maanantai 21. syyskuuta 2015

Ihmetyksen aiheesta






Olen hämmentynyt siitä, kuinka paljon tätä kuvaa ja uutista jaetaan. Tai hämmentynyt ja hämmentynyt. Ihmiset pelkäävät tulotasonsa puolesta ja se pelko saa taistelemaan. Tuskin tämä taistelutahto kuitenkaan tulee yllätyksenä Sipilälle, Soinille tai Stubille. He aivan varmasti tiesivät miten kansa reagoi. 

Se mitä en ymmärrä on, että kun kerrotaan, että hallituksen tekemät leikkaukset (jotka ensijaisesti heikentävät pienituloisten tulotasoa) tuhoavat lastemme tulevaisuuden, olemme huolissamme. Mutta silloin kun maailman johtavat ilmastotieteilijät kertovat, että kulutamme luonnonvaroja velaksi emmekä pysty sitä velkaa ikinä maksamaan takaisin, emme usko. Kun meille kerrotaan, että meillä ei ole kohta mitään luontoa mitä jättää lapsillemme, niin ketään ei tunnu kiinnostavan. Ei kiinnosta, vaikka luonto on elinehto meidän kaikkien selviytymiselle. Meidän lapsiemme selviytymiselle. Ehkä liioittelen, toivottavasti en. Mutta suurinta osaa meistä ei luonnon tuhoutuminen kiinnosta ainakaan niin paljon, että tulisi lähdettyä eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltä. Pientä osaa kiinnostaa ja heidät on nimetty vihrepiipertäjiksi ja hörhöiksi. Kuten minutkin. Kaverini naljailevat vihreistä valinnoistani vaikka Facebookin ja tämän blogin ulkopuolella en niitä kenellekään tuputa. Jos saisin esittää yhden toiveen koko loppuelämäni aikana, niin se ei olisi lottovoitto. Ei todellakaan. Se toive olisi, että kaikki luonnontieteilijät ovat väärässä, maailma pelastuu ja lapsellani on tulevaisuus. Koska mikään sota tai lama ei pysty siihen samaan tuhoon kuin ilmastonmuutos. 

En mitenkään väheksy tulotason heikentymistä, mutta jos samalla raivolla vaatisimme luonnovarojen kulutuksen säätelyä lastemme hyväksi, kuin taistelemme saavutettujen etujen menetystä vastaan, niin maailma voisi jopa muuttua. Tai ainakin Suomi. Rahallinen menetys koskettaa meitä konkreettisemmin tällä hetkellä, mutta luulisi senkin jo vihjaavan jotain, että tammikuussa on +5 astetta ja syyskuussa +20 astetta? Pelkään, että kohta tämä kaikki luonnon tuhoaminen tuntuu  meille konkreettisesti ja kunnolla. 

Eivätkä nämä kaksi asiaa, tulotasosta ja luonnon eteen taistelemisesta, sulje toisiaan pois, mutta kun ollaan huolissaan tulevaisuudesta, niin kannattaa ihan oikeasti huolissaan myös niistä asioista, joita ei rahalla korvata. Mikään raha ei tuo meille tuhoamaamme jäätikköä takaisin. Mikään raha mitä saamme öljystä ei jäädytä sitä uudelleen. 

Ja jos maahanmuutto ahdistaa, niin voin luvata etteivät ne määrät tule vähenemään jos ilmaston lämpeneminen jatkuu ja kuivuus lisääntyy. Päinvastoin, sitten me vasta nähdäänkin maahanmuuttoa. 

torstai 17. syyskuuta 2015

Asustehullun ysärityylistä

Asukuvat ovat olleet pitkään iso osa tätä blogia. Ihan vain koska rakastan vaatteita ja haluan tarjota vaihtoehtoja kertakäyttömuodille. Mutta viime aikoina asukuvat ovat alkaneet ärsyttämään itseäni, lähinnä koska haluan tämän blogin olevan muutakin. Lisäksi myös kuvien ottaminen tuntuu harmittavan usein raskaalta, kun kameran takana ollaan sitä mieltä, että naps ja naps ja kuvat ovat valmiit. Ja omasta mielestäni taas se, että malli näyttää kuvissa huonoryhtiseltä ja ylipainoiselta johtuu vain ja ainoastaa kuvaajasta. Sitten vielä kun aikaa ei tunnu löytyvän kuvankäsittelylle edes sen vertaa kun asiaa tuntuu löytyvän kirjoitettavaksi asti, niin kieltämättä into asukuvia kohtaan on hieman taantunut. Mutta onneksi intoa löytyy vielä jonkin verran. 


Suomalainen Papu julkaisi syysmallistonsa muutama viikko sitten ja vaikka aluksi olin sitä mieltä, ettei mikään kolahda enkä nyt oikeasti osta mitään, niin päädyin kuitenkin ostamaan lapselle oikeasti tarpeellisia vaatteita ja itselleni muutaman vähemmän tarpeellisen. Päädyin myös käymään kampaajalla pitkästä aikaa ja kokeilin vaihtelun vuoksi hieman kiharaa. Muistan hämärästi näyttäneeni jotenkin vastaavalta vuonna 1993 tai 1994. Aurinkolaseja myöten.

Väriä päähän ei edellleenkään laitettu ja olen sitä mieltä, että jatkossa ei laitetakaan. Mutta koska omaan ohuen, kiiltävän ja suoran hiuslaadun, niin hiusten kiinni pitäminen siististi ilman mitään käsittelyä saati sitten jonkinlaisen kampauksen tekeminen ei onnistu mitenkään päin. Ei sillä, että hiuksiani kovin usein laittaisin mutta jo ponnarilla pysyminen on iso plussa. 

Ihmettelin myös miksi hiukseni ovat alkaneet yhtäkkiä rasvoittumaan sellaista vauhtia, että jouduin vakavissani harkitsemaan joka päiväistä hiustenpesua. Ilmeisesti syy on käyttämässäni hiuspuuterissa. Olen käyttänyt puuteria päivittäin jotta hiukset eivät olisi niin liukkaat. Nyt sitten kuulin viime viikolla ohimennen, että hiuspuuteri tukkisi päänahan talirauhasia ja aiheuttaisi lisääntynyttä hiusten rasvoittumista. En tiedä vielä väitteen todenperäisyydestä, mutta hiuspuuteri pääsi nyt tauolle ja katsotaan miten hiusten käy. 


Asukuviin kuuluu oleellisena osana käsilaukut. Koska mies ei osaa kuvata laukkuja tavalla, jossa laukku tulisi esiin noin niin kuin ohimennen, niin esitellään laukku nyt sitten kunnolla. Olympia Le-Tan on itseoppinut muotisuunnittelija. Hän on syntynyt Lontoossa ja kasvanut Pariisissa. 2009 hän julkaisi oman asustemallistonsa jossa julkaistaan pieniä eriä käsintehtyjä laukkuja. Olympia Le-Tan on tunnettu iltalaukustaan, joka näyttää kirjalta ja kuvastaa samalla suunnittelijan rakkautta kirjallisuuteen. Laukut valmistetaan käsin Ranskassa tai Italiassa. Näissä laukuissa tykkään eniten siitä, että niissä kaikissa on joku juju eikä näitä tule vastaan Suomessa oikeastaan ollenkaan. 

Olen laukkuhullu enkä tiedä mitä sille voi tehdä. Toisaalta määrällisesti häviän laukuissa vielä monelle muulle, mutta onhan noita enemmän kuin omiin tarpeisiin. Enkä voi puolustella tätä asiaa oikeastaan mitenkään. Mutta ostan laatulaukkuja, jotka kestävät käytössä ja joilla on vielä jälleenmyyntiarvoa. Samalla kuitenkin tiedostan, että olisin niin paljon parempi ihminen kun en ostaisi yhtäkään käsilaukkua enää ikinä. 


Pyysin muuten hovikuvaajaa ottamaan kuvan kengistäni. Kieltämättä kengät ovat kuvassa mutta kuvan pointti ehkä meni ei-kenkäfanaatikolta ohitse. Tällaisena korkean jalkapöydän ja leveän jalan omaavana henkilönä arvostan nykyään kengissä ennen kaikkea mukavuutta ja sen lisäksi kestävyyttä. Koska oma jalkani on varsin haastavan mallinen, ovat nahkakengät pääsääntöisesti parhaat. Nahka kun venyy käytössä, mitä kangas ei puolestaan kovin hyvin tee. Nahkaa voi myös venyttää suutarilla. 

En löydä kovin helposti kenkiä kenkäkaupasta ja monesti päädyn tilamaan netistä ja nykyään osaan jopa palauttaa huonosti istuvat kengät. Isabel Marantin kengät maksavat useamman satasen pari, mutta nämä ovat hyvät jalkaan ja kestävät käyttöä, joten hinta on mielestäni perusteltu. Kengät ovat mielestäni vaate, johon kannattaa panostaa, jopa ennemmin kuin laukkuihin. Seuraavaksi haaveilen tamperelaisen Kenkäpaja Pihkan mittatilauskengistä. Edelleenkin väitän, että yhdet kunnon kengät ovat ekologisemmat kuin kymmenen paria kenkiä jotka kestävät käyttöä muutaman kuukauden. Toki oma vaatemaniani ei ole ekologista nähnytkään.

Jotain positiivista tässä asussa. Mukavan neuletakki on jo kaksi vuotta vanha ja edelleen yksi lempivaatteistani ja Me&I:n farkut ovat olleet käytössä jo useamman kymmenen kertaa (ja siis ovat edelleen varsin hyvässä kunnossa) 





Päivän asuna oli Papun mekko, Mukavan neuletakki (Made in Finland), Me&I farkut. Olympia le Tanin laukku (Handmade in Italy) ja Isabel Marantin kengät. 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Hampaiden puhkeamisen kivunhoidosta

Meillä onneksi maitohampaat alkavat olla kaikki puhjenneet eikä asiaan liittynyt sen suurempaa draamaa.  Ei kuumetta, ei useita valvottuja öitä putkeen. Särkylääkkeen käyttöä ei jouduttu kokeilemaan kuin ehkä 1-2 kertaa eikä jääkaapissa säilytetyt purulelutkaan olleet mikään hitti. Toisaalta, meillä oltiin ensimmäisen 2 vuoden aikana niin tottuneita yövalvomisiin ja huutamiseen kuuden kuukauden koliikin ansiosta, että ehkä ne hampaat tulivat senkin vuoksi  niin vaivattomasti.

Itse en siis joutunut miettimään asian suhteen mitään poppakonsteja, mutta aika ajoin törmään netissä mammapalstoilla tai muuten keskusteluihin puuduttavasta geelistä, joka auttaa hampaiden tuloon.

Monesti puhutaan Calgelistä, jota ei saa Suomesta. Käsittääkseni valmisteella ei ole myyntilupaa Suomessa. Calgel sisältää lidokaiini hydrokloridia ja CPC:tä eli setyylipyridiinikloridia.  Ensimmäinen on puuduttava ainesosa ja jälkimmäinen antiseptinen ainesosa, joka ehkäisee bakteeripeitteiden muodostumista ja sitä käytetään mm. kosmetiikassa säilöntäaineena. Tätä kyseistä geelivalmistetta kehutaan mammapalstoilla ja ihmetellään, miksi Suomessa lapset pakotetaan kärsimään kivuista hampaiden puhkeamisen yhteydessä mutta jotenkin koen itse turvallisemmaksi olla laittamatta tätä pahimmilaan alle puolivuotiaan suuhun.

Pohjois-Amerikassa on myös tehty tapausselostus, jossa Yhdysvaltain lääkeviranomainen varoittaa käyttämästä 2% lidokaiinia sisältävää  geeliä 0,5-3,5 vuotta vanhojen lasten puhkeavien hampaiden tai suutulehduksen hoitoon. Tämä varoitus perustuu 22 rekisteröityyn tapaukseen, joissa kyseisen geelin käyttöön liittyy vakava haittatapahtuma. Näistä haittatapahtumista kuusi johti kuolemaan, kolme oli hengenvaarallisia, 11 vaati sairaalahoitoa ja kolme muuta lääketieteellistä hoitoa. Tästä alkuperäiseen tekstiin.

Suomessa myydään apteekeissa reseptivapaasti Gum Gengigel-valmistetta, jossa vaikuttavana aineena on hyaluronihappo. Hyalyronaanihappo mielletään toistaiseksi terveelliseksi aineeksi ja sitä käytetään niin kosmetiikkatuotteissa kuin nivelten toimintaa tehostamaan. Hyalyronihappo tukee elimistön soluen normaalia toimintaa. Nyt kuitenkin on nähty viitteitä siitä, että se kertyy elimistössä syöpäsolujen ympärille ja muodostaa niitä suojaavan kalvon, joka estää mm. lääkeaineiden pääsyn syöpäsoluihin ja estää myös ihmisen oman immuunipuolustuksen toimintaa syöpäsoluja vastaan. Jatkossa selvinnee, onko ihmisten käyttämillä hyaluronihappovalmisteilla vaikutusta asiaan. Täältä lisää tietoa, en löytänyt vielä suoraa linkkiä väitökseen.

Itse koen näiden kahden tiedon perusteella mukavammaksi suosia lääkkeettömiä keinoja ja tarvittaessa satunnaista särkylääkkeen käyttöä. Lääkkeettömiä keinoja lapsen hampaiden tulo helpottamiseen on ikenien hierominen ja jääkaapissa säilytettävien turvallisten, alle 3-vuotiaille suunnattujen purulelujen käyttö.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Nansosta


Suomen vaateteollisuuden viimeinen suurempi ilmentymä ilmoitti muutama viikko sitten aloittavansa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa kaiken tuotannon lopettamiseen Suomessa. Nanso on pitkään ollut tappiollinen ja vaikka ompelutyö on jo ulkoistettu Viroon, niin silti firmaa ei saada kannattavaksi.

En ole markkinoinnin ammattilainen mutta äkkisiltään voisin sanoa, että suurin syy Nanson alamäkeen on huono markkinointi. Toinen syy on liiallinen mummokuosipanostus. Nanso on tunnettu mummokaavuistaan, joilla viittaan niihin suurikuvioprinttitelttakaapuihin, joita yöpukuina ja tunikoina mainostetaan. Ei siinä mitään, niillekin on markkinansa mutta nämä kyseiset markkinat ovat sen verran pienet, ettei nykymaailmassa niillä enää työllistetä montaakaan ihmistä. Nanso on kuitenkin ihan lähi vuosina saanut suunnittelijoikseen mm. Paola Suhosen ja Katri Niskasen jotka ainakin miellän Suomen parhaiden vaatesuunnittelijoiden joukkoon. Olen ollut positiivisesti yllättynyt monesti kun olen käynyt Nanson myymälässä koska mummokaapujen seasta löytyy paljon vaatteita, jotka voisi kuvitellla muotibloggarin päälle. Taikasana onkin tuo kuvitella.


Niin. Haloo Nanso, nykymarkkinointi on paikassa jota internetiksi kutsutaan. Siellä somessa ja blogeissa. Törmään jatkuvasti suomalaissa blogeissa lukemaan Sheinside, Zalando, Nelly ja Bootz nimisistä firmoista. Sekä tietysti H&M:stä. Nansosta en ole lukenut vielä kertaakaan. Miksi ihmeessä?

Nanson vaatteet ovat laadukkaita ja kestäviä. Perusvaatetta löytyy yllin kyllin ja kokoja riittää. Perusvaatteiden lisäksi joukosta löytyy myös muodikkaita luomuksia, jotka eivät todellakaan häpeä H&M:n vastaaville, päinvastoin! Nanso voisi markkinoida eettistä ja kestävää muotia mutta ei, sellaista ei ole tapahtunut. En tiedä missä ja miten Nanso markkinoi, koska yhtäkään mainosta en muista nähneeni. Ja olen sentään somessa ja Facessa  joka päivä. Joka päivä Zalando tarjoaa minulle jotain. Joka päivä luen jostakin blogista tuote-esittelyn enkä ole niin naiivi, että kuvittelisin kaikkien bloggareiden näitä tuotteita itse bongaavansa käyttöön. Ei, kyllä niistä iso osa tulee PR-toimistojen kautta.



Nyt ehdottaisin Nansolle, että aloitatte yhteistyön muutaman Suomen tunnetuimman bloggarin kanssa. Perhebloggari ja muotibloggari. Jokainen hipsterikin löytää teidän valikoimasta vähintään laadukkaan perus t-paidan jota voi käyttää. Ja koska Nanson vaatteissa hinta-laatusuhde kohtaa, niin uskallan väittää, että myynti kääntyy nousuun. Etenkin nyt, kun eettinen vaatetuotanto alkaa olla muoti-ilmiö.

Tämän jutun kuvissa minulla on kaikissa yksi Nanson vaate päälläni. Jos blogiani lukisi 100 000 ihmistä viikossa, se olisi jo aika hyvää mainosta Nansolle. En kovin usein harmittele sitä, ettei blogini ole suosittu koska tämä on enemmän harrastus itselle kuin julkisuuden tavoittelua. Mutta Nanson kohdalla toivoisin, että muutkin löytäisivät tämän laatuvalmistajan ennen kuin on liian myöhäistä.



perjantai 11. syyskuuta 2015

Suvakeista

Olen aina yrittänyt olla suvaitsevainen ja avoin. Ystävyyteni tai arvostukseni ihmistä kohtaan ei ole koskaan katsonut ihonväriä tai uskontoa tai seksuaalista vakaumusta. Olen elänäyt teinivuoteni ensimmäisten suomalaisten pakolaisten keskuudessa ja niitähän ei silloin ollut montaa. Meidän koulusta muistan kaksi, joista toinen oli omalla luokallani. Olen käynyt Prometheusleirin yli 20 vuotta sitten ja siellä tapasin elämäni ensimmäisen homomiehen. Sen jälkeen en ole nähnyt vaivaa muiden ihmisten seksuaalisuudesta.

Suomi oli pitkään 90-luvulle vielä melko valkoinen maa. Rasismista ei puhuttu, koska sille ei ollut juurikaan tarvetta. Rodultaan valtaväestöstä poikkeavat ihmiset olivat niin harvassa, että me suomalaiset lähinnä vain hämmästyimme, jos sellaisen näimme lähikaupassamme. Emme osanneet olla vihaisia.

Muistan lopun elämäni sen hämmennyksen, kun 15-vuotiaana lähdin Pohjois-Amerikkaan vaihto-oppilaaksi ja päädyin etelävaltioon. Kouluni oppilaista oli noin 70% afrikanamerikkalaisia (mikä muuten nykyään taitaa amerikassa olla epäkohtalias termi?) Jos siihen astinen kokemus muun värisistä ihmisistä kuin valkoisista oli muutaman vietnamilainen ja pari tummempi-ihoista niin voitte kuvitella, että olin hieman hämmentynyt. Hämmenystä ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman viikon ja lopputulemana ihonväri ei haitannut kaveruutta mihinkään suuntaan ja palasin kotiin monta kokemusta rikkaampana.

Myönnän avoimesti, että pidän itseäni jollakin tasolla maahanmuuttokriittisenä. En halunnut tänne elintasopakolaisia, enkä halua vieläkään. Kukapa haluaisi. Olen huolissani siitä, miten suuret maahanmuuttajamassat saadaan sopeutumaan maahamme, kun välillä tuntuu ettei me saada edes jo täällä asuvia sopeutumaan. Pelkään isoja joukkoja tummia miehiä, mutta pelkään myös isoja joukkoja suomalaisia, vaaleita, humalaisia miehiä.

Kun kuulin ensimmäisistä iPhone-pakolaisista, olin sitä mieltä, että sinne vain takaisin mistä tulivatkin. Mutta sitten tapahtui jotain, enkä oikein vieläkään tiedä mitä. Ehkä se oli se lavastettu video, missä tyttö eli aivan täysin samanlaista elämää kuin oma lapseni ja sitten tuli sota ja kaikki hävisi. Tai sitten se oli joku niistä kymmenistä kuolleiden lapsien kuvista. Tai ehkäpä se oli se sarjakuva, missä mietittiin ilmastonmuutoksen vaikutusta Syyrian sotaan. En tiedä. Mutta maailmani on avartunut viime päivien aikana huomattavasti ja kaikki se maahanmuuttokriittinen ja vihamielinen propaganda on alkanut ärsyttämään.

Uskon, että suurin osa vihamielisyydestä tulee pelosta. Me ihan oikeasti pelkäämme, että pakolaisten mukana tänne tulee Isiksen joukkoja, jotka valtaavat maamme. Me pelkäämme, että nämä pakolaiset aiheuttavat levottomuuksia ja raiskaavat naiset ja lapset ja kivittävät vielä lopuksi. Nekin suomalaiset miehet, jotka pitävät vaimojaan tiukasti nyrkin ja hellan välissä, ovat huolissaan siitä, kuinka nämä pakolaiset sortavat naisia.

Meidän mielestä pakolaisilla ei saisi olla älypuhelimia kun he saapuvat maahamme. Tarkoittanee sitä, että jos me joskus joudumme äkillisesti poistumaan omasta kodistamme, niin jätämme kännykän kotiin. Kuinka moni oikeasti toimisi näin?  En tiedä, ilmeisesti on vaikea ymmärtää, että esimerkiksi iso osa näistä Syyriasta ja muualta tulleista on elänyt samanlaista elämää vielä 1-2 vuotta sitten kuin me nyt elämme. En silti sano, että kaikki pelot olisivat aiheettomia, tai että minua ei pelottaisi. Minua pelottaa niin maan perkeleesti ja eniten lapseni puolesta. Mutta pelko ei korjaa näitä asioita eikä saa pakolaisia täältä pois. Ja ennen kaikkea pelko ei korjaannu vihamielisyydellä.

Olen kuullut, että nyt pitäisi laittaa rajat kiinni. Pakolaiset pitäisi nyt heti palauttaa sinne sodan keskelle, ennen kuin he alkavat täällä olemaan levottomia raiskareita. Meidän pitäisi hoitaa omat asiamme kuntoon, ennen kuin voimme auttaa muita. Välillä tekisi mieli sanoa, että kuunnelkaa nyt itseänne. Meistä harva tietää oikeasti, miksi Syyriassa soditaan. Jos me palautetaan ne nuoret miehet sinne sotimaan, niin kenenkä puolella heidän pitää sotia? Isiksien vai itsevaltiaan? Entä ne naiset ja lapset? Kun hallitus teki budjettia, iso osa ihmisistä oli sitä mieltä, että kehitysapua pitää leikata. No, sitä leikattiin. Nyt ei ole rahaa auttaa ihmisiä paikan päällä. Näin ollen he siis valuvat tänne.

Toivoisin, että me kaikki nyt vedettäisiin henkeä. Autetaan ihmisiä hädässä ja mietitään, miten me saadaan heidät sopeutumaan tänne niin, ettei Ruotsin tilanne toistu. Yksi auttava asia on varmasti se, että ei tehdä mitään pakolaislähiöitä, vaan sijoitetaan maahanmuuttajat hajalleen suomalaisten keskelle. Jopa niiden, jotka asiaa vastustavat. Ollaan avoimia ja ystävällisiä, opetetaan heille, että meillä täällä Suomessa toimitaan näin. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka meillä menee huonosti, niin näillä ihmisillä menee vielä huonommin. Muuten he eivät olisi täällä helpomman elämän perässä. Ja muistetaan, ettei yhden ihmisen auttaminen poissulje toisen auttamista.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Työkengistä

Tiedän, ettei hinta ja laatu aina kohtaa. Mutta todellisuudessa halvalla saa harvoin hyvää. Toisaalta, hinta ei ole takuu laadusta. Olemme tottuneet Suomessa pitämään suomalaista laadukkaana, mutta valitettavasti sekään ei ole kiveen hakattu totuus. Nykyään Some auttaa paljon siinä, kun selvitetään tuotteen laatua mutta toki myös kuluttajakohtaiset kokemukset vaihtelevat. Toisaalta, kyllähän se loppusummaatiossa aina näkyy, onko joku tuote tai liike hyvä vai huono. 

Kuten olen aiemminkin jo kertonut, äitini on ollut vankkumaton laadun kannattaja jo niin kauan kuin muistan. Ja myös kotimaisuuden. Suomeen työtä, ostamalla suomalaista ja siihen minäkin uskon. Toki uskon myös siihen, että kunnon innovaatioilla pidetään myös Suomi pystyssä. No mutta kuitenkin. Kun olin menossa ensimmäiseen työharjoitteluun nykyisellä alallani, äitini halusi ostaa minulla suomalaiset työkengät. Ja näin jalkaani päätyivät Jalakset. Vuosi oli muistaakseni 2007. Siitä on nyt yli kahdeksan vuotta aikaa.


Toissa kesänä valitin reumalääkärilleni (minulla on selkärankareuma, mutta siitä lisää myöhemmin) jalkaterien kipeytymisestä ja asiaa jäätiin seuramaan. Tänä kesänä tapahtui sama asia. Olin ottanut työkengikseni korruptiocrocsit, eli sellaiset mitkä olin saanut ilmaiseksi. Mieheni huomautti minulle, että kipu voisi johtua Crocseista. Vaihdoin muovilärpäkkeet takaisin luottokenkiini ja ihme kyllä, kipu hävisi. Mies oli oikeassa, ikävä kyllä. 



Mutta näillä kengillä on kävelty tuhansia, ellei jopa jo kymmeniä tuhansia työtunteja. Kengät ovat edelleen melko hyvässä kunnossa, uusien tarvetta ei ole. Eikä varmaan tule olemaankaan useampaan vuoteen. Kengät ovat mukavat jalkaan eikä jalkoja särje. Ainoa huono puoli tässä on se, että kun tekee jotain näin laadukasta ja kestävää, niin ihmiset ostavat harvemmin uutta. Toisaalta, luonto kiittää kun vähemmän tavaraa menee kaatopaikalle ja vähemmän tavaraa pitää valmistaa. Ja jos näiden kenkien hinta on esimerkiksi 150e ja ne kestävät 15 vuotta, niin tuleeko halvemmaksi ostaa samassa ajassa 10 paria kenkiä jotka kestävät 1-2 vuotta ja maksavat 20 e pari? 

Minulla oli muuten myös paljon sanottavaa pakolaiskriisiin liittyen, mutta siitäkin lisää myöhemmin. Jotenkin tuntuu, että siitä tulee nyt niin joka tuutista, että haluan ajatella hetken jotain muuta. 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Väsymyksestä

Tuntuu, että olisin ollut viimeisen kolme, tai oikeastaan jo neljä, vuotta väsynyt. Olen huomannut, että väsymys on lisääntynyt sitä myöten mitä vähemmän olen päässyt liikkumaan ja mitä enemmän paino on noussut. Liikunnan vähentymiseen suurin syy oli valmistumisen jälkeen töiden aloitus. Ylipitkien työviikkojen ohella ei vain jaksanut liikkua. Mikä oli suuri virhe. Sitä vähemmän jaksaa, mitä vähemmän tekee. Sitten tulikin raskaus pahoinvointeineen. Olin koko odotusajan viikolle 38 asti pahoinvoiva ja yliväsynyt. Raskauden jälkeen aloitin uudelleen salilla käymisen mutta se jäi, kun matkaa salille oli 20km ja meidän koliikkivauva ei nukkunut. Sitten alkoikin työt, enkä enää ehtinyt.

Harmittaa. Sitä myöten kun lihakset hävisivät, väsymys kasvoi. Samalla kun liikunta väheni, niin myös ruokavalio huononi. Kiire töissä johti ja johtaa edelleen siihen, että päivässä on yksi pääateria ja monta välipalaa. Pääateria, jolla tulee syötyä helposti liikaa, ähkyyn asti jopa. Ja sanomattakin lienee selvää, ettei sen päivän pääaterian jälkeen juuri jaksa liikkua. Ja harmittavan usein se pääateria on hiilihydraattia ja rasvaa, koska on kova nälkä. Välipalat onneksi ovat nykyään suht terveellisiä, mutta ilmeisesti niitäkin tulee nautittua liian harvoin.

Harmittaa, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Harmittaa kun väsyttää. Vaikka telkkaria ei nykyään tule katsottua, eikä oikeastaan edes Netflixiä, niin silti illat menevät löhötessä. Tai no, kotitöitä tehdessä. Kaipaisin kuitenkin virtaa tehdä ja lähteä. Odotan kovasti sitä, että saisin arkeeni rutiinin, mihin sisältyisi liikuntaa. Mutta on helppo keksiä tekosyitä sille miksi ei liiku. Sattuu, väsyttää, sataa, paistaa aurinko, ei ole lenkkareita, on kiire, ei ehdi suihkuun jne. jne.

En usko poppakonsteihin tämän väymyksen voitossa. Tiedän, että monet uskovat kilpirauhaseen tai fibromyalgiaan, osa jopa borrelioosiin väsymyksen taustalla. Suurimpia syitä väsymykseen ovat kuitenkin huono kunto ja väärä ravitsemus. Olen ollut tässä pisteessä aiemminkin. Olen ollut väsynyt. Se väsymys poistui sillä, kun jätti ruokavaliostaan turhat sokerit ja muut nopeat hiilihydraatit pois sekä vähensi rasvojen käyttöä ja alkoi liikkumaan. 5-7 kertaa viikossa. Kilpirauhashormoni kieltämättä piristää tablettimuodossa, vaikka ei olisi vajaatoimintaa. Se piristää täysin tervettäkin, mutta silloin kyse ei ole terveestä asiasta. Tiedän omat kilpirauhasarvoni ja tiedän kolesterolini. Pillereitä en tarvitse. Tarvitsen enemmän ulkoilua, terveellisempää ravintoa ja vähemmän paheita.

Ja miten tämä liittyy ekologisuuteen? No siten, että pelkillä positiivisilla elintapojen muutoksilla saa itselleen paremman olon. Siihen ei tarvita pillereitä eikä superfoodeja. Helppoa se ei kuitenkaan ole ja matka on pitkä ja vaatii paljon hikeä unohtamatta monia syömättä jääneitä herkkuja. Mutta kun elimistö tottuu vähempään sokeriin ja enempään liikuntaan, ei niitä asioita jää kaipaamaan.

Terveisin eräs irtokarkki- ja energiajuomariippuvuudesta jälleen kerran itsensä vieroittanut laiskamato joka jaksaa haaveilla pirteämmästä tulevaisuudesta ja lähtee huomenna jälleen urheilemaan vaikka ei millään jaksaisi.