Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmisoikeudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmisoikeudet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. marraskuuta 2015

Siitä kun Balmain tapaa Henkkamaukan

Olen yrittänyt opetella jakamaan mielipiteitäni kannustavasti ja kritisoimatta turhia. Aina se ei onnistu. En todellakaan halua pahoittaa kenenkään mieltä kun huomautan, että joku tuote on tehty epäeettisesti tai jokin asia on epäekologista. Olen aina ollut sitä mieltä, että lihansyönti ei vähene mielenosoituksilla ja eläinten oikeuksia puolustamalla. Muutoksen pitää aina lähteä ihmisestä itsestään.

Olen kuitenkin saanut muutaman yksittäisen palautteen siitä, kuinka jakamani linkit ovat saaneet satunnaiset ystäväni ja kaverini ajattelemaan tuotteiden alkuperää. Jokainen tällainen viesti on tuntunut uskomattoman hyvältä. Joskus kun aloitin tämän paasamiseen (ja tämän blogin) sanoin, että jos yksikin ihminen muuttaa ostotottumuksiaan niin olen tehtäväni tehnyt. Ja vaikka näin on käynyt (kiitos teille joihin olen saanut vaikuttaa) en silti halua vielä lopettaa.

Kuva whowhatwear.com 
Vaikka tietoisuus lisääntyy koko ajan niin silti koko vaateteollisuus on yksi iso huutava vääryys. Suuret halpatuotantofirmat pesevät kasvojaan ja luovat tavoitteita kauas tulevaisuuteen jossa he kertovat toimivansa paremmin. Aina jaksan silti ihmetellä sitä, että mikä estää toimimasta nyt heti. H&M tekee voittoa useita miljardeja euroja vuodessa. Siis voittoa. Jos siitä voitosta ottaisi puoli miljoona pois, tai vaikkapa ihan miljoonan eli yhden SADASOSAN, niin he voisivat maksaa työntekijöilleen Aasiassa parempaa palkkaa. Palkkaa, jolla tulisi toimeen.

Isot firmat sanovat noudattavansa paikaillisia työehtosopimuksia ja niinhän he tekevätkin. Mutta kun työntekijät Kiinassa oppivat järjestäytymään, H&M muutti Intiaan ja nyt seuraavaksi vuorossa on Afrikka. Ja vain jotta meillä parempiosaisilla olisi laittaa päällemme kertakäyttömuotia joka ei maksa juuri mitään.

Kritisoin jo muutama viikko sitten Instassani H&M BALMAIN malliston helmikirjailtua takkia. Se ei ollut oma ideani. En muista mistä löysin kuvan, jossa kerrottiin kuinka sekä Henkkamaukka että Balmain iloitsivat siitä, että nyt saa huippumuotia halvalla. Toki mainitsematta jäi se, että tuo 399 euroa maksava takki on niin halpa, koska sen tekijät eivät saa kunnon palkkaa. Vai mitä luulette maksettavan ihmiselle joka käsin kirjailee nuo helmet tuohon takkiin, jonka hinnaksi jää vajaa 400 euroa kahden muotitalon viedessä siitä osansa?

Kuva H&M.com 

Tuo takki kuvastaa oikeastaan kaiken sen mikä on pielessä muotimaailmassa. Meillä on huippumuotia missä taitavat ompelijat saavat kunnon palkkaa ja vaatteet maksavat enemmän kuin peruspulliainen saa palkkaa kuukaudessa. Sitten meillä on halpatuotantofirmoja jotka maksavat työtekijöilleen orjatyöpalkkaa jotta tavalliset pulliaiset saavat vaatteita enemmän kuin ehtivät käyttämään. Sitten kun nämä kaksi yhdistävät voimansa, kaikki muut voittavat paitsi ne ompelijat siellä Aasiassa jotka saavat edelleen sen saman palkan vaikka vaatteissa lukeekin nyt Balmain. 

Kritisoin tätä takkia siinä missä kritisoin koko halpateollisuutta. Kritisin halpateollisuutta, koska orjatyö on väärin. Kritisoin sitä, että huippumuodista tehdään kaiken kansan muotia orjatyön avulla. 

Tuo takki on ihana. Ostaisin sen jos en  olisi niin kriittinen. Mutta koska oma elämäni on loppupeleissä varsin mukavaa en halua hyötyä muiden kurjuudesta yhtään enempää kuin on pakko. Se on oma valintani. Ja jos kerron jollekulle muulle mielipiteeni, ei se tarkoita sitä että se olisi joku henkilökohtainen loukkaus ketään kohtaan. Lähinnä vain toivon, että jokainen miettisi missä olosuhteissa nämäkin muotiluomukset tehdään. Ja ehkä moni meistä ei vieläkään tiedä totuutta kaiken kauniin takana.

Ehkäpä joku meistä uskoo, että ostamalla halpatuotantotuotteita, hän auttaa niitä työntekijöitä jotka muuten olisivat kadulla. Toki näinkin, mutta se ei edelleenkään poista sitä totuutta, että kun firma tekee miljardeja voittoa, on sillä varaa maksaa tehdastyöntekijöilleen ihmisarvon mukaista palkkaa. 

Yritän opetella koko ajan antamaan tietoa ilman, että vaikutan syyllistävältä tai kritisoivalta. Se ei aina vain ole helppoa. Etenkään kun tätä tekee sydämestä. Muoti on ollut aina lähellä sydäntäni. Ja siksi se sydän välillä särkyykin kun näen mitä ihmiset joutuvat tekemään sen eteen, että heitä parempiosaisilla olisi päällään hieno mutta halpa takki. (Halpahan tuo on, kun normaalisti Balmainin takit maksavat vähintään nelinumeroisen summan). Mutta en luovuta. Kritisoin mutta yritän edelleen oppia antamaan kritiikkiä positiivisesti, tuomitsematta ja tietoa jakaen. Helppoa se ei ole mutta ei se haittaa. 

En muuten tiedä kuinka moni teistä on nähnyt videon, miten krototiilejä kohdellaan nahkankasvatuslaitoksissa. Minä näin. En ikinä enää haaveile krokotiilinahkaisesta laukusta. Edes käytettynä. 

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Mikä siinä halpatuotannossa oikeasti mättää?

Monet Facebook-kavereistani kyseenalaistavat halpatuotantoangstini jatkuvasti. Miksi vaatteista pitäisi maksaa paljon, kun niistä voi maksaa vähän? Eikö ole hienoa, että halpatuotannon myötä köyhilläkin on varaa ostaa uusia vaatteita? Halpatuotantovastaisuuteni pohjalla on kolme syytä.

Ensinnäkin vihaan kertakulutusta. Halpatuotantofirmat tuottavat mallistoja toisensa perään ja kun vaatteet ovat halpoja, niitä käytetään helposti 1-2 kertaa (jos sitäkään) minkä jälkeen vaate on joko pois muodista tai käyttökelvoton huonon laadun vuoksi. Mitä enemmän vaatteita tuotetaan, sitä enemmän niitä menee roskiin ja sitä enemmän luonto kärsii.

Toisekseen sellainen pieni asia kuin ihmisoikeudet. On turha vedota siihen, että vaateteollisuus mahdollistaa näille ihmisille vaihtoehdon pärjäämiselle kun tosi asia on se, että mitä huonommin maassa on asiat, sitä halvempaa on työvoima. Tehdastyö voi toki olla vaihtoehto jollekin vielä huonommalle, mutta harvassa halpatuotantotehtaassa on kuitenkaan kyse muusta kuin orjatyöstä.

Kolmas syy on Suomen työllisyys ja hyvinvointivaltio. Haluan tukea niitä, joiden työstä maksetaan verot Suomeen ja niillä veroilla maksetaan minun lapseni koulunkäynti ja terveydenhuolto.

En suinkaan halua, että kaikki tehtaat Aasiassa ja Afrikassa suljetaan. Haluan, että H&M ja kumppanit alkavat tuottaa vähemmän mallistoja ja vähemmän vaatteita, panostavat laatuun ja maksavat työntekijöilleen enemmän palkkaa. H&M tuottaa mallistoja 2000-4000 erilaisen vaatteen verran vuodessa. Pelkästään Suomessa kyseinen firma lahjoitti vuonna 2013 46073 vaatetta hyväntekeväisyyteen (missä ei toki ole mitään väärää, mutta nämä olivat virheellisiä tai mallikappaleita) ja 6200 kiloa päätyi jätteenpolttolaitokselle.

Ihmisten tietoisuus lisääntyy ja kuluttajat onneksi ovat alkaneet kyseenalaistamaan halpatuotantofirmojen toimintatapoja. H&M on julkaissut Conscious-malliston, joka on kyllä omasta mielestäni naurettavuuden huippu. Vaatemallisto on tehty vastuullisista materiaaleista (ainakin osittain, mutta naurettavalla tasolla kun vertaa esim. suomalaiseen Pure Waste-tuotantoon) mutta tuotanto on tapahtunut samoilla tehtailla kuin muidenkin mallistojen.

Halpatuotantoa hankkiessaan kannattaa muistaa myös se, että kun tuotantomäärät ovat suuria niin vaatteista saattaa olla myös myrkkyjä. Vuonna 2011 Greenpeace löysi 4/6 Henkkamaukan vaatteista kiellettyä nonyylifenolietoksylaattia, joka hajoaa vedessä erittäin myrkylliseksi nonyylifenoliksi. Tämä tapahtui SEN JÄLKEEN kun vastuullinen H&M kielsi käyttävänsä moista myrkkyä. Kun vaatteet ovat myrkyllisiä, leviää myrkyt meihin, lapsiimme, pohjavesiimme, ruokaamme ja mihin vain ikinä voimme kuvitella. Ja vaikka meidän lapset ja me olisimme juuri nyt terveitä, ei kukaan tiedä mitä nämä myrkyt aiheuttavat pitkällä aikavälillä.

Lisäksi kyseenalaistan sen, että H&M lupaa tehdä sitä ja tätä ja tota siihen ja siihen vuoteen mennessä. Miksi ihmeessä niistä asioita ei tehdä tässä, nyt ja heti? Siksi, koska raha puhuu ja ihmiset (sekä vaatteiden valmistajat ja ostajat) ovat näille firmoille toissijaisia asioita.

Tämän kirjoituksen pohjana on käytetty Huili-lehden artikkelia H&M Enkeli vai paholainen, jonka on kirjoittanut Riikka Suominen ja se on julkaistu numerossa 1/2015.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Marjanpoimijoista

Viime vuonna oli kovasti tapetilla thaimaalaiset marjanpoimijat. Tänä vuonna asiaan päätetty puuttua. Lisätietoja löytyy mm. tästä.

Ajatus on hyvä ja asia oikea, mutta mietin vain, että samalla kun teemme kaikkemme, että nämä ihmiset eivät tule tänne riistotöihin, niin ostamme hyvillä mielen Thaimaassa tehtyjä tuotteita, joiden tuotanto-olosuhteista ja palkan riittävyydestä perustarpeisiin ilman järjettömiä ylitöitä, meillä ei ole mitään takeita?

Toki meidän on helpompi puuttua täällä tapahtuviin asioihin omalla lainsäädännöllämme, mutta samalla meidän on niin helppo kääntää selkämme asioille vetoamalla siihen, että ne tapahtuvat kaukana ja meidän lakiemme ulottumattomissa. Sitten kipitämme kauppaan ostamaan Thaimaassa tehtyjä Muumi-mukeja. Iittala puhuu asiasta näin. Finnwatch oli puolestaan asiasta tätä mieltä.

Toki jostainhan se on lähdettävä liikkeelle. Mutta jos me suomalaiset olemme niin tarkkoja ihmisoikeuksien toteutumisesta, niin eikö ne Muumi-mukit voitaisi tehdä Suomessa tai sitten varmistaa se, että Thaimaassa työolot ovat kunnossa?