Kiire, jota en suostu elämään.

Olen niin täynnä niitä keskusteluja kiireestä, mitä ikäiseni aikuiset ihmiset käyvät. Niitä, missä harmitellaan kun on niin kiire koko ajan. Kerrotaan, kuinka juostaan harrastuksesta toiseen, sisustetaan, remontoidaan, siivotaan, kokataan, käydään istumassa iltaa, juostaan kissanristiäisissä ja niin edelleen. Ja kun on niin kova kiire koko ajan. Ei ehditä mummoa katsomaan, ei ehditä pysähtyä lapsen kanssa kauppamatkalla vesilätäkköön hyppimään, ei ehditä hengähtää ja ihan vaan olla perheenä. Tiuskitaan lapsille, jotka haluavat iloita hetkestä koska itsellämme ei kuulemma ole aikaa pysähtyä koska pitää tehdä kaikenlaista. Pitää siis tehdä kaikkea muuta kuin nauttia hetkestä.

Meidän pitää käydä töissä. Töiden jälkeen meidän pitää mennä kauppaan ja sieltä kotiin jossa meidän pitää siivota, pitää laittaa ruokaa, pitää lähteä harrastamaan. En oikeasti ymmärrä miksi ainaa pitää. Toki on joitakin asioita, joita oikeasti pitää tehdä, mutta sitten on paljon asioita, joita pitää ilmeisesti tehdä koska aina pitää olla kiire. Onko elämämme jotenkin tyhjää jos emme ole koko ajan kiireisiä? Pelkäämmekö huomaavamme, ettei elämä olekaan niin täydellistä jos olemme vähemmän kiireisiä? Vai olemmeko jotenkin sosiaalisesti rajoittuneita, jos meillä ei ole koko ajan kiire jonnekin?

Tein päätöksen omalla kohdallani yli vuosi sitten. En suostu elämään kiireessä. En suostu pitämään harrastuksia, joihin pitää mennä tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä. Vältän ruokakaupassa käymistä mahdollisimman pitkään ja käytän myös kotiinkuljetusta Tilakaupasta jotta minun ei pidä käydä niin usein kaupassa. Ulkoistan kaiken mitä voin, tällä hetkellä lähinnä siivouksen. Nautin pyykinpesusta ja olen tehnyt siitä itselleni rentouttavan iltarutiinin jotta minun ei pidä pestä pyykkiä vaan saan pestä sitä. Ja jos en ehdi imuroida, niin sitten en imuroi.

Tärkeintä itselleni on, että en haali itselleni tehtäväksi asioita jotka tekevät elämästäni niin kiireisen, etten oikeasti ehdi nauttia mistään mitä teen. Ja koska kukaan ei ole kuollut siihen, että viikkoon ei ole imuroitu, en koe imuiroinnin olevan pakollista kovinkaan usein. Jos tänään tuntuu siltä, että voisin tehdä jotain muuta, niin teen jotain muuta. Ne asiat joita minun ihan oikeasti pitää tehdä, ovat vähentyneet melkoisesti. Kai sitä voi kutsua hipsterimäisesti downsiftaamiseksi mutta itse kutsun sitä elämästä nauttimiseksi. Ja jos joku nauttii siivoamisesta tai tarkasti aikataulutetusta harrastamisesta, niin ei siinä ole mitään väärää. Kunhan ei vaan pidä.

On totta, että elämässä joskus pitää asioita, mutta enemmän on kuitenkin asioita joita ei ole pakko tehdä. Vaikka meidän maamme kärsii yhdestä pisimmistä ja pahimmista lamoista ikinä, niin samaan aikaan laitamme ennätysmäärän rahaa ns. hyvinvointipalveluihin. Eli niihin, mitkä kertovat meille, että meidän pitää osasta pysähtyä, pitää huolta itsestämme ja urheilla ja syödä terveellisesti. Niihin, mitkä oikeastaan eivät edes kerro meille mitään uutta, mutta antavat meille taas yhden syyn olla kiireisempi kuin aiemmin. Meillä on kiire downsiftaamaan ja hidastamaan kun joku ulkopuolinen meille niin sanoo.

Olen opetellut pysähtymään lapseni kanssa ja olen opetellut sanomaan ei. Pitkään koin tietynlaiseksi velvollisuudekseni mennä aina joka paikkaan mihin pyydettiin. Samaan aikaan huomasin kuitenkin, että maailmassa on ihmisiä jotka eivät tule läheskään aina kun heitä pyydetään.  Lapsen syntymän jälkeen totesin, että minäkin voin jäädä kotiin jos en jaksa johonkin lähteä. Aiemmin halusin olla kohtelias ja hyvä ystävä  ja menin aina jos vain oli kutsuttu ja jos se vain oli mahdollista. Nykyään vierailen pääasiassa vain niiden luona, jotka vierailevat meilläkin. Ja harrastan vain silloin kun se tuntuu siltä, että sille on oikeasti aikaa.

En myöskään maksa pt:lle enkä elämäntapavalmentajalle. Pyrin elämään terveellisesti mutta samalla nauttien elämän pienistä iloista. Kuten hyvästä ruuoasta ja satunnaisesta illasta sohvalla. Ja nykyään, jos huomaan olevani niin kiireinen että stressaan siitä niin pysähdyn. Ja otan itselleni aikalisän. Minualla ei ole oikeasti kiire mihinkään, paitsi aamuisin junalle. Niitä kun menee vain yksi tunnissa.