En ole markkinoinnin ammattilainen mutta äkkisiltään voisin sanoa, että suurin syy Nanson alamäkeen on huono markkinointi. Toinen syy on liiallinen mummokuosipanostus. Nanso on tunnettu mummokaavuistaan, joilla viittaan niihin suurikuvioprinttitelttakaapuihin, joita yöpukuina ja tunikoina mainostetaan. Ei siinä mitään, niillekin on markkinansa mutta nämä kyseiset markkinat ovat sen verran pienet, ettei nykymaailmassa niillä enää työllistetä montaakaan ihmistä. Nanso on kuitenkin ihan lähi vuosina saanut suunnittelijoikseen mm. Paola Suhosen ja Katri Niskasen jotka ainakin miellän Suomen parhaiden vaatesuunnittelijoiden joukkoon. Olen ollut positiivisesti yllättynyt monesti kun olen käynyt Nanson myymälässä koska mummokaapujen seasta löytyy paljon vaatteita, jotka voisi kuvitellla muotibloggarin päälle. Taikasana onkin tuo kuvitella.
Nanson vaatteet ovat laadukkaita ja kestäviä. Perusvaatetta löytyy yllin kyllin ja kokoja riittää. Perusvaatteiden lisäksi joukosta löytyy myös muodikkaita luomuksia, jotka eivät todellakaan häpeä H&M:n vastaaville, päinvastoin! Nanso voisi markkinoida eettistä ja kestävää muotia mutta ei, sellaista ei ole tapahtunut. En tiedä missä ja miten Nanso markkinoi, koska yhtäkään mainosta en muista nähneeni. Ja olen sentään somessa ja Facessa joka päivä. Joka päivä Zalando tarjoaa minulle jotain. Joka päivä luen jostakin blogista tuote-esittelyn enkä ole niin naiivi, että kuvittelisin kaikkien bloggareiden näitä tuotteita itse bongaavansa käyttöön. Ei, kyllä niistä iso osa tulee PR-toimistojen kautta.
Tämän jutun kuvissa minulla on kaikissa yksi Nanson vaate päälläni. Jos blogiani lukisi 100 000 ihmistä viikossa, se olisi jo aika hyvää mainosta Nansolle. En kovin usein harmittele sitä, ettei blogini ole suosittu koska tämä on enemmän harrastus itselle kuin julkisuuden tavoittelua. Mutta Nanson kohdalla toivoisin, että muutkin löytäisivät tämän laatuvalmistajan ennen kuin on liian myöhäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti