sunnuntai 30. elokuuta 2015

Yyteristä

Vietettiin viimeinen kesäviikonloppu Yyterissä. Matkailuauto tuo kyllä koiraperheelle melkoisen vapauden lähteä ja reissata. Ei tarvitse miettiä koiralle hoitoa, eikä sen sopivuutta majoitukseen. Nyt kun auto on oma (isoksi osaksi kuitenkin pankin), niin meidän on helppo lähteä. Joskus haimme matkailuautoa vuokralla, lähin auto mihin olisi saanut ottaa koiran mukaan löytyi Oulusta. Ja me oltiin silloin Tampereella. Ei sillä, ymmärrän kyllä ettei koiria kaivata vuokra-autoihin.

Ajoimme perjantai-iltana Yyterin leirintäalueelle ja jätimme auton sinne parkkiin viikonlopuksi ja seikkailimme lähiymäristössä polkupyörillä. Yyterin hiekalle ei ollut leirintäalueelta pitkä matka, alle kilometri. Läheltä löytyi myös Siwa. Itse Yyteri Camping leirintäalue on todella iso. Alueelta löytyy kaksi leikkialuetta, minigolf, ravintola (joka on auki vain kesäkaudet), sauna, pieni järvi, grillipaikkoja, kierrätyspisteitä, tenniskenttä ja koripallokenttä. Ja aivan läheltä löytyy lisää harrastusmahdollisuuksia. Me keskityttiin leikkipaikkoihin, polkupyöräilyyn, rullalautailuun ja suppailuun. 


Sen verran kovaa tuuli merenrannalla, että hain Yyterin Surfcenteristä vuokralle karkuremmin ja kelluntaliivit. Ihan hyvä päätös. Sekä liivit että märkäpuku pääsivät testiin, sen verran kovaa tuuli ja oli aallokkoa. Mutta oli kyllä hauskaa! 


Lapsi sai itse valita vaatteensa ja päälle valikoitui Reiman sadetakki. Joka on muuten kokoa 80 ja meidän lapsi huitelee siinä 92 cm pituudessa. Hyvin mahtuu, edelleen. Olen itse ollut aina hieman kömpelö eikä tasapainossani ole hurraamista, joten yritän nyt rohkaista lasta kiipeämään ja keikkumaan, jotta tasapaino kehittyisi ja pysyisi hyvänä. En myöskään usko liikaan varovaisuuteen vaikka välillä sydäntä kylmääkin katsoa toisen menoa. Mutta kun pysyy tarpeeksi lähellä niin voi turvata toista rajoittamatta kuitenkaan menoa. 




Itsellä päivän asuna Papun college, Höön haaremihousut ja Vanssin kengät. Sekä Salmiak Studion laukku, joka jäi nyt esittelemättä ja päässä tuo DIY huivi. 


Mies ei ole hetkeen joutunut ottamaan asukuvia, mutta hyvinhän tuo taito näytti olevan tallessa... 



Rannalla vaihteeksi ärsyynnyin roskan määrästä. En tajua miten vaikea voi olla kerätä niitä jätteitään mukaan. Ja tupakantumppeja oli loputtomiin! Tumpit ovat melkein pahimpia roskia koska niiden maatumiseen menee ikuisuus. Onneksi nämä roskat kelpasivat lapsen leikkeihin kun emme itse tajunneet ottaa hiekkaleluja mukaan. 



Meillä oli kiva perheviikonloppu. Netti toimi huonosti mutta silti hetkittäin selasin Instagrammia. Rapujuhlia ja pukujuhlia tuntuu riittävän. Olen itsekin joskus tykännyt siitä menosta, mutta olen ollut myös joskus retki-ihminen. Ensimmäistä toki enemmän ja jälkimmäistä vähemmän. Jotenkaan en kuitenkaan tällä hetkellä innostu pukujuhlista, enkä kyllä rapujuhlistakaan. En tiedä sitten, onko se vain kateutta kun meitä ei oltu kutsuttu yksiinkään näistä pippaloista mutta jotenkin koen tällä hetkellä mielekkäämmäksi nukkua tyttö kainalossa matkailuautossa reippaan päivän väsyttämänä kuin skoolata ja syödä elävältä keitettyjä mereneläviä. Toki puolensa siinäkin. 

tiistai 25. elokuuta 2015

Mehupuristimesta

Elämäntaparemonttiini on kuulunut jo pitkään terveempien elintapojen opettelu. Välillä tämä onnistuu paremmin ja välillä huonommin. Koska olen ollut huono syömään kasviksia (ja ylipäätään syömään työpäivän aikana) niin alkuvuodesta aloitin smoothieiden tekemisen. Jossakin välissä kuulin kylmämehupuristimesta ja hankin itselleni Philipsin mehupuristimen jolla teinkin paljon mehuja. Mutta kone pitää aikamoista meteliä (kuten tehosekoitinkin) ja siltä osin rajoittaa mehustamisen ajankohdan melko pieneksi, lapsi kun on huonouninen. Näin Kemikaalicocktailin Instagrammissa vilauksen Optimumista ja niinhän siinä sitten kävi, että shoppailuhullu päätyi jälleen mainoksen uhriksi ja meille saapui Saksasta Optimum 600. Onneksi muuten englanti taipuu, koska vaikka Froothie.fi sivut ovat suomeksi, ei tilausvahvistuksen jälkeen ole tullut sanaakaan Suomea paketin seurannassa tai käyttöohjeiden muodossa.

Optimum puristaa mehut todella tehokksaasti, teknisten tietojen mukaan koneessa on tehoa 240W kun Philipsin vastaavassa tehoa on 1000W. Mehua tulee suhteessa enemmän ja ylijäävä osa on huomattavasti kuivempaa. Philipsin malli meillä oli HR1871/70 joka löytyy täältä. Mutta Philipsissä on kaikki irrotettavat osat konepestäviä kun taas Optimumissa ei ole konepestäviä osia ohjekirjan mukaan. Konepestävyys on suurin plussa Philipsille. Philips on myös helpompi koota ja menee pienempään tilaan kun sitä ei käytä. 

Mutta joudun silti antamaan ääneni Optimumille. Olen tehnyt nyt lähes päivittäin  mehuja. Mehustin kilon inkivääriä niin, että laitoin mehun jääpalamuotteihin. Äitini on myös testannut molempia mehustimia ja ilmeisesti optimum vei voiton. Raparperimehua tehdessä raparperi oli pakko kuoria (tehtiin Optimumilla) mutta Philipsistä äiti sai mehut päälleen kun olin antanut huonot ohjeet. Lisäksi järkytystä aiheutti myös se pieni määrä mehua  mikä tuli muutamasta litrasta vadelmia. Keittämällä kun saa enemmän. 

Mehut ovat hyvä vaihtoehto saada terveellisiä ravintoaineita ruokavalioonsa. Kieltämättä olen aivan rakastunut inkivääriin mehuissa. Olen myös huomannut, että nyt meillä menee aiempaa vähemmän hedelmiä ja vihanneksia roskiin (kun niitä ei pitäisi mennä ollenkaan) kun nuhjaantuneet voi laittaa mehulinkoon. Optimuksesta löytyy lisätietoja täältä. Hinnaltaan Philips vie voiton, Optimumilla kun kuitenkin tuota hintaa löytyy tarjouksessakin 340 euron verran. Laitoin videon Instagrammiin Optimumista, käykää katsomassa. Instasta löydyn nimellä uusiekoelamani. 

lauantai 22. elokuuta 2015

Huutonetistä ja Facekirpuista

Koska tykkään ostaa tavaraa, aivan liikaa tavaraa edelleenkin, niin olen päätynyt myös myymään tavaraa. Lähinnä siis vaatteita. Monesti oikeutan itselleni jonkun uuden ihanuuden ostamisen vain sillä, että tiedän että saan sen myytyä. Huono tapa, todellakin. Tälläkin hetkellä vaatehuoneeni on täynnä kasoja, joista osa on jo myynissä, osa on menossa livekirpulle (eli sellaiselle oikealle, fyysiselle kirpputorille) ja osa odottaa, että raahaan ne Hopeen. Tavaran määrä ahdistaa ja silti ostan sitä lisää. Sairasta, tiedän sen. Mutta kun ahdistun, laitan tavaraa myyntiin. Ja kun ahdistun, niin ostan sitä lisää.



Olen myynyt Huuto.netin kautta parisen vuotta tavaraa. Tykkään Huuto.netissä siitä, että siellä on käytössä palautteet. Eli ihmiset näkevät miten muut kauppani ovat menneet ja sitten toivottavasti rohkaistuvat ostamaan minulta tavaraa. Olen saanut sitä kautta myytyä paljon kenkiä ja vaatteita, itse asiassa niin paljon, että "pääsin" tehomyyjäksi. En oikein huomannut sillä suurtakaan vaikutusta Huutoplus-palveluihin, joista olin hetkeä aikaisemmin maksanut lähemmäksi 10 euroa. Mutta huomasin vaikutuksen siinä, että tehomyyjänä joutuu maksamaan provikkaa Huuto.netille jokaisesta toteutuneesta kaupasta. Nyt sitten menetin tehomyyjän statukseni, kun en ole tehnyt tarpeeksi kauppaa (myyntikelpoiset tavarat ovat vähentyneet kaapeistani sitten kuitenkin) ja heti perään menetin maksamani Huutoplus-palvelun, mikä tehomyyjälle oli kuitenkin ilmainen. En ole lukenut pienellä painettua printtiä käyttöehdoista, mutta tuntui hieman oudolta. Maksoin palvelusta, sain ilmaisen palvelun (paitsi provikat) ja menetin ilmaisen palvelun ja sitten menetin maksetun palvelun. Jonka piti olla 12 kk voimassa mutta ehdin käyttää sitä vain 1 kk ennen kuin siitä tuli ilmainen.


Huutonetin käyttö on myös ajoittain haastavaa. Teet ilmoituksen, lataat kuvat ja yrität julkaista, niin ilmoitus katoaa. Ehkä vika on itsessäni, omassa koneessani tai jossakin muualla ärsyttävää se on silti. Yleensä saan tehtyä yhden ilmoituksen ongelmitta ja seuraavan kohdalla sitten alkaa tämä katominen. Jokin aika sitten huutonettiin tuli ominaisuudeksi tarjousten tekemisen mahdollisuus, mikä on kyllä plussaa. Välillä vain tuntuu siltä, että pyyntihinta pitäisi laittaa isommaksi ihan vain että ihmiset saavat tarjota ja kokevat sitten tinganneensa. Itse kun tykkään pyytää suoraan sen hinnan mitä haluan.

Mutta tarjouskaupasta päästäänkin sitten niihin ongelmiin nettikirppistelyssä, mitkä ärsyttävät. Jos ostan paidan 60 eurolla, sovitan sitä kerran ja laitan sen myyntiin 30 eurolla, on paita liian kallis. Lasken hinnan 15 euroon postit sisältäen (ja nehän on sen 2-8 euroa), sitten alkaa kyselyt. Mikä materiaali? Joustaako? Mitat? Onko sovituskuvia? Missä päin sijaitsee? Miten on pesty (tätä kyllä kyselen itsekin koska yritän välttää hajusteuitettuja vaatteita)? Onko varastoitu ulkona vai sisällä? Onko pesunukkaa? Onko rummutettu? Pääseekö sovittamaan? Sitten varataan ja perutaan ja jonotetaan ja perutaan. Huoh. Lisäksi kuvien pitäisi olla hyvässä valossa otettuja ja vaatteiden silitettyjä. Anteeksi nyt vain mutta oikeasti? Ymmärrän kyllä, että halutaan varmistaa tuotteen sopivuus koska palautusoikeutta ei ole, mutta silti. Jos vaate maksaa 1/6 alkuperäisestä niin siihen sitten pitäisi myyjän vielä käyttää kaksi tuntia aikaa että saa sen myytyä? Vaate pitäisi pestä, silittää, mitata, kuvata ja mielellään vielä googlettaa sovituskuvia jos omaa kuvaa ei halua jakaa. Sitten vielä lataat kuvat koneelle ja teet ilmoituksen. Hyvässä lykyssä nettisivut kaatuvat muutaman kerran ennen kuin saat ilmoituksen ladattua ja valmiiksi.


Olen ehkä hieman suuripiirteinen tässä asiassa, mutta mielestäni liialla nypertämisellä kärsii koko kirppispointti. Osta se paita, jos haluat. Jos se ei sovi, myy eteenpäin. Koska ihan oikeasti, kaikista eniten ärsyttää ihmiset jotka kyselevät ja ihmettelevät eivätkä kuitenkaan osta! Välillä tuntuu, että Huutonetissä on sellaisia harrastelijakyselijöitä, jotka eivät edes halua ostaa. Ymmärrän kyselyn jos tuote on kallis tai harvinainen tai jotenkin epämääräisen näköinen, mutta kun perus t-paidastakin keksitään kymmenen kysymystä. Olen kerran jopa joutunut selvittämään useamman kysymyksen verran, miksi käytetyn DVD-paketin kunto oli "hyvä" eikä "uudenveroinen" jos ne olivat vain kerran katsottu läpi ja olivat ehjät.

Myönnän kyllä, että itsekin joskus kyselen. Mutta monesti kuitenkin ostan sen suurempia kyselemättä ja sitten tosiaan myyn eteenpäin jos ei kelpaa. Vaivansa siinäkin, mutta vaikka kuinka kyselisi ja tuumailisi ja mittailisi. niin mitään takuuta tuotteen sopivuudesta ei kuitenkaan ole. Mutta nettikirpikset ovat silti mielestäni hyvä ja pääasiassa toimiva idea.

Jos nettikirppistelystä tehdään liian vaikeaa, ihmiset vievät äkkiä tavaransa mielummin roskiin kuin alkavat näkemään vaivaa. Olen kyllä saanut tavaroitani myyytyä ilman sen suurempia selvityksiä enkä aio jatkossakaan lähteä sen kummempiin myyntipuheisiin alle 50 euron tuotteissa. En myöskään jatkossakaan myy käyttämättömiä tuotteita pilkkahintaan. Silloin mielummin lahjoitan ne pois. Hienoa on kyllä ollut huomata, miten paljon ihmiset nykyään myyvät ja ostavat käytettyä. Että kaiken nipottamisen jälkeen ollaan kuitenkin positiivisella suunnalla.

On muuten mielenkiintoisia nämä 30 000 ihmisen kirppisryhmät Facessa jonne aina ilmaantuu uusia jäseniä, jotka länttäävät ne myyntikuvat seinälle, ihmettelevät sitten miksi ne on poistettu ja monesti vielä pahoittavat mielensä kun pyydetään lukemaan säännöt. Miksi ne kuvat ei voi olla siellä seinällä? Mutta nyt kun meidän paikallisfacekirpussa oli villit päivät ja seinällä oli tuhat kuvaa niin voin kertoa, että se ei oikeasti toimi. Eli ei kuvia seinälle.

maanantai 17. elokuuta 2015

Ruissalosta

 Viikko sitten, kun kävimme Muumimaailmassa, matkustimme sinne asuntoautolla ja yövyimme Ruissalon leirintäalueella. Asuntoauto on ollut meidän perheen pitkäaikainen haave. Mies tykkää kiivetä enemmän kuin minä ja kiipeäminen monesti vaatii reissuja sinne ja tänne. Ja nyt kun mies on aloittanut kiipeilyn lisäksi pyöräilyn, eli sen lycraan pukeutumisen ja niitäkin kisoja tuntuu olevan siellä ja täällä ja tuolla, niin päätimme hankkia auton jotta pääsemme koko perhe mukaan. Auton vuokraaminen olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta yllättäen niitä vuokra-autoja ei ole kovinkaan montaa tarjolla kun perheeseen kuuluu berninpaimenkoira. Muumimaailman reissun teimme vielä potentiaalisina ostajina, mutta kyllähän se auto meille sitten tuli. Mutta siis Ruissalosta.

Ehkäpä tuo auto ei olisi tehnyt niin hyvää vaikutusta, jos olisimme menneet ensimmäisellä reissullamme jonnekin muualle kuin Ruissaloon ja jos koko ajan ei olisi paistanut aurinko. Ruissalon leirintäalue kun on siisti ja moderni. Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme tolppanumeron ja kyseessä oli asvaltoitu läpiajoparkki pienellä nurmikolla, koten takana näkyy. Itse leirintäalue on iso ja kun Turussa ollaan, sijaitsee tietysti meren rannalla.


Tähän väliin pieni pukeutumispläjäys. Päivän asuna oli uudet lempihousut, eli Punaisen norsun bambubohot, jotka ovat kyllä olleet lempihousut, suosittelen todellakin! Lisäksi päälle pääsi aamusta Höön huppari, tai colitsi, koska eihän tuossa varsinaista huppua ole. Jalassa Isabel Marantin kengät ja kaulassa roikkuu Olympia le-Tanin laukku. Kyllä, olen kenkä- ja laukkuaddikti ja yritän siitä koko ajan eroon. Mutta katsokaa nyt tuota laukkua! Täytyy kyllä myöntää, että paremmin se sopisi jonkin housupuvun tai hameen ja paidan kanssa, mutta reissuun kun lähdetään niin otetaan vain yksi laukku mukaan. Vaikka tosiaan siis laukkuhullu olenkin. Kenkiä toki tulee mukaan useampi pari...

Leirintäalueeseen tutustumisen keskellä lapsi löysi todella mielenkiintoisen asian maasta. Sitä sitten ihasteltiin useampi minuutti. Nautin kyllä rehellisesti siitä, kuinka lapsi pakottaa minutkin ajoittain pysähtymään ja ihmettelemään pieniä asioita. Monesti tekee mieli ottaa kädestä ja käskeä jatkamaan matkaa, mutta yritän aina muistuttaa itseäni että niin kauan kun oksanpätkä tuo iloa toisen elämään, niin otetaan siitä ilosta kaikki irti. 

Ruissalossa oli kaksi leiriläisten huoltorakennusta, tämä niistä uudempi. Sisätiloissa kävimme vain vessassa, mutta hienolta ja siistiltä näytti. Sisällä oli siis myös keittiö ja suihkut. 

 Leikkialue oli ilmeisesti myös varsin uusi ja olihan se hieno. Jotenkin ihastuin tähän liesi, lelulaatikko ja (mielestäni) autorata yhdistelmään. Lapsi tykkäsi, kuten tykkäsi myös allaolevasta minigolfradasta. Lisäksi leirintäalueella oli myös koripallokenttä ja uimaranta. Sekä muutama grillausalue. Niin ja koirapuisto, mikä näkyy tuolla minigolfradan takana.


 Yhden yön kokemuksella voin kyllä suositella Ruissaloa. Meille toki kävi niin, kuten monesti käy, että siihen viereen oli majoittunut joku bileporukka missä ilmeisesti oli isä ja tytär ja tyttären sulhanen ja kyllähän sitä alkoholin auttamaan meteliä riitti aamuun asti. Aika jännä muuten, että joka paikassa tuntuu aina olevan yksi porukka mikä valvottaa muita. En ymmärrä miksi sitä alkoholia ei voi nauttia ilman, että ne desibelit nousevat taivaasiin? Ja kuka ihme pysyy hereillä aamuun asti, itse ainakin nukahdan nykyään jo viinipullon puolessa välissä? No mutta, elämä on ja sen sellaista. Kivaa oli kuitenkin. 



Ja se Suomen kesä, en oikein tiedä mitä vikaa siinä on? 

perjantai 14. elokuuta 2015

Itse tekemisestä

Sen jälkeen kun työpäiviä tuli viikkoon viisi ja risat päälle, en ole ehtinyt tekemään käsitöitä. En ole myöskään ehtinyt tehdä oikeastaan mitään muutakaan kovin järkevää. Lähinnä yritän pitää blogia, jonka laatu häiritsee ajoittan itseänikin (pystyisin parempaan...) ja käyn somessa mielipidekeskusteluja, jotka päätyvät lähinnä siihen, että pahoitan mieleni. Jälkimmäisestä pitää pyrkiä eroon.

No mutta siis kuitenkin. En ole hetkeen tehnyt mitään mutta nyt ajattelin yrittää. Löysin meinaan Net-a-Porterista ihanan laukun josta en vain ole valmis maksamaan yli 300 euroa koska luulen, että osaisin tehdä vastaavan itse. Nuorempana kävi monesti niin, että näin jotain mitä halusin mutta mitä ei vielä siihen aikaan vain voinut tilata netistä ja päädyin väsäämään itse jotain vastaavaa. Nyt taitaa olla aika kokeilla samaa.


Kuva on lainattu Net-a-Porterista. Tästä pääsee sinne. Ja kyllä, siellä myydään kymppitonnin vaatteita. Joskus on hyvä muistuttaa itseään, että toisilla todellakin on paljon rahaa. 

Kastelusta

Olen niin ylpeä itsestäni. Kun keväällä istutin taimia ulos, päätin että kastelen tänä kesänä viljelyitä vain kaivo- ja sadevedellä. Ja se on onnistunut! Ei yhtäkään hanakastelua! Toki täytyy myöntää, että sen verran olen huijannut, että kerään suihkusta sen alkukylmän veden aina kastelukannuun. Siis sen kylmän veden, mikä tulee suihkusta ennen kuin vesi lämpiää. Olen sekä hieman ylivesisäästävä tietyissä asioissa, että lämpötilaherkkä. Eli oikeutan itselleni sen lämpimän veden odottamisen kun vesi ei muuten mene hukkaan. 



Niin ja se meidän kaivo. No se on tällainen. Hauisreenin saa siinä samalla. Ja siinä vielä lisää kun kantaa ämpärikaupalla vettä perunapenkkeihin. Joita on siis kaksi. Sitten on yksi penkki porkkanaa ja perunaa ja yksi kasvihuoneellinen mansikoita, salaattia, herneitä ja chilejä. Sekä toisella puolella taloa on vielä tämä parsakaali-salaattipenkki ja kaksi mansikka-amppelia. 




Hyvä minä!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Väärän värisistä repuista

Olen todella hämmentynyt ja turhautunut. En halua loukata ketään enkä arvostella kenenkään valintoja enkä siksi oikein tiedä miten purkaisin tämän olotilan sanoiksi. Olen ihminen joka herkästi sanoo mielipiteensä. Se sinänsä ei ole mikään yllätys koska pidän blogia jossa haluan kertoa mielipiteeni asioistani ja tarkastella omia elintapojani kriittisesti. Mutta en halua tuomita muita heidän tavoistaan tai ratkaisuistaan, vaikka tykkääkin kysellä miksi ja miten, välillä ehkä turhankin kärkkään oloisesti etenkin kun on kyse omista tavoistani poikkeavista asioista.

Mielestäni hyvä keskustelu on sellainen, missä erilaiset mielipiteet kohtaavat ja asioista keskustellaan rakentavasti. En itse koe olevani vielä kovinkaan hyvä keskustelija, mutta yritän kehittyä siinä. Ja ennen kaikkea haluan kehittyä siinä. Mikä on myös syy siihen, miksi turhaudun helposti jos vastapuoli ei perustele omaa näkemystään, vaan keskittyy lähinnä halveksumaan toisen näkökantaa. Tiedän kyllä itsekin syyllistyväni tähän mutta yritän opetella siitä pois. Ihmisiä ei saa halveksumalla muuttamaan mielipiteitään eli jos haluaa muutosta, pitää toimia positiivisen kannustamisen kautta.

Nyt kun tuli syksy (ja kesäkin näköjään) ja alkoi jokaiseen syksyyn liittyvä ostomania, niin törmäsin arvosteluun tarha/koulureppujen esittelystä Prismassa. Kun esillä on kärjistetysti vain mustia Star Wars-reppuja ja pinkkejä tai liloja Frozen-reppuja (mitkä ilmeisesti myyvät, koska viime sunnuntaina meidän Primassa oli hyllyt jo osittain tyhjänä), syyllistyy kauppa sukupuoliroolien vahvistamiseen. Valikoimassa pitäsi olla enemmän neutraaleja, mutta lapsellisia reppuja jotta ihmiset, jotka pyrkivät sukupuolisensitiiviseen tai sukupuolineutraaliin kasvatukseen, löytäisivät itselleen repun eikä lapsia näin aivopestäisi sukupuolirooleihin.


Hämmennyin tästä, koska en ole tajunnut että minun pitäisi olla huolissani sukupuolirooleista siinä määrin, että näkisin vaivaa kaupan myyntihyllystä. En ole koskaan tajunnut nähdä ongelmaa siinä, että jossakin kaupassa on mielestäni väärän värisiä ja liian sukupuolikohdistettuja reppuja. En ole myöskään tajunnut ärsyyntyä yllä kuvatusta reppujen esillelaitosta. Jos valikoima ei itseäni miellytä, poistun kaupasta seuraavaan. Ja jos seinällä on pinkkejä prinsessareppuja ja mustia soturireppuja, en näe sitä niin että siellä on tyttöjen ja poikien reppuja, vaan että siellä on reppuja. Reppuja, joista jotkut tykkäävät ja toiset eivät. Ymmärrän kyllä ajatuksen, mutta en ymmärrä toteututusta. Siis pitäisikö noiden reppujen myynti kieltää? Esillelaittoa muuttaa?

En ole osannut nähdä vaivaa tästä asiasta kun itse kiinnitän repun ja kaiken muunkin ostamisessa huomioni ensimmäisenä valmistusmaahan. Sitten materiaaliin. Sitten katson ompeleet  tai miten tuote on valmistettu, onko se kestävän oloinen ja niin edelleen. Mietin, onko tämä tehty asiallisissa olosuhteissa ja kestääkö tämä käyttöä. En mieti mitä mainosmiehet yrittävät meille myydä enkä etenkään mieti sitä, onko kyseessä tyttö- vai poikatuote vai kenties sukupuoleton tuote.

Heitän nyt mututuntumalta arvion, että suurin suomalaisista ostaa (ja haluaa ostaa) edelleenkin tytölle tyttörepun ja pojalla poikarepun. Siis sen, mikä milloinkin mielletään tyttö- tai poikarepuksi. Prisma myy sitä mikä myy. Se sama suurin osa ei ajattele syyllistyvänsä liiallisen sukupuoliroolittamiseen. He vain haluavat ostaa lapselleen repun. Sellaisen, jonka lapsi haluaa ja johon heillä on varaa. Monelle se iso ongelma oikeasti on se, että mistä rahat siihen reppuun? Sitten se pienempi osa näkee tuossa reppuseinässä itse saatanan, lapsien sukupuoliroolien korostajan, mainosmiesten pahuuden ilmentymän. Boikotoikaa Prismaa ja vaatikaa, että sukupuoliroolit poistetaan kaupasta. En ymmärrä. Jos neutraalimmat reput myisivät, tuo hylly olisi niitä täynnä. Iso osa lapsista kun nyt haluaa tuon pinkin prinsessarepun. Sanotaanko silloin, että ei, et voi ostaa prinsessareppua koska olet tyttö ja se on liian sukupuoliroolimaista? Onko kasvatus silloin epäonnistunut? Ostetaanko lapselle se reppu minkä lapsi haluaa vai se reppu minkä äiti tai isä hyväksyy omien valitojensa rajoissa? Tiedän, on olemassa tutkimuksia sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, olen lukenut niitä, mutta en tiedä onko tämän kasvatussuunnan pohjimmainen ajatus, että reppujen pitää olla neutraaleja ja lapsellisia sen sijaan että ne myyvät? Enkä ymmärrä sitä logiikkaa, millä sukupuolisensitiiviyttä koskevia tutkimuksia luetaan kuin piru raamattua mutta esimerkiksi rokotusasiassa ohitetaan laajat tutkimukset noin vain "myyntipuheena". Entä jos nämä kasvatustutkimukset ovatkin myyntimiesten kikka luoda uusia markkinoita? Ihan yhtä järkevää kuin ajatus, että rokotukset ovat vain lääkefirmojen myyntipuheita.

Entä pitääkö kaupan ottaa riski ja ottaa hyllyyn reppuja, jotka eivät myy kun kauden myyntimiesten luoma hittituote on Star Wars-reppu? Eihän teillä vain katsota muuten sitä Star Warssia? Se on myyntimiesten luoma tarina, jolla myydään lisää tavaraa. Eihän lapset vain saa olla lapsia, kaukana tästä meidän aikuisten maailmasta, jossa olemme huolissamme mitä ihmeellisemmistä asioista uusimpien tutkimusten mukaisesti ja niitä vapaasti tulkiten, kun vaikkapa isossa osassa maailmaa edellenkin soditaan ja naisia alistetaan? Ja ei, eivät ne sulje toisiaan pois. Ihminen voi olla huolissaan ihmisoikeuksista ja lasten reppujen väristä, mutta välillä tämmöiset reppuongelmat vain tuntuvat niin kovin turhilta.

On totta, että sukupuolirooleissa on paljon petraamisen varaa mutta kuten kaikessa muussakin näen tämän enemmän kasvatuksellisena asiana kuin kaupan asiana. En jaksa uskoa, että tyttöni kasvaisi heikompaan rooliin elämässä siksi, että hän on tyttö ja joku ulkopuolinen hänelle siitä sanoo. Tai osoittaa hänelle hänen tyttöroolinsa laittamalla lelukuvastoon tyttöjä leikkimään nukeilla ja poikia autoilla. Meillä kun tyttö saa lelukseen lelun vaikka siinä lukisi pojille, jos se lelu on sellainen että hän sen haluaa. Samalla hän oppii, että tyttö voi leikkiä poikien leluilla eikä se ole iso juttu. Ei minua siis todellakaan haittaa, ettei olisi tyttöjen ja poikien leluja mutta en jaksa nähdä vaivaa myöskään siitä että niitä on. Näen vaivaa siitä, mitä itse opetan lapselleni omalla käyttäytymiselläni.

Uskon siihen, että pystyn kasvattamaan lapsestani vahvan naisen, ilman sukupuolen asettamia rajoja. Kuten minutkin on kasvatettu. Olen saanut olla tyttö ja olen saanut olla poikatyttö. Minua ei kasvatettu neutraalisti, kuten tuskin montaa muutakaan kasvatettiin 80-luvulla. Silti olen mennyt sinne minne olen halunnut, sukupuolirooleista viis. Minut on kasvatettu vahvaksi ilman, että mentaliteettini on kärsinyt kaupassa roikkuvista pinkeistä repuista. Kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni, kuten pitäisikin. En ole koskaan kokenut jääväni jostakin paitsi tai saaneeni huonoa kohtelua koska olen nainen. Olen aina pitänyt puoleni. En siis aseta lastani mihinkään rooliin vaan annan hänen kasvaa omana itseään mutta oman sukupuolensa tiedostaen ja olemalla siitä ylpeä.



Ja ilman mitään roolittelua tai sen välttämistä (ilmeisesti oikea termi meidän noudattamalle linjalle on tämä sukupuolisensitiivisyys, en ole vain osannut tehdä siitä numeroa edes Prismassa)  meidän kaksivuotias käyttää mustaa, harmaata, vihreätä, pinkkiä, punaista ja valkoista. Sinistä meillä ei vielä ole, koska en tykkää sinisistä vaatteista. Hänellä on tytön nimi, koska halusin antaa tytölle tytön nimen. Hänellä on skeittikengät, prinsessamopo ja rullalauta. Sekä potkupyörä, joka näyttää moottoripyörältä. Kaikki on hankittu koska ne ovat kivoja, eikä siksi että ne olisivat sukupuolineutraaleja tai ei-neutraaleja. Ehkäpä oikea termi on sukupuoli-ignooraus? Kasvatan lapseni ottamatta stressiä hänen sukupuolestaan?

En kiellä, etteikö sukupuoliroolituksessa olisi ongelmansa, mutta en vain pysty ymmärtämään ajoittaista hysteriaa mikä asiaan liittyy. En myöskään näe ongelmaa löytää lapselleni neutraaleja vaatteita tai asusteita, vaikka niitä ei heti Prismasta löytyisikään. Mutta näen ison ongelman siinä, että lapseni repun on voinut tehdä toinen lapsi. Tai lapsen äiti tai isä, joka saa työstään niin pientä palkkaa, että tuo lapsi näkee nälkää. Tuntuu niin uskomattomalta, että me täällä murehdimme väärin aseteltuja reppuja kun ne olosuhteet, missä reput tehdään ovat kurjaakin kurjemmat. Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Toiset näkevät vaivaa toisista asioista ja toiset toisista. Itse en aio nähdä jatkossakaan vaivaa siitä, miten Prisman reput ovat esillä. Näen vaivaa siitä, että Bangladeshissa edelleen sortuu tehtaita, missä niitä reppuja tehdään. En kuitenkaan halveksu heitä, jotka näitä halpatuotettuja reppuja ostavat. En tuhise heille väheksyvästi, jos he sanovat minulle jotakin mistä olen eri mieltä. Sen sijaan yritän herättää heidät ajattelemaan omalla toiminnallani, kannustamalla ja jakamalla tietoa. Ja hyväksyn myös sen, että kaikille se tuotteen alkuperä ei ole tärkeää. Yritän myös hyväksyä sen, että joku näkee vaivaa asiasta josta en itse osaa vaivaa nähdä.




Ehkä pääsen tästä hämmenyksestä joskus yli. En vain voi ymmärtää, miten tässä tavaraan hukkuvassa maailmassa on vaikea löytää lapselleen sellaisia reppuja tai asusteita mitä haluaa, vaikka niitä ei siellä lähiprismassa olisikaan. Aivan varmasti on vaihtoehtoja niin repuissa kun vaatteissakin. Toki on ymmärrettävää, että toivotaan Prisman ja muiden kauppojen muuttavan sukupuoliroolitusmalliaan mutta jotenkin toivoisin, että näkisin sitä ennen päivän jossa nämä samat kaupat kiinnittäisivät huomiota tuotteidensa alkuperään ja kestävyyteen. Jotenkin tuntuu, että meillä on todellakin asiat liian hyvin kun ehdimme kiinnittää huomiota reppujen tai lastenvaatteiden asetteluun kaupassa. Niinpä toivoisin, että seuraavan kerran kun murehdimme tyttö-poika-asettelua, niin voisimme myös miettiä mikä onni on asua maassa, jossa tytöt saavat olla tyttöjä eivätkä kenenkään vaimoja ja pojat poikia eivätkä lapsisotilaita. Tai toisinpäin.


tiistai 11. elokuuta 2015

Muumimaailmasta

Tein päätöksen jo jokin aika sitten, että jatkossa keskitymme enemmän kotimaan- kuin ulkomaanmatkailuun. Yksi syy siihen on lentämisen aiheuttama kuorma ekojärjestelmälle, johon matkustamista rakastavana taisin herätä lopullisesti vasta tehtyäni Helsingin Sanomien vihertestin. Ei auta, että menen junalla töihin jos lennän kerran vuodessa lomamatkalle. 

Lentoliikenne ei pelkästään kuluta muihin liikkumismuotoihin verrattuna noin kymmenkertaisesti energiaa matkustettua kilometriä kohden vaan on myös materiaaliteknisesti kyseenalaista. Jokainen keskipitkä lentomatka sylkee - jokaista matkustajaa kohden - taivaalle omakotitalon vuosittaiset lämmitysöljyt pakokaasuina ja palamattomina sivutuotteina. (lento.katastro.fi) Lisää voi lukea  myös. täältä.

Näin ollen päätin panostaa jatkossa kotimaanmatkailuun ja nyt kun kesä vihdoin alkoi, suuntasimme Muumimaailmaan koska yksi lapsen harvoista suomenkielisistä ja ymmärrettävistä sanoista on Muumi. Lähdimme matkaan lauantaiaamuna tiedostaen ajomatkan vievän kolme tuntia ja että perillaoloaikaa ei olisi kuin kuusi tuntia. Lapsi ei nukkunut autossa koska unohdimme unipupun kotiin (maailman surkein ääni oli se takapenkiltä kuulunut "pupuuuu" kun unikaveria ei ollutkaan) ja perillä oli melkoisen mielenkiintoinen kaveri meillä seurana.


Pysäköimme S-marketin läheiselle parkkipaikalle, jossa maksoimme 8 euroa pysäköinnistä ja lähdimme bussilla Muumimaailmaan. Bussi jätti meidät satamaan minkä jälkeen etsimme ensin Muumimaailmaa, sitten kylttiä Muumimaailmaan ja lopulta etsimme ravintolaa. Harvoin olen niin pihalla kuin nyt, kun Muumimaailmaan osoittanut pienen pieni kyltti näytti aivan toiseen suuntaan kuin mistä Muumimaailma löytyi ja se silta, mistä puhuttiin nettisivuilla ole 500 metrin päässä siitä bussipysäkistä ilman suoraa näköyhteyttä. Onneksi matkalla oli mukava ravintola. 


Nielaisin muutaman kerran ylimääräistä kun maksoin meistä kolmesta 81 euroa sisään. Oikeasti, ihmiset pitävät Särkänniemiä kalliina? No, lapsen ilon katsominen oli sen kaiken arvoista. Parasta taisi olla maskottien näkeminen, mutta harmistuin kyllä siitä, että kaksivuotias jäi näiden tapaamisessa aikuisten jalkoihin. Aikuisten, jotka halusivat kuvata omia lapsiaan ja tönivät muita taaperoita pois tieltä. Onneksi se ei lapsen iloa haitannut. 




Lapsi jaksoi yllättävän hyvin kolmisen tuntia ja parasta kaikesta oli puro, jossa sai uittaa venettä. Siinä oltaisiin leikitty vaikka koko ilta mutta meidän aikuisten kärsivällisyys ei riittänyt. Ensimmäisellä kerralla lapsi saatiin purosta irti jäätelölupauksella (tämä lapsi voisi elää jäätelöllä) ja toisella kerralla lupauksella Muumi-kaupasta (piti ostaa reissu-Nipsu kotiin jääneen pupun tilalle). Lahjontaa, tiedän. Huono vanhempi, varmasti joidenkin mielestä. Mutta jäätelön ja unilelun lapsi olisi saanut joka tapauksessa, joten sinänsä ei haitannut. 


Iloisena yllätyksenä tarjolla oli ilmaiset Muumivaipat. Mitenkäs muutenkaan. Vessoja oli hyvin, ravintoloita riitti ja ruuhkaa ei ollut. En osaa tarjoilla oikein mitään lapsiperhevinkkejä koska oma reissumme oli enemmänkin sellainen pyörähdys ilman mitään eväsretkeä. En oikein muutenkaan ole eväitä mukanani raahaavaa äiti, vaan käymme sitten syömässä kun nälkä tulee ja syömme sitä mitä on tarjolla. Kallistahan se on, mutta panostan kuitenkin mielläni palveluun ja tuen suomalaisia yrittäjiä tässäkin mielessä. Eikä se meidän kolmihenkisessä perheessä tule kovinkaan kalliksi, kun minä ja lapsi ollaan melko pieni ruokaisia. Ajattelisin varmasti eri tavalla jos meitä olisi useampi.




Pitkästä aikaa myös asukuvia: 
Mekko Uhana 
Laukku Olympia le-Tan 
Kengät Toms  

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Wishistä ja ostosaplikaatioista noin yleensä

En tiedä kuinka moni teistä on kuullut Wish-nimisestä aplikaatiosta? Kyseessä on ohjelma, jonka saa ladattua esimerkiksi puhelimeen. Ohjelma, jonka kautta saa tilattua krääsää Kiinasta halvalla Suomeen. En edes tiedä mitä siellä halvin tuote maksaa, mutta yleisimmin ilmeisesti kyse on eurosta ylöspäin. Per tuote tai tuotepakkaus. Ja postikulut siihen päälle maksaa toisen mokoman. Euron siis.

Tiedän, että iso osa ihmisistä ei ole ikinä kuullutkaan moisista ohjelmista. Mutta myös iso osa on. Se iso osa, joka ostaa niistä tavaraa koska sitä saa halvalla. Vaatekoot ovat jotain sinne päin, tuotteiden laatu on huono ja usein tulee myös jotain aivan muuta kuin mitä tuli tilattua. Nämä väittämät perustan sille, mitä olen lukenut ihmisten avautuvan ostoksistaan. Onnistuneitakin ostoksia on ja voi olla jopa enemmän kuin epäonnistuneita, en tiedä. Ohjelman kautta ostamisessa on myös se hieno puoli, että jos saat vaikkapa väärän tuotteen, niin useasti kauppias hyvittää hinnan ja saat pitää vääryydellä saamasi tuotteen.

En tiedä ahdistaako muita, mutta itseäni ahdistaa. Miksi ihmeessä pitää luoda ohjelma (useampi ohjelma), jolla on helppo ostaa rihkamaa halvalla? Kyllä, kaikilla meillä ei ole rahaa ostaa kallista. Tai kestävää. Mutta onko meillä oikeasti tarve 50 korvakoruparille? Tai onko meillä oikeasti rahaa ostaa 5 euron paitaa jos se ei sovi, eikä sitä oikein jaksa palauttakaan? Toki ainahan on mahdollista, että saamme rahat takaisin ilman palautusta ja voimme myydä sen väärän kokoisen paidan eteenpäin, mikä ei siis todellakaan ole mikään huono tapa toimia. Pelkään vain, että ne tuotteet mistä on rahat saanut jo takaisin, päätyvät helposti roskiin. Kuten varmasti moni muukin halpaakin halvemmalla tilattu tuote. Kun tavara on käytännössä puoli-ilmaista, ei sillä ole arvoa oikeastikaan.

Wishillä joku tekee itsensä rikkaaksi. Aivan kuten Ikealla ja H&M:lläkin. Kaikillä niillä yhteistä on se, että myydään paljon ja halvalla. Niin halvalla, että uuden ostaminen vanhan mentyä liian nopeasti rikki, ei ole ongelma. Eli ihmiset ostavat lisää ja vielä lisää. Ei reklamoida, koska oli niin halpaa tai se on liian hankalaa. Jossakin vaiheessa tulee stoppi ja me toteamme, että hukumme romuihimme. Ja siinä vaiheessa Wishin ja muiden aplikaatioiden omistajat kierivät rahassa. Kulutushysteria rokkaa  nykyään jo ilman rahaakin.


Tämä kuva on törkeästi otettu näyttöruutukopiona. Wishiin ei pääse kirjautumatta sisään, enkä halua sinne kirjautua. Perustan omat kokemukseni Wishistä muiden puheisiin ja näkemääni kuvamateriaaliin. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Työmatkajunailusta

Aloitin maanantaina tämän vuoden kolmannessa työpaikassani, joka fyysisesti sijaitsee noin 60 kilometrin päässä meiltä kotoa Hämeenlinnassa. Työpaikka on vakivirkani vielä tämän kuukauden ajan, mutta olen ollut siellä enemmän tai vähemmän töissä 2012 syksystä lähtien. Aluksi kuljin sinne junalla Tampereelta, nykyään Lempäälästä.

Tampereelta kulkeminen oli omalla tavallaan mukavampaa, koska junia meni molempiin suuntiin tunnin välein. Yleensä junavaihtoehtona oli Intercity. Kun muutimme Lempäälään, junat harvenivat ja muuttuivat paikallisjuniksi, eli niiksi jotka myös pikajunina tunnetaan. Vaikka ovat hitaimpia junia mitä VR omistaa. Heti niiden talvipendolinojen jälkeen siis. Lempäälästä Hämeenlinnaan pääsee aamulla tunnin välein. Juna lähtee 6.43, 7.43, 8.43 ja on perillä siinä 7.20, 8.20 ja 9.20. Takaisinpäin pääseekin sitten 13.36, 16.36 ja 18.36. Mielestäni tuosta puuttuu välistä ainakin yksi juna, vaikka sellainen 15.36 lähtevä. Toki VR on tämän varmasti arvioinut ja kannattavuuden mukaan laskenut, että useammin Hämeenlinnasta ei Lempäälään (tai muillekaan pikkuasemille) pääse. Aikatauluista huolimatta olen tykännyt kulkea junalla ja tiedän, että tulen sitä kaipaamaan kun vaihdan kohta työpaikkaa.

Mitä hyvää sitten siinä junalla kulkemisessa on? Ensinnäkin oma aika. Saan olla puoli tuntia suuntaansa yleensä aivan rauhassa. Yleensä käytän ajan neulomiseen tai somettamiseen tai lukemiseen. Yritän kyllä rajoittaa kovasti somettamista ja tehdä jotakin muuta. Joskus, raskaan työpäivän jälkeen vain olen. Toisekseen minun ei tarvitse seurata liikennettä, varoa ylinopeutta ajavia, perässä roikkuvia autoilijoita, jotka ohittavat ja palaavat oikealle kaistalle ennen kuin autojenne välissä on viittä metriä enempää. Junassa ei myöskään minun itseni tarvitse pelätä ylinopeussakkoja. Lisäksi juna tulee halvemmaksi. Auton osto, ylläpito huoltoineen ja vakuutuksineen, bensat ja pysäköinti Hämeenlinnassa tulee yllättävän kalliiksi. Junalippu maksoi viimeksi 82 euroa/10 kpl.

Huonoja puoliakin junalla matkustamisessa on. Juna on usein myöhässä, mutta harvoin on kyseessä enemmän kuin muutaman minuutin myöhästyminen. Ja kyllä sitä omalla autollakin matkustaessa saattaa ruuhka joskus yllättää. Muita huonoja puolia ovat kieltämättä kanssamatkustajat. Ne, jotka jotka kyllä peseytyvät joka aamu ja ilta ja ovat omasta mielestään kovin puhtaita ja hygienisiä ja kaatavat sitten niskaansa puoli pulloa hajuvettä ja vaatteet haisevat huuhteluaineelle kilometrin päähän. Puhtaita ovat juu ja niin tuoksuvia, että silmiä kirveltää. Ärsyttää myös ihmiset, jotka pitävät kenkiä penkillä. Niillä pehmeillä, joilla istutaan. Eikä kyse ole mistään esiteineistä, vaan ihan aikuisista.

Koen silti, että junalla matkustaminen on pääasiassa mukavaa ja rentouttavaa. Ennen kaikkea se on kuitenkin parempi vaihtoehto työmatkalle kuin yksityisauto.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kohusta nimeltä Gugguu

En muista missä tähän asiaan törmäsin ensimmäisen kerran. Ainakin eräässä blogissa oli yllättäen kirjoitus Gugguun oudosta reklamaatiotoiminnasta ja koska blogeissa otetaan aina kantaan päivän polttaviin kysymyksiin, heräsi epäily jostakin aurinkoa suuremmasta ongelmasta. Ja jos joku ei tiedä, Gugguu on omien sanojensa mukaan suomalainen vaatevalmistaja (joka valmistuttaa vaatteet alihankkijalla jossakin ihan muualla kuin Suomessa, joten korrektimpaa olisi puhua valmistuttajasta).

Itse en ole ostanut meille Gugguun vaatteita yhtä haalaria lukuunottamatta. Suurin syy tähän on ollut korkea hinta ja se, että vaatteet valmistetaan Baltiassa (joka on yksittäinen maa, vai miksi tämä ylimalkainen ilmoitus "Baltiassa"?). Kuuluin myös hetken Gugguu-hullujen faceryhmään ja siellä näin sen verran huonolaatuista vaatetta tai valituksia huonosta laadusta ja reklamaation vaikeudesta, että päätin jättää ostamatta.

Nyt Gugguulla oli mennyt sukset ristiin  ainakin yhden asiakkaansa kanssa ja some-päivytyksessä mainittiin jo asianajajasta. Ilmeisesti Gugguun reklamaatiokäytännöissä on paljon parantamisen varaa ollut jo aiemminkin mutta nyt tämä yksittäinen tapaus sai aikaan kommenttisadon, jossa useat (äiti-) ihmiset käyttäytyivät kuin maailma olisi loppunut. Kommenteissa oli usean kymmenen rivun pituisia kirjoituksia siitä, kuinka tämä kyseinen firma on pettänyt asiakkaansa eikä anteeksipyyntö voi enää asioita korjata. Nämä tulikiven katkuiset avutumiset eivät loppuneet edes siihen, että kohun aiheuttaneen epäonnistuneen reklamaation toinen osapuoli ilmoitti, että asia on sovittu ja kunnossa ja hän aikoo jatkaa asiointiaan Gugguulla.

Ihan mielenkiintoinen tapaus sinänsä. Itse uskon, että tarinoilla on aina kaksi puolta, mutta Gugguun laadusta en ole onnistunut vakuuttumaan vaikka en siitä omakohtaisia kokemuksia omaa. Aloitteleva yritys, eikä vielä kokemusta asioiden hoitamisesta. No big deal. Tulevaisuus näyttää muutenkin miten tässä käy, koska jos laatu on toistetusti sekundaa, reklamaatiot eivät toimi ja asiakkaita arvostellaan julkisesti, niin kyllähän kansa äänestää lopulta jaloillaan. Etenkin jos taaperon housut maksavat 42,50e. Mutta näyttäähän tuolla Gugguun verkkokaupassa olevan iso osa vaatteista loppuunmyyty, toki saa nähdä miten käy seuraavan dropin aikana.

Kävin seuraamassa keskustelua melko puhtaasti ihan vain mielenkiinnosta draamaan, mutta jossakin kohdassa alkoi ärsyttämään. Oikeasti, yksi suomalainen yritys ei osaa hoitaa reklamaatioitaan, niin asiasta puhutaan ja paasataan suurella tunteella. Mutta kun iso monikansallinen yritys orjuuttaa ihmisiä alihankkijoiden kautta ja pesee kätensä kaikeasta ja kierrättää veroja, niin ihmiset kävelevät kauppaan ja ostavat kasan vaatteita ja ovat tyytyväisiä itseensä. Halvalla kun sai.

Jos kaikki tuo Gugguuseen kohdistettu raivo kohdistettaisiin halpatuotantoketjuihin, niin tässä maailmassa voisi olla muutama orjatyöläinen vähemmän. Just saying.