Kuten olen aiemminkin jo kertonut, äitini on ollut vankkumaton laadun kannattaja jo niin kauan kuin muistan. Ja myös kotimaisuuden. Suomeen työtä, ostamalla suomalaista ja siihen minäkin uskon. Toki uskon myös siihen, että kunnon innovaatioilla pidetään myös Suomi pystyssä. No mutta kuitenkin. Kun olin menossa ensimmäiseen työharjoitteluun nykyisellä alallani, äitini halusi ostaa minulla suomalaiset työkengät. Ja näin jalkaani päätyivät Jalakset. Vuosi oli muistaakseni 2007. Siitä on nyt yli kahdeksan vuotta aikaa.
Toissa kesänä valitin reumalääkärilleni (minulla on selkärankareuma, mutta siitä lisää myöhemmin) jalkaterien kipeytymisestä ja asiaa jäätiin seuramaan. Tänä kesänä tapahtui sama asia. Olin ottanut työkengikseni korruptiocrocsit, eli sellaiset mitkä olin saanut ilmaiseksi. Mieheni huomautti minulle, että kipu voisi johtua Crocseista. Vaihdoin muovilärpäkkeet takaisin luottokenkiini ja ihme kyllä, kipu hävisi. Mies oli oikeassa, ikävä kyllä.
Mutta näillä kengillä on kävelty tuhansia, ellei jopa jo kymmeniä tuhansia työtunteja. Kengät ovat edelleen melko hyvässä kunnossa, uusien tarvetta ei ole. Eikä varmaan tule olemaankaan useampaan vuoteen. Kengät ovat mukavat jalkaan eikä jalkoja särje. Ainoa huono puoli tässä on se, että kun tekee jotain näin laadukasta ja kestävää, niin ihmiset ostavat harvemmin uutta. Toisaalta, luonto kiittää kun vähemmän tavaraa menee kaatopaikalle ja vähemmän tavaraa pitää valmistaa. Ja jos näiden kenkien hinta on esimerkiksi 150e ja ne kestävät 15 vuotta, niin tuleeko halvemmaksi ostaa samassa ajassa 10 paria kenkiä jotka kestävät 1-2 vuotta ja maksavat 20 e pari?
Minulla oli muuten myös paljon sanottavaa pakolaiskriisiin liittyen, mutta siitäkin lisää myöhemmin. Jotenkin tuntuu, että siitä tulee nyt niin joka tuutista, että haluan ajatella hetken jotain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti