keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Käytetyistä luksuslaukuista

Jaan Facebooksissa paljon ympäristö- ja suomalainen työ-aiheisia artikkeleita. Aina välillä saan kommentteja siitä, miten voin perustella itselleni kalliiden laukkujen ostamisen? Vastaus on helposti. 

Ostan laukkuja paljon käytettynä. Netissä toimii useita käytettyjen merkkituotteiden kauppaa, joista eniten olen käyttänyt Vestiaire Collectivea. Yksityiset ihmiset laittavat sinne omistamiaan tuotteita myyntiin ja kun ostan sieltä esimerkiksi laukun, se menee vielä Vestiairelle tarkistettavaksi aitouden ja kunnon puolesta. Jos laukku ei vastaa myyntiargumenttejaan, minulle ehdotetaan joko hinnan alennusta tai kaupan purkua. Vestiairen lisäksi olen kuullut kehuja Designer wishbagista, mutta itse en ole sieltä vielä mitään ostanut. Ebaysta löytyy myös vaikka mitä, mutta tykkään enemmän noista kaupoista, missä tuote menee ulkopuolisen tarkistettavaksi ennen ostajalle toimitusta. 

Laukkumerkit, joita itse suosin, valmistetaan käsityönä Euroopassa, joten kuvittelen niiden tuotanto-olosuhteet eettisiksi. Toki laukkukopioita valmistetaan myös Aasiassa ja ne olosuhteet ovat kaukana hyvistä.  Tuoteväärennösten maahantuonti on hyvästä syystä rikos. Niiden valmistaminen kun on laitonta jopa Aasiassa joten käytännössä niiden valmistus on aina järjestäytynyttä rikollisuutta jossa tuskin noudatetaan ihmisoikeuksia. Mielummin siis "merkitön" laukku kuin piraattituote. 

Laukut kestävät käyttöä ja jos niihin tulee valmistusvirheitä, jotka ilmenevät vasta käytössä, ne korjataan valmistajan piikkiin vielä vuosienkin jälkeen. 

Laukut säilyttävät arvonsa ja joiden laukkujen arvo jopa nousee. Olen ostanut ja myynyt klassikko Chanelin samalla hinnalla vaikka oston ja myynnin välissä oli yli vuosi aikaa. 

Tiedän, että jos perheeseemme tulee akuutti rahapula, niin saan myytyä laukut helposta eikä inflaatio ole niihin juurikaan vaikuttanut. Päin vastoin. Kun Chanel nostaa hintoja 10% kolme kertaa vuodessa, arvo säilyy. 


Tiedän, että yksi laukku helposti vastaa hinnaltaan monen ihmisen usean kuukauden kuukausipalkkaa. Mutta tiedän paljon ihmisiä, jotka säästävät useita vuosia jotta saavat unelmiensa laukun. Tiedän myös ihmisiä, jotka ostavat ja myyvät tai vaihtavat laukkuja joka kuukausi. En näe tätä harrastusta kovinkaan pahana, koska siinä tavara vaihtaa omistajaa eikä mitään mene hukkaan. Toki sillä rahalla voi tehdä paljon muutakin, mutta itse näen niin, että sen rahan voisi käyttää paljon huonomminkin. Toiset matkustavat etelään kerran vuodessa, toisilla on kaksi autoa, monta televisiota, toiset maksavat lisäravinteista, kuntosaleista, dieettiohjeista, moottoripyöristä ja niin edelleen. 

Minun paheeni ovat käytetyt ja uudet merkkilaukut enkä onneksi ole paheeni kanssa yksin. 


2 kommenttia:

  1. En ole koskaan oikein innostunut luksuslaukuista, mutta en osaa paheksua niiden harrastajia. Paheensa kullakin, enkä osaa pitää tuota kovin pahana paheena, jos vielä suurimmaksi osaksi ostaa merkkilaukut käytettynä. Oma fiilispohjainen arvioni on, että ne kovimpaan ääneen luksuslaukkuja kritisoivat ovat niitä, jotka itse ostavat halpaketjujen tekonahkalaukkuja kasoittain vuodessa. Tuohon verrattuna tuleekin pitkällä tähtäimellä halvemmaksi ostaa ne 1-2 kalliimpaa laukkua, jotka kestävät lähes päivittäistä käyttöä ainakin vuosia, ellei vuosikymmeniä.

    -Kristen/Mustat Ballerinat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentistasi. En itsekään ole tätä vielä kovin pitkään harrastanut, muutaman vuoden ja voin kertoa, etten varmasti olisi vielä viisi vuotta sitten ymmärtänyt nykyistä itseäni. Silloin kun elin kädestä suuhun ja matkustin. Tämä harrastus on siitä kurja, että samalla kun se tuo iloa kun löytää käytettynä jotain mitä on pitkään etsinyt niin samalla tiedostaa sen, mitä kaikkea sillä rahalla voisi tehdä ja hieman häpeileekin omaa iloaan laukusta. Koska kyseessä on kuitenkin pelkkä laukku. Ja laukku, jolla ruokkisi pienen kylän. Mutta olen antanut luvan itselleni olla epätäydellinen ekoihminen ja tingin sitten rahallisesti ja ekologisesti monesta muusta asiasta. Toisaalta en tällä hetkellä tiedä kovinkaan paljon varmempaa ja arvonsa säilyttävää sijoitusta kuin Chanelin laukut :D Mutta minusta on kiva kuulla, että vaikka ei itse innostu niin ymmärtää kuitenkin. Arvostan sitä.

      Poista