lauantai 25. heinäkuuta 2015

Lapsen vesileluista


Jutulla on tärkeä sisältö, mutta kuvat eivät nyt oikein onnistuneet. Koko kesän on ollut pimeätä ja harmaata, eikä valo tunnu riittävän olemattomille kuvaajanlahjoilleni. Mutta siis. Perheblogeissa törmää usein esittelyihin lasten leluista. Viime aikoina olen nähnyt esittelyjä ihanista leikkionkiseteistä ja kelluvista leluista kylpykäyttöön. Koska Kiinaboikottini kuitenkin on vielä jossakin määrin voimissaan, ei meidän perheeseen ole muovisia kylpyleluja tullut uutena tuota Plaston isoa, punaista ankkaa lukuunottamatta. 

Ankan lisäksi meidän amme on kuitenkin täynnä leluja, joista puolestaan osa edustettuna yläpuolella. Kaikista paras lelu lapsen mielestä on tuo limemehupullo. Sinne kun saa vettä sisään ja sitten ruiskittua hienosti ulos ihan vain pullosta painamalla. Muutkin pullot ovat kivoja, koska niihin voi laittaa vettä ja kaataa veden pois. Ja toistaa, toistaa ja vielä kerran toistaa. Parhaat lelut lapselle ovat tosiaan ne, joita ei tarvitse erikseen ostaa. Myös mielikuvitus kiittää, kun tarjolla ei ole valmiiksi onkea ja kaloja, vaan ihan muuta joista voi sitten omassa mielessään rakentaa vaikka koko maailman. 

Äiti on toki kauhuissaan veden tuhlaamisesta, mutta onneksi näitä leikkimiskylpyjä meillä harrastetaan vain kerran pari viikossa. Ja kyllä, me olemme perhe joka ei käy suihkussa aamuin illoin. Toisten mielestä se on ehkä ällöttävintä ikinä, mutta me peseydytään kun ollaan likaisia, ei tottumuksesta. Eli tarvittaessa päivittäin ja tarvittaessa harvemmin. 


2 kommenttia:

  1. Tähän mielikuvitukseen liittyen minusta on tosi mielenkiintoista (ja samalla vähän arveluttavaa ja hyvin ajatuksia herättävää) kuulla arvioita tanssivien, laulavien ja monissa väreissä vilkkuvien asioiden ja myös ihan lelujen vaikutuksista ihmisiin. Keskittymiskyvyn muutoksesta on erityisesti kuulunut paljon, mutta myös siitä, miten valmiiksi kaiken tekevät jutut vaikuttavat vaikkapa nyt mielikuvitukseen. Aidosti mielenkiintoista ja kun miettii, niin tietysti ympäristömme meihin vaikuttaa. En nyt ihan vielä ole valmis sanomaan, että vilkkuvat ja automaattiset jutut, kuten nyt vaikka pikkuautot tai lasten tietokonepelit, ovat meistä täysin tyhjiä ja toimettomia tekemässä, mutta jotain muutosta tapahtuu. Ei se välttämättä huono asia ole, ei todellakaan, mutta muutos on aina muutos ja myös sen vaikutuksia tulisi miettiä.

    Ja todellakin, lapsena tiskaus oli ihan parasta, kun sai kaataa vaahtoa kupista toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän rakastan leluja ja ostaisin niitä loputtomasti lapselleni, jos en rajoittaisi itseäni. Muistan, kun pienenä aina haaveilin mahdollisimman aidon näköisistä leluista. Silloin kun olin leikki-ikäinen, ei Suomessa niitä kaikista hienoimpia leluja ollut saatavilla vaikka paljon leluja jo silloinkin oli. Haluan kuitenkin antaa lapselle mahdollisuuden leikkiä oman mielikuvituksensa mukaisesti ja kun kylpyleluiksi tuntuvat kelpaavan purkit ja purnukat, päätin jättää kaiken maailman onkisetit hankkimatta. En usko, että mielikuvitus kokonaan kuolee jos kaikki lelut ovat jo valmiiksi oikean näköisiä, mutta toisaalta leikkien onnistuminen ei vaadi esimerkiksi täydellistä kopiokeittiötä aikuisten versiosta. Tärkeimmäksi koen sen, että lapsi leikkii leluilla ja ei-leluilla, eli näkee leikkiä myös siellä mihin sitä ei ole varsinaisesti suunniteltu. Ja toki meidän aikuisten pitäisi myös muistaa, että tosiaan ne yksinkertaiset asiat ovat lapselle jotain aivan muuta kuin yksinkertaista. Niin ja kyllähän meillä padillakin leikitään. Ei joka päivä, mutta aina välillä. Koen että elektroniikka on myös lapselle luonnollinen osa elämää alusta alkaen tietyissä rajoissa. Nykymaailma kun pyörii tietotekniikan ympärillä. Pidän kuitenkin tarkan huolen siitä, ettei lapsesta tule mitään padimuumiota, vaan myös ulkona leikitään ja sisällä muitakin leikkejä.

      Poista