torstai 27. maaliskuuta 2014

Kestovaippailu

Olin kestovaippojen suhteen täysin noviisi. Ennen lapsen syntymää en ollut ajatellut koko vaippa-asiaa ja vauvan syntymän jälkeen en jaksanut ajatella mitään. Ahdisti vain se jätekasa minkä kertakäyttövaipat jättivät jälkeensä.  

Tirsokkaan sisävaippa Murun kankaasta.
Äitiyspakkauksen mukana tuli kaksi kestovaippaa. Toinen niistä kotimainen. Vaippa vauvalle päälle ja elämä jatkui. Totesin, että hyvä vaippa ja ostin niitä lisää. Mitä sitten, vaikka vähän reisistä tuleekin läpi, se varmaan kuuluu asiaan. Ja ostin niitä hyviä vaippoja lisää. Ja lisää. Missään välissä ei tullut mieleen, että voisi vaikka vähän googlata ja perehtyä asioihin. Ja kokeilla vaikka niitä muita vaippoja. Toki itselle oli tärkeimpänä ehtona vaipan kotimaisuus, enkä ollut aluksi kuullut muista kestovaippavalmistajista kuin Myllymuksut. Joten niillä mentiin.

Jossakin välissä yksi kaverini vinkkasi Facebookissa, että kannattaa liittyä siellä oleviin kestovaipparyhmiin. No minä liityin.  Yhdestä tosin lähdin heti pois, kun ensimmäiset villahousut mitkä ostin, tulivat postiennakolla kun myyjä ei ollut tarkistanut postimaksua ja sen jälkeen siellä alkoi rokotekeskustelu, jossa kerrottiin ihan tosissaan kuin Tampereella on juomavedessä poliota kun se on päässyt sinne rokotteista. Siinä vaiheessa totesin, että pitäkää tunkkinne. Toisaalta en ihmettele yhtään, miksi kestovaippailijoita pidetään viherpiipertävinä hippeinä (ei pahalla, mutta syö kestovaippojen mediaseksikkyyttä) eikä tälläisinä uusheränneinä shoppoailuhulluina materialisteina.

HahtuvahullunHelmi-univaippa.

Facebookin ryhmien kautta kestovaippamaailmani alkoi pikkuhiljaa avartua. Aluksi olimme siis hankkineet Myllymuksujen All-in-one-vaippoja (tietämättömille tiedoksi, että ne on niitä vaippoja missä imu on mukana, yleensä ommeltuna kiinni tai neppareilla kiinnitettynä). Ihmettelin miksi kukaan ikinä hankkisi mitään muuta, kun on kerran tälläisiä missä on kaikki valmiina. No, voin kertoa että ainakin Myllymuksuilla se läpän tunkeminen sinne vaippaan niin, ettei jää huomattavia ryttyjä (siis sellaisia jotka oikeasti haittaisivat vauvaa, ei sellaisia ”ahdistaa olen perfektionisti” ryppyjä) on ihan hemskutin ärsyttävää. Ja toisekseen, ne kuivuu ikuisuuden.

No, sitten aloin hankkimaan taskuvaippoja. Ja villahousuja. Koska taskuvaipat vuosivat. Sitten törmäsin Sampsukan supervaippaan nettikirpiksellä. Supervaippa? Tän on pakko olla hyvä juttu. Tosin jo sitä Supervaippaa ennen olin tilannut muutaman Tirsokkaan sisävaipan kun niiden kuosit olivat niin hienot. Ja poistomyynnistä Prismasta Muumi-sisävaippoja ja kuoria, kun halvalla sai. Yhtä kaikki, Supervaipalla meidän ”en-varmasti-nuku-ikinä-yli –kahta-tuntia-putkeen”-tyttö nukkui kuusi tuntia. Ja sitten niitä piti hankkia lisää. No, sitten ne loppuivat Sampsukan kaupasta ja marraskuussa sain sieltä tiedon, että ennen joulua ei tule lisää. Sitten Hahtuvahullulla oli joku ale-kampanja ja shoppailuhulluna tilasin sieltä taskuvaippoja ja yövaippoja.

Myllymuksujen taskuvaippa. Nykyään nää kyllä toimivat ja pitävät, kun lapsi on saanut reisiinsä enemmän paksuutta.


Ja  yhtäkkiä meille löyty päiväkäyttöön vaippa, joka ei vuoda! Sisävaipat kuorineen eivät ole kertaakaan vuotaneet mutta jotenkin niiden kanssa on mielestäni sellainen räplääminen, että käyttäisin mielelläni muutakin. Hahtuvahullun Helmi-taskuvaipassa jää vaipan reunan ja imun väliin ”kouru” (mistä kuulin joskus, että sellainen kannattaa olla) ja pissa jää vaippaan paremmin. Ja ne toimivat! Ja mikä parasta, ovat hyvännäköisiä. Sellaisia mediaseksikkäitä. 

Sampsukan supervaippa. 


Tällä hetkellä meillä on lähemmäksi 60 vaippaa (arvio). Toki osa näistä on pieniä ja osa isoja, periaatteessa näillä mentäisiin koko vaippaikä. Olen ostanut nyt käytettynä facekirppiksiltä vaippoja varastoon, kun tiedän paremmin mikä toimii ja miten. Toki voi olla, että seuraava lapsi on muodoltaan eri mallinen kuin nykyinen, mutta kyllähän nuo paksumpireisisilläkin toimivat. Ja yritän myydä eteenpäin niitä, mistä en tykkää. Koska joku toinen voi taas tykätä. Näähän on ihan mielipideasioita.

Hienosti Dymolla merkitty missä kohdassa on mikäkin vaippa, kun miehelle ja mummoille näiden hahmottaminen on ollut ajoittain haastavaa. 

Ja vaikka lähipiiri ja vähän kauemmatkin ajoittain ihmettelevät, kuinka meillä jaksetaan kestoilla, niin en koe sen olevan mikään ongelma tai ohjelmanumero. Nyt kun vauhtiin on päästy, homma toimii kuin itsekseen. Vaipat pestään joka toinen päivä ja teen kuivista aina isot pinot kerralla valmiiksi. Kaapista saa sitten valmiit vaipat. Vaippojen kokoaminen sujuu hyvin telkkaria katsellessa. Vaippaihottumaa ei ole ollut koskaan kestovaippojen aikana ja mikä parasta, jos lapsia saadaan lisää niin yhtäkään vaippaa ei ole pakko ostaa. Ja siinä tulee säästymään paljon rahaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti