Näytetään tekstit, joissa on tunniste hikipajavapaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hikipajavapaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ivanan Provinssi

Ivana Helsinki julkaisi Provinssi -87 malliston, johon kuuluvat myös Martti Syrjän naamalla koristellut neuleet. Ivanan neuleet valmistetaan Suomessa ja muutkin vaatteet Euroopassa. Ivanan vaatteet ovat mielestäni melko reilua mitoitusta, neuleista olen ottanut kokoa 36 ja nyt tästä mekosta otin koon 38. Kesä lähestyy ja värikkään mekon tarve muuttui akuutiksi. 

Ivanan mekko on väljä ja sen saa vyöllä solmittua sopivaksi. Väljyyden vuoksi mekko menee useassa koossa eikä pienet tai hieman suuremmatkaan painonvaihtelut haittaa. Materiaalina on 100% viskoosi, jota hieman olen vierastanut viime vuosina mutta toisaalta tällaisessa mekossa se on joko viskoosi tai puuvilla. 


Pinkit sukkahousut eivät kyllä oikein sovi kokonaisuuteen ja nämäkin kappaleet olivat ensimmäistä kertaa jalassa kuvien ottopäivänä ja illalla ne olivatkin jo rikki. Sukkahousut omalla kohdallani (ainakin nämä 20-40 den versiot) ovat kertakäyttökamaa vaikka kuinka yritän varoa. Hankin viime syksynä muutamat mustat villa- ja bambusukkahousut, jotka ovat kestäneet käytössä ja ne ovat varmasti kohdallani parempi ratkaisu kuin nämä perinteiset. Vaikka näillä ei hintaa ollut Nansolla kuin viisi euroa poistomyynnistä, niin en silti koe mukavaksi vaatetta jonka käyttökerta on yksi. 


Mekko: Ivana Helsinki / http://shop.ivanahelsinki.com/collections/provinssi-87
Sukkahousut : Nanso
Laukku: Michael Korss / Stockmann
Kengät: Minna Parikka / Brandos.fi 


Mikä sitten tekee Ivanan mekosta ekologisen? Pitkä käyttöikä. 
Entä Minna Parikan kengistä? Kun kyseessä ovat ns. juhlakengät, niin toki voi sanoa pitkä käyttöikä mutta voisi myös sanoa, että kun kyseessä on design-tuote, jos sitä kohtelee hyvin, niin se kelpaa seuraavalle omistajalle kun ei itsellä ole enää tarvetta. Samoin kuin tuo MK:n laukku, minkä suhteen harkitsen myymistä joka toinen päivä. Tosiasia toki sekin, että kunnon ekoihminen olisi jättänyt tämänkin mekon hankkimatta. 

Mutta jos miettii vaatetta hankkiessaan asiat niin, että vaate on käyttökelpoinen vaikka paino vaihtelisi 5 kiloa suuntaan tai toiseen, niin ollaan jo pitkän käyttöiän puolella. Samoin jos miettii vaatteen kuosin niin, ettei kyseessä ole mikään sesonkituote vaan kuosi sopii useampaan vuodenaikaan. Hyvää vaatetta voi myös yhdistellä monella eri tavalla. 

Itse tykkään myös panostaa laatuun, siihen että vaate on huolella ommeltu ja voin antaa valmistuttajalle tarvittaessa suoraan reklamaatiota. Kun ostan ketjukaupasta ketjuvaatteen, annan reklamaation myymälässä myyjälle, joka hyvittää vaatteen hinnan tai antaa toisen vaatteen tilalle. Ja kun vaatemyynti on kappalemäärältää huimaava, reklamaatioita tulee eikä niihin tarvitse sen kummemmin kiinnittää huomiota. Kun taas ostan vaatteen, joita valmistetaan muutama kymmenen kappaletta ja teen siitä reklamaation, tämä yleensä välittyy valmistajalle joka voi halutessaan kiinnittää huomiota toimintatapaansa. Tämä toki ei ole mikään takuuvarma tapa  miten juuri Ivanan Helsinki toimisi.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Syksyn alkua

 Syksyssä on jotain mitä rakastan. Kaiken sen märän ja kylmän ja pimeän keskellä ilma on raikasta ja luonnon värit ovat kirkkaat. Maa peittyy keltaisilla lehdillä ja ruoho on vielä hetken vihreää. Saa laittaa takin päälle, pipon päähän ja hanskat käteen. Ja aina välillä paistaa aurinko.

Toki syksyssä on paljon epämukavaakin. Aamulla on kylmä ja iltapäivällä voi olla kuuma. Jos lähdet asioille, joudut pukeutumaan niin, että sisälle mennessä tulee hiki ja ulkona voi silti ajoittain paleltaa. Pimeys väsyttää ennen kuin siihen tottuu. Aamulla on vaikea herätä kun ulkona ei ole kunnolla valoisaa.



Muutaman viikon takainen asukuva. Paitana Kaksi Tvåån loppuunmyynnistä kunnon alennuksella ostettu neule, jotkut ikivanhat farkut jalassa, päässä Electricin vanhat aurinkolasit ja jalassa Vanssin kengät. Sekä Globe Hopen reppu selässä. 


Ja vielä syksyn kunniaksi haluan muistuttaa teitä kotimaisesta villavaatevalmistajasta, eli Agtuvi Oy:stä. Tuotteiden valmistus tapahtuu pääosin Tampereella eikä hintakaan kovin paljon eroa kiinalaisista vastaavista. Lisäksi nämä on todettu kestäviksi (ellei joku urpo pese alla olevaa haalaria  60  asteessa koneessa, jolloin se kutistui 50% alkuperäisestä ja huovuttui osittain). 

Saimme hyvästellä juuri yhden kolmesta A:sta luottoluokituksessamme ja tämä ei vie Suomen taloutta ainakaan parempaan suuntaan (ellei tulevat poliittiset päätökset tee sitä) joten yritetään työllistää suomalaisia tukemalla kotimaista työtä. 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kotimaiset vaelluskengät


Muutama postaus takaperin kerroin, että Ideaparkkiin avattiin Sievin liike. Löysin sieltä heti itselleni saappaat, mutta koska omaan nahkaisia syksy- ja talvisaappaita jo kolmet (joista kyllä ajattelin myydä pois kahdet käyttämättömät) sain kerrankin puhuttua itselleni järkeä enkä ostanut niitä saappaita. 

Sen sijaan ostin itselleni Sievin kevytvaelluskengät koiran lenkittämiseen. Ja kyllä, meidän koiran lenkittämistä voi kutsua kevytvaellukseksi. Aina kun vain fyysinen kunto lue: selkä ei ole paskana kestää niin, pyrin tekemään koiran kanssa tunnin lenkin. Ihannepäivänä se olisi kaksi kertaa vuorokaudessa, mutta useimmiten se on iltapäivän lenkki ja aamulla saa tyytyä puoleen tuntiin. 

Kenkiä tuli testattua jo nyt menneenä viikonloppuna ja kyllä ne hyvältä tuntuivat jalkaan. Ja pinta on Goretexiä, joten tervetuloa syyssateet. 



Lestinä tämä kenkä on leveä, itselläni on leveä jalka ja esimerkiksi kaksi vuotta sitten ostetut Puman Goretex-kengät myin pois vuosi sitten koska ne olivat yksinkertaisesti liian kapeat itselleni. Leveäjalkaisen naisen ei kannata ostaa naisten kenkiä. Tai laskettelumonoja. 



Loppukevennykseksi vielä meidän kuvausarkea. Vaikka kuvat eivät mitään huippuluokkaa olekaan, niin voin kertoa, että niiden eteen nähdään ajoittain yllättävänkin paljon vaivaa. 



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kotimainen lempilelu


Meidän uusi lempilelu on tälläinen Jukka-lelun puumato. Jalat pyörivät vetäessä ja siitä lähtevä ääni on ihanan maltillinen. Eikä mene rikki kovinkaan helposti. 

Meidän mato aka Tuhatjalka on ostettu Tampereelta Miraakkelista, mutta joskus sitä saa tilattua myös täältä. Jälleen kerran kuluneen viikon aikana on tullut ilmoituksia yt-neuvotteluista. Yksi keino saada meille tänne lisää työpaikkoja on tukea suomalaista työtä ja tuotantoa, eli ostamalla suomalaisia leluja. 

Ja on siis suomalaisia ja "suomalaisia". Jälkimmäiset teettävät tuotteet milloin missäkin ja ikävä kyllä tuolloin työllistävä vaikutus on paljon pienempi kuin näissä mitkä tehdään Suomessa. Toki Portugalissa, Espanjassa ja Virossa on halvemmat palkat kuin meillä täällä hyvinvointiyhteiskunnassa ja näin ollen tuotteiden hinta on matalampi kuin Suomessa tehtyjen, mutta jos kukaan ei tee täällä mitään ja ostamme vain ulkomailla valmistettua, ei meillä kohta enää ole julkista terveydenhuoltoa, ilmaista korkeakoulua ja lapsilisiä. Ikävä kyllä. 

Siksi minä suosin kotimaista. 


tiistai 19. elokuuta 2014

Ihana takapiha


Isossa takapihassa on se hyvä puoli, että siellä voi kasvattaa vadelmia, herneitä, mustikoita, viinimarjoja, tyrnimarjoja, porkkanoita, perunoita, tomaatteja, salaattia, kesäkurpitsaa, rucolaa, chiliä, luumuja ja parsaa. Ja kävellä lapsen kanssa käsi kädessä ja kerätä marjoista iltapalan itselleen. Tässä siis luettelo siitä mitä meillä kasvatetaan. Ensi kesänä toivottavasti vielä enemmän! 



Päivän asuna Uhanan puputoppi, Mukavan kynähame ja Hai-saappaat. Tsirpillä MelliEcodesignin body, Metsolan sukkahousut ja Nokian saappaat. 


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lastenvaatetta aikuisella.

Oli ehkä hieman maaninen päivä kun näitä asukuvia otettiin. Toisaalta, nyt muutama päivä myöhemmin ei maanisuus ole juurikaan helpottanut. Huomenna pitäisi mennä Särkänniemeen pikkusisikon kanssa ja vaunujen sadesuoja on hukassa. Ja kun kyseessä on Stokke, niin hieman epäilyttää saako sitä suojaa ihan tosta noin vaan jostakin uutta. Suoja on varmasti hyvässä tallessa, siellä samassa missä on mm. minun pankkitunnukset, jotka hävisivät viime viikolla. Tavaraa on todellakin liikaa, jos sitä voi koko ajan hukkua. Eikä se sadesuojakaan mikään ihan pieni paketti ole. 

Itseäni tässä asussa hieman huvitti se, että paita on Papun ja leggarit Punaisen Norsun. Lastenvaatevalmistajia siis molemmat. Onko se ihan normaalia, että kun tulee äidiksi, niin alkaa käyttämään lapsensa kanssa samoja vaatteita? Papun huppari oli loppuunmyyty Weecokselta kun heräsin siihen, että paita voisi olla ihan kiva. No, yhden meilin jälkeen sain tehtyä tilauksen jäljellä olleeseen kappaleeseen. Ja sitten seuraavana päivänä onnistuin vielä maksamaan toisen laskun vahingossa Papun tilille ja he onneksi varsin nopeasti laittoivat viestiä ja palauttivat rahat. Kiitos siitä heille. Ja moitteet jälleen itselle. Pitää olla huolellisempi! 

Papun tuotteet tehdään Portugalissa ja osa kai Suomessa. Punaisen norsun vaatteet käsittääkseni tehdään ihan Suomessa. Olen muuten suurella hämmennyksellä seurannut Facebookissa Gugguu Gugguu-merkin kirpputoria. Miten joku haluaa maksaa "venyneestä, pesunukkaisesta ja haalistuneesta jossa vetoketju kiertää" lasten jumpsuitista 20 euroa? Vain koska se on MiniRodini? Laadusta tuskin voidaan puhua enää tuon merkin kohdalla tai sitten tuonne kirpputorille on vain eksynyt harvinaisen paljon maanantaikappaleita.


Paita: Papu / suoraan valmistajalta, leggarit Punainen Norsu / suoraan valmistajalta, kengät Tom´s / Yalo.fi ja laukku Chanel / Ihanuudet.com








torstai 12. kesäkuuta 2014

Ihana Uhana 2

Näitä Uhania on luvassa vielä paljon. Tykkään vaan ja paljon. Sellasta sopivan asenteellista vaatetta eikä takuulla mistään hikipajalta kotoisin. Enkä voi laadustakaan valittaa.

Keskiviikkona uhkailujen mukaan vietettiin viimeistä hellepäivää hetkeen. Ja me nautittiin siitä sisällä siivoamalla päivä ja sitten Ideaparkissa käymällä iltasella. Onneksi mummo oli päivällä apuna ja leikki tytön kanssa ulkona. Viikonloppuna juhlitaan ja sitä ennen pitää siivota, joten ei auta.

Meille on myös kertynyt iso pino lastenvaatteita jotka mahtuvat tytölle ehkä joskus vuoden-kahden päästä. Ideaparkista käytiin hakemassa näille vaatteille tyhjiöpusseja, joihin ne saa hyvin säilöön turvaan pölyltä ja kosteudelta ja toivottavasti muultakin. Ja siis Ideparkki on meidän lähisupermarketti.


Hattu Target New York, Mekko Filippa K /Stockmann.com (viime kesältä), laukku Valentino / Stylebob.com, kengät TOMS / yalo.fi ja toppi Uhana / Weecos.com 





Tsirpillä Metsolan paita kokoa 86cm (ja lapsen pituus 75 cm), Aarrekidin shortit (made in Finland) ja Kavatin kengät. Metsolan hattukin meillä oli mutta se lensi nopeasti kaaressa pois päästä. Metsolan paita on viime kesäisiä alehankintoja. Ostan kyllä paljon vaatetta lapselle etukäteen, eikä välttämättä kannattaisi. Tämäkin olisi jäänyt käyttämättä jos en olisi tänään katsonut, että näyttääpä pieneltä. Metsolan vaatteista meiltä on jäänyt paljon käyttämättä näitä etukäteishankintoja kun tuntuvat olevan pientä mitoitusta. Ainakin meille. 


Olen luvannut itselleni esitellä täällä rehellisesti epäonnistuneetkin asut. Ja tämä on jälleen yksi niistä (en ole aiemmin tiedostanut kuinka paljon huonoja asukokonaisuuksia olen käyttänyt). No, tuollanen pitkä ja leveä mekko löysän yläosan kanssa sopii ehkä hoikille, mutta itselläni se antaa aika tantan vaikutelman. Yleensä yritän noudattaa jostain lukemaani kultaista sääntöä, jonka mukaan jos yläosa on löysä niin alaosan on hyvä olla kireä ja toisin päin. Muuten näyttää äkkiä möhkäleeltä. Point taken. 


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kotimaisia tarvikkeita vauvalle ja taaperolle


Jukka-lelut, kestäviä, ikuisia ja tuovat muistoja mieleen. Niitä löytyy ainakin täältä.



Suomalainen Berner valmistaa Ainun rasvoja ja montaa muutakin hygieniatuotetta. Sinkkivoidettahan suositellaan nykyään käytettäväksi talkin sijaan. Lisäksi pisteitä voi kerätä nykyään Ainu-kerhossa ja sieltä saa sitten tilailla pisteillä lahjoja. 



Myllymuksujen bambuvaatteet ovat yksinkertaisesti loistavia. Kestävät pehmeinä pesusta toiseen, säilyttävät värinsä ja ovat yksinkertaisia. 


Kotimaisia lastenkirjoja on vaikea löytää. Mutta eniten ihmettelen sitä, ettei hintaeroa juurikaan ole Kiinassa tehtyihin. Katteet taitavat sitten olla pienemmät? 


Muumi-vaippa, ainoa kotimainen vaippamerkki ja kaiken lisäksi niin ympäristöystävällinen kuin vaippa voi olla. Viime kesänä iskin yhden kompostiin, pitää joskus käydä etsimässä mitä siitä on jäljellä. 



Miraakkeli, tuo Tamperelainen lastenvaateliike. Nämä ovat sieltä, Made In Finland. 


Itselläni tämä ainakin herättää muistoja. Harmi, kun viime talvi oli niin vähäluminen mutta ensi talvena uusi yritys. Näitä muuten löytyy ihan Prismoistakin. 


Paapu, tuo klassikkohelistin, jonka vielä muutama vuosi sitten sai äitiyspakkauksesta. Helistimiä löytyy täältä. Viime kesänä tilasin tuolta parin vuoden lelut kerralla. Suosittelen!




Nämä Orthexin lautaset ovat olleet loistavia! Eivät kaadu eivätkä kovin paljon liiku pyödällä. Lapsi saa opetella itse syömään rauhassa. 




Paapiin helistin. Hintava mutta hieno. Tämä meni lahjaksi. Kotimaista käsityötä, että siihen nähden ei ole hintava. 




Plaston muovilelut ovat halpoja ja kestäviä ja kotimaisia avainlipputuotteita. 



Kivat, tuo Pirkanmaalainen yritys. Avainlipputuotteita. Ja katsokaa mikä kuosi! 100% villaa, joka on pienelle ja isommallekin ihmiselle hyvä. Hengittää kuumalla ja lämmittää kylmällä. 


Kotimaiset luomupuuvillalakanat täältä. Hintaa löytyy enemmän kuin Henkkamaukan tai Ikean lakanoilla, mutta kahdet lakanat riittävät. Oikeasti. Toiset pesussa, toiset puhtaana. Jos pelottaa mahataudit ja muut, niin kolmet-neljät voi toki hankkia. Yksi vaihtoehto on hankkia sekä halpatuotettuja hikipajaversioita ja sitten rinnalle näitä kotimaisia, jos siis haluaa uutena lakanat hankkia. Meillä on käytössä sellaisiakin lakanoita, jotka ovat olleet minulla pienenä. They dont make stuff like they used do… 


Paapon tuttinauhat täältä.

Lisäksi mm. Hot-Toys valmistaa Suomessa leluja. Pikku-Piialta löytyy mm. hoitoalusta joka on Suomessa tehty. Ja lisääkin on. Kirjoittelen näitä päivityksiä aika ajoin kun löydän uusia kotimaisia lastentarvikkeita. Vaatemerkkejä toki esittelen erikseen aina kun saan tarpeeksi kuvia kasaan. Toivottavasti näistä on hyötyä!