Kun takana on neljän tunnin yöunet ja 11 tunnin työpäivä työmatkoineen, niin ensimmäisenä ajatus kotona odottavista lumitöistä olisi varmasti jotain siihen suuntaan, että eipä voisi vähempää kiinnostaa. Normaalisti nälkäisenä töistä kotiin tullessa, kun töissä ei taaskaan ehtinyt syömään kunnon lounasta, ensimmäinen ajatus on ruoka ja toinen ajatus on sohva. Ajatus siitä, että viettäisi tunnin verran ulkona ja tekisi vielä naapurinkin lumitöitä siinä omiensa ohella, ei ole tuntunut itselle kovin omalta noin niin kuin lähtökohtaisesti. Olen peruslaiska kun kiinnitetään huomiota työpäivän jälkeiseen aikaan. Laiska ja mukavuudenhaluinen.
Kun aamulla heräsin kello 3.30 en osannut aavistaakaan, että kello 17.10 olisin matkalla kohti Ideaparkkia ja kello 20.30 kirjoitan tätä tekstiä.
Haimme Ideaparkista lapselle Orthexin lumikolan kun heräsi epäilys, että taapero voisi siitä tykätä. No, tykkäsihän se kuin hullu puurosta ja näin ollen minäkin päädyin ahertamaan lumikolan ja lumentyöntäjän kanssa pihalla melkein tunnin verran.
Urakan jälkeen heräsi toinen ajatus. Päivän urheilu! Ja parhaalla mahdollisella tavalla, eli hyötyliikkuen. Päivä on ollut yhtä suurta oivallusta ja nyt on hyvä mennä nukkumaan. Toivottavasti jaksan löytää hyötyliikunnan ilon vielä monesta asiasta tämän vuoden aikana. Ja toivottavasti jaksan säilyttää sen ilon niiden asioiden parissa vielä jatkossakin. Nyt asiaa auttoi suurelta osin taapero, joka kolasi ja sitten istui lumipenkkaan ja söi onnellisena lunta varsin pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti