maanantai 12. elokuuta 2013

Projekti vaatekaappi

Uudessa, pienehkössä talossamme on neljä makuuhuonetta. Ja koska meitä on vain kolme ja me kolme nukumme kahdessa (tällä hetkellä vielä yhdessä) huoneessa jäi meille kaksi huonetta ylimääräiseksi. Toinen huone on tottakai "työhuone" ja toisesta tuli sitten minun pukeutumis- ja kuntoiluhuone. Eli siellä on vaatteita, kenkiä, meikkejä, laukkuja, kihartimia, kähertimiä ja crosstrainer. Niin ja Tunturin tasapainolauta. Eli kuntoilupuoli on selvästi voitolla.

Vaatekaappi on vielä hieman kesken. Nyt ensimmäisen kerran varmaan ikinä, kokosin vaatteeni yhteen paikkaan. Järkytykseni sain todeta, että omistan mm. lähemmäksi 40 paria farkkuja. Siis enemmän kuin yksi ihminen tarvitsee koko elämänsä aikana. Lisäksi t-paitoja on useampi kymmen, huppareita toistakymmentä, hameita reilu kymmenen, mekkoja toistakymmentä, tunikoita toistakymmentä ja niin edelleen. Jotenkin sen huomaa, että vaikka en "halpaketjuja" juuri ole käyttänyt niin vaatteiden ostokulttuuri on nykyään kovin erilaista kuin muutama vuosikymmen sitten. Näin niinkuin normaalituloisella. Rikkailla varmaan aina on ollut isot vaatekaapit.

Nyt lapsen myötä tulleen uusekoismin jälkeen vaatekaapin sisältä kieltämättä ahdistaa. Kirpputorille ryysyjä ei kannata edes kantaa, kukaan ei niitä osta. Tai ehkä joku joskus, mutta vaiva vrt. hyötysuhde on kohtuuton. Ja suuri osa vaatteista on kuitenkin merkkivaattteita, joten ei niitä kovin mielellään minnekään vie varastettavaksi, vaikka ne silloin varmasti tarpeeseen menevät. Vai miksi joku muuten varastaisi kirpputorilta? Tai ylipäätään tietenkään mistään.

En tiedä siis, kumpi ruokkii uudestisyntynyttä hippiminääni paremmin, vaatteista luopuminen vai niiden säilyttäminen. Yhtä kaikki, vaatteita on liikaa ja jatkossa lupaan panostaa enemmän tuotteisiin jotka ovat kotimaisia, biohajoavia mahdollisimman pitkälle ja monikäyttöisiä. Ja sitten haasteeksi nousee se, miten tämä toteututetaan niin että saan myös toteutettua omaa kaunetta ja omanlaista muotia rakastavaa minääni? No, voisin todeta että pysykää kanavalla niin tiedättä.
Vaatekaappini mietintävaiheessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti