Ajatus lisääntyneestä pyykin määrästä joka johti ajatukseen elämäntaparemontin epäonnistumisesta

Tänään sain reenisalilla positiivista palautetta siitä kuinka olen kehittynyt. Kivaltahan se kuulosti ja suomalaiseen tapaan nolostuin. Mutta reeniä on tullut vedettyä (näin proreenaajan tapaan sanottuna) 3-7 kertaa viikossa helmikuusta lähtien, joten ihmehän se olisi jos mikään ei olisi kehittynyt. Väsynyt olen edelleen. Joka ikinen päivä ja ilta siitä klo 18 eteenpäin. Uni tulee yhä huonosti, eli todella huonosti eikä riitä kuin enintään viisi tuntia. On muuten koomista kun potilaat töissä valittavat, etten ymmärrä heidän unettomuudestaan. Juu, en niin. Kohta 20 vuotta sitä on kestetty, joka ikinen yö heräämistä ja unen saannin vaikeutta. En oikeasti tiedä tai ainakaan muista, olenko nukkunut tuon viimeisen 20 vuoden aikana kahdeksaa tuntia putkeen koskaan. Ehkä kerran tehdessäni töitä perjantai-aamusta maanantai-iltapäivään. Silloin kolmantena työyönä taisin nukkua kahdeksan tuntia. Nyt aloitin yöpäivystykset uudelleen kun ajattelin, että nukun joka tapauksessa huonosti, niin kai siinä samalla voi tehdä töitä. Paitsi että niinä työ-öinä nukun vielä huonommin.

Ruokavaliota olen yrittänyt muuttaa parempaan suuntaan, mutta onnistuminen ei ole ollut kovinkaan mahtavaa. Tosin roskaruoan määrä on vähentynyt huomattavasti eikä karkkiakaan mene enää kuin viikonloppuisin. Veden juonti on lisääntynyt. Proteiinin määrä on lisääntynyt. Käytetyn alkoholin määrä on vähentynyt. Lihankin määrä on vähentynyt mutta joo, niitä kasviksia saisi mennä vielä enemmän. Vitamiineja syön purkista vielä varmuuden vuoksi, mutta eipä niistäkään tunnu olevan apua. Ruokarytmi on säännöllinen, enkä juurikaan napostele. Juon kahvia yhden kupin aamulla, toki se on tuplaekspresso. Energiajuomia en ole käyttänyt yli vuoteen.

Niin ja siis siitä pyykistä. Tänään taas konetta täyttäessäni ajattelin, että pesen pyykkiä nykyään paljon useammin kuin ennen. Pyykin määrä on lisääntynyt tämän elämäntaparemontin myötä. Tai oikeastaan, ehkä ei kuitenkaan. Muistin juuri, että mehän pestiin kestovaippoja vielä vuosi sitten harva se päivä. Niitä ei tarvitse pestä enää kuin satunnaisesti, kun ainoa käytössä oleva vaippa on yövaippa. Mutta ehkä me olemme tilanteessa plus miinus nolla, kun reenivaatteet pitää pestä joka reenin jälkeen ja täten pyykkimäärä on lisääntynyt tai siis ainakin pysynyt kestovaippatasolla. Pyykinpesun lisäksi elämässäni on muuttunut suihkussa käynti. Aiemmin kävin suihkussa 2-3 päivän välein, nyt ajoittain jopa päivittäin. Riippuen hien määrästä. Luin muuten tutkimuksesta, jossa todettiin jälkihien olevan pahempi jos suihkuun menee suoraan reenin jälkeen. Voin kerta omakohtaisesta kokemuksesta sen olevan totta.

En tiedä mitä tässä seuraavaksi tekisi. Väsynyt ei enää jaksaisi olla. Alan olemaan niin epätoivoinen tähän elämäntaparemontin hitauteen sekä väsymyksen poistumisessa että tulosten ulospäin näkymisessä, että harkitsen tosissani jonkun ruokavalio-ohjelman ostanmista.

 Tässä avautumisessa ei tainnut olla päätä eikä häntää eikä varmaan keskivartaloakaan mutta muutama huono vitsi sitten niidenkin edestä. Yli kahdeksan kuukautta on mennyt elämäntaparemonttia ja omasta mielestäni ainoa näkyvä muutos on se, että käytän nykyään räikeitä huulipunia. Mitäs mieltä, hitti vai huti? Ps. paita on ihanan Uhanan kesämallistoa.

Väsymyksen takana on oltava aina diagnoosi?

Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka nykymaailmassa aikuisen ihmisen väsymyksen takaa tuntuu aina yleisen käsityksen mukaan löytyvän vähintään kilpirauhasen vajaatoiminta. Toinen vaihtoehto kroonisen väsymyksen takana tuntuu myös olevan borrelioosi. Ei sillä, etteikö näitä sairauksia olisi olemassa mutta siinä määrin missä keskustelupalstoilla niitä ajatellaan olevan niin meillä kaikilla olisi jompi kumpi. Myös homeen uskotaan selittävän mitä merkillisempiä oireita.

Kun ihminen kysyy jossakin sosiaalisessa mediassa kysymyksen mistä väsymys voi johtua, on vastauksien joukossa aina maininta kilpirauhasesta. Ihmisiä ohjeistetaan menemään lääkäriin ja vaatimiaan verikokeita. Osa myös kertoo, kuinka heidän vajaatoimintansa ei näy missään verikokeissa mutta oireet viittaavat siihen vahvasti. Ottamatta kantaa käynnissä olevaan kilpirauhaskeskusteluun hoitolinjojen suhteen voin kuitenkin kertoa, että väsymys ei pääsääntöisesti johdu kilpirauhasesta. Eikä borrelioosista. Eikä myöskään homeesta.

Perus arkipäivä lapsiperheessä alkaa yleensä noin kello 6-7. Aamurutiinit mennään yleensä kiirellä ja stressiä pukkaa päälle heti aamusta. Monesti takana on huonosti nukuttu yö. Työmatkat kuljetaan autolla ja töissä monesti ei montaa metriä liikuta. Töissä myös yhä useammin tuijotetaan tietokonetta ja tauolla omaa puhelinta. Näyttöaikaa tulee päivän aikana hurjia  määriä. Silmät väsyvät ja päätä saattaa särkeä. Töistä lähdetään kotiin kaupan ja päiväkodin kautta. Ehkä joskus käydään jumpassa. Kotona ruokaa ja kotihommat, sitten lopuksi rentoudutaan televisison ja tietokoneen äärellä. Sänkyyn mennään kymmenen, ehkä yhdentoista aikoihin ja yöunta saadaan hyvänä yönä kahdeksan tuntia, huonona ehkä neljä tai viisi.

Aamu aloitetaan kahvilla, päivällä syödään jotakin nopeasti tai raskas lounas työpaikkaruokalassa ja illalla sitten toinen raskaampi ateria. Veden juonti unohtuu päivän aikana. Pahimmillaan syödään vain rasvaa ja proteiinia tai toisena ääripäänä vain sokeria ja hiilihydraatteja.

Mitä jos ensisijaisesti katsoisimme omia elintapojamme ja sitten vasta verikokeita? Mitä jos emme haluaisi korjata väsymystämme ensimmäisenä pillerillä vaan miettisimme, miten elämäntapojaan voisi muuttaa jotta jaksaisi enemmän? Ja mitä jos emme suoraan hyppäisi lisäravinteisiin ja superfoodeihin vaan ihan yksinkertaisimme omia elintapojamme?

Väitän vahvasti, ilman mitään sen kummempaa tutkimusnäyttöä, että jokainen meistä jaksaisi paremmin muutamalla yksinkertaisella muutoksella. Ensimmäisenä säännöllinen ruokarytmi ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio. Ei ihmedieettejä, ei paastopäiviä. Proteiinia, hitaita hiilihydraatteja ja rasvoja tasapuolisesti. Ei sokerisia tai keinotekoisesti makeutettuja välipaloja vaan esimerkiksi sen limsapullon tilalla pähkinöitä. Ruokavalion jälkeen hyötyliikunta käyttöön. Sisäjumpat on ihan ok, itsekin niitä nykyään harrastan mutta ihminen jaksaa paremmin kun ulkoilee säännöllisesti. Työpäivän jälkeen tietokone kiinni, sosiaalinen media ja televisio minimiin. Itselläni ainakin on paljon parempi olo kun luen kirjaa kaksi tuntia kuin silloin, kun tuijotan pädiä kaksi tuntia. Ja unihygienia kuntoon! Makuuhuone on nukkumista varten. Suomessa pimennysverhot ovat hintansa arvoisia ja makuuhuoneen lämpötila kannattaa pitää alle 20 asteessa.

Tiedän, että moni kokee olevansa liian kiireinen terveelliselle elämälle ja siksi apua haetaan purkeista ja verikokeista. Mutta monesti pääsee halvemmalla ja saa pidempiaikaista apua ihan vain käymällä omat elintapansa läpi. Vähän niin kuin minä olen tehnyt. Vähemmän sokeria, vähemmän tietokonetta, enemmän liikuntaa ja ruokavalion tarkistus. Ja nykyään nukun paremmin ja jaksan enemmän. Olen jopa lukenut ammattikirjallisuutta työpäivän jälkeen. Ja ne kilpirauhasarvot on tarkistettu, eikä niissä ollut mitään valittamista edes silloin kun olin väsynyt.

Kauppakassista

Meidän lähi-Prismaan ilmestyi helmikuussa foodie.fi:n toimesta kauppakassipalvelu. Olen kuullut aiemminkin palvelusta, mutta se on aina ollut niin kaukana meistä, ettei siitä ole ollut mitään hyötyä. Kateellisena olen kuunnellut kuinka helppoa ruokakaupassa asioiminen on. Äitiysvapaani aikana ja sen jälkeenkin tilasimme Luomulaatikosta (Tilakaupasta) kotiinkuljetuksella ruokaa kotiin mutta Tilakauppa sittemmin lopetti kannattamattomana ja se kyllä harmitti.

Noutupalvelu tuli kyllä hyvään väliin tässä meidän elämässämme. Olemme juuri aloittaneet saliharrastuksen ja kaupassa käyminen vielä salin jälkeen ennen lapsen hakemista pidensi päivää puolella tunnilla. Nyt teen ostokset vaikkapa autossa kotimatkalla ja seuraavana päivänä niiden hakemiseen menee viisi minuuttia. Keräyspalvelu on 5,90 e kerta. En pidä hintaa pahana. Heräteostokset jäävät tekemättä kun ei seiso kassajonossa tai kierrä kauppaa ja bongaa tarjouksia. Siis "tarjouksia", eli tavaroita ja ruokia joita ei käytä eikä tule syötyä. Kyllä, minä olen heräteostos ihminen.

Olemme tilanneet nyt neljä kertaa tavaraa kauppakassipalvelusta. Ensimmäisen tilauksen tein Foodie.fi:n kautta ja nyt viimeiset kaksi olen tehnyt heidän sovelluksen kautta kännykällä. Tänään viimeksi luennolla naputtelin huomisen ostoslistan. Ostoslistaan voi myös lisätä tuotteita. Olen tänään käynyt jo kaksi kertaa lisäämässä tuotteita huomisen kauppakassiin. Aluksi unohdin kylpyvaahdon ja muutaman oleellisen osan keitosta ja sitten kävin vielä ostamassa lapsen leluun pattereita. Itse asiassa olen käynyt siellä jo kolme kertaa lisäämässä unohtuneita tavaroita. Mutta huomenna perjantaina ei tarvitse mennä kauppaan. Ai niin, pitäisi käydä vielä neljäs kerta lisäämässä... mehu unohtui.

Aluksi nettisivut olivat hieman kankeat, mutta kun vauhtiin pääsee, niin homma sujuu kuin itsekseen. Kännykällä voi myös lukea tuotteiden viivakoodeja kotona ja näin saada tuotteet suoraan ostolistalle. Listoja voi myös tallentaa ja omia suosikkituotteita merkitä. Näin saa nopeasti itselleen ostonlistan pohjan, jota on helppo täydentää.

Palvelusta saa myös reseptejä, joiden ostoslistan saa siirrettyä suoraan omalle listalleen. Yhden kerran muutama haluamani tuote on ollut loppunut ja kotimaisen kurkun tilalle on tullut ei-kotimaista. Tilaukseen saa kuitenkin merkittyä jos ei halua, että tuotetta korvataan. Keräilijälle voi jättää myös viestejä. Mietin tässä, että toivottavasti se ei tarkoita sitä, että siellä lukee kaikki mahdollinen "kiinteistä tomaateista" "hyvänhajuiseen saippuaan".

Nouto sujuu sujuvasti. Puhelimeen tulee tekstiviesti, millä koodilla saa haettua tavarat kaupan aulassa olevasta kaapista. Noutoikkuna on kaksi tuntia. Harmittavan usein noutoikkunat ovat monesti varattuja niiltä ajoilta, milloin itse haluaisin noutaa ruokaa.

Toivoisin, että ruokaa saisi tilattua myös tuoretiskistä, esimerkiksi mustaa makkaraa. Se on yksi harvoja "liharuokia" joita vielä syön. Joitakin vaihtoehtoja siellä jo olikin, mutta en ole vielä koittanut niitä tilata. Paljon muuta valitettavaa en tästä vielä löydä. Ai niin. Tavarat tosiaan tulevat muovipusseissa, mutta kun meille ei niitä muualta siunaannu, niin ne pääsevät hyötykäyttöön nopeasti roskapusseina ja kirpputoritavaidon postitus- ja kuljetusvälineinä.

Suomessa valmistetuista nukenvaatteista

Olen joskus aikaisemminkin kertonut, että meidän lapsen Baby Born-nukke pukeutuu Suomessa valmistettuihin nukenvaatteisiin. Törmäsin näihin vaatteisiin Facebookin ryhmässä nimelta Ommeltujen vaatteiden kirpputori. Kyseinen ryhmä on suljettu, joten en linkitä sitä tähän. Sinne kyllä pääsee sisälle jos on kriteerit täyttävä profiili. Ja kuten kaikissa suuremmissa kirpputoriryhmissä, kannattaa säännöt lukea ennen kaupankäynnin aloittamista. 

Meidän nukke on se pienempi malli, koska hankin sen tytölle ensimmäiseksi nukeksi. Nämä vaatteet ovat olleet myynnissä setteinä, eikä yhden setin hinta posteineen ole tainnut koskaan olla kymmentäkään euroa. Esimerkiksi tuo tonttulakki-asukokonaisuus oli posteineen 9 euroa. 

Vaatteita ompelee Riitta Holm ja olen ollut niiden laatuun enemmän kuin tyytyväinen. Ne kestävät taaperon käsittelyä eikä niissä ole pieniä irtoavia osia (vaikka meidän lapsen lempileluja ovat mahdollisimman pienet osat). Vaatteita on myynnissä tuolla kirpputoriryhmässä aina satunnaisesti muutama setti kerrallaan. Muitakin nukenvaatevalmistajia ryhmästä löytyy, mutta Riitta on ainoa kenestä minulla kokemusta ja siten myös ainoa ketä voin suositella! 

Lapsi rakastui tuohon keltaiseen lippapipoon ja ollaan myös opeteltu nuken kanssa kestovaippailua ja itse asiassa myös pottailua. 

Kerran maksoin vahingossa Riitan tilille erään toisenkin, huomattavasti isomman ostoksen. Riitta otti heti yhteyttä ja palautti rahat pyytämättä. Kiitin häntä julkisesti rehellisyydestä tuolla ryhmässä ja sain huomata, etten ole ainoa joka on Riitan valmistamiin vaatteisiin tyytyväinen. Itse asiassa, meitä tyytyväisiä asiakkaita oli kymmeniä. 

Parhaista mahdollisista hetkistä

Meidän tyttö on ollut jo pitkään isän tyttö. Isä tarvitaan arkiaamuisin nostamaan sängystä, laittamaan vaatteet päälle, nostamaan autoon ja niin edelleen aina iltasadun lukemiseen asti. Tämä ohimenevä vaihe on kestänyt kohta vuoden. Välillä toki harmittaa, kun itsekin haluaisin osallistua enemmän mutta toisaalta, onneksi meitä on kaksi vanhempaa.

Tästä isän suosimisesta johtuen olen oppinut nauttimaan entistä enemmän niistä pienistä hetkistä, jolloin lapsi valitsee minut. Nykyään meille on tullut joka iltainen rutiini jossa lapsi haluaa mennä isää karkuun. Ennen iltatoimia tyttö sanoo karkuun jolloin äidin tehtävä on ottaa tyttö syliin ja sitten mennään ensin meidän vanhempien sänkyyn peiton alle. Siellä pimeässä olemme hiljaa nenät vastakkain kunnes isä löytää meidät. Sen jälkeen menemme vielä saunaan piiloon ja sielläkin istumme hiljaa kunnes meidät löydetään. Tämän jälkeen on isän ja tytön vuoro mennä piiloon ja minun vuoroni etsiä heidät.

Toinen rutiini näin joulun aikana on joulukalenterin avaaminen. Kun lasta herätellään aamulla, yleensä sieltä kuuluu useaan otteeseen "äiti pois" ja "iskä tänne" ja lopulta isä nostaa lapsen sängystä minkä jälkeen menemme avaamaaan joulukalenterit. Siihen saan jo osallistua. Lapsen ilon katsominen on kyllä parasta ikinä.

Yksi suurimpia ilon aiheita on myös palata töistä äitini luokse jossa lapsi on arkipäivät hoidossa. Pääsääntöisesti lapsi juoksee ovelle vastaan ja halaa ja antaa pusun. Työpäivän kiireet ja murheet unohtuvat siinä hyvin nopeasti.

En ole oikeastaan koskaan stressannut siitä, että olisin ulkoisesti täydellinen äiti. Meillä on menty aika pitkälle sen mukaan mikä on tuntunut hyvälle emmekä noudata mitään kasvatusperiaatteita kirjaimellisesti. Ainoa asia mistä yritän pitää kiinni on olla läsnä lapselle. Välillä unohdun puhelimen syövereihin mutta kun lapsi huutaa äitiä, pyrin menemään paikalle. Oli syy kuinka pieni tahansa. Ja vaikka meillä eletään ajoittasta uhmaa ja pienet asiat ovat maailman suurimpia enkä aina oikein edes ymmärrä miksi itketään, niin toivoisin voivani pysäyttää ajan tähän hetkeen. Kun kaikki on vielä niin ihmeellistä ja innostavaa eikä maailman pahuudesta ole muuta tietoa kuin se, että tuttia ei saa enää syödä uniajan ulkopuolella ja lempipupu ei saa hävitä mihinkään.

Läsnäolon lisäksi yritän pitää lapseni lapsena mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa myös sitä, etten kaada omia murheitani lapsen niskaan ja kun huomaan olevani lapselle kiukkuinen koska olen töistä väsynyt ja stressaantunut, niin yritän pysähtyä hetkeksi ja muistaa ettei se lapsi ymmärrä miksi olen vihainen.

Olen ylpeä itsestäni, koska edelleenkin pystyn laskemaan kahden käden sormilla ne kerrat kun olen hermostunut lapselle. Kieltämisen ja hoputtamisen ja ojentamisenkin voi tehdä ilman, että huutaa tai tiuskii. Eikä se maailma lopu siihen, jos joskus vanhempi hermostuu kunhan vain itse aikuisena pitää huolen siitä, että ymmärtää itse toimineensa väärin. Aikuinen on kuitenkin se, jonka pitää pystyä opettamaan lapsi toimimaan oikein ilman turhaa raivoamista, syyllistämistä ja ojentamista.

Tänään viimeksi sain puisesta helistimestä osuman alahuuleeni kun tyttö tyhjensi lelukopan heittämällä leluja pois vaikka monta kertaa sanoin, että siinä käy kohta huonosti. Ja niinhän siinä kävi, äidille mustelma alahuulen. Kyseessä oli kuitenkin vahinko ja kun lapsi huomasi, että minuun sattui hän oli pahoillaan ilman, että jouduin korottamaan ääntäni. Oma kipukin unohtui nopeasti kun pienellä äänellä kuului "ateeks".

Joulun ajan kiireistä ja hieman joululahjatoiveista

Töissä on taas riittänyt kiirettä. Päivät ovat venyneet ja kun on kiire, jää asiat hoitamatta tai ne tuntuvat hoituvan huonosti ja sitten mietin niitä vähintäänkin alitajunnassa öisin enkä saa nukuttua. Mikä taas johtaa siihen, että aamulla väsyttää eikä työteho kulje täysillä. Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja olen saanut hankittua melkein kaikki joululahjat. En viitsi tässä niitä kertoa, kun osa perheestä blogia aina silloin tällöin lukee mutta voin kertoa, että hyvin pitkälle lahjat ovat Suomessa valmistettuja ja käyttöön tulevia. 

Asukuvia ei ole tullut hetkeen otettua, kun ei oikein missään ole tullut käytyä. Nyt kuitenkin teimme sunnuntaina päiväretken Ideaparkkiin. Puhelimeni tarvitsi näytönvaihdon ja lapsi pääsi Hoploppiin. Ja ihmisten ilmoille lähteminen antaa aina aihetta pukeutua hieman paremmin. Jälleen kerran tuli mieleen se, kuinka muodikkuus ei vaadi kiinatuotantoa. Toki allekirjoittaneen muodikkuudesta voidaan olla ainakin kahta eri mieltä, mutta on siitä joskus tullut positiivistakin palautetta vaikka en mitään suuria muotiriskejä otakaan. 

Päivän asuna Uhanan merinovillaleggarit, Nurmen tunika, 

Isabel Marantin kengät ja Saint Laurentin laukku. 

Ja niistä joululahjatoiveista. Olen joskus aiemmin kirjoittanut, etten ymmärrä miksi vauvaikäiselle pitää ostaa joululahjoja kun ei se vauva vielä niiden päälle mitään ymmärrä. Enkä halua opettaa omaa lastani siihen, että jouluna hukutaan paketteihin. Tänä joulua olen kyllä ostanut lapselle yhteensä kolme pakettia mutta en tiedä vielä annetaanko ne kaikki kerralla. Mutta nyt olen hämmästellyt sitä, miten monesti olen viime viikkoina törmännyt siihen, että joka 2-vuotiaat tekevät joulupukille lahjatoivelistaa. En oikein ymmärrä miten se tapahtuu. Meidän oma lapsi tuntuu kyllä haluavan paljon kaikkea mutta se, että hän osoittaisi oma-aloitteisesti jostakin leluvihkosta jonkun tietyn lelun mitä haluaa enemmän kuin jotain muuta lelua on aika kaukaa haettu ajatus. Jos osoitan jotain ja kysyn, haluatko tämän niin vastaus on pääsääntöisesti joo. Mutta nyt ihan rehellisesti sanottuna, ei tuo taapero kyllä osaa itse vielä eritellä mitä hän haluaa joulupukilta ja mitä ei. Enkä minä halua siihen toivomiseen rohkaista. 

Ymmärrän kyllä, että joulupukki on hyvä kiristyskeino aikuiselle mutta vierastan edelleenkin ajatusta siitä, että lasta uhkaillaan lahjoilla ja niiden puuttumisella noin kaksi kuukautta ennen joulua. Kun en kuitenkaan ole varsinaisesti koskaan törmännyt siihen, että lapsi olisi ollut ilkeä ja jäänyt ilman lahjoja. Edelleenkin pidän yhtenä tärkeimpänä kasvatuksen kulmakivenä sitä, että jos lasta uhkailee jollakin niin siitä uhkauksesta pitää pitää kiinni. Siksi meillä ei uhkailla lahjattomuudella jouluna vaikka aamulla uhma usein painaakin. Eikä meillä kaksi ja puolivuotias kirjoita vielä joulupukille. Katsotaan sitten ensi vuonna. 

Flunssasta ja sen hoidosta

Nyt on taas se aika vuodesta, kun some alkaa täyttymään ihmisten flunssavalituksista. Tiedättehän ne päivitykset "En jaksa enää tätä räkäisyyttä, olen yskinyt kaksi viikkoa putkeen eikä loppua näy. Huomenna täytyy kyllä mennä lääkäriin ja vaatia antibioottikuuri." Joka ikinen kerta kun näen oheisen tai vastaavan tekstin, tekee mieli sanoa jotakin. Etenkin, kun näitä päivityksiä on edeltänyt maininnat salilla tai jumpalla käymisestä tai pitkistä ylitöistä tai vaikkapa jostain perus kissanristiäisistä.


En ymmärrä sitä, että julkisen tiedon mukaan me kaikki lääkärit olemme lääkeyhtiöiden orjia. Haluamme kuulemani mukaan määrätä lääkkeitä potilaillemme, vaikka he eivät niitä oikeasti tarvitse. Silti lähes joka kerta kun kieltäydyn kirjoittamasta perusflunssaan antibioottia, olen potilaan mukaan huono lääkäri. Jos ihmisellä on vaiva, minkä takia hän tulee lääkäriin, tuntuu monesti automaattisena oletuksena olevan se, että lääkärin pitää kirjoittaa lääkettä. Miksi muuten käytäisiin lääkärissä? Ja jos ohjeistan ihmistä lepäämään lääkehoidon sijaan, on vastaus pääsääntöisesti jotain väliltä en ehdi, ei pysty, ei halua. Toki kaikilla aina vuodelepo ei ole mahdollinen, mutta edes jonkin asteinen hidastaminen onnistuu aivan varmasti kaikilta. Kodin voi hetkeksi jättää siivoamatta, harrastuksiin ei kannata lähteä (etenkin kun flunssaisena tartuttaa vielä kaikki  muutkin) ja töistäkin voi ja pitääkin olla pois.


No miksi sitten perusflunssaan ei kirjoiteta antibioottia? Tarkoituksena ei ole kiusata potiltasta, eikä välttää lääkefirmaa tienaamasta miljooniaan. Syyt ovat täysin perustellut ja meidän kaikkien terveyteen liittyviä. Suurin syy on se, että antibiootti hoitaa bakteerin aiheuttamia tulehduksia ja flunssa on pääsääntöisesti (yli puolissa tapauksissa) virusperäinen (1). Ja vaikka kyseessä olisikin bakteerin aiheuttama flunssa ja ihan vaikkapa poskiontelontulehdus, on näillä taudeilla tapana rajoittua itsestään perusterveillä ihmisillä. Entäpä miksi antibiootti sitten tuntuu usein auttavan? Antibiootti auttaa usein siksi, että tauti on muutenkin kohdannut luonnollisen paranemispisteensä eikä oireiden vähentyminen liity mitenkään itse antibioottiin. Monesti antibiootilla saattaa olla myös placebo-vaikutus, vähän niin kuin homeopatiassa. Kun tarpeeksi uskoo, niin parantuu.


Antibioottien käyttöä pyritään nykyään rajoittamaan koska bakteerit, joita antibiooteilla tapetaan, ovat oppivaista sorttia. Bakteerit kehittävät resistenssejä antibiootteja kohtaan ja seurauksena on superbakteerit, joihin ei enää antibiootit tehoa. Ja kun antibiootit eivät tehoa, ei ole parantavaa hoitoa.


Itse olen sitä ikäluokkaa, joka on syönyt kymmeniä antibioottikuureja ennen täysi-ikäisyyttään. Joka ikinen keuhkoputkentulehdus hoidettiin antibiootilla. Nykyään myös keuhkoputkentulehdukset pyritään hoitamaan ilman antibioottia.


Miten sitten sitä flunssaa hoidetaan ilman antibioottia? Tärkein hoitokeino on lepo. Ehkäpä naiset voisivat ottaa oppia miesflunssasta. Monesti pitkittynyttä flunssaa valittavat juuri naiset ja kun taas mies sairastuu flunssaan, on hän hetken ajan vuodepotilaana ja sitten taas kunnossa. Yksi tärkeä asia on tupakanpolton lopettaminen. Tupakka altistaa infektioille, erityisesti poskiontelontulehduksille ja keuhkoputkentulehduksille. Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että suurien C-vitamiinipitoisuuksien ja sinkin nauttiminen voi lyhentää flunssan oireiden kestoa. Sinkin kohdalla vaikutta siltä, että sen käyttö tulee aloittaa heti oireiden alkamisen jälkeen jotta siitä olisi apua.


Monet oirelääkkeet ovat seurausta enemmänkin kysynnästä kuin oikeasta hyödystä. Monesti somen äiti-ryhmissä törmää kysymyksiin mikä yskänlääke on lapselle parasta ja miksi lääkäri ei sitä kirjoita? Lapsille käytetyistä yskänlääkkeistä on todettu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä (2) mutta silti niitä edelleenkin käytetään. Lapsen yskän yhteydessä on hyvä muistaa, että hyvänlaatuinen yskä voi kestää lapsella joka kahdeksan viikkoa (2). Paras lääke lapsen yskään on ihan perinteinen hunaja, esimerkiks puoli teelusikallista iltaisin (ei alle 1-vuotiaille). Sen kummempaa lääkettä ei lapsi tarvitse. Vanhemmilta toki kysytään hermojen pituutta, mutta sitähän koko vanhemmuus on.


Olen itse lopettanut tupakanpolton kuusi vuotta sitten. Reuman vuoksi käytän lääkitystä joka heikentää puolustuskykyäni. En ole kuitenkaan ollut flunssan vuoksi pois töistä kolmeen vuoteen. En ole syönyt yhtään antibioottikuuria flunssaan sen jälkeen kun aloitin lääketieteellisen. Kerran söin poskiontelotulehdukseen antibiootin, kun ensin olin käynyt poskiontelopunktiossa, joka muuten itse asiassa vei kaikki oireet sillä sekunnilla kun se tehtiin. Siinäkin tapauksessa oireenmukainen hoito toimi parhaiten. Aion jatkossakin syödä antibioottia silloin kun siihen on tarve, mutta vain silloin kun siihen todellakin on tarve.


Lähteet:
1. Dreschers S, Dumitru CA, Adams C, Gulbins E. The cold case: are rhinoviruses perfectly adapted pathogens? Cell Mol Life Sci 2007 Jan;64(2):181-91.
2. Ruuskanen O, Korppi M. Lasten yskänlääkkeiden myynti pitää lopettaa. Duodecim 2008;124:1689-90.

Suomen voimistelutuotteesta (joululahjavinkki osa 2)

Nyt on pakko nostaa esille Suomen Voimistelutuote. Tämä kyseinen yritys toimii Pirkkalassa ja kaikki sen tuotteet ovat kotimaisia.

Yrityksen kaikki (käsitääkseni ainakin) tuotteet on valmistettu Suomessa. Sivuilta löytyy leuanvetotankoja, renkaita, puolapuita, slackline ja trapetsi. Puiset voimistelurenkaat maksavat 59 euroa. Kun ottaa huomioon, että renkaat on valmistettu suomalaisesta puusta Suomessa, niin hinta ei ole paha.

Trapetsi on myös 100% kotimainen, sen metalliosat on valmistettu, hitsattu ja pinnoitettu Suomessa, puu on suomalaista ja tuote on maalattu Pirkkalassa. Trapetsi maksaa myös sen 59 euroa.

Tykkään Suomen Voimistelutuotteesta myös siinä, että infoaminen on varsin avointa. Facebookissa on aika ajoin päivityksiä, missä kerrotaan miksi tuotteet maksavat sen mitä maksavat, miksi tuotteet eivät tule hienoissa ylipakatuissa laatikoissa ja niin edelleen.

Minusta on hienoa, että firma kertoo ettei se halua valmistaa hienoja pakkauksia joissa tuotteet ovat pakattu kaikki erikseen koska pakkaukset pääsääntöisesti päätyvät suoraan roskiin. Puolapuiden irto-osat on nyt pakattu suomalaisen Orthexin pakasterasiaan, jolla on puolestaan jatkokäyttöä.

Meillä mummu hankki kotiinsa renkaat tuolta Suomen Voimistelutuotteelta ja voin kertoa että tuo 2,5 vuotias on niillä leikkinyt joka ikinen arkipäivä kun on mummulla ollut päivät hoidossa. Aivan mahtavaa, että lapsella on mahdollisuus liikkua ja voimistella myös sisätiloissa sen ainaisen telkkarin tuijottamisen sijaan. Mummu myös kertoi, että palvelu Pirkkalassa oli ollut loistavaa.

Meillä renkaat odottavat vielä sitä hetkeä, kun löydämme niille sopivan kiinnityspaikan. Talo jossa asumme on uusi, sisäseinät pahvia ja sisäkatotkin melkoista pehmolevyä. Rakentaja on kuitenkin tulossa käymään lähiaikoina ja pyydämme häntä silloin merkitsemään tukipalkkien kohdat jotta voidaan hankkia omat renkaat tai jopa trapetsi!

Rengasvalikoima ja kaikki muu löytyy täältä.

Rasittavasta lapsiperhearjesta

Välillä tuntuu, että kaikki blogit ovat täynnä nasevia ja hauskoja kirjoituksia siitä, kuinka rankkaa mutta ihanaa lapsiperhearki on. Tuntuu, että nykyään siitä rasittavuudesta halutaan puhua avoimesti rasittavuuteen asti. Kuvaillaan kuinka vaikeaa on lapsen pukeminen, syöttäminen, nukuttaminen, vaipanvaihto. Ja kuinka lapsen vuoksi seistään kaatosateessa leikkipuistossa ja kuinka taaperot kiljuvat kaupan lattialla kun työpäuvän jälkeen kiireessä on pakko mennä ruokakauppaan ja kaikki perheenjäsenet ovat väsyneitä. Kuitenkin melkein aina loppukaneettina on se, että tämä kaikki on sen arvoista. Ja onhan se tosiasia. Lapsiperhearjen voi kokea rankaksi, se oikeasti voi olla rankkaa ja siitä on todella hyvä puhua.

Siitä rasittavuudesta on hyvä puhua, etenkin huumorilla höystettynä koska se auttaa meitä kaikkia lapsiperheellisiä jaksamaan sitä rasittavuutta. Välillä media luo melkoisia paineita ja mediaan lasken myös blogit, joista toisaalta sen rasittavuuden rinnalla saa kuvan, että lapsiperhearki on valkoista sisustusta, trendileluja, muotisynttäreitä, kauniita huolliteltuja äitejä ja siististi puettuja lapsia. Blogeista löytyy myös ahdistavuuteen asti ohjeita (vaikka kaikkia ei ole ohjeiksi tarkoitettu) siitä, millainen on täydellinen äiti. Täydellinen eli sellainen joka kasvattaa lapsensa lapsentahtisesti, ilman kieltoja ja sukupuolineutraalisti. Bonusta tuntuu saavan myös rokotekielteisyydestä, vyöhyketerapiasta ja kestovaipoista.

Itse olen odottanut kauhulla alkavaa uhmaa ja sitä kiireistä ja stressaavaa lapsiperhearkea, missä ei ehdi mitään ja kaikki on väsyneitä ja kiireisiä ja kaipaavat rauhaa. Jotenkin tuntuu, että sitä rasittavaa lapsiperhearkea ei ole meillä eletty enää pitkään aikaan. Eikä kyllä myöskään sitä täydellistä valkoista ja muodikasta arkea. Miksi meidän arki ei sitten ole niin rasittavaa?

Olen keskivertoa vanhempi ensisynnyttäjä koska olin jo yli 30-vuotias kun lapsemme syntyi. Olin kiertänyt maailmaa ja tehnyt vaativaa ja vastuullista työtä ennen lapsen syntymää. Sain lapsen pitkähkön toivomisen ja yrittämisen jälkeen vakaaseen parisuhteeseen ja kohtuullisen vakaaseen elämäntilanteeseen. Olen ollut todella onnellinen siitä, että meillä on perhe missä isä tekee myös ison osan (ajoittain jopa isomman) osan arjen pyörityksestä. Näkisin, että ikä ja kokemus on antanut tietynlaista vakautta ja kun on pitkään saanut mennä niin kuin on halunnut, ei koe jäävänsä enää mistään paitsi.

Meillä on aamut välillä hankalia. Lapsi ei halua herätä, ei halua pukea, itkee kiukkuitkua 20 minuutin automatkan hoitoon. Monesti itkua tulee myös kotimatkalla. Ja se itku on enemmänkin sellaista marinaa, kun lasta harmittaa olla turvaistuimessa ja kun äitiä harmittaa kun lasta harmittaa. Kotona meillä huudetaan "karkuun", "apua" ja "äiti pois". Meillä on uhma ja tahtoikä, enkä tiedä loppuvatko ne ennen minun eläkävuosiani. Tuskin, jos mietin itseäni. Olin todella haastava teini. Voimakastahtoinen ja äkkipikainen. Mutta kun olen ollut koko ajan varautunut siihen, että tällä lapsella on voimakas tahto, niin en ole nähnyt siitä vaivaa. Hyvähän se on, että lapsi tietää mitä tahtoo.

Tällä samalla lapsella oli kuuden kuukauden koliikki ja se kieltämättä oli elämäni rankinta aikaa. Mutta sen jälkeen ollaan nukuttu, vaihtelevasti kylläkin, mutta pääosin hyvin. Päiväunia taapero nukkuu edelleen ja saa nukkua kun yöksikin unta riittää.

Lapsi on myös kiltti vaikkakin omaa oman tahdon. Meillä rakastetaan leluja ja meillä leikitään yksin pitkiäkin aikoja. Meidän lasta ei tarvitse viihdyttää ja siitä olen kiitollinen. Kuten olen kiitollinen myös kaikesta muusta, jopa niistä kaupparaivareista. En koe myöskään vaatteiden pukemisen, huonon syömisen, nukkumaan menemisen tai oikeastaan minkään muunkaan olevan rasittavaa.

Iso syy tähän rasittatamattomuuten on varmasti se, että olen töihinpaluun jälkeen tyhjentänyt kalenterini. En käy juurikaan missään harrastuksissa koska haluan rauhoittaa arki-illat ja viikonloput lapselle ja perhe-elämälle. En halua kruunua päähäni siitä, että en käy ulkona tai jumpassa. En tee sitä siksi, etten olisi muuten hyvä äiti. Ja joskus kaipaan omaa aikaa ja yleensä sitä myös saan jos sitä haluan.

En myöskään jaksa stressata siitä, kuinka siistiä tai sotkuista meillä on. Tykkään kun talossa näkyy lapsen jäljet ja mielestäni on kivaa, kun leluja on ympäriinsä. Se kertoo siitä, että meillä on lapsi jolla on asiat hyvin ja hän tykkää leikkiä. Yritän myös pitää kiinni siitä, että joka kerta kun lapseni minua huutaa tai haluaa leikkiä kanssani, jätän sen mitä olen tekemässä jos se vain on mahdollista ja menen lapseni luokse.  Haluan olla läsnä ja paikalla.

On kiva käydä kaupassa yksin mutta on kiva käydä kaupassa myös lapsen kanssa. Välillä me otetaan itkuraivarit hyllyjen välissä, välillä me juostaan äitiä karkuun. Tänään oltiin taas superkiltisti. Meillä ei kuluteta ei-sanaa loppuun mutta sitä käytetään kun sille on tarvetta. Meillä kehutaan kun siihen on aiheutta, oli kyseessä sitten yhdellä jalalla seisominen tuen kanssa (mistä lapsi on innoissaan) tai potalle tullut pissa. En ota stressiä vaipattomuudesta, unitutittomuudesta (no tästä ehkä vähän), unilelujen määrästä (kahdeksan on ihan hyvä) enkä myöskään siitä, ettei meillä puhuta vielä lauseita.

Nämä hetket ovat niin kovin lyhyitä, että haluan keskittyä siihen mitä on enkä siihen mitä pitäisi olla. Olen rauhoittanut elämäni jotta voin olla lapseni kanssa. En koe uhrautuneeni tai olevani jotenkin muita parempi. Tämä on minun valintani. Enkä myöskään voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että minulla ja lapsellani on hyvä lähipiiri, joka mahdollistaa irtiotot suuntaan ja toiseen kun sille on tarve ja mahdollistaa sen, että meidän 2,5 vuotias taapero on edelleen perhepiirissä hoidossa.

Lastenhuoneen sisustuksesta

Sisustusintoni on kieltämätättä viime vuosina kärsinyt melkoisen inflaation. Siinä missä teininä järjestelin huonettani uudelleen yömyöhään asti harva se päivä, niin nykyään kalusteet ovat vuodesta toiseen siinä mihin ne on joskus laitettu ja verhot (ne kaksi pimennysverhoa) pitävät majaa samassa paikassa lähestyvästä juhlapyhästä riippumatta. Meillä ei ole kesämattoja eikä talvityynyjä sohvalla. Tyyli on pelkistetty, mutta ajoittain kaipaan jotakin lisää. Tällä hetkellä kuitenkin keskityn mielummin taaperoon ja sisustan sitten myöhemmin. Ehkä. 

Haluan kuitenkin esitellä kaiken vaate- ja laukkumanian vastapainoksi sen puolen, mistä olen ekologisesti ylpeä. En ole käynyt Ikeassa yli kymmeneen vuoteen eikä meillä sen vastapainoksi harrasteta juurikaan uutta ja modernia. Parhaan kuvan asiasta saa meidän taaperon huoneen sisustuksesta. 

Oven vieressä on Lundian matala hylly, joka on hankittu jo edelliseen asuntoon eteiseen. Ajalta ennen taaperoa. Hyllyn päällä on kohta 20 vuotta vanha Ikean minilipasta, minkä olen itse maalannut valkoiseksi ja lipaston vieressä on linna, joka on kirpputorilöytö. 

Vaatekaapin seinää koristavat postikortit, joita olen saanut vaatekauppojen kaupanpäällisiksi. 

Kattolamppu on ostettu uutena. Varastossa  odottaa seuraava lamppu, prinsessamalli (jos se sitten vielä kelpaa), joka on saapunut meille käytettynä. 

Tämän Lundian hyllyn tarina onkin sitten hieman pidempi. Olen kohta 40-vuotias ja tämän hyllyn ovat vanhempani hankkineet omaan ensiasuntoonsa. Sieltä se muutti lapsuudenkotiini veljeni huoneeseen, josta se siirtyi minun huoneeseeni ja sitten kun muutin kotoa pois 18-vuotiaana, otin tämän mukaani. Se on kanssani kulkenut seitsemässä eri asunnossa ja siinä se nyt seisoo, kolmannen polven käytössä, tyttäreni huoneessa. Pitkäikäistä mallia nämä Lundiat. 

Tämä pöytä on puolestaan toiminut lapsuudenkodissani olohuoneen pöytänä, matkustanut sieltä veljeni lapsille ja nyt meille. Tuolit ovat uudemmat, ne on hankittu 10 vuotta sitten veljeni lapsille. Pöydällä olevat muovilelut ovat Matchboxia, eli ikivanhoja omasta lapsuudestani. Vieressä on Brion maatila kirpputorilta ja nuken syöttötuoli on myös tullut meille perhepiiristä käytettynä. 

Matto on uusi, sohva on pala meidän olohuoneen moduulisohvaa ja sänky, no se on uusi. Muuramen jatkettava lastensänky, josta olen tykännyt. Myös tuo Eero Aarnion muoviponi on meille uutena saapunut. Olin hieman koomisen näköinen kun sitä kannoin pitkin Ideaparkkia. 

Näistä leluista iso osa on tullut meille käytettynä tai ovat minun vanhojani. Tuon etualalla olevan koiran sain 8-vuotiaana Lontoon tuliaisena, Casper-kummitus on puolestaan jäänyt matkaani Amerikasta, jossa olin vaihto-oppillaana. Teletappeja olen haalinut kirpputoreilta ja Arielkin saapui meille käytettynä. Oikeastaan ainoa uusi Suomesta varta vasten ostettu pehmo on tuo Chewbacca. Ja se taisi olla enemmän äidille kuin tyttärelle. 

Ikkunan väliä koristavat vielä nämä ikirairuohot. 

Sellaista sisustusta meidän lapsen huoneessa. Paljon vanhaa ja kierrätettyä ja kotimaista. Ja vaikka nyt kyse ei ole mistään sisustuslehden mallihuoneesta, niin tykkään kyllä että meillä tämä nyt toimii näin. 

Hampaiden puhkeamisen kivunhoidosta

Meillä onneksi maitohampaat alkavat olla kaikki puhjenneet eikä asiaan liittynyt sen suurempaa draamaa.  Ei kuumetta, ei useita valvottuja öitä putkeen. Särkylääkkeen käyttöä ei jouduttu kokeilemaan kuin ehkä 1-2 kertaa eikä jääkaapissa säilytetyt purulelutkaan olleet mikään hitti. Toisaalta, meillä oltiin ensimmäisen 2 vuoden aikana niin tottuneita yövalvomisiin ja huutamiseen kuuden kuukauden koliikin ansiosta, että ehkä ne hampaat tulivat senkin vuoksi  niin vaivattomasti.

Itse en siis joutunut miettimään asian suhteen mitään poppakonsteja, mutta aika ajoin törmään netissä mammapalstoilla tai muuten keskusteluihin puuduttavasta geelistä, joka auttaa hampaiden tuloon.

Monesti puhutaan Calgelistä, jota ei saa Suomesta. Käsittääkseni valmisteella ei ole myyntilupaa Suomessa. Calgel sisältää lidokaiini hydrokloridia ja CPC:tä eli setyylipyridiinikloridia.  Ensimmäinen on puuduttava ainesosa ja jälkimmäinen antiseptinen ainesosa, joka ehkäisee bakteeripeitteiden muodostumista ja sitä käytetään mm. kosmetiikassa säilöntäaineena. Tätä kyseistä geelivalmistetta kehutaan mammapalstoilla ja ihmetellään, miksi Suomessa lapset pakotetaan kärsimään kivuista hampaiden puhkeamisen yhteydessä mutta jotenkin koen itse turvallisemmaksi olla laittamatta tätä pahimmilaan alle puolivuotiaan suuhun.

Pohjois-Amerikassa on myös tehty tapausselostus, jossa Yhdysvaltain lääkeviranomainen varoittaa käyttämästä 2% lidokaiinia sisältävää  geeliä 0,5-3,5 vuotta vanhojen lasten puhkeavien hampaiden tai suutulehduksen hoitoon. Tämä varoitus perustuu 22 rekisteröityyn tapaukseen, joissa kyseisen geelin käyttöön liittyy vakava haittatapahtuma. Näistä haittatapahtumista kuusi johti kuolemaan, kolme oli hengenvaarallisia, 11 vaati sairaalahoitoa ja kolme muuta lääketieteellistä hoitoa. Tästä alkuperäiseen tekstiin.

Suomessa myydään apteekeissa reseptivapaasti Gum Gengigel-valmistetta, jossa vaikuttavana aineena on hyaluronihappo. Hyalyronaanihappo mielletään toistaiseksi terveelliseksi aineeksi ja sitä käytetään niin kosmetiikkatuotteissa kuin nivelten toimintaa tehostamaan. Hyalyronihappo tukee elimistön soluen normaalia toimintaa. Nyt kuitenkin on nähty viitteitä siitä, että se kertyy elimistössä syöpäsolujen ympärille ja muodostaa niitä suojaavan kalvon, joka estää mm. lääkeaineiden pääsyn syöpäsoluihin ja estää myös ihmisen oman immuunipuolustuksen toimintaa syöpäsoluja vastaan. Jatkossa selvinnee, onko ihmisten käyttämillä hyaluronihappovalmisteilla vaikutusta asiaan. Täältä lisää tietoa, en löytänyt vielä suoraa linkkiä väitökseen.

Itse koen näiden kahden tiedon perusteella mukavammaksi suosia lääkkeettömiä keinoja ja tarvittaessa satunnaista särkylääkkeen käyttöä. Lääkkeettömiä keinoja lapsen hampaiden tulo helpottamiseen on ikenien hierominen ja jääkaapissa säilytettävien turvallisten, alle 3-vuotiaille suunnattujen purulelujen käyttö.

Yyteristä

Vietettiin viimeinen kesäviikonloppu Yyterissä. Matkailuauto tuo kyllä koiraperheelle melkoisen vapauden lähteä ja reissata. Ei tarvitse miettiä koiralle hoitoa, eikä sen sopivuutta majoitukseen. Nyt kun auto on oma (isoksi osaksi kuitenkin pankin), niin meidän on helppo lähteä. Joskus haimme matkailuautoa vuokralla, lähin auto mihin olisi saanut ottaa koiran mukaan löytyi Oulusta. Ja me oltiin silloin Tampereella. Ei sillä, ymmärrän kyllä ettei koiria kaivata vuokra-autoihin.

Ajoimme perjantai-iltana Yyterin leirintäalueelle ja jätimme auton sinne parkkiin viikonlopuksi ja seikkailimme lähiymäristössä polkupyörillä. Yyterin hiekalle ei ollut leirintäalueelta pitkä matka, alle kilometri. Läheltä löytyi myös Siwa. Itse Yyteri Camping leirintäalue on todella iso. Alueelta löytyy kaksi leikkialuetta, minigolf, ravintola (joka on auki vain kesäkaudet), sauna, pieni järvi, grillipaikkoja, kierrätyspisteitä, tenniskenttä ja koripallokenttä. Ja aivan läheltä löytyy lisää harrastusmahdollisuuksia. Me keskityttiin leikkipaikkoihin, polkupyöräilyyn, rullalautailuun ja suppailuun. 

Sen verran kovaa tuuli merenrannalla, että hain Yyterin Surfcenteristä vuokralle karkuremmin ja kelluntaliivit. Ihan hyvä päätös. Sekä liivit että märkäpuku pääsivät testiin, sen verran kovaa tuuli ja oli aallokkoa. Mutta oli kyllä hauskaa! 

Lapsi sai itse valita vaatteensa ja päälle valikoitui Reiman sadetakki. Joka on muuten kokoa 80 ja meidän lapsi huitelee siinä 92 cm pituudessa. Hyvin mahtuu, edelleen. Olen itse ollut aina hieman kömpelö eikä tasapainossani ole hurraamista, joten yritän nyt rohkaista lasta kiipeämään ja keikkumaan, jotta tasapaino kehittyisi ja pysyisi hyvänä. En myöskään usko liikaan varovaisuuteen vaikka välillä sydäntä kylmääkin katsoa toisen menoa. Mutta kun pysyy tarpeeksi lähellä niin voi turvata toista rajoittamatta kuitenkaan menoa. 

Itsellä päivän asuna Papun college, Höön haaremihousut ja Vanssin kengät. Sekä Salmiak Studion laukku, joka jäi nyt esittelemättä ja päässä tuo DIY huivi. 

Mies ei ole hetkeen joutunut ottamaan asukuvia, mutta hyvinhän tuo taito näytti olevan tallessa... 

Rannalla vaihteeksi ärsyynnyin roskan määrästä. En tajua miten vaikea voi olla kerätä niitä jätteitään mukaan. Ja tupakantumppeja oli loputtomiin! Tumpit ovat melkein pahimpia roskia koska niiden maatumiseen menee ikuisuus. Onneksi nämä roskat kelpasivat lapsen leikkeihin kun emme itse tajunneet ottaa hiekkaleluja mukaan. 

Meillä oli kiva perheviikonloppu. Netti toimi huonosti mutta silti hetkittäin selasin Instagrammia. Rapujuhlia ja pukujuhlia tuntuu riittävän. Olen itsekin joskus tykännyt siitä menosta, mutta olen ollut myös joskus retki-ihminen. Ensimmäistä toki enemmän ja jälkimmäistä vähemmän. Jotenkaan en kuitenkaan tällä hetkellä innostu pukujuhlista, enkä kyllä rapujuhlistakaan. En tiedä sitten, onko se vain kateutta kun meitä ei oltu kutsuttu yksiinkään näistä pippaloista mutta jotenkin koen tällä hetkellä mielekkäämmäksi nukkua tyttö kainalossa matkailuautossa reippaan päivän väsyttämänä kuin skoolata ja syödä elävältä keitettyjä mereneläviä. Toki puolensa siinäkin. 

Ruissalosta

 Viikko sitten, kun kävimme Muumimaailmassa, matkustimme sinne asuntoautolla ja yövyimme Ruissalon leirintäalueella. Asuntoauto on ollut meidän perheen pitkäaikainen haave. Mies tykkää kiivetä enemmän kuin minä ja kiipeäminen monesti vaatii reissuja sinne ja tänne. Ja nyt kun mies on aloittanut kiipeilyn lisäksi pyöräilyn, eli sen lycraan pukeutumisen ja niitäkin kisoja tuntuu olevan siellä ja täällä ja tuolla, niin päätimme hankkia auton jotta pääsemme koko perhe mukaan. Auton vuokraaminen olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta yllättäen niitä vuokra-autoja ei ole kovinkaan montaa tarjolla kun perheeseen kuuluu berninpaimenkoira. Muumimaailman reissun teimme vielä potentiaalisina ostajina, mutta kyllähän se auto meille sitten tuli. Mutta siis Ruissalosta.

Ehkäpä tuo auto ei olisi tehnyt niin hyvää vaikutusta, jos olisimme menneet ensimmäisellä reissullamme jonnekin muualle kuin Ruissaloon ja jos koko ajan ei olisi paistanut aurinko. Ruissalon leirintäalue kun on siisti ja moderni. Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme tolppanumeron ja kyseessä oli asvaltoitu läpiajoparkki pienellä nurmikolla, koten takana näkyy. Itse leirintäalue on iso ja kun Turussa ollaan, sijaitsee tietysti meren rannalla.

 

Tähän väliin pieni pukeutumispläjäys. Päivän asuna oli uudet lempihousut, eli Punaisen norsun bambubohot, jotka ovat kyllä olleet lempihousut, suosittelen todellakin! Lisäksi päälle pääsi aamusta Höön huppari, tai colitsi, koska eihän tuossa varsinaista huppua ole. Jalassa Isabel Marantin kengät ja kaulassa roikkuu Olympia le-Tanin laukku. Kyllä, olen kenkä- ja laukkuaddikti ja yritän siitä koko ajan eroon. Mutta katsokaa nyt tuota laukkua! Täytyy kyllä myöntää, että paremmin se sopisi jonkin housupuvun tai hameen ja paidan kanssa, mutta reissuun kun lähdetään niin otetaan vain yksi laukku mukaan. Vaikka tosiaan siis laukkuhullu olenkin. Kenkiä toki tulee mukaan useampi pari...

 

Leirintäalueeseen tutustumisen keskellä lapsi löysi todella mielenkiintoisen asian maasta. Sitä sitten ihasteltiin useampi minuutti. Nautin kyllä rehellisesti siitä, kuinka lapsi pakottaa minutkin ajoittain pysähtymään ja ihmettelemään pieniä asioita. Monesti tekee mieli ottaa kädestä ja käskeä jatkamaan matkaa, mutta yritän aina muistuttaa itseäni että niin kauan kun oksanpätkä tuo iloa toisen elämään, niin otetaan siitä ilosta kaikki irti. 

 

Ruissalossa oli kaksi leiriläisten huoltorakennusta, tämä niistä uudempi. Sisätiloissa kävimme vain vessassa, mutta hienolta ja siistiltä näytti. Sisällä oli siis myös keittiö ja suihkut. 

 

 Leikkialue oli ilmeisesti myös varsin uusi ja olihan se hieno. Jotenkin ihastuin tähän liesi, lelulaatikko ja (mielestäni) autorata yhdistelmään. Lapsi tykkäsi, kuten tykkäsi myös allaolevasta minigolfradasta. Lisäksi leirintäalueella oli myös koripallokenttä ja uimaranta. Sekä muutama grillausalue. Niin ja koirapuisto, mikä näkyy tuolla minigolfradan takana.

 

 Yhden yön kokemuksella voin kyllä suositella Ruissaloa. Meille toki kävi niin, kuten monesti käy, että siihen viereen oli majoittunut joku bileporukka missä ilmeisesti oli isä ja tytär ja tyttären sulhanen ja kyllähän sitä alkoholin auttamaan meteliä riitti aamuun asti. Aika jännä muuten, että joka paikassa tuntuu aina olevan yksi porukka mikä valvottaa muita. En ymmärrä miksi sitä alkoholia ei voi nauttia ilman, että ne desibelit nousevat taivaasiin? Ja kuka ihme pysyy hereillä aamuun asti, itse ainakin nukahdan nykyään jo viinipullon puolessa välissä? No mutta, elämä on ja sen sellaista. Kivaa oli kuitenkin. 

 

Ja se Suomen kesä, en oikein tiedä mitä vikaa siinä on? 

Väärän värisistä repuista

Olen todella hämmentynyt ja turhautunut. En halua loukata ketään enkä arvostella kenenkään valintoja enkä siksi oikein tiedä miten purkaisin tämän olotilan sanoiksi. Olen ihminen joka herkästi sanoo mielipiteensä. Se sinänsä ei ole mikään yllätys koska pidän blogia jossa haluan kertoa mielipiteeni asioistani ja tarkastella omia elintapojani kriittisesti. Mutta en halua tuomita muita heidän tavoistaan tai ratkaisuistaan, vaikka tykkääkin kysellä miksi ja miten, välillä ehkä turhankin kärkkään oloisesti etenkin kun on kyse omista tavoistani poikkeavista asioista.

Mielestäni hyvä keskustelu on sellainen, missä erilaiset mielipiteet kohtaavat ja asioista keskustellaan rakentavasti. En itse koe olevani vielä kovinkaan hyvä keskustelija, mutta yritän kehittyä siinä. Ja ennen kaikkea haluan kehittyä siinä. Mikä on myös syy siihen, miksi turhaudun helposti jos vastapuoli ei perustele omaa näkemystään, vaan keskittyy lähinnä halveksumaan toisen näkökantaa. Tiedän kyllä itsekin syyllistyväni tähän mutta yritän opetella siitä pois. Ihmisiä ei saa halveksumalla muuttamaan mielipiteitään eli jos haluaa muutosta, pitää toimia positiivisen kannustamisen kautta.

Nyt kun tuli syksy (ja kesäkin näköjään) ja alkoi jokaiseen syksyyn liittyvä ostomania, niin törmäsin arvosteluun tarha/koulureppujen esittelystä Prismassa. Kun esillä on kärjistetysti vain mustia Star Wars-reppuja ja pinkkejä tai liloja Frozen-reppuja (mitkä ilmeisesti myyvät, koska viime sunnuntaina meidän Primassa oli hyllyt jo osittain tyhjänä), syyllistyy kauppa sukupuoliroolien vahvistamiseen. Valikoimassa pitäsi olla enemmän neutraaleja, mutta lapsellisia reppuja jotta ihmiset, jotka pyrkivät sukupuolisensitiiviseen tai sukupuolineutraaliin kasvatukseen, löytäisivät itselleen repun eikä lapsia näin aivopestäisi sukupuolirooleihin.

Hämmennyin tästä, koska en ole tajunnut että minun pitäisi olla huolissani sukupuolirooleista siinä määrin, että näkisin vaivaa kaupan myyntihyllystä. En ole koskaan tajunnut nähdä ongelmaa siinä, että jossakin kaupassa on mielestäni väärän värisiä ja liian sukupuolikohdistettuja reppuja. En ole myöskään tajunnut ärsyyntyä yllä kuvatusta reppujen esillelaitosta. Jos valikoima ei itseäni miellytä, poistun kaupasta seuraavaan. Ja jos seinällä on pinkkejä prinsessareppuja ja mustia soturireppuja, en näe sitä niin että siellä on tyttöjen ja poikien reppuja, vaan että siellä on reppuja. Reppuja, joista jotkut tykkäävät ja toiset eivät. Ymmärrän kyllä ajatuksen, mutta en ymmärrä toteututusta. Siis pitäisikö noiden reppujen myynti kieltää? Esillelaittoa muuttaa?

En ole osannut nähdä vaivaa tästä asiasta kun itse kiinnitän repun ja kaiken muunkin ostamisessa huomioni ensimmäisenä valmistusmaahan. Sitten materiaaliin. Sitten katson ompeleet  tai miten tuote on valmistettu, onko se kestävän oloinen ja niin edelleen. Mietin, onko tämä tehty asiallisissa olosuhteissa ja kestääkö tämä käyttöä. En mieti mitä mainosmiehet yrittävät meille myydä enkä etenkään mieti sitä, onko kyseessä tyttö- vai poikatuote vai kenties sukupuoleton tuote.

Heitän nyt mututuntumalta arvion, että suurin suomalaisista ostaa (ja haluaa ostaa) edelleenkin tytölle tyttörepun ja pojalla poikarepun. Siis sen, mikä milloinkin mielletään tyttö- tai poikarepuksi. Prisma myy sitä mikä myy. Se sama suurin osa ei ajattele syyllistyvänsä liiallisen sukupuoliroolittamiseen. He vain haluavat ostaa lapselleen repun. Sellaisen, jonka lapsi haluaa ja johon heillä on varaa. Monelle se iso ongelma oikeasti on se, että mistä rahat siihen reppuun? Sitten se pienempi osa näkee tuossa reppuseinässä itse saatanan, lapsien sukupuoliroolien korostajan, mainosmiesten pahuuden ilmentymän. Boikotoikaa Prismaa ja vaatikaa, että sukupuoliroolit poistetaan kaupasta. En ymmärrä. Jos neutraalimmat reput myisivät, tuo hylly olisi niitä täynnä. Iso osa lapsista kun nyt haluaa tuon pinkin prinsessarepun. Sanotaanko silloin, että ei, et voi ostaa prinsessareppua koska olet tyttö ja se on liian sukupuoliroolimaista? Onko kasvatus silloin epäonnistunut? Ostetaanko lapselle se reppu minkä lapsi haluaa vai se reppu minkä äiti tai isä hyväksyy omien valitojensa rajoissa? Tiedän, on olemassa tutkimuksia sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, olen lukenut niitä, mutta en tiedä onko tämän kasvatussuunnan pohjimmainen ajatus, että reppujen pitää olla neutraaleja ja lapsellisia sen sijaan että ne myyvät? Enkä ymmärrä sitä logiikkaa, millä sukupuolisensitiiviyttä koskevia tutkimuksia luetaan kuin piru raamattua mutta esimerkiksi rokotusasiassa ohitetaan laajat tutkimukset noin vain "myyntipuheena". Entä jos nämä kasvatustutkimukset ovatkin myyntimiesten kikka luoda uusia markkinoita? Ihan yhtä järkevää kuin ajatus, että rokotukset ovat vain lääkefirmojen myyntipuheita.

Entä pitääkö kaupan ottaa riski ja ottaa hyllyyn reppuja, jotka eivät myy kun kauden myyntimiesten luoma hittituote on Star Wars-reppu? Eihän teillä vain katsota muuten sitä Star Warssia? Se on myyntimiesten luoma tarina, jolla myydään lisää tavaraa. Eihän lapset vain saa olla lapsia, kaukana tästä meidän aikuisten maailmasta, jossa olemme huolissamme mitä ihmeellisemmistä asioista uusimpien tutkimusten mukaisesti ja niitä vapaasti tulkiten, kun vaikkapa isossa osassa maailmaa edellenkin soditaan ja naisia alistetaan? Ja ei, eivät ne sulje toisiaan pois. Ihminen voi olla huolissaan ihmisoikeuksista ja lasten reppujen väristä, mutta välillä tämmöiset reppuongelmat vain tuntuvat niin kovin turhilta.

On totta, että sukupuolirooleissa on paljon petraamisen varaa mutta kuten kaikessa muussakin näen tämän enemmän kasvatuksellisena asiana kuin kaupan asiana. En jaksa uskoa, että tyttöni kasvaisi heikompaan rooliin elämässä siksi, että hän on tyttö ja joku ulkopuolinen hänelle siitä sanoo. Tai osoittaa hänelle hänen tyttöroolinsa laittamalla lelukuvastoon tyttöjä leikkimään nukeilla ja poikia autoilla. Meillä kun tyttö saa lelukseen lelun vaikka siinä lukisi pojille, jos se lelu on sellainen että hän sen haluaa. Samalla hän oppii, että tyttö voi leikkiä poikien leluilla eikä se ole iso juttu. Ei minua siis todellakaan haittaa, ettei olisi tyttöjen ja poikien leluja mutta en jaksa nähdä vaivaa myöskään siitä että niitä on. Näen vaivaa siitä, mitä itse opetan lapselleni omalla käyttäytymiselläni.

Uskon siihen, että pystyn kasvattamaan lapsestani vahvan naisen, ilman sukupuolen asettamia rajoja. Kuten minutkin on kasvatettu. Olen saanut olla tyttö ja olen saanut olla poikatyttö. Minua ei kasvatettu neutraalisti, kuten tuskin montaa muutakaan kasvatettiin 80-luvulla. Silti olen mennyt sinne minne olen halunnut, sukupuolirooleista viis. Minut on kasvatettu vahvaksi ilman, että mentaliteettini on kärsinyt kaupassa roikkuvista pinkeistä repuista. Kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni, kuten pitäisikin. En ole koskaan kokenut jääväni jostakin paitsi tai saaneeni huonoa kohtelua koska olen nainen. Olen aina pitänyt puoleni. En siis aseta lastani mihinkään rooliin vaan annan hänen kasvaa omana itseään mutta oman sukupuolensa tiedostaen ja olemalla siitä ylpeä.

Ja ilman mitään roolittelua tai sen välttämistä (ilmeisesti oikea termi meidän noudattamalle linjalle on tämä sukupuolisensitiivisyys, en ole vain osannut tehdä siitä numeroa edes Prismassa)  meidän kaksivuotias käyttää mustaa, harmaata, vihreätä, pinkkiä, punaista ja valkoista. Sinistä meillä ei vielä ole, koska en tykkää sinisistä vaatteista. Hänellä on tytön nimi, koska halusin antaa tytölle tytön nimen. Hänellä on skeittikengät, prinsessamopo ja rullalauta. Sekä potkupyörä, joka näyttää moottoripyörältä. Kaikki on hankittu koska ne ovat kivoja, eikä siksi että ne olisivat sukupuolineutraaleja tai ei-neutraaleja. Ehkäpä oikea termi on sukupuoli-ignooraus? Kasvatan lapseni ottamatta stressiä hänen sukupuolestaan?

En kiellä, etteikö sukupuoliroolituksessa olisi ongelmansa, mutta en vain pysty ymmärtämään ajoittaista hysteriaa mikä asiaan liittyy. En myöskään näe ongelmaa löytää lapselleni neutraaleja vaatteita tai asusteita, vaikka niitä ei heti Prismasta löytyisikään. Mutta näen ison ongelman siinä, että lapseni repun on voinut tehdä toinen lapsi. Tai lapsen äiti tai isä, joka saa työstään niin pientä palkkaa, että tuo lapsi näkee nälkää. Tuntuu niin uskomattomalta, että me täällä murehdimme väärin aseteltuja reppuja kun ne olosuhteet, missä reput tehdään ovat kurjaakin kurjemmat. Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Toiset näkevät vaivaa toisista asioista ja toiset toisista. Itse en aio nähdä jatkossakaan vaivaa siitä, miten Prisman reput ovat esillä. Näen vaivaa siitä, että Bangladeshissa edelleen sortuu tehtaita, missä niitä reppuja tehdään. En kuitenkaan halveksu heitä, jotka näitä halpatuotettuja reppuja ostavat. En tuhise heille väheksyvästi, jos he sanovat minulle jotakin mistä olen eri mieltä. Sen sijaan yritän herättää heidät ajattelemaan omalla toiminnallani, kannustamalla ja jakamalla tietoa. Ja hyväksyn myös sen, että kaikille se tuotteen alkuperä ei ole tärkeää. Yritän myös hyväksyä sen, että joku näkee vaivaa asiasta josta en itse osaa vaivaa nähdä.

Ehkä pääsen tästä hämmenyksestä joskus yli. En vain voi ymmärtää, miten tässä tavaraan hukkuvassa maailmassa on vaikea löytää lapselleen sellaisia reppuja tai asusteita mitä haluaa, vaikka niitä ei siellä lähiprismassa olisikaan. Aivan varmasti on vaihtoehtoja niin repuissa kun vaatteissakin. Toki on ymmärrettävää, että toivotaan Prisman ja muiden kauppojen muuttavan sukupuoliroolitusmalliaan mutta jotenkin toivoisin, että näkisin sitä ennen päivän jossa nämä samat kaupat kiinnittäisivät huomiota tuotteidensa alkuperään ja kestävyyteen. Jotenkin tuntuu, että meillä on todellakin asiat liian hyvin kun ehdimme kiinnittää huomiota reppujen tai lastenvaatteiden asetteluun kaupassa. Niinpä toivoisin, että seuraavan kerran kun murehdimme tyttö-poika-asettelua, niin voisimme myös miettiä mikä onni on asua maassa, jossa tytöt saavat olla tyttöjä eivätkä kenenkään vaimoja ja pojat poikia eivätkä lapsisotilaita. Tai toisinpäin.

Muumimaailmasta

Tein päätöksen jo jokin aika sitten, että jatkossa keskitymme enemmän kotimaan- kuin ulkomaanmatkailuun. Yksi syy siihen on lentämisen aiheuttama kuorma ekojärjestelmälle, johon matkustamista rakastavana taisin herätä lopullisesti vasta tehtyäni Helsingin Sanomien vihertestin. Ei auta, että menen junalla töihin jos lennän kerran vuodessa lomamatkalle. 

Lentoliikenne ei pelkästään kuluta muihin liikkumismuotoihin verrattuna noin kymmenkertaisesti energiaa matkustettua kilometriä kohden vaan on myös materiaaliteknisesti kyseenalaista. Jokainen keskipitkä lentomatka sylkee - jokaista matkustajaa kohden - taivaalle omakotitalon vuosittaiset lämmitysöljyt pakokaasuina ja palamattomina sivutuotteina. (lento.katastro.fi) Lisää voi lukea  myös. täältä.

Näin ollen päätin panostaa jatkossa kotimaanmatkailuun ja nyt kun kesä vihdoin alkoi, suuntasimme Muumimaailmaan koska yksi lapsen harvoista suomenkielisistä ja ymmärrettävistä sanoista on Muumi. Lähdimme matkaan lauantaiaamuna tiedostaen ajomatkan vievän kolme tuntia ja että perillaoloaikaa ei olisi kuin kuusi tuntia. Lapsi ei nukkunut autossa koska unohdimme unipupun kotiin (maailman surkein ääni oli se takapenkiltä kuulunut "pupuuuu" kun unikaveria ei ollutkaan) ja perillä oli melkoisen mielenkiintoinen kaveri meillä seurana.

Pysäköimme S-marketin läheiselle parkkipaikalle, jossa maksoimme 8 euroa pysäköinnistä ja lähdimme bussilla Muumimaailmaan. Bussi jätti meidät satamaan minkä jälkeen etsimme ensin Muumimaailmaa, sitten kylttiä Muumimaailmaan ja lopulta etsimme ravintolaa. Harvoin olen niin pihalla kuin nyt, kun Muumimaailmaan osoittanut pienen pieni kyltti näytti aivan toiseen suuntaan kuin mistä Muumimaailma löytyi ja se silta, mistä puhuttiin nettisivuilla ole 500 metrin päässä siitä bussipysäkistä ilman suoraa näköyhteyttä. Onneksi matkalla oli mukava ravintola. 

Nielaisin muutaman kerran ylimääräistä kun maksoin meistä kolmesta 81 euroa sisään. Oikeasti, ihmiset pitävät Särkänniemiä kalliina? No, lapsen ilon katsominen oli sen kaiken arvoista. Parasta taisi olla maskottien näkeminen, mutta harmistuin kyllä siitä, että kaksivuotias jäi näiden tapaamisessa aikuisten jalkoihin. Aikuisten, jotka halusivat kuvata omia lapsiaan ja tönivät muita taaperoita pois tieltä. Onneksi se ei lapsen iloa haitannut. 

Lapsi jaksoi yllättävän hyvin kolmisen tuntia ja parasta kaikesta oli puro, jossa sai uittaa venettä. Siinä oltaisiin leikitty vaikka koko ilta mutta meidän aikuisten kärsivällisyys ei riittänyt. Ensimmäisellä kerralla lapsi saatiin purosta irti jäätelölupauksella (tämä lapsi voisi elää jäätelöllä) ja toisella kerralla lupauksella Muumi-kaupasta (piti ostaa reissu-Nipsu kotiin jääneen pupun tilalle). Lahjontaa, tiedän. Huono vanhempi, varmasti joidenkin mielestä. Mutta jäätelön ja unilelun lapsi olisi saanut joka tapauksessa, joten sinänsä ei haitannut. 

Iloisena yllätyksenä tarjolla oli ilmaiset Muumivaipat. Mitenkäs muutenkaan. Vessoja oli hyvin, ravintoloita riitti ja ruuhkaa ei ollut. En osaa tarjoilla oikein mitään lapsiperhevinkkejä koska oma reissumme oli enemmänkin sellainen pyörähdys ilman mitään eväsretkeä. En oikein muutenkaan ole eväitä mukanani raahaavaa äiti, vaan käymme sitten syömässä kun nälkä tulee ja syömme sitä mitä on tarjolla. Kallistahan se on, mutta panostan kuitenkin mielläni palveluun ja tuen suomalaisia yrittäjiä tässäkin mielessä. Eikä se meidän kolmihenkisessä perheessä tule kovinkaan kalliksi, kun minä ja lapsi ollaan melko pieni ruokaisia. Ajattelisin varmasti eri tavalla jos meitä olisi useampi.

Pitkästä aikaa myös asukuvia: 

Mekko Uhana 

Laukku Olympia le-Tan 

Kengät Toms