lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvipäivän asu

Vihdoin pääsi ulos, pakkaseen. Ja talvivaatteet päällä, aivan mahtavaa.
Takki Joutsen (ostettu v. 2011), Hattu Costo, Housut kirpputorilta, Neule Kaino, Kengät Töysän Jalkinetehdas (on muuten lämpöset!), Rukkaset Joco Björneborg.
Joutsenen takit on kyllä hyviä. Ja kotimaisia. Tosin en tiedä mistä untuvat niihin tulevat, pitäisi selvittää. Mutta jos hyvän talvitakin haluaa, niin Joutsenessa on hinta-laatusuhde kohdillaan. Mulla on meinaan varastossa vieläkin sellanen teinivuosien pusakkamallinen untsikka, mikä on kuin uusi.
Toi viimeinen  kuva kertoo siitä olotilasta, mikä mallille tulee, kun yrittää saada valokuvaamisesra tykkäävään insinöörin ottamaan asukuvia. Toki tärkeintähän on, että se joskus saa näitä kuvia otettua.

torstai 16. tammikuuta 2014

Costo

Talven vihdoin saavuttua sai vihdoin myös ottaa käyttöön kunnon talvivaatteet. Nyt kovat pakkaset on menty Coston lämmityksessä, kyseessä käsittääkseni kierrätysmateriaalista valmistettu villahattu.

Coston lisäksi päällä Uhana Designin lempineule, kettupaita <3

tiistai 14. tammikuuta 2014

Itsetehty

Joulun aikana tuli ommeltua paita. Itse. Ilman kaavoja. Lempipaidasta suoraan kankaalle. Jalassa Punaisen Norsun legginsit joiden saaminen verkkokaupan kautta ei sit ollut ihan yksinkertaista. Tai sitten mulla on vaan käsittämättömän huono tuuri nettiostosten kanssa. Kerta toisensa jälkeen.

Paita on ommeltu Myllymuksujen merinovillasta, jonka pitäisi olla mulesing-vapaata. Tiedä siitä nyt sitten, mutta yritys on ainakin hyvä. Siis yritys ostaa eettisesti oikein tuotettua villaa.

torstai 9. tammikuuta 2014

Joululahjamietteitä näin loppiaisen jälkeen

Meillä oli tänä vuonna aika poikkeuksellinen joulu. Ei vain siksi, että lapsella oli ensimmäinen joulunsa, vaan myös siksi, että en jaksanut tai ehkä jopa halunnut intoilla joulusta yhtään. Meillä ei ollut yhtään joulukoristetta, ei joulukuusta. Jouluruuista tehtiin kinkku ja ostin perunalaatikon. Isosta kinkusta puolet meni pakkaseen odottamaan hernekeittojen valmistusta.

Olen aina ollut jouluihminen. Ja lahjaihminen. Rakastan pakettien avaamista ja lahjojen antamista. Mutta en halua, että lapsestani tulee materialisti kuten äidistään. En halua tulevaisuuden joulujemme olevan sitä, että lahjoja tulee kymmeniä ja taas kymmeniä, ne avataan hetkessä, laitetaan kasaan ja unohdetaan puolet samantien. Pahimmillaan aattoillan itku tulee jo pakettien avaamisvaiheessa, poislukien siis ne päivällä tulleet joulupukinodotus-itkut. Paketteja on liian vähän tai ne on vääränlaisia. Joulu on pilalla jos se toivelahja on loppunut kaupoista eikä pukki sitä osaa näin ollen tuoda. Tai jos se yksi lahja onkin väärän värinen. Tai vaikka rikki. Tai sopivia pattereita ei ole saatavilla.

Varmasti tässä kaikessa on puolensa, lapsia voi uhkailla ja kiristää tonttujen verukkeella puolet vuodesta ja toki jouluaattoon omalla tavallaan kuuluu myös tuo pukki-lahja-itku-rumba. Mutta silti. Miten ihmeessä saan lapseni oppimaan, että joulu olisi yhdessäolon ja rauhan juhla, ei halpatuotantomaiden tuotannon merkkipäivä?

Yksi keino on varmasti se, että alusta lähtien lapselle ei osteta "liikaa" lahjoja. Tänä vuonna toivoin lapsemme kummeilta, että mielummin tulisivat ajan kanssa käymään kuin ostaisivat lahjoja. Samaa toivoin myös sukulaisilta. Itse emme ostaneet lapselle yhtään lahjaa. Oikeasti, mitä se 7 kk ikäinen ymmärtää niistä lahjoista? Ihmettelin vain jälkikäteen, että olinko ainoa joka näin toimi? Joka ikinen äitiysblogi mitä luen, sisälsi pitkät listat mitä jopa muutaman kuukauden ikäiselle oli ostettu lahjaksi. Paras taisi olla eräs, jossa 1 v 3kk sai lähemmäksi 30 lahjaa. Näistä puolet omilta vanhemmiltaan. Siinä voi olla vaikea pitää tasoa yllä vuodesta toiseen, kun pienestä pitäen tottuu pakettipaljouteen. Yksi neuvo onkin, että niin monta lahjaa kuin on ikävuosia.

Olen huomannut monien tuttavien ja bloggaajien ilmoittavan joulua odotellessa, että aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta mutta lapset saavatkin sitten pakettiautollisen paketteja. Oikeasti, eikö sille lapselle riittäisi vähempikin? Eikö yksi hyvä lahja vastaisi kymmentä huonoa? Jos vanhemmille riittää yhdessä olo, niin eikö lastakin voisi opettaa siihen suuntaan, että joulussa tärkeintä on yhdessäolo, eikä ne lahjat?

Aion jatkossa pyytää (niin kauan kuin voin asiaan vaikuttaa) lapsellemme "aikalahjakortteja". Eli että kummit esim. veisivät leikkipuistoon, teatteriin, leffaan, pulkkamäkeen tai vaikka huvipuistoon, oman budjettinsa mukaisesti. Kun kaikilla on koko ajan niin kiire, niin tälläisilla lahjakorteilla voi "velvoittaa" antamaan aikaa toiselle.

Oma esimerkki on tietysti tärkein. Tästä syystä en toivonut joululahjaksi kuin yhden kirjan. Mitä en saanut. Mutta sain kyllä sellaisia ikuisuustoiveita muutaman, mutta paketteja ei tullut kymmentäkään. Mikä oli hienoa. Mutta vielä hienompaa oli huomata, etten ensimmäistä kertaa elämäni aikana kaivannutkaan niitä paketteja. Paras joululahja oli katsoa lasten leikkimistä ja olla perheen kesken.

En missään nimessä halua kieltää lapseltani joulua kokonaan. Tai siis sitä lahjaosuutta. Mutta haluan, että hän oppii siihen, että lahjoja tulee sen verran, että vielä seuraavana aamuna muistaa mitä on saanut. Ja että niiden luettelemiseen menee alle minuutti. Että yksikään niistä ei lennä roskiin viikon sisällä saamisesta. Joten ensi vuonna, kun muut blogit tursuilevat tavaraa ja äidit ylpeinä listaavat mitä lapset ovat saaneet, tämä blogi ylpeilee sillä, mitä lapsi ei saanut. Turhaa roinaa, tavaraähkyä ja yltäkylläisyyttä.