ja Alzheimerin tautia. Paitsi että, rintasyövän suhteen vahvempi näyttö on siitä, ettei alumiini aiheuta rintasyöpää kuin että se aiheuttaisi. Tein Pubmediin (laaja tietokanta tieteellisistä julkaisuista) haun sanoilla alumiini ja syöpä. Ei puoltavia tutkimuksia. Googletin rintasyöpä ja alumiini. Kaikki puoltavat artikkelit olivatkin suomi24.fi-keskusteluja tai muita vastaavia. Muita tietolähteitä oli esimerkiksi tämä. Rintasyöpäyhdistys on sitä mieltä, ettei alumiini tutkimuksien mukaan aiheuta rintasyöpää? Hmm. Lääkefirma sielläkin taustalla?
Vaikuttaa siis siltä, ettei alumiini aiheuta rintasyöpää ainakaan todistusti. Entäs sitten se Alzheimerin tauti? Esitetään suora lainaus Duodecimin Patologian oppikirjasta: Alumiini on maaperän yleisimpiä alkuaineita, mutta ihmisen elimistössä sitä on ainoastaan niukasti. Liiallisia määriä voi kertyä juomavedestä, antasidilääkkeistä ja alumiinisista taloustavaroista. Haittavaikutukset kohdistuvat ennen kaikkea luustoon, jossa se häiritsee mineralisaatiota, ja keskushermostoon (enkefalopatia). Dialyysipotilaat voivat saada dialyysinesteestä alumiinia, mikä voi johtaa dialyysienkefalopatiaan ja D-vitamiiniresistenttiin osteodystrofiaan. Myös kroonisissa maksasairauksissa voidaan todeta alumiinin kertymistä. Alzheimerin taudin aivomuutoksiin liittyy myös alumiinikertymiä. Niiden etiologinen merkitys on kuitenkin epäselvä.
Teksti on vuodelta 2012. Tein uuden haun Alzheimerin tauti ja alumiini, tuloksia löytyi. Journal of Alzheimer´s Disease vol 47 no 3 pp. 629-638 (1) esitteli tutkimuksen jossa on voitu todeta alumiinipitoisuuksien olevan koholla Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Edelleenkään ei kuitenkaan tiedetä, aiheuttaa alumiinin tautia itsessään tai myötävaikuttaako se taudin syntymiseen vai onko taustalla jokin muu asia. Mutta on hyvä muistaa, että Alzheimerin taudin kehittymiseen myötävaikuttavat myös monet muut asiat kuin ruokasuolasta saatava alumiini. Yhteenvetona voisi todeta, että käyttäkää suolaa kohtuudella. Kuten kaikkea muutakin.
Koomisinta (ja syy miksi tästä avauduin) oli kuitenkin se, että itse asiassa tämä kyseinen alumiinia sisältävä aine eli E554 on kielletty elintarvikkeissa 2014 eikä sitä ole enää edes Jozon suolassa. Eli siis suolaa ei tarvitsekaan välttää alumiinin takia vaikka se on lääkefirman valmistajaa koska ei sisälläkään alumiinia? Hmm. Hieman sitä ennen Kemikaalitutka julkaisi listan PHMB:tä sisältävistä tuotteista, paitsi että listalla olevissa tuotteissa ei kaikissa enää moista ainetta ole (toki tilalle on tullut jokin vähintäänkin yhtä myrkyllinen aine eli pahasta ovat kuitenkin). Niin ja oli juttua vaippojen hajusteista, eli suora lainaus Kuluttaja-lehden maksulliseen artikkeliin mitä ilman maksua ei siis päässyt lukeamaan ja se oli julkaistukin jo yli puoli vuotta sitten (ja itse vaipat oli tutkittu vielä kauemmin aikaa sitten) Tässäkin kävi ilmi, että osa jutussa mainituista vaipoista ei enää sisältänytkään niitä hajusteita. Tutkiva journalismi ei vain ole sitä mitä se on joskus ollut.
(1) Journal of Alzheimer's Disease, vol. 47, no. 3, pp. 629-638, 2015
Aluminum Levels in Brain, Serum, and Cerebrospinal Fluid are Higher in Alzheimer’s Disease Cases than in Controls: A Series of Meta-Analyses
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipidekirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipidekirjoitus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
tiistai 26. tammikuuta 2016
Vaarallisista aineista ja sen sellaisista
En tiedä johtuuku se koulutuksestani vai mistä, kun aina välillä pistää niin risomaan kun blogeissa viitaataan johonkin "muovin kemikaaleihin" tai "myrkyllisiin ainesosiin". Risoo myös välillä todella paljon, kun kirjoituksissa viljellään hienoja kemiallisia nimiä, mutta ei avata niiden vaaroja sen enempää tai itse asiassa edes kerrota, mikä kemikaali on noin suomenkielellä ja mitä se tekee. hyvässä ja pahassa. En oikein tiedä, onko tämän namedroppingin tarkoituksena pelotella ihmisiä vai puuttuuko kirjoittajilta koulutusta asiaan liittyen vai mikä siinä on, ettei asioista voida puhua niin kuin ne oikeasti ovat.
Nykypäivän lääkärikoulutuksessa opiskelijat opetetaan hakemaan itse tietoa laajoista tietokannoista ja eri puolilta tietolähteitä, arvioimaan tietolähteen luotettavuus ja tarvittaessa arvoimaan jopa yksittäisten tutkimusten pätevyyttä. Koulutuksen tavoitteena on, että lääkärit osaavat hakea luotettavaa tietoa ja arvoida lukemansa tiedon luotettavuutta ja soveltaa sitä tietoa työhönsä. Yksi tärkeä koulussa opetettu asia on, ettei luulo tai usko korvaa tietoa.
Olen itse täysin sitä mieltä, että me nykyihmiset altistamme itsemme turhille kemikaaleille päivittäin. Tosiasia on kuitenkin se, että monet kemikaalit voivat mahdollisesti aiheuttaa syöpää ja osa tekee sitä myös ihan tosissaankin. Turhaa kemikaalialtistusta tulee välttää ja kannattaa aina miettiä, voiko jonkun mahdollisesti vaarallisen ainesosan korvata jollakin mikä tiedetään vähemmän vaaralliseksi. Luen suurella mielenkiinnolla erilaisia blogeja missä mietitään näitä kemikaalialtistusasioita, mutta ison osan lukukerroista jää harmittamaan se pintapuolisuus, millä asioita käsitellään. Mielestäni jos julkaisee omassa blogissaan linkin artikkeliin, missä kerrotaan jonkun asian aiheuttavan syöpää, niin olisi hyvä tarkistaa myös sen artikkelin lähteet ja tutkimukset, johon artikkelissa mahdollisesti viitataan.
Luotettava tutkimustulos on sellainen, että se on toistettu jonkun toisen tutkijan toimesta. Asiasta on siis tehty useampia tutkimuksia, mitkä ovat johtaneet samaan lopputulokseen. Yhden tutkijaryhmän 20 hiirellä saama lopputulos ei ole vielä pätevä, mutta antaa aihetta tutkia asiaa lisää. Jotenkin tuntuu koomiselta, että se sama porukka mikä huutaa lääkefirmojen lahjovan tutkijoita uskoo kuitenkin yksittäisiin tutkimuksiin, joiden luotettavuudesta ei ole mitään tietoa. Kunhan asia on vain oman uskomuksen mukaista. Ja paino sanalla uskomuksen. Kun THL julkaisi uudet ravitsemussuositukset, perättiin heti lähdetietoa ja ihmeteltiin mistä nämäkin tulivat, mutta kun joku jossakin blogissa sanoo jotakin epämääräistä jostakin, niin siitä seuraa suurin piirtein uskonlahkomainen toiminta. Ainakin jos kyseessä on rokotukset, kemikaalit tai ravitsemus. Niin ja Suomen Käypä hoidosta poikkeava hoitomuoto johonkin sairauteen. Yksi iso ero siinä kuitenkin on se, että THL koostuu korkeakoulutetuista alansa asiantuntijoista, jotka tekevät näitä asioita työkseen eivätkä vain kirjoita siitä mikä myy.
En itse koe asiakseni kovinkaan usein ottaa kantaa kemikaaleihin kun en ole kemisti. Haluan kaiken välittämäni tiedon olevan luotettavaa, mutta niin kauan kun teen muuta työtä päivätyökseni, en pysty panostamaan asiaan niin paljon kuin kokisin tarpeelliseksi. Olen esimerkiksi yrittänyt etsiä luotettavia tutkimuksia keinotekoisista makeutusaineista jo vuoden ajan, mutta niitä on todella vähän. Niin vähän, etten voi sanoa asiasta vielä yhtään mitään muuta kuin sen, että itse käytän mielummin sokeria ja sitäkin kohtuudella. Enkä halua viljellä blogissani kemiallisia aineita kuten vaikkapa kromioksidi, jos en tiedä mitä haittaa siitä on ihmiselle.
Toivoisin, että näihin kemikaalivaroituksiin perehdyttäisiin ja kansalle tarjoiltaisiin luotettavaa tietoa. Omalta kohdaltani kun luotettavuutta syö aina epämääräiset viittaukset myrkkyihin. Lähdeluettelot ovat iso osa väitteiden tukemista ja samaten myös se, että kirjoittaja osoittaa tietävänsä mistä puhuu, ihan sieltä peruskemiasta lähtien. Harmittavan usein näkee esimerkiksi D-vitamiiniin liittyen neuvoja, vaikka niiden antaja ei saata edes tietää, että liiallisesta D-vitamiinin nauttimisesta voi ihan oikeasti saada myrkytyksen.
Vähemmän hysteriaa ja enemmän tietoa, niin maailma muuttuu vähemmän kemikaaliseksi, eikö näin?
Nykypäivän lääkärikoulutuksessa opiskelijat opetetaan hakemaan itse tietoa laajoista tietokannoista ja eri puolilta tietolähteitä, arvioimaan tietolähteen luotettavuus ja tarvittaessa arvoimaan jopa yksittäisten tutkimusten pätevyyttä. Koulutuksen tavoitteena on, että lääkärit osaavat hakea luotettavaa tietoa ja arvoida lukemansa tiedon luotettavuutta ja soveltaa sitä tietoa työhönsä. Yksi tärkeä koulussa opetettu asia on, ettei luulo tai usko korvaa tietoa.
Olen itse täysin sitä mieltä, että me nykyihmiset altistamme itsemme turhille kemikaaleille päivittäin. Tosiasia on kuitenkin se, että monet kemikaalit voivat mahdollisesti aiheuttaa syöpää ja osa tekee sitä myös ihan tosissaankin. Turhaa kemikaalialtistusta tulee välttää ja kannattaa aina miettiä, voiko jonkun mahdollisesti vaarallisen ainesosan korvata jollakin mikä tiedetään vähemmän vaaralliseksi. Luen suurella mielenkiinnolla erilaisia blogeja missä mietitään näitä kemikaalialtistusasioita, mutta ison osan lukukerroista jää harmittamaan se pintapuolisuus, millä asioita käsitellään. Mielestäni jos julkaisee omassa blogissaan linkin artikkeliin, missä kerrotaan jonkun asian aiheuttavan syöpää, niin olisi hyvä tarkistaa myös sen artikkelin lähteet ja tutkimukset, johon artikkelissa mahdollisesti viitataan.
Luotettava tutkimustulos on sellainen, että se on toistettu jonkun toisen tutkijan toimesta. Asiasta on siis tehty useampia tutkimuksia, mitkä ovat johtaneet samaan lopputulokseen. Yhden tutkijaryhmän 20 hiirellä saama lopputulos ei ole vielä pätevä, mutta antaa aihetta tutkia asiaa lisää. Jotenkin tuntuu koomiselta, että se sama porukka mikä huutaa lääkefirmojen lahjovan tutkijoita uskoo kuitenkin yksittäisiin tutkimuksiin, joiden luotettavuudesta ei ole mitään tietoa. Kunhan asia on vain oman uskomuksen mukaista. Ja paino sanalla uskomuksen. Kun THL julkaisi uudet ravitsemussuositukset, perättiin heti lähdetietoa ja ihmeteltiin mistä nämäkin tulivat, mutta kun joku jossakin blogissa sanoo jotakin epämääräistä jostakin, niin siitä seuraa suurin piirtein uskonlahkomainen toiminta. Ainakin jos kyseessä on rokotukset, kemikaalit tai ravitsemus. Niin ja Suomen Käypä hoidosta poikkeava hoitomuoto johonkin sairauteen. Yksi iso ero siinä kuitenkin on se, että THL koostuu korkeakoulutetuista alansa asiantuntijoista, jotka tekevät näitä asioita työkseen eivätkä vain kirjoita siitä mikä myy.
En itse koe asiakseni kovinkaan usein ottaa kantaa kemikaaleihin kun en ole kemisti. Haluan kaiken välittämäni tiedon olevan luotettavaa, mutta niin kauan kun teen muuta työtä päivätyökseni, en pysty panostamaan asiaan niin paljon kuin kokisin tarpeelliseksi. Olen esimerkiksi yrittänyt etsiä luotettavia tutkimuksia keinotekoisista makeutusaineista jo vuoden ajan, mutta niitä on todella vähän. Niin vähän, etten voi sanoa asiasta vielä yhtään mitään muuta kuin sen, että itse käytän mielummin sokeria ja sitäkin kohtuudella. Enkä halua viljellä blogissani kemiallisia aineita kuten vaikkapa kromioksidi, jos en tiedä mitä haittaa siitä on ihmiselle.
Toivoisin, että näihin kemikaalivaroituksiin perehdyttäisiin ja kansalle tarjoiltaisiin luotettavaa tietoa. Omalta kohdaltani kun luotettavuutta syö aina epämääräiset viittaukset myrkkyihin. Lähdeluettelot ovat iso osa väitteiden tukemista ja samaten myös se, että kirjoittaja osoittaa tietävänsä mistä puhuu, ihan sieltä peruskemiasta lähtien. Harmittavan usein näkee esimerkiksi D-vitamiiniin liittyen neuvoja, vaikka niiden antaja ei saata edes tietää, että liiallisesta D-vitamiinin nauttimisesta voi ihan oikeasti saada myrkytyksen.
Vähemmän hysteriaa ja enemmän tietoa, niin maailma muuttuu vähemmän kemikaaliseksi, eikö näin?
lauantai 2. tammikuuta 2016
Teri Niitin imetysgatesta
Eilen illalla pääsin seuramaan niin sanotusti livenä Teri Niitin imetysgaten kehittymistä. Vietän aikaani eräässä äiti-ryhmässä Facebookissa ja sinne tuo Terin julki-imetystä paheksuva päivitys ilmaantui melko pian julkaisunsa jälkeen. Ja siitähän se sitten lähti. Aamulla asia oli noteerattu jo Lähiömutsiblogista Helsingin sanomiin asti. Voi Teri, etkö todellakaan tiennyt, ettei äitejä kannata suututtaa, ainakaan julkisesti sosiaalisessa mediassa?
Jälleen kerran tuli huomattua se, että osa imettävistä äideistä viettää aikaansa somen parissa. Ja missäpä muuallakaan, kun käsittääkseni imettäminen saattaa olla varsin aikaa vievää puuhaa. Näinpä kaikki äitiyteen liittyvät mielipiteet leviätä sitä kautta varsin nopeasti ja kun erehdyt sohaisemaan siihen suuntaan negatiivisesti, tulet saamaan aivan varmasti reaktion. Ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Vielä tänään aamulla, Terin anteeksipyynnön jälkeen, äitiryhmässä kehoitettiin antamaan Terin yritykselle Facebookissa negatiivista palautetta sekä lähettämään hänelle yksityisviestejä somen kautta ja paheksumaan hänen ilmaisemaansa mielipidettä. Anteeksipyyntö oli kuultu, mutta sitä ei oltu vielä täysin hyväksytty.
En itse ole koskaan imettänyt, enkä ole mikään julki-imetyksen puolesta- tai vastaanpuhuja. Laitan julki-imetyksen kategoriaan, johon kuuluvat asiat joita vastaan minulla ei ole mitään, joita voisin itse tehdä mutta oman kokemuksen puuttuessa en osaa suhtautua asiaan suurella intohimolla. Se, miksi Terigate alkoi minua vaivaamaan, oli se raivon määrä minkä Teri sai niskaansa.
Yritän noudattaa omassa elämässäni linjaa, jossa sanon somessa saman minkä sanoisin vasten kasvoja julkisesti. Nyt Teria on nimitelty, uhkailtu ja hänen seksuaalinen suuntautumisensakin on vedetty mukaan asian käsittelyyn. Osa palautteesta oli todella julmaa, ilkeää ja pahansuovaa. Vaikka Teri itsekään ei tässä mikään enkeli ollut, niin mielestäni henkilökohtainen uhkailu ja nimittely ei ole asiaankuluvaa millään tavalla ja sen joukkoon häviää ne asiallisetkin palautteet hyvin nopeasti.
Teri toimi väärin jakamalla sosiaalisessa mediassa kuvan naisesta imettämässä ja arvosteli tätä toimintaa.Suurin vääryys tuli siinä kohdassa, kun kuvassa esiintyvä nainen oli selvästi tunnistettavissa. Pelkkä mielipiteenilmaisu tuskin olisi nostanut moista paskamyrskyä, vaikka mielipide ei olisikaan kaikkien mieleen. Mutta oliko kyseessä todellakin niin suuri virhe, että vielä anteeksipyynnön jälkeen virheen tekijä ansaitsee julkista sanallista kivitystä? Miksi minusta tuntuu siltä, että olemme hävittäneet sosiaalisen median myötä käytöstapamme? Onko todella niin, että jos yksi ihminen tekee virheen, niin se oikeuttaa hänen kohdallaan nimittelyyn ja uhkailuun? Ja miksi ihmisen seksuaalinen suuntautuminen pitää vetää asiaan mukaan? Teri ei toiminut tässä tilanteessa oikein, mutta peiliin katsomisen paikka on kyllä myös muutamalla (sadalla) muullakin asiaan kommentoineella kanssaihmiselläkin. Josko jatkossa yritettäisiin kaikki pysyä asialinjalla myös antamamme palautteen suhteen?
Loppujen lopuksi Teri taisi tehdä julki-imetykselle suuren palveluksen. Seuraavan kerran kun suomalainen julkisuuden henkilö aikoo arvostella julkisesti imetystä, niin hän varmaan miettii kaksi kertaa. Ja jokainen äiti, joka arkailee imetyksensä kanssa, sai nyt melkoisen rohkaisun olla välittämättä yksittäisten ihmisten vaivannäöstä imetyksen suhteen. Terin negatiivinen mielipide kun jäi melko yksinäiseksi äitien vastahyökkäyksen alla ja hyvä niin. Tämä vuosi alkoi sillä, että julkinen mielipide teki julki-imetyksestä hyväksyttävää jopa Finnairin ykkösluokassa.
Jälleen kerran tuli huomattua se, että osa imettävistä äideistä viettää aikaansa somen parissa. Ja missäpä muuallakaan, kun käsittääkseni imettäminen saattaa olla varsin aikaa vievää puuhaa. Näinpä kaikki äitiyteen liittyvät mielipiteet leviätä sitä kautta varsin nopeasti ja kun erehdyt sohaisemaan siihen suuntaan negatiivisesti, tulet saamaan aivan varmasti reaktion. Ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Vielä tänään aamulla, Terin anteeksipyynnön jälkeen, äitiryhmässä kehoitettiin antamaan Terin yritykselle Facebookissa negatiivista palautetta sekä lähettämään hänelle yksityisviestejä somen kautta ja paheksumaan hänen ilmaisemaansa mielipidettä. Anteeksipyyntö oli kuultu, mutta sitä ei oltu vielä täysin hyväksytty.
En itse ole koskaan imettänyt, enkä ole mikään julki-imetyksen puolesta- tai vastaanpuhuja. Laitan julki-imetyksen kategoriaan, johon kuuluvat asiat joita vastaan minulla ei ole mitään, joita voisin itse tehdä mutta oman kokemuksen puuttuessa en osaa suhtautua asiaan suurella intohimolla. Se, miksi Terigate alkoi minua vaivaamaan, oli se raivon määrä minkä Teri sai niskaansa.
Yritän noudattaa omassa elämässäni linjaa, jossa sanon somessa saman minkä sanoisin vasten kasvoja julkisesti. Nyt Teria on nimitelty, uhkailtu ja hänen seksuaalinen suuntautumisensakin on vedetty mukaan asian käsittelyyn. Osa palautteesta oli todella julmaa, ilkeää ja pahansuovaa. Vaikka Teri itsekään ei tässä mikään enkeli ollut, niin mielestäni henkilökohtainen uhkailu ja nimittely ei ole asiaankuluvaa millään tavalla ja sen joukkoon häviää ne asiallisetkin palautteet hyvin nopeasti.
Teri toimi väärin jakamalla sosiaalisessa mediassa kuvan naisesta imettämässä ja arvosteli tätä toimintaa.Suurin vääryys tuli siinä kohdassa, kun kuvassa esiintyvä nainen oli selvästi tunnistettavissa. Pelkkä mielipiteenilmaisu tuskin olisi nostanut moista paskamyrskyä, vaikka mielipide ei olisikaan kaikkien mieleen. Mutta oliko kyseessä todellakin niin suuri virhe, että vielä anteeksipyynnön jälkeen virheen tekijä ansaitsee julkista sanallista kivitystä? Miksi minusta tuntuu siltä, että olemme hävittäneet sosiaalisen median myötä käytöstapamme? Onko todella niin, että jos yksi ihminen tekee virheen, niin se oikeuttaa hänen kohdallaan nimittelyyn ja uhkailuun? Ja miksi ihmisen seksuaalinen suuntautuminen pitää vetää asiaan mukaan? Teri ei toiminut tässä tilanteessa oikein, mutta peiliin katsomisen paikka on kyllä myös muutamalla (sadalla) muullakin asiaan kommentoineella kanssaihmiselläkin. Josko jatkossa yritettäisiin kaikki pysyä asialinjalla myös antamamme palautteen suhteen?
Loppujen lopuksi Teri taisi tehdä julki-imetykselle suuren palveluksen. Seuraavan kerran kun suomalainen julkisuuden henkilö aikoo arvostella julkisesti imetystä, niin hän varmaan miettii kaksi kertaa. Ja jokainen äiti, joka arkailee imetyksensä kanssa, sai nyt melkoisen rohkaisun olla välittämättä yksittäisten ihmisten vaivannäöstä imetyksen suhteen. Terin negatiivinen mielipide kun jäi melko yksinäiseksi äitien vastahyökkäyksen alla ja hyvä niin. Tämä vuosi alkoi sillä, että julkinen mielipide teki julki-imetyksestä hyväksyttävää jopa Finnairin ykkösluokassa.
perjantai 11. syyskuuta 2015
Suvakeista
Olen aina yrittänyt olla suvaitsevainen ja avoin. Ystävyyteni tai arvostukseni ihmistä kohtaan ei ole koskaan katsonut ihonväriä tai uskontoa tai seksuaalista vakaumusta. Olen elänäyt teinivuoteni ensimmäisten suomalaisten pakolaisten keskuudessa ja niitähän ei silloin ollut montaa. Meidän koulusta muistan kaksi, joista toinen oli omalla luokallani. Olen käynyt Prometheusleirin yli 20 vuotta sitten ja siellä tapasin elämäni ensimmäisen homomiehen. Sen jälkeen en ole nähnyt vaivaa muiden ihmisten seksuaalisuudesta.
Suomi oli pitkään 90-luvulle vielä melko valkoinen maa. Rasismista ei puhuttu, koska sille ei ollut juurikaan tarvetta. Rodultaan valtaväestöstä poikkeavat ihmiset olivat niin harvassa, että me suomalaiset lähinnä vain hämmästyimme, jos sellaisen näimme lähikaupassamme. Emme osanneet olla vihaisia.
Muistan lopun elämäni sen hämmennyksen, kun 15-vuotiaana lähdin Pohjois-Amerikkaan vaihto-oppilaaksi ja päädyin etelävaltioon. Kouluni oppilaista oli noin 70% afrikanamerikkalaisia (mikä muuten nykyään taitaa amerikassa olla epäkohtalias termi?) Jos siihen astinen kokemus muun värisistä ihmisistä kuin valkoisista oli muutaman vietnamilainen ja pari tummempi-ihoista niin voitte kuvitella, että olin hieman hämmentynyt. Hämmenystä ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman viikon ja lopputulemana ihonväri ei haitannut kaveruutta mihinkään suuntaan ja palasin kotiin monta kokemusta rikkaampana.
Myönnän avoimesti, että pidän itseäni jollakin tasolla maahanmuuttokriittisenä. En halunnut tänne elintasopakolaisia, enkä halua vieläkään. Kukapa haluaisi. Olen huolissani siitä, miten suuret maahanmuuttajamassat saadaan sopeutumaan maahamme, kun välillä tuntuu ettei me saada edes jo täällä asuvia sopeutumaan. Pelkään isoja joukkoja tummia miehiä, mutta pelkään myös isoja joukkoja suomalaisia, vaaleita, humalaisia miehiä.
Kun kuulin ensimmäisistä iPhone-pakolaisista, olin sitä mieltä, että sinne vain takaisin mistä tulivatkin. Mutta sitten tapahtui jotain, enkä oikein vieläkään tiedä mitä. Ehkä se oli se lavastettu video, missä tyttö eli aivan täysin samanlaista elämää kuin oma lapseni ja sitten tuli sota ja kaikki hävisi. Tai sitten se oli joku niistä kymmenistä kuolleiden lapsien kuvista. Tai ehkäpä se oli se sarjakuva, missä mietittiin ilmastonmuutoksen vaikutusta Syyrian sotaan. En tiedä. Mutta maailmani on avartunut viime päivien aikana huomattavasti ja kaikki se maahanmuuttokriittinen ja vihamielinen propaganda on alkanut ärsyttämään.
Uskon, että suurin osa vihamielisyydestä tulee pelosta. Me ihan oikeasti pelkäämme, että pakolaisten mukana tänne tulee Isiksen joukkoja, jotka valtaavat maamme. Me pelkäämme, että nämä pakolaiset aiheuttavat levottomuuksia ja raiskaavat naiset ja lapset ja kivittävät vielä lopuksi. Nekin suomalaiset miehet, jotka pitävät vaimojaan tiukasti nyrkin ja hellan välissä, ovat huolissaan siitä, kuinka nämä pakolaiset sortavat naisia.
Meidän mielestä pakolaisilla ei saisi olla älypuhelimia kun he saapuvat maahamme. Tarkoittanee sitä, että jos me joskus joudumme äkillisesti poistumaan omasta kodistamme, niin jätämme kännykän kotiin. Kuinka moni oikeasti toimisi näin? En tiedä, ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että esimerkiksi iso osa näistä Syyriasta ja muualta tulleista on elänyt samanlaista elämää vielä 1-2 vuotta sitten kuin me nyt elämme. En silti sano, että kaikki pelot olisivat aiheettomia, tai että minua ei pelottaisi. Minua pelottaa niin maan perkeleesti ja eniten lapseni puolesta. Mutta pelko ei korjaa näitä asioita eikä saa pakolaisia täältä pois. Ja ennen kaikkea pelko ei korjaannu vihamielisyydellä.
Olen kuullut, että nyt pitäisi laittaa rajat kiinni. Pakolaiset pitäisi nyt heti palauttaa sinne sodan keskelle, ennen kuin he alkavat täällä olemaan levottomia raiskareita. Meidän pitäisi hoitaa omat asiamme kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita. Välillä tekisi mieli sanoa, että kuunnelkaa nyt itseänne. Meistä harva tietää oikeasti, miksi Syyriassa soditaan. Jos me palautetaan ne nuoret miehet sinne sotimaan, niin kenenkä puolella heidän pitää sotia? Isiksien vai itsevaltiaan? Entä ne naiset ja lapset? Kun hallitus teki budjettia, iso osa ihmisistä oli sitä mieltä, että kehitysapua pitää leikata. No, sitä leikattiin. Nyt ei ole rahaa auttaa ihmisiä paikan päällä. Näin ollen he siis valuvat tänne.
Toivoisin, että me kaikki nyt vedettäisiin henkeä. Autetaan ihmisiä hädässä ja mietitään, miten me saadaan heidät sopeutumaan tänne niin, ettei Ruotsin tilanne toistu. Yksi auttava asia on varmasti se, että ei tehdä mitään pakolaislähiöitä, vaan sijoitetaan maahanmuuttajat hajalleen suomalaisten keskelle. Jopa niiden, jotka asiaa vastustavat. Ollaan avoimia ja ystävällisiä, opetetaan heille, että meillä täällä Suomessa toimitaan näin. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka meillä menee huonosti, niin näillä ihmisillä menee vielä huonommin. Muuten he eivät olisi täällä helpomman elämän perässä. Ja muistetaan, ettei yhden ihmisen auttaminen poissulje toisen auttamista.
Suomi oli pitkään 90-luvulle vielä melko valkoinen maa. Rasismista ei puhuttu, koska sille ei ollut juurikaan tarvetta. Rodultaan valtaväestöstä poikkeavat ihmiset olivat niin harvassa, että me suomalaiset lähinnä vain hämmästyimme, jos sellaisen näimme lähikaupassamme. Emme osanneet olla vihaisia.
Muistan lopun elämäni sen hämmennyksen, kun 15-vuotiaana lähdin Pohjois-Amerikkaan vaihto-oppilaaksi ja päädyin etelävaltioon. Kouluni oppilaista oli noin 70% afrikanamerikkalaisia (mikä muuten nykyään taitaa amerikassa olla epäkohtalias termi?) Jos siihen astinen kokemus muun värisistä ihmisistä kuin valkoisista oli muutaman vietnamilainen ja pari tummempi-ihoista niin voitte kuvitella, että olin hieman hämmentynyt. Hämmenystä ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman viikon ja lopputulemana ihonväri ei haitannut kaveruutta mihinkään suuntaan ja palasin kotiin monta kokemusta rikkaampana.
Myönnän avoimesti, että pidän itseäni jollakin tasolla maahanmuuttokriittisenä. En halunnut tänne elintasopakolaisia, enkä halua vieläkään. Kukapa haluaisi. Olen huolissani siitä, miten suuret maahanmuuttajamassat saadaan sopeutumaan maahamme, kun välillä tuntuu ettei me saada edes jo täällä asuvia sopeutumaan. Pelkään isoja joukkoja tummia miehiä, mutta pelkään myös isoja joukkoja suomalaisia, vaaleita, humalaisia miehiä.
Kun kuulin ensimmäisistä iPhone-pakolaisista, olin sitä mieltä, että sinne vain takaisin mistä tulivatkin. Mutta sitten tapahtui jotain, enkä oikein vieläkään tiedä mitä. Ehkä se oli se lavastettu video, missä tyttö eli aivan täysin samanlaista elämää kuin oma lapseni ja sitten tuli sota ja kaikki hävisi. Tai sitten se oli joku niistä kymmenistä kuolleiden lapsien kuvista. Tai ehkäpä se oli se sarjakuva, missä mietittiin ilmastonmuutoksen vaikutusta Syyrian sotaan. En tiedä. Mutta maailmani on avartunut viime päivien aikana huomattavasti ja kaikki se maahanmuuttokriittinen ja vihamielinen propaganda on alkanut ärsyttämään.
Uskon, että suurin osa vihamielisyydestä tulee pelosta. Me ihan oikeasti pelkäämme, että pakolaisten mukana tänne tulee Isiksen joukkoja, jotka valtaavat maamme. Me pelkäämme, että nämä pakolaiset aiheuttavat levottomuuksia ja raiskaavat naiset ja lapset ja kivittävät vielä lopuksi. Nekin suomalaiset miehet, jotka pitävät vaimojaan tiukasti nyrkin ja hellan välissä, ovat huolissaan siitä, kuinka nämä pakolaiset sortavat naisia.
Meidän mielestä pakolaisilla ei saisi olla älypuhelimia kun he saapuvat maahamme. Tarkoittanee sitä, että jos me joskus joudumme äkillisesti poistumaan omasta kodistamme, niin jätämme kännykän kotiin. Kuinka moni oikeasti toimisi näin? En tiedä, ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että esimerkiksi iso osa näistä Syyriasta ja muualta tulleista on elänyt samanlaista elämää vielä 1-2 vuotta sitten kuin me nyt elämme. En silti sano, että kaikki pelot olisivat aiheettomia, tai että minua ei pelottaisi. Minua pelottaa niin maan perkeleesti ja eniten lapseni puolesta. Mutta pelko ei korjaa näitä asioita eikä saa pakolaisia täältä pois. Ja ennen kaikkea pelko ei korjaannu vihamielisyydellä.
Olen kuullut, että nyt pitäisi laittaa rajat kiinni. Pakolaiset pitäisi nyt heti palauttaa sinne sodan keskelle, ennen kuin he alkavat täällä olemaan levottomia raiskareita. Meidän pitäisi hoitaa omat asiamme kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita. Välillä tekisi mieli sanoa, että kuunnelkaa nyt itseänne. Meistä harva tietää oikeasti, miksi Syyriassa soditaan. Jos me palautetaan ne nuoret miehet sinne sotimaan, niin kenenkä puolella heidän pitää sotia? Isiksien vai itsevaltiaan? Entä ne naiset ja lapset? Kun hallitus teki budjettia, iso osa ihmisistä oli sitä mieltä, että kehitysapua pitää leikata. No, sitä leikattiin. Nyt ei ole rahaa auttaa ihmisiä paikan päällä. Näin ollen he siis valuvat tänne.
Toivoisin, että me kaikki nyt vedettäisiin henkeä. Autetaan ihmisiä hädässä ja mietitään, miten me saadaan heidät sopeutumaan tänne niin, ettei Ruotsin tilanne toistu. Yksi auttava asia on varmasti se, että ei tehdä mitään pakolaislähiöitä, vaan sijoitetaan maahanmuuttajat hajalleen suomalaisten keskelle. Jopa niiden, jotka asiaa vastustavat. Ollaan avoimia ja ystävällisiä, opetetaan heille, että meillä täällä Suomessa toimitaan näin. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka meillä menee huonosti, niin näillä ihmisillä menee vielä huonommin. Muuten he eivät olisi täällä helpomman elämän perässä. Ja muistetaan, ettei yhden ihmisen auttaminen poissulje toisen auttamista.
tiistai 14. huhtikuuta 2015
Pelkkää tekstiä äänestämisestä
Eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalimainokset täyttävät postilaatikot. Olen ollut äänioikeutettu kohta 20 vuotta ja olen muistaakseni äänestänyt jokaisissa vaaleissa joissa olen saanut äänestää. Muistaakseni olen äänestänyt Veltto Virtasta, Tarja Halosta, Rosa Meriläistä ja Oras Tynkkystä. Kuten ehkä huomaatte, en perusta vaalisalaisuudesta. En häpeä äänestämispäätöksiäni enkä näe niissä mitään salailuntarvetta.
Ainoana äänestämistäni henkilöistä olen ollut pettynyt Rosa Meriläiseen. Rosan kohdalla noudatin periaatetta "nainen äänestää naista" mutta Rosan burnoutin jälkeen olen tinkinyt tästä periaatteesta. Tynkkynen vaikutti fiksulta ja äänestäisin häntä uudelleen, jos voisin.
Äänestän ensisijaisesti puoluetta, sitten henkilöä. Sukupuolesta en enää perusta, vaikka ilmeisesti naisena pitäisi. Mutta oikeasti, jos joku miespuoleinen on mielestäni parempi ehdokas niin äänestä miestä. En siis äänestä sukupuolta, vaan ihmistä.
Tärkeintä kuitenkin on, että äänestän. Ymmärrän tavallaan ajatuksen, jossa ei äänestetä kun koetaan ettei kukaan ehdokas ole juuri se sopiva. Äänestämättä jättäminen ei ole protesti vaikka sellaiseksi sitä toivoisi. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan tuo meille parempi ehdokkaita seuraaviin vaaleihin, kuten ei Aku Ankan äänestäminenkään. Molemmilla keinoilla varmistetaan vain niiden vähemmän parempien vaihtoehtojen pääseminen eduskuntaan, koska heitä kuitenkin joku äänestää.
Jos et löydä henkilöä, jota haluat äänestää, äänestä puoletta. Jos mikään puolue ei ole se omasi, niin äänestä sitä mikä on vähiten vastaisesi. Me olemme nyt neljä vuotta katselleet hallitusta joka ei saanut aikaan juurikaan mitään ja toivon ettei tilanne tästä enää voisi pahemmaksi mennä. Tai no, voi se, jos me kaikki emme äänestä.
Äänestämisen ei pitäisi olla oikeus, sen pitäisi olla velvollisuus. Etenkin meille, jotka emme joudu äänioikeuden eteen sotimaan.
Ainoana äänestämistäni henkilöistä olen ollut pettynyt Rosa Meriläiseen. Rosan kohdalla noudatin periaatetta "nainen äänestää naista" mutta Rosan burnoutin jälkeen olen tinkinyt tästä periaatteesta. Tynkkynen vaikutti fiksulta ja äänestäisin häntä uudelleen, jos voisin.
Äänestän ensisijaisesti puoluetta, sitten henkilöä. Sukupuolesta en enää perusta, vaikka ilmeisesti naisena pitäisi. Mutta oikeasti, jos joku miespuoleinen on mielestäni parempi ehdokas niin äänestä miestä. En siis äänestä sukupuolta, vaan ihmistä.
Tärkeintä kuitenkin on, että äänestän. Ymmärrän tavallaan ajatuksen, jossa ei äänestetä kun koetaan ettei kukaan ehdokas ole juuri se sopiva. Äänestämättä jättäminen ei ole protesti vaikka sellaiseksi sitä toivoisi. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan tuo meille parempi ehdokkaita seuraaviin vaaleihin, kuten ei Aku Ankan äänestäminenkään. Molemmilla keinoilla varmistetaan vain niiden vähemmän parempien vaihtoehtojen pääseminen eduskuntaan, koska heitä kuitenkin joku äänestää.
Jos et löydä henkilöä, jota haluat äänestää, äänestä puoletta. Jos mikään puolue ei ole se omasi, niin äänestä sitä mikä on vähiten vastaisesi. Me olemme nyt neljä vuotta katselleet hallitusta joka ei saanut aikaan juurikaan mitään ja toivon ettei tilanne tästä enää voisi pahemmaksi mennä. Tai no, voi se, jos me kaikki emme äänestä.
Äänestämisen ei pitäisi olla oikeus, sen pitäisi olla velvollisuus. Etenkin meille, jotka emme joudu äänioikeuden eteen sotimaan.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Ajatuksia naistenpäivästä
Aika herätellä blogi jälleen eloon. Naistenpäivän kunniaksi.
Täytyy tunnustaa, itseltäni on täysin unohtunut miksi naistenpäivää vietetään. Koska en viitsi koko Wikipediaa tähän kopioida, niin linkki löytyy tästä. Tarkemmin ajateltua, tämä naistenpäivä taitaa olla ihan hyvä juttu. Jos ainoana ajatuksena ei ole odottaa puolisolta lahjoja.
Eihän tämä naistenpäivä tosiaan aivan uusi juttu ole. Päivää on vietetty 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja vuonna 1975 YK vahvisti päivän vieton. Tarkemmin sanottuna kyseessä on Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä, jolloin on tarkoitus juhlia ja kunnioittaa naisia. Vaimoja, äitejä, isoäitejä, tyttäystäviä, tyttäriä, siskoja. Ehkä päivän tärkein ajatus on lähtenyt monelta karkuun. Toisilla siinä mielessä, että päivän pääasiana on saada puolisolta lahjoja tai edes kukkia. Ja toisilla sitten siinä mielessä, että meuhkataan siitä miten häpeällistä on viettää naistenpäivää kun kuitenkin iso osa maailman naisista kärsii.
Mielestäni naisten päivää tuleekin viettää juuri siksi että edelleenkin osa naisista kärsii vain siksi että on nainen. Että me joilla on asiat hyvin, muistamme mitä meillä on ja arvostamme sitä. Samalla kuitenkin muistamme, että maailmassa on paljon naisia, joilla asiat eivät ole läheskään niin hyvin kuin meillä täällä. Näillä naisilla ei ole oikeutta äitiysvapaaseen edes palkattomana, heillä ei ole oikeutta käydä koulua tai äänestää tai heillä ei ole oikeutta päättää omasta kehostaan. Maailmassa on edelleen paljon naisia, joita silvotaan, raiskataan ja orjuutetaan vain koska he ovat naisia.
Mutta mielestäni se, että juhlimme täällä omalla tavallamme ei poissulje sitä, ettemmekö voisi samalla tiedostaa toisten tuskaa ja ahdistusta. Tämä päivä on hyvä päivä. Tänään muistan sen, mistä olen kiitollinen kun olen saanut syntyä naiseksi Suomeen. Olen saanut käydä koulua aina lisensiaatiksi asti. Olen saanut valita itse puolisoni, erota, ehkäistä ja saada ensimmäisen lapseni vasta silloin kun olen kokenut olevani siihen itse valmis. Saan käydä töissä ja saan olla vapaasti nainen.
Tänään muistan myös sen, että joka päivä voin tehdä valintoja joilla tuen naisten koulutusta ja hyviä elin- ja työoloja myös muualla maailmassa. Ostan tuotteita, joiden valmistuttajat ovat varmistaneet tehdastyöläistensä asialliset työolot ja inhimilliset työajat, mahdollisesti jopa äitiysvapaan ja lapsien koulutuksen. Tuen rahallisesti naisten koulutusta kehitysmaissa, koska se on paras ehkäisykeino mitä on olemassa. Ja ennen kaikkea kasvatan omasta tyttärestäni vahvan ja itsenäisen naisen, joka arvostaa muita ihmisiä ja pyrkii aina kohtelemaan muita kuten toivoisi itseään kohdeltavan.
Täytyy tunnustaa, itseltäni on täysin unohtunut miksi naistenpäivää vietetään. Koska en viitsi koko Wikipediaa tähän kopioida, niin linkki löytyy tästä. Tarkemmin ajateltua, tämä naistenpäivä taitaa olla ihan hyvä juttu. Jos ainoana ajatuksena ei ole odottaa puolisolta lahjoja.
Eihän tämä naistenpäivä tosiaan aivan uusi juttu ole. Päivää on vietetty 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja vuonna 1975 YK vahvisti päivän vieton. Tarkemmin sanottuna kyseessä on Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä, jolloin on tarkoitus juhlia ja kunnioittaa naisia. Vaimoja, äitejä, isoäitejä, tyttäystäviä, tyttäriä, siskoja. Ehkä päivän tärkein ajatus on lähtenyt monelta karkuun. Toisilla siinä mielessä, että päivän pääasiana on saada puolisolta lahjoja tai edes kukkia. Ja toisilla sitten siinä mielessä, että meuhkataan siitä miten häpeällistä on viettää naistenpäivää kun kuitenkin iso osa maailman naisista kärsii.
Mielestäni naisten päivää tuleekin viettää juuri siksi että edelleenkin osa naisista kärsii vain siksi että on nainen. Että me joilla on asiat hyvin, muistamme mitä meillä on ja arvostamme sitä. Samalla kuitenkin muistamme, että maailmassa on paljon naisia, joilla asiat eivät ole läheskään niin hyvin kuin meillä täällä. Näillä naisilla ei ole oikeutta äitiysvapaaseen edes palkattomana, heillä ei ole oikeutta käydä koulua tai äänestää tai heillä ei ole oikeutta päättää omasta kehostaan. Maailmassa on edelleen paljon naisia, joita silvotaan, raiskataan ja orjuutetaan vain koska he ovat naisia.
Mutta mielestäni se, että juhlimme täällä omalla tavallamme ei poissulje sitä, ettemmekö voisi samalla tiedostaa toisten tuskaa ja ahdistusta. Tämä päivä on hyvä päivä. Tänään muistan sen, mistä olen kiitollinen kun olen saanut syntyä naiseksi Suomeen. Olen saanut käydä koulua aina lisensiaatiksi asti. Olen saanut valita itse puolisoni, erota, ehkäistä ja saada ensimmäisen lapseni vasta silloin kun olen kokenut olevani siihen itse valmis. Saan käydä töissä ja saan olla vapaasti nainen.
Tänään muistan myös sen, että joka päivä voin tehdä valintoja joilla tuen naisten koulutusta ja hyviä elin- ja työoloja myös muualla maailmassa. Ostan tuotteita, joiden valmistuttajat ovat varmistaneet tehdastyöläistensä asialliset työolot ja inhimilliset työajat, mahdollisesti jopa äitiysvapaan ja lapsien koulutuksen. Tuen rahallisesti naisten koulutusta kehitysmaissa, koska se on paras ehkäisykeino mitä on olemassa. Ja ennen kaikkea kasvatan omasta tyttärestäni vahvan ja itsenäisen naisen, joka arvostaa muita ihmisiä ja pyrkii aina kohtelemaan muita kuten toivoisi itseään kohdeltavan.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Joulupukista
Tämän aamun aiheena blogeissa tuntui olevan Joulupukki, tuo koko kansan suuri huijaus. Joten kannanpa minäkin korteni kekoon keskustelussa. Ja kyllähän mekin kävimme mieheni kanssa keskustelun joulupukista ennen lapsen syntymää. Minä olin sitä mieltä, että voisimme suoraan kertoa lapselle, ettei mitään joulupukkia ole ja mies halusi, että lapsi saa uskoa pukkiin niin pitkään kuin haluaa. Miten siinä sitten kävi?
Itse yhdistän joulun kristinuskoon hetkenä jolloin juhlitaan Jeesuksen syntymää. Siinä missä kristinuskon ja kirkon merkitys Suomessa vähenevät monikansallistumisen ja maailman muuttumisen myötä, tuntuu joulusta tulevan suurempi ja suurempi kulutusjuhla. Juhla jonka tärkeimpänä ajatuksena tuntuu olevan pikkujoulut, joulupöytä ja joululahjat. Materialismin ja kulutusjuhlan hysteriaa, tuo kuuluisa joulu. Olemme tainneet karata melko kauaksi joulun alkuperäisestä ajatuksesta, vai mitä?
Olen aiemmin jo sanonutkin, etten halua lapselleni joulua jossa tärkeintä on lahjojen saanti tai ylensyöminen. Haluan, että meidän joulut ovat rauhallisia ja stressittömiä yhdessäolon hetkiä. Enkä voi kuin ihmetellä sitä, että siinä missä monelle tuntuu olevan ongelmana kertoako pienelle lapselle totuus joulupukista vai ei, kenellekään ei tunnu olevan ongelmana juhlia kristillistä juhlaa ilman uskoa.
Mutta mitä me sitten ensi viikolla juhlimme? Miksi me annamme toisillemme lahjoja, joita pukki ei tuo eikä Jeesuskaan syntynyt oikeasti? Selitämme lapselle, että hei kiva kokoontua yhteen ja vaihtaa lahjoja? Eihän siinä mitään, mutta samalla kun koemme moraalisen ongelman valehdella lapselle Joulupukista, emme kuitenkaan koe moraalista ongelmaa rakentaa jälleen yksi kaupallinen juhlapäivä lisää? Emmekä varmasti kerro lapselle, kun kerran rehellinen pitää olla, että tämän sinun lelusi on rakentanut joku ihminen maapallon toisella puolella huonolla palkalla ja huonoissa työoloissa vain jotta sinä voit leikkiä sillä hetken ennen kuin unohdat sen.
Meidän perhe viettää joulua ja juhlimme Jeesuksen syntymää vaikka itse en ole varma onko Jeesus koskaan syntynytkään. siis juhlimme sitä ihan noin varuiksi, tottumuksesta ja myös kunnioituksesta niitä kohtaan jotka uskovat. Toistaiseksi meidän perhe uskoo Joulupukkkiin, joka tuo lapsellemme yhden lelun ja loput sitten tuovat ne läheiset, jotka haluavat jouluna lasta muistaa muutenkin kuin vain läsnäolemalla.
Ja miksi näin?
Itse yhdistän joulun kristinuskoon hetkenä jolloin juhlitaan Jeesuksen syntymää. Siinä missä kristinuskon ja kirkon merkitys Suomessa vähenevät monikansallistumisen ja maailman muuttumisen myötä, tuntuu joulusta tulevan suurempi ja suurempi kulutusjuhla. Juhla jonka tärkeimpänä ajatuksena tuntuu olevan pikkujoulut, joulupöytä ja joululahjat. Materialismin ja kulutusjuhlan hysteriaa, tuo kuuluisa joulu. Olemme tainneet karata melko kauaksi joulun alkuperäisestä ajatuksesta, vai mitä?
Olen aiemmin jo sanonutkin, etten halua lapselleni joulua jossa tärkeintä on lahjojen saanti tai ylensyöminen. Haluan, että meidän joulut ovat rauhallisia ja stressittömiä yhdessäolon hetkiä. Enkä voi kuin ihmetellä sitä, että siinä missä monelle tuntuu olevan ongelmana kertoako pienelle lapselle totuus joulupukista vai ei, kenellekään ei tunnu olevan ongelmana juhlia kristillistä juhlaa ilman uskoa.
Mutta mitä me sitten ensi viikolla juhlimme? Miksi me annamme toisillemme lahjoja, joita pukki ei tuo eikä Jeesuskaan syntynyt oikeasti? Selitämme lapselle, että hei kiva kokoontua yhteen ja vaihtaa lahjoja? Eihän siinä mitään, mutta samalla kun koemme moraalisen ongelman valehdella lapselle Joulupukista, emme kuitenkaan koe moraalista ongelmaa rakentaa jälleen yksi kaupallinen juhlapäivä lisää? Emmekä varmasti kerro lapselle, kun kerran rehellinen pitää olla, että tämän sinun lelusi on rakentanut joku ihminen maapallon toisella puolella huonolla palkalla ja huonoissa työoloissa vain jotta sinä voit leikkiä sillä hetken ennen kuin unohdat sen.
Meidän perhe viettää joulua ja juhlimme Jeesuksen syntymää vaikka itse en ole varma onko Jeesus koskaan syntynytkään. siis juhlimme sitä ihan noin varuiksi, tottumuksesta ja myös kunnioituksesta niitä kohtaan jotka uskovat. Toistaiseksi meidän perhe uskoo Joulupukkkiin, joka tuo lapsellemme yhden lelun ja loput sitten tuovat ne läheiset, jotka haluavat jouluna lasta muistaa muutenkin kuin vain läsnäolemalla.
Ja miksi näin?
Tässä maailmassa on niin paljon pahuutta ja lapsuus on niin kovin lyhyt aika, että siinä missä lapsella on oikeus turvalliseen kotiin, on lapsella myös oikeus satuihin ja leikkeihin. Ja Joulupukki on yksi niistä.
Sitä paitsi, vaikka et itse usko, ei se tarkoita ettei se olisi totta. Kuka meistä tietää, ettei Korvatunturilla oikeasti asu valkopartaista miestä joka järjestää joulun ihmeitä niille, joilla on oikeasti vaikeaa.
Sitä paitsi, vaikka et itse usko, ei se tarkoita ettei se olisi totta. Kuka meistä tietää, ettei Korvatunturilla oikeasti asu valkopartaista miestä joka järjestää joulun ihmeitä niille, joilla on oikeasti vaikeaa.
Meidän lapsen ainoa vanhemmiltaan tuleva joululahja. Halinalle joka saapui meille Huuto.netin kautta. Materialistiäiti onnistui kerrankin hillitsemään itsensä.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Perjantai ja eduskunnan huono päätös
Ehkä hieman turhan provosoiva otsikko, koska se toinen päätös oli varsin hyvä. Itse en kuulu kirkkoon, olen rippileirin sijasta käynyt Prometheus-leirin, jolloin toinen ohjaajamme oli homoseksuaali (eikä kyllä tuonut sitä mitenkään siellä esiin, asia selvisi vasta myöhemmin) ja myöhemmin olin vielä apuohjaajana jolloin myös toinen ohjaajamme oli homoseksuaali (eikä myöskään tuonut sitä esiin millään tavalla). Tuolloin kun itse olin 15-vuotias, ei Suomessa paljon julkihomoja näkynyt eikä asia ehkä muutenkaan ollut millään tavalla tapetilla, niin negatiivisesti kuin positiivisestikaan. Mutta noiden Prometheusleirien jälkeen en ole asiaa enää sen enempää miettinyt.
Ihminen on ihminen, ihan sama mitä sukupuolta hän rakastaa tai mitä sukupuolta kokee olevansa. Tunnen myös transsukupuolisia ihmisiä ja yksi heistä tulikin asian kanssa julki Facebookissa jokunen vuosi sitten hieman itselleni yllättäen. Mutta kyyneliä tuli tuolloin vuodatettua muutama, koska arvostan sitä rohkeutta millä ihminen päättää elää elämänsä kuten itselleen kokee oikeaksi muiden ajatuksista välittämättä. Ei ole helppoa vaihtaa sukupuolta tai rakastaa samaa sukupuolta. Eikä ne asiat ole keneltäkään muulta pois.
Ja kuten ensimmäisestä kappaleesta saattoi lukea, en kuulu kirkkoon. En ole koskaan kokenut kirkkoa omakseni, vaikka ehkä johonkin ylempään uskonkin. Mutta en usko kirkkon oppeihin ja kammoksun sitä, miten jotkut itseään tosiuskovaisiksi kutsuvat tuomitsevat muita ja nostavat itsensä muiden yläpuolelle.
No, mikä sitten oli se huono päätös? Lapsilisien leikkaaminen. Ymmärrän, että pitää säästää ja leikata ja jopa arvostan sitä, että tämä päätös tehtiin näin vaalien alla MUTTA en ymmärrä sitä, etteikö parempia vaihtoehtoja olisi ollut? Toki lapsilisän leikkaamista kompensoidaan muiden tukien lisäyksillä köyhimpien kohdalla, mutta en ymmärrä miksei lapsilisä voi olla progressiivinen kuten meidän verotus? Perheen nettotulot vuodessa voivat olla mitä vain muutamasta tuhannesta muutamaan miljoonaan ja enemmänkin ja silti sama lapsilisä tippuu kaikkien tilille. Mihin ne miljoonia tienaavat tarvitsevat niitä satasia?
Toiset ajattelevat, että se on lapsen rahaa, mutta eiköhän sillä lapsella riitä rahaa muutenkin jos vanhemmat tienaavat esimerkiksi satoja tuhansia vuodessa? Ja toinen asia, mistä voisi mielestäni leikata, on äitiyspakkaus. Perheet, joiden vuoden bruttotulot ovat yli 100 000 euroa voisivat saada äitiyspakkauksen vain ensimmäisen lapsen kohdalla ja silloinkin vain tavarana. Arvostan äitiyspakkauksen symboliikkaa mutta mihin perheet, joilla on rahaa ostaa kaikki tarpeellinen, tarvitsevat 140 euroa lisää tai vaatteita, jotka ovat Kiinassa tehty eivätkä kestä käyttöä?
On myös mielenkiintoista seurata keskustelua, joka alkoi tästä lapsilisien leikkaamisesta. Ihmiset, jotka valittavat eniten, ilmoittavat myös etteivät äänestä koska se ei johda mihinkään. Oikeasti? Olenko liian naiivi, kun en usko, että Suomessa korruptio on sillä tasolla, että ääntenlaskijat ovat lahjottuja ja eduskuntaan pääsevät ne jotka maksavat laskijoille eniten? Miten ihmeessä Timo Soinilla oli rahaa maksaa sitten Perussuomalaiset voitolle viime vaaleissa?
Olen käynyt lapsen tavaroita läpi yrittäen etsiä vaatteita, joista raaskisin luopua ja lahjoittaa eteenpäin ja tämän paasauksen lopuksi tein päätöksen, että jos meille joskus toinen lapsi vielä suodaan niin en hae äitiyspakkausta rahana tai tavarana. Meillä on jo kaikki mitä yksi vauva voi tarvita, vaipoista vaatteisiin, sänkyyn ja hiusharjaan asti. Se ei ole iso säästö Kelalle, mutta ei myöskään iso menetys meille ja pärjäämme aivan loistavasti ilmankin. Haluan myös haastaa kaikki muut, jotka eivät sitä pakkausta tai rahaa oikeasti tarvitse, samaan toimenpiteeseen.
Koska tällaisen avautumisen jälkeen tuntui tyhmältä liittää kuvaan asuesittelyä, niin laitetaan kuvituskuvaksi vauvapeitto, jonka tein ystävälle joka saa esikoisensa lähikuukausina. Ostin vahingossa langaksi 7 veljestä, mikä ei vauvapeiton materiaaliksi ole mikään paras mahdollinen, mutta tämän onkin tarkoitus toimia vaunupeittona, eli sen voi laittaa vaunuihin esimerkiksi tuon äitiyspakkauksen makuunpussin päälle tuomaan lisälämpöä. Ja väritys on suunniteltu kyseessä oleviin vaunuihin sopivaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)