sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kookosöljystä


Olimme jouluna viikon verran Lapissa. Tänä vuonna päätimme eräjormailla ja teimme reissun omalla asuntoautollamme. Rohkeasti vain, sinne pakkaseen. Menomatkalla olimme yötä Ranualla ja paluumatkalla Oulussa. Hyvin kesti auto ja sisällä oli lämmintä. Ranualla jopa niin lämmintä, että yöllä piti avata kattoluukku.

Matkalle pakatessani mietin, mitä kaikkia purkkeja otan mukaan. Minä, purnukkahamsterina, olen ajoittain hieman pulassa reissuun lähtiessäni koska tavaraa ei kuitenkaan huvittaisi rahdata mukaan määräänsä enempää. Vaikka nyt meidän autoon aika paljon mahtuukin.

Kookosrasva on kuulunut kosmetiikkavarastooni yli vuoden verran. Olen käyttänyt sitä pääasiassa rasvan korvikkeena jalkoihin ja vartalolle. Täytyy muuten kehua, että kantapäät kyllä pehmenevät jo muutaman päivän käytön jälkeen mutta jos rasvaa ei muista laittaa joka ilta, ne kovettuvat varsin nopeasti takaisin. Olen kuullut  myös, että öljy tekee hyvää kuiville hiuksille, mutta en ole itse sitä kokeillut, hiukseni kun ovat olleet varsin hyvässä kunnossa viimeisen vuoden verran värjäämättömyyden ja säännöllisten kampaajavisiittien vuoksi.

Tänä vuonna päätin, etten ota mukaan kookosöljyn lisäksi mitään kasvorasvaa enkä silmämeikinpoistoainetta. Hyvä ajatus, mutta en muistanut sitä enää siellä Lapissa. Onneksi unohdin myös meikkini kotiin yhtä ripsiväriä lukuunottamatta. Olihan se tosin hieman koomista miettiä, miten unohdin meikinpoistoaineen kotiin mutta en silloin tosiaan muistanut, että tein sen ihan tarkoituksella.

Tarinan mukaan kookosöljyä voi käyttää ruoanlaitossa ja kauneudenhoidossa melko vapaasti. En ole vielä hiuksiini tätä kokeillut, mutta rasvana se kyllä toimii iholle varsin hyvin. Ruoanlaitossa meillä pääsääntöisesti käytetään rypsiöljyä, mutta muutaman kerran on kyllä tullut tätäkin testattua. Reissuun laiton öljyä isosta purkista pienempään. Lasipurkit toimii hyvin, vaikkakin jos lähtee reppumatkalle, niin suosittelen kylläkin muovisia versioita. Nämä lasiset kun painavat jonkin verran. 

Kookosöljyn kanssa kannattaa myös muistaa se, että liian lämpimässä siitä tulee varsin juoksevaa ja taas kylmemmässä se taas muistuttaa koostumukseltaan jääkaapista otettua voita. 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti