lauantai 9. toukokuuta 2015

Oikeus ja toive toiseen lapseen

Otan nyt lapsettomien päivän kunniaksi esiin itselleni henkilökohtaisen asian. Toivon, etten kadu tätä jatkossa sillä tämän blogin ensisijaisena tarkoituksena on itsetutkiskelu omien kulutustapojen suhteen eikä pureuta syvälle omaan elämääni.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut lapsen. Lapsen, jota yritettiin lähes vuosi. Vuosi, joka oli pitkä aika ihmiselle joka tarvitsee lääkkeitä pysyäkseen liikuntakykyisenä eikä niitä lääkkeitä saanut silloin käyttää kun tavoitteena oli raskaus. Kun lapsi syntyi, oli toiveissa toinen heti perään. Olin luottavaisin mielin, sillä toinenhan tulee helposti kun ensimmäinen on tullut.

Sitä toista ei ole kuitenkaan kuulunut. Kohta on kulunut kaksi vuotta siitä, kun ajattelimme, että toinen lapsi saa tulla heti kun on tullakseen. Ja nyt on kulunut jo yli vuosi siitä, kun aloitimme oikean yrittämisen greippimehuineen ja ovulaatiotesteineen. Olemme myös käyneet yksityisesti yhden IVF-hoitosarjan joka päättyi siihen, ettei viidestä munasolusta kasvanut alkioksi kuin yksi ja sekin meni kesken. Hieno kokemus kaikkineen. Ei todellakaan.

Nyt olemme puoli vuotta miettineet, lähdemmekö enää hoitoihin. Hedelmöityshoidot ovat fyysisesti ja henkisesti raskaita. Ja rahallisesti. Tiedän, että yhteiskunta maksaisi meille hedelmöityshoidot, mutta mielestäni se ei ole yhteiskunnan velvollisuus. Ei enää, kun meillä on jo yksi lapsi. Haluan, että ne rahat käytetään johonkin muuhun, kuten vaikka ehkäisevään lastensuojeluun jotta ne lapset, joita ei ole toivottu eikä haluttu eikä haluta vieläkään, saavat turvallisen lapsuuden.

Ja ne muut vaihtoehdot. Monesti sanotaan, että ainahan voi adoptoida. No ei voi. En ymmärrä, miksi Suomessa adoptio on niin hankalaa. Ei auta vaikka olet hyvävarainen, vakaassa elämäntilanteessa ja toimivassa parisuhteessa. Adoptio vie vuosia ja taas vuosia, eikä ole mitään takeita että lasta koskaan tulet saamaan. Ja adoption kustannukset ovat naurettavat, kymmeniä tuhansia euroja. Miten voi olla niin vaikeaa saada lapsi, kun maailma on täynnä lapsia joilla ei ole kotia tai vanhempia? Miksi lapset kasvatetaan mielummin laitoksissa kuin etsitään heille hyvä perhe? Ja miksi ihmeessä Suomessa nuoria äitejä kannustetaan ennemmin aborttiin kuin adoptioon? Tiedän tarinan, jossa Naistenklinikalla oli naurettu tulevalle äidille päin naamaa, kun tämä oli ehdottanut antavansa tulevan lapsensa adoptioon. "Ei täällä Suomessa niin toimita, täällä tehdään abortteja." Se raskaus ei sitten päätynyt synnytykseen ja sekin lapsi jäi joltakulta saamatta.

En heitä vielä kirvestä kaivoon ja elättelen toiveita toisesta lapsesta. En myöskään aio hakeutua julkiselle puolelle lapsettomuushoitohin, vaikka meillä siihen oikeus olisikin. Jos vielä päätän lähteä hoitoihin, maksan ne itse vaikka se kirpaiseekin kun laittaa 3000 euroa johonkin mistä käteen ei jää kuin paha mieli. Olen onnellinen ja sanoin kuvaamattoman kiitollinen siitä, että  minulla on maailman paras lapsi. Jos kuitenkin joskus saamme toisen lapsen, otan hänet kiitollisuudella vastaan. Hitsi vieköön, otan kiitollisuudella vastaan vaikka kymmenen lasta, jos meille niin paljon suotaisiin. Tässä vain tulee ikä ja biologia vastaan. Toisaalta, oma vika kun odotin. Mutta todellisuudessa elämäni nyt vain meni näin, enkä suostu sitä katumaan etten halunnut lasta ennen kuin sain itselleni parisuhteen jossa voin luottaa toiseen täysin.

Itse toivon tämän päivän viettämisen johtavan siihen, että ihmiset miettisivät mitä laukovat suustaan. Se ei lohduta ketään, että kumminkaima tuli raskaaksi vaikka ei pitänyt. Sekään ei lohduta, että lapsia kuulemma tulee kun ei stressaa. Tai niitä voi adoptoida tai ottaa vaikka sijaislapsen. Kun ei se vain mene niin. Hoidot eivät myöskään ole mikään tae lapsen saamisesta, vaikka monet niillä lapsen saavatkin. Monet, eivät kaikki. Ja koira ei nyt ainakaan korvaa sitä lasta. Joten seuraavan kerran kun haluat antaa lapsettomalle hyviä neuvoja niin älä anna. Ei ne auta. Mikään ei auta.

Monet eivät myöskään kaipaa neuvoja koska se kakkonen kannattaa tehdä. Et voi tietää, vaikka sitä olisi yritetty tehdä jo pitkään. Itse muistan elävästi kun koliikista huolimatta aloitimme yrittämisen ja sain neuvon, että tehkää nyt äkkiä toinen lapsi ennen kuin uhma alkaa. Joo, tuskin se uhma meidän lapsihalukkuuteen vaikuttaa kun koliikkikaan ei vaikuttanut vaikka koettiin joka iltainen kaksi tuntia kestänyt huuto ja 15 minuutin unipätkät vuorokauden ympäri.  Ja silti haluttiin heti se toinen.

Ei siihen lapsettomuuteen ole mitään poppakonsteja tai lohdutuskeinoja. Tässä pitää vain antaa itselleen lupa surra ja yrittää nauttia siitä mitä on. Ja toivoa niin kauan kun toivoa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti