Nyt on taas se aika vuodesta, kun some alkaa täyttymään ihmisten flunssavalituksista. Tiedättehän ne päivitykset "En jaksa enää tätä räkäisyyttä, olen yskinyt kaksi viikkoa putkeen eikä loppua näy. Huomenna täytyy kyllä mennä lääkäriin ja vaatia antibioottikuuri." Joka ikinen kerta kun näen oheisen tai vastaavan tekstin, tekee mieli sanoa jotakin. Etenkin, kun näitä päivityksiä on edeltänyt maininnat salilla tai jumpalla käymisestä tai pitkistä ylitöistä tai vaikkapa jostain perus kissanristiäisistä.
En ymmärrä sitä, että julkisen tiedon mukaan me kaikki lääkärit olemme lääkeyhtiöiden orjia. Haluamme kuulemani mukaan määrätä lääkkeitä potilaillemme, vaikka he eivät niitä oikeasti tarvitse. Silti lähes joka kerta kun kieltäydyn kirjoittamasta perusflunssaan antibioottia, olen potilaan mukaan huono lääkäri. Jos ihmisellä on vaiva, minkä takia hän tulee lääkäriin, tuntuu monesti automaattisena oletuksena olevan se, että lääkärin pitää kirjoittaa lääkettä. Miksi muuten käytäisiin lääkärissä? Ja jos ohjeistan ihmistä lepäämään lääkehoidon sijaan, on vastaus pääsääntöisesti jotain väliltä en ehdi, ei pysty, ei halua. Toki kaikilla aina vuodelepo ei ole mahdollinen, mutta edes jonkin asteinen hidastaminen onnistuu aivan varmasti kaikilta. Kodin voi hetkeksi jättää siivoamatta, harrastuksiin ei kannata lähteä (etenkin kun flunssaisena tartuttaa vielä kaikki muutkin) ja töistäkin voi ja pitääkin olla pois.
No miksi sitten perusflunssaan ei kirjoiteta antibioottia? Tarkoituksena ei ole kiusata potiltasta, eikä välttää lääkefirmaa tienaamasta miljooniaan. Syyt ovat täysin perustellut ja meidän kaikkien terveyteen liittyviä. Suurin syy on se, että antibiootti hoitaa bakteerin aiheuttamia tulehduksia ja flunssa on pääsääntöisesti (yli puolissa tapauksissa) virusperäinen (1). Ja vaikka kyseessä olisikin bakteerin aiheuttama flunssa ja ihan vaikkapa poskiontelontulehdus, on näillä taudeilla tapana rajoittua itsestään perusterveillä ihmisillä. Entäpä miksi antibiootti sitten tuntuu usein auttavan? Antibiootti auttaa usein siksi, että tauti on muutenkin kohdannut luonnollisen paranemispisteensä eikä oireiden vähentyminen liity mitenkään itse antibioottiin. Monesti antibiootilla saattaa olla myös placebo-vaikutus, vähän niin kuin homeopatiassa. Kun tarpeeksi uskoo, niin parantuu.
Antibioottien käyttöä pyritään nykyään rajoittamaan koska bakteerit, joita antibiooteilla tapetaan, ovat oppivaista sorttia. Bakteerit kehittävät resistenssejä antibiootteja kohtaan ja seurauksena on superbakteerit, joihin ei enää antibiootit tehoa. Ja kun antibiootit eivät tehoa, ei ole parantavaa hoitoa.
Itse olen sitä ikäluokkaa, joka on syönyt kymmeniä antibioottikuureja ennen täysi-ikäisyyttään. Joka ikinen keuhkoputkentulehdus hoidettiin antibiootilla. Nykyään myös keuhkoputkentulehdukset pyritään hoitamaan ilman antibioottia.
Miten sitten sitä flunssaa hoidetaan ilman antibioottia? Tärkein hoitokeino on lepo. Ehkäpä naiset voisivat ottaa oppia miesflunssasta. Monesti pitkittynyttä flunssaa valittavat juuri naiset ja kun taas mies sairastuu flunssaan, on hän hetken ajan vuodepotilaana ja sitten taas kunnossa. Yksi tärkeä asia on tupakanpolton lopettaminen. Tupakka altistaa infektioille, erityisesti poskiontelontulehduksille ja keuhkoputkentulehduksille. Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että suurien C-vitamiinipitoisuuksien ja sinkin nauttiminen voi lyhentää flunssan oireiden kestoa. Sinkin kohdalla vaikutta siltä, että sen käyttö tulee aloittaa heti oireiden alkamisen jälkeen jotta siitä olisi apua.
Monet oirelääkkeet ovat seurausta enemmänkin kysynnästä kuin oikeasta hyödystä. Monesti somen äiti-ryhmissä törmää kysymyksiin mikä yskänlääke on lapselle parasta ja miksi lääkäri ei sitä kirjoita? Lapsille käytetyistä yskänlääkkeistä on todettu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä (2) mutta silti niitä edelleenkin käytetään. Lapsen yskän yhteydessä on hyvä muistaa, että hyvänlaatuinen yskä voi kestää lapsella joka kahdeksan viikkoa (2). Paras lääke lapsen yskään on ihan perinteinen hunaja, esimerkiks puoli teelusikallista iltaisin (ei alle 1-vuotiaille). Sen kummempaa lääkettä ei lapsi tarvitse. Vanhemmilta toki kysytään hermojen pituutta, mutta sitähän koko vanhemmuus on.
Olen itse lopettanut tupakanpolton kuusi vuotta sitten. Reuman vuoksi käytän lääkitystä joka heikentää puolustuskykyäni. En ole kuitenkaan ollut flunssan vuoksi pois töistä kolmeen vuoteen. En ole syönyt yhtään antibioottikuuria flunssaan sen jälkeen kun aloitin lääketieteellisen. Kerran söin poskiontelotulehdukseen antibiootin, kun ensin olin käynyt poskiontelopunktiossa, joka muuten itse asiassa vei kaikki oireet sillä sekunnilla kun se tehtiin. Siinäkin tapauksessa oireenmukainen hoito toimi parhaiten. Aion jatkossakin syödä antibioottia silloin kun siihen on tarve, mutta vain silloin kun siihen todellakin on tarve.
Lähteet:
1. Dreschers S, Dumitru CA, Adams C, Gulbins E. The cold case: are rhinoviruses perfectly adapted pathogens? Cell Mol Life Sci 2007 Jan;64(2):181-91.
2. Ruuskanen O, Korppi M. Lasten yskänlääkkeiden myynti pitää lopettaa. Duodecim 2008;124:1689-90.
perjantai 20. marraskuuta 2015
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Hääpäivän vietosta
Kävimme eilen juhlimassa hääpäiväämme. Ravintolaksi valikoitui Lappland Hotelssin Dabbal-ravintola. Menomatka sujui bussilla ja kotiin palasimme junalla. Halusimme palata ajoissa kotiin koska kerrankin oli mahdollisuus katsoa rauhassa televisiosta Sons of Anarchya. Tosin ennen tuota prätkäjengisarjaa katsoimme uusimman Mad Maxin Elisa viihteen kautta. Siinä oli taas kaksi tuntia elämästäni jotka olisin voinut viettää todella paljon paremmin.
Mutta ilta oli muuten varsin onnistunut. Halusin pitkästä aikaa ottaa asukuvia mutta tein virheen siinä, että päätin ottaa ison osan niistä sisätiloissa. Vaikka sisäkuvat eivät onnistuneet, niin halusin kuitenkin esitellä niistä yhden. Ihan vain koska ensimmäistä kertaa käytössä oli Punaisen norsun paita joka on valmistettu kierrätetystä huivista ja uudesta bambusekoitetrikoosta. Olen ostanut huivin Tampereen viimeisimmältä Design-torilta. Huivipaidan hinta oli 63 euroa ja muutamia kappaleita on vielä Punaisen Norsun verkkokaupassa täällä.
Kuten aiemminkin olen sanonut, vaatteiden ei tarvitse olla halpatuotettuja, uusia tai edes ylikalliita ollakseen tyylikkäitä. Tämäkin paita on Suomessa ommeltu. Rinnassa lukee Hermés mutta tiedä sitten onko se aito. Oli tai ei, niin tykkään. 63 euroa paidasta on halpa hinta kun sen valmistanut ompelija saa tuntipalkan, jolla tulee toimeen ja työajat- ja olosuhteet ovat inhimilliset.
Päivän ulkoasuna on kaksi talvea käytössä ollut R-Collectionin takki, Isabel Marantin lenkkarit, Chanelin secondhand laukku, Joco Björneborgin kierrätysmateriaalista valmistetut rukkaset ja KOI:n farkut. Nyt kun Nurmi otti aikalisän ja Lee Coper lopetti tuotantonsa Suomessa, alan luovuttamaan sen suhteen että vielä joskus löytäisin itselleni Suomessa valmistetut farkut.
Ja vaikka Ranskan terroristi-iskut varjostivat eilistä päivää, niin pitää todeta että itseään ei kannata koskaan ottaa liian vakavasti ja hyvän parisuhteen merkki on se, että yhdessä on hauskaa. Meillä on ja olen siitä todella kiitollinen.
lauantai 14. marraskuuta 2015
Suomen voimistelutuotteesta (joululahjavinkki osa 2)
Nyt on pakko nostaa esille Suomen Voimistelutuote. Tämä kyseinen yritys toimii Pirkkalassa ja kaikki sen tuotteet ovat kotimaisia.
Yrityksen kaikki (käsitääkseni ainakin) tuotteet on valmistettu Suomessa. Sivuilta löytyy leuanvetotankoja, renkaita, puolapuita, slackline ja trapetsi. Puiset voimistelurenkaat maksavat 59 euroa. Kun ottaa huomioon, että renkaat on valmistettu suomalaisesta puusta Suomessa, niin hinta ei ole paha.
Trapetsi on myös 100% kotimainen, sen metalliosat on valmistettu, hitsattu ja pinnoitettu Suomessa, puu on suomalaista ja tuote on maalattu Pirkkalassa. Trapetsi maksaa myös sen 59 euroa.
Tykkään Suomen Voimistelutuotteesta myös siinä, että infoaminen on varsin avointa. Facebookissa on aika ajoin päivityksiä, missä kerrotaan miksi tuotteet maksavat sen mitä maksavat, miksi tuotteet eivät tule hienoissa ylipakatuissa laatikoissa ja niin edelleen.
Minusta on hienoa, että firma kertoo ettei se halua valmistaa hienoja pakkauksia joissa tuotteet ovat pakattu kaikki erikseen koska pakkaukset pääsääntöisesti päätyvät suoraan roskiin. Puolapuiden irto-osat on nyt pakattu suomalaisen Orthexin pakasterasiaan, jolla on puolestaan jatkokäyttöä.
Meillä mummu hankki kotiinsa renkaat tuolta Suomen Voimistelutuotteelta ja voin kertoa että tuo 2,5 vuotias on niillä leikkinyt joka ikinen arkipäivä kun on mummulla ollut päivät hoidossa. Aivan mahtavaa, että lapsella on mahdollisuus liikkua ja voimistella myös sisätiloissa sen ainaisen telkkarin tuijottamisen sijaan. Mummu myös kertoi, että palvelu Pirkkalassa oli ollut loistavaa.
Meillä renkaat odottavat vielä sitä hetkeä, kun löydämme niille sopivan kiinnityspaikan. Talo jossa asumme on uusi, sisäseinät pahvia ja sisäkatotkin melkoista pehmolevyä. Rakentaja on kuitenkin tulossa käymään lähiaikoina ja pyydämme häntä silloin merkitsemään tukipalkkien kohdat jotta voidaan hankkia omat renkaat tai jopa trapetsi!
Rengasvalikoima ja kaikki muu löytyy täältä.
Yrityksen kaikki (käsitääkseni ainakin) tuotteet on valmistettu Suomessa. Sivuilta löytyy leuanvetotankoja, renkaita, puolapuita, slackline ja trapetsi. Puiset voimistelurenkaat maksavat 59 euroa. Kun ottaa huomioon, että renkaat on valmistettu suomalaisesta puusta Suomessa, niin hinta ei ole paha.
Trapetsi on myös 100% kotimainen, sen metalliosat on valmistettu, hitsattu ja pinnoitettu Suomessa, puu on suomalaista ja tuote on maalattu Pirkkalassa. Trapetsi maksaa myös sen 59 euroa.
Tykkään Suomen Voimistelutuotteesta myös siinä, että infoaminen on varsin avointa. Facebookissa on aika ajoin päivityksiä, missä kerrotaan miksi tuotteet maksavat sen mitä maksavat, miksi tuotteet eivät tule hienoissa ylipakatuissa laatikoissa ja niin edelleen.
Minusta on hienoa, että firma kertoo ettei se halua valmistaa hienoja pakkauksia joissa tuotteet ovat pakattu kaikki erikseen koska pakkaukset pääsääntöisesti päätyvät suoraan roskiin. Puolapuiden irto-osat on nyt pakattu suomalaisen Orthexin pakasterasiaan, jolla on puolestaan jatkokäyttöä.
Meillä mummu hankki kotiinsa renkaat tuolta Suomen Voimistelutuotteelta ja voin kertoa että tuo 2,5 vuotias on niillä leikkinyt joka ikinen arkipäivä kun on mummulla ollut päivät hoidossa. Aivan mahtavaa, että lapsella on mahdollisuus liikkua ja voimistella myös sisätiloissa sen ainaisen telkkarin tuijottamisen sijaan. Mummu myös kertoi, että palvelu Pirkkalassa oli ollut loistavaa.
Meillä renkaat odottavat vielä sitä hetkeä, kun löydämme niille sopivan kiinnityspaikan. Talo jossa asumme on uusi, sisäseinät pahvia ja sisäkatotkin melkoista pehmolevyä. Rakentaja on kuitenkin tulossa käymään lähiaikoina ja pyydämme häntä silloin merkitsemään tukipalkkien kohdat jotta voidaan hankkia omat renkaat tai jopa trapetsi!
Rengasvalikoima ja kaikki muu löytyy täältä.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Kirppistelyvinkkejä
Olen nyt viikon verran hinnoitellut kirpputoritavaroita. Myyn paljon livekirpuilla ja nettikirpuilla. Olen joskus avautunutkin näistäs Facen yv-av-mitat-sovituskuva-ahdistuksista. Olen vuosien aikana oppinut muutamia temppuja miten kirppistely tulee kohtuu halvaksi.
Livekirput:
1. Jos mahdollista, tee itse hintalaput. Kaikilla kirpputoreilla tämä ei toimi, kun halutaan käyttään firman omia lappuja. Mutta jos mahdollista, kopio hintalaput kotiin kertyneiden mainosten ym. puhtaalle puolelle. Voit myös tulostaa papereiden puhtaille puolille kun vain pidät huolen ettei mitään henkilökohtaista informaatiota jää toiselle puolelle. Itse olen nyt kirjoittanut käsin.
2. Kerään ostamistani vaatteista hakaneulat talteen ja käytän ne uudelleen juurikin kirpputorihinnoittelussa. Vaatteisiin saa hintalaput hyvin kiinni hakaneuloilla.
3. Koska käyn paljon myymässä, kiinnitän vaatteisin myös naruilla hintalappuja. Jätän narun solmupäät pitkiksi, niin niihin voi aina kiinnittää uuden hintalappu.
4. Livekirpuillakin kannattaa pakata irtotavarat pussiin. Ja mielellään läpinäkyvään sellaiseen. Itse vielä teippaan tai niittaan pussin suun kiinni ja joskus vielä laitan päälle pyynnön, ettei pussia avata. Ärsyttää myös ostajana jos pussit on revitty auki ja puolet myynnissä olevista tavaroista ovat kadonneet.
Facekirpuilla:
1. Postittamisessa suosin tyhjiäpusseja. Pesen pesukoneessa valkopyykin seassa 40 asteessa kerran käytetyt Minigrip-pussit ja pakkaan tavarat niihin.
2. Säästän kaikki postituspussit ja paketit mitkä meille tulee ja lähetän niissä tavaroita takaisin.
3. Leikkaan tulevien pakettien osoite- ja palautustarroista itselleni tarroja jotka liimaan lähettämiini paketteihin. Monessa palautustarrassa lukee valmiiksi lähettäjä ja omat tietoni.
4. Koska vaatteet pitää kuvata myyntiä varten, olen ottanut käytännöksi laittaa vaatteisiin lapun missä lukee vaatteen koko. Monilla kirpputoreilla myyntikansiot tyhjennetään kuukauden välein jolloin vaatteet pitää laittaa uudelleen myyntiin ja kun on paljon tavaraa myynnissä, niin herkästi unohtaa minkä kokoinen mikäkin vaate oli.
5. Kuvailen tuotteen mielummin liian rehellisesti kuin kaunistellen. Negatiivinen palaute kantaa kauaksi.
6. Opettele termit (yv, av, MMM nyt ainakin), säännöt ja ennen kaikkea miten kuvat ladataan kansioihin. Kerran kun sen opettelee, niin sen jälkeen helpottaa.
Livekirput:
1. Jos mahdollista, tee itse hintalaput. Kaikilla kirpputoreilla tämä ei toimi, kun halutaan käyttään firman omia lappuja. Mutta jos mahdollista, kopio hintalaput kotiin kertyneiden mainosten ym. puhtaalle puolelle. Voit myös tulostaa papereiden puhtaille puolille kun vain pidät huolen ettei mitään henkilökohtaista informaatiota jää toiselle puolelle. Itse olen nyt kirjoittanut käsin.
2. Kerään ostamistani vaatteista hakaneulat talteen ja käytän ne uudelleen juurikin kirpputorihinnoittelussa. Vaatteisiin saa hintalaput hyvin kiinni hakaneuloilla.
3. Koska käyn paljon myymässä, kiinnitän vaatteisin myös naruilla hintalappuja. Jätän narun solmupäät pitkiksi, niin niihin voi aina kiinnittää uuden hintalappu.
4. Livekirpuillakin kannattaa pakata irtotavarat pussiin. Ja mielellään läpinäkyvään sellaiseen. Itse vielä teippaan tai niittaan pussin suun kiinni ja joskus vielä laitan päälle pyynnön, ettei pussia avata. Ärsyttää myös ostajana jos pussit on revitty auki ja puolet myynnissä olevista tavaroista ovat kadonneet.
1. Postittamisessa suosin tyhjiäpusseja. Pesen pesukoneessa valkopyykin seassa 40 asteessa kerran käytetyt Minigrip-pussit ja pakkaan tavarat niihin.
2. Säästän kaikki postituspussit ja paketit mitkä meille tulee ja lähetän niissä tavaroita takaisin.
3. Leikkaan tulevien pakettien osoite- ja palautustarroista itselleni tarroja jotka liimaan lähettämiini paketteihin. Monessa palautustarrassa lukee valmiiksi lähettäjä ja omat tietoni.
4. Koska vaatteet pitää kuvata myyntiä varten, olen ottanut käytännöksi laittaa vaatteisiin lapun missä lukee vaatteen koko. Monilla kirpputoreilla myyntikansiot tyhjennetään kuukauden välein jolloin vaatteet pitää laittaa uudelleen myyntiin ja kun on paljon tavaraa myynnissä, niin herkästi unohtaa minkä kokoinen mikäkin vaate oli.
5. Kuvailen tuotteen mielummin liian rehellisesti kuin kaunistellen. Negatiivinen palaute kantaa kauaksi.
6. Opettele termit (yv, av, MMM nyt ainakin), säännöt ja ennen kaikkea miten kuvat ladataan kansioihin. Kerran kun sen opettelee, niin sen jälkeen helpottaa.
lauantai 7. marraskuuta 2015
Siitä kun Balmain tapaa Henkkamaukan
Olen yrittänyt opetella jakamaan mielipiteitäni kannustavasti ja kritisoimatta turhia. Aina se ei onnistu. En todellakaan halua pahoittaa kenenkään mieltä kun huomautan, että joku tuote on tehty epäeettisesti tai jokin asia on epäekologista. Olen aina ollut sitä mieltä, että lihansyönti ei vähene mielenosoituksilla ja eläinten oikeuksia puolustamalla. Muutoksen pitää aina lähteä ihmisestä itsestään.
Olen kuitenkin saanut muutaman yksittäisen palautteen siitä, kuinka jakamani linkit ovat saaneet satunnaiset ystäväni ja kaverini ajattelemaan tuotteiden alkuperää. Jokainen tällainen viesti on tuntunut uskomattoman hyvältä. Joskus kun aloitin tämän paasamiseen (ja tämän blogin) sanoin, että jos yksikin ihminen muuttaa ostotottumuksiaan niin olen tehtäväni tehnyt. Ja vaikka näin on käynyt (kiitos teille joihin olen saanut vaikuttaa) en silti halua vielä lopettaa.
Vaikka tietoisuus lisääntyy koko ajan niin silti koko vaateteollisuus on yksi iso huutava vääryys. Suuret halpatuotantofirmat pesevät kasvojaan ja luovat tavoitteita kauas tulevaisuuteen jossa he kertovat toimivansa paremmin. Aina jaksan silti ihmetellä sitä, että mikä estää toimimasta nyt heti. H&M tekee voittoa useita miljardeja euroja vuodessa. Siis voittoa. Jos siitä voitosta ottaisi puoli miljoona pois, tai vaikkapa ihan miljoonan eli yhden SADASOSAN, niin he voisivat maksaa työntekijöilleen Aasiassa parempaa palkkaa. Palkkaa, jolla tulisi toimeen.
Isot firmat sanovat noudattavansa paikaillisia työehtosopimuksia ja niinhän he tekevätkin. Mutta kun työntekijät Kiinassa oppivat järjestäytymään, H&M muutti Intiaan ja nyt seuraavaksi vuorossa on Afrikka. Ja vain jotta meillä parempiosaisilla olisi laittaa päällemme kertakäyttömuotia joka ei maksa juuri mitään.
Kritisoin jo muutama viikko sitten Instassani H&M BALMAIN malliston helmikirjailtua takkia. Se ei ollut oma ideani. En muista mistä löysin kuvan, jossa kerrottiin kuinka sekä Henkkamaukka että Balmain iloitsivat siitä, että nyt saa huippumuotia halvalla. Toki mainitsematta jäi se, että tuo 399 euroa maksava takki on niin halpa, koska sen tekijät eivät saa kunnon palkkaa. Vai mitä luulette maksettavan ihmiselle joka käsin kirjailee nuo helmet tuohon takkiin, jonka hinnaksi jää vajaa 400 euroa kahden muotitalon viedessä siitä osansa?
Olen kuitenkin saanut muutaman yksittäisen palautteen siitä, kuinka jakamani linkit ovat saaneet satunnaiset ystäväni ja kaverini ajattelemaan tuotteiden alkuperää. Jokainen tällainen viesti on tuntunut uskomattoman hyvältä. Joskus kun aloitin tämän paasamiseen (ja tämän blogin) sanoin, että jos yksikin ihminen muuttaa ostotottumuksiaan niin olen tehtäväni tehnyt. Ja vaikka näin on käynyt (kiitos teille joihin olen saanut vaikuttaa) en silti halua vielä lopettaa.
 |
| Kuva whowhatwear.com |
Isot firmat sanovat noudattavansa paikaillisia työehtosopimuksia ja niinhän he tekevätkin. Mutta kun työntekijät Kiinassa oppivat järjestäytymään, H&M muutti Intiaan ja nyt seuraavaksi vuorossa on Afrikka. Ja vain jotta meillä parempiosaisilla olisi laittaa päällemme kertakäyttömuotia joka ei maksa juuri mitään.
Kritisoin jo muutama viikko sitten Instassani H&M BALMAIN malliston helmikirjailtua takkia. Se ei ollut oma ideani. En muista mistä löysin kuvan, jossa kerrottiin kuinka sekä Henkkamaukka että Balmain iloitsivat siitä, että nyt saa huippumuotia halvalla. Toki mainitsematta jäi se, että tuo 399 euroa maksava takki on niin halpa, koska sen tekijät eivät saa kunnon palkkaa. Vai mitä luulette maksettavan ihmiselle joka käsin kirjailee nuo helmet tuohon takkiin, jonka hinnaksi jää vajaa 400 euroa kahden muotitalon viedessä siitä osansa?
 |
| Kuva H&M.com |
Tuo takki kuvastaa oikeastaan kaiken sen mikä on pielessä muotimaailmassa. Meillä on huippumuotia missä taitavat ompelijat saavat kunnon palkkaa ja vaatteet maksavat enemmän kuin peruspulliainen saa palkkaa kuukaudessa. Sitten meillä on halpatuotantofirmoja jotka maksavat työtekijöilleen orjatyöpalkkaa jotta tavalliset pulliaiset saavat vaatteita enemmän kuin ehtivät käyttämään. Sitten kun nämä kaksi yhdistävät voimansa, kaikki muut voittavat paitsi ne ompelijat siellä Aasiassa jotka saavat edelleen sen saman palkan vaikka vaatteissa lukeekin nyt Balmain.
Kritisoin tätä takkia siinä missä kritisoin koko halpateollisuutta. Kritisin halpateollisuutta, koska orjatyö on väärin. Kritisoin sitä, että huippumuodista tehdään kaiken kansan muotia orjatyön avulla.
Tuo takki on ihana. Ostaisin sen jos en olisi niin kriittinen. Mutta koska oma elämäni on loppupeleissä varsin mukavaa en halua hyötyä muiden kurjuudesta yhtään enempää kuin on pakko. Se on oma valintani. Ja jos kerron jollekulle muulle mielipiteeni, ei se tarkoita sitä että se olisi joku henkilökohtainen loukkaus ketään kohtaan. Lähinnä vain toivon, että jokainen miettisi missä olosuhteissa nämäkin muotiluomukset tehdään. Ja ehkä moni meistä ei vieläkään tiedä totuutta kaiken kauniin takana.
Ehkäpä joku meistä uskoo, että ostamalla halpatuotantotuotteita, hän auttaa niitä työntekijöitä jotka muuten olisivat kadulla. Toki näinkin, mutta se ei edelleenkään poista sitä totuutta, että kun firma tekee miljardeja voittoa, on sillä varaa maksaa tehdastyöntekijöilleen ihmisarvon mukaista palkkaa.
Ehkäpä joku meistä uskoo, että ostamalla halpatuotantotuotteita, hän auttaa niitä työntekijöitä jotka muuten olisivat kadulla. Toki näinkin, mutta se ei edelleenkään poista sitä totuutta, että kun firma tekee miljardeja voittoa, on sillä varaa maksaa tehdastyöntekijöilleen ihmisarvon mukaista palkkaa.
Yritän opetella koko ajan antamaan tietoa ilman, että vaikutan syyllistävältä tai kritisoivalta. Se ei aina vain ole helppoa. Etenkään kun tätä tekee sydämestä. Muoti on ollut aina lähellä sydäntäni. Ja siksi se sydän välillä särkyykin kun näen mitä ihmiset joutuvat tekemään sen eteen, että heitä parempiosaisilla olisi päällään hieno mutta halpa takki. (Halpahan tuo on, kun normaalisti Balmainin takit maksavat vähintään nelinumeroisen summan). Mutta en luovuta. Kritisoin mutta yritän edelleen oppia antamaan kritiikkiä positiivisesti, tuomitsematta ja tietoa jakaen. Helppoa se ei ole mutta ei se haittaa.
En muuten tiedä kuinka moni teistä on nähnyt videon, miten krototiilejä kohdellaan nahkankasvatuslaitoksissa. Minä näin. En ikinä enää haaveile krokotiilinahkaisesta laukusta. Edes käytettynä.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Rasittavasta lapsiperhearjesta
Välillä tuntuu, että kaikki blogit ovat täynnä nasevia ja hauskoja kirjoituksia siitä, kuinka rankkaa mutta ihanaa lapsiperhearki on. Tuntuu, että nykyään siitä rasittavuudesta halutaan puhua avoimesti rasittavuuteen asti. Kuvaillaan kuinka vaikeaa on lapsen pukeminen, syöttäminen, nukuttaminen, vaipanvaihto. Ja kuinka lapsen vuoksi seistään kaatosateessa leikkipuistossa ja kuinka taaperot kiljuvat kaupan lattialla kun työpäuvän jälkeen kiireessä on pakko mennä ruokakauppaan ja kaikki perheenjäsenet ovat väsyneitä. Kuitenkin melkein aina loppukaneettina on se, että tämä kaikki on sen arvoista. Ja onhan se tosiasia. Lapsiperhearjen voi kokea rankaksi, se oikeasti voi olla rankkaa ja siitä on todella hyvä puhua.
Siitä rasittavuudesta on hyvä puhua, etenkin huumorilla höystettynä koska se auttaa meitä kaikkia lapsiperheellisiä jaksamaan sitä rasittavuutta. Välillä media luo melkoisia paineita ja mediaan lasken myös blogit, joista toisaalta sen rasittavuuden rinnalla saa kuvan, että lapsiperhearki on valkoista sisustusta, trendileluja, muotisynttäreitä, kauniita huolliteltuja äitejä ja siististi puettuja lapsia. Blogeista löytyy myös ahdistavuuteen asti ohjeita (vaikka kaikkia ei ole ohjeiksi tarkoitettu) siitä, millainen on täydellinen äiti. Täydellinen eli sellainen joka kasvattaa lapsensa lapsentahtisesti, ilman kieltoja ja sukupuolineutraalisti. Bonusta tuntuu saavan myös rokotekielteisyydestä, vyöhyketerapiasta ja kestovaipoista.
Itse olen odottanut kauhulla alkavaa uhmaa ja sitä kiireistä ja stressaavaa lapsiperhearkea, missä ei ehdi mitään ja kaikki on väsyneitä ja kiireisiä ja kaipaavat rauhaa. Jotenkin tuntuu, että sitä rasittavaa lapsiperhearkea ei ole meillä eletty enää pitkään aikaan. Eikä kyllä myöskään sitä täydellistä valkoista ja muodikasta arkea. Miksi meidän arki ei sitten ole niin rasittavaa?
Olen keskivertoa vanhempi ensisynnyttäjä koska olin jo yli 30-vuotias kun lapsemme syntyi. Olin kiertänyt maailmaa ja tehnyt vaativaa ja vastuullista työtä ennen lapsen syntymää. Sain lapsen pitkähkön toivomisen ja yrittämisen jälkeen vakaaseen parisuhteeseen ja kohtuullisen vakaaseen elämäntilanteeseen. Olen ollut todella onnellinen siitä, että meillä on perhe missä isä tekee myös ison osan (ajoittain jopa isomman) osan arjen pyörityksestä. Näkisin, että ikä ja kokemus on antanut tietynlaista vakautta ja kun on pitkään saanut mennä niin kuin on halunnut, ei koe jäävänsä enää mistään paitsi.
Meillä on aamut välillä hankalia. Lapsi ei halua herätä, ei halua pukea, itkee kiukkuitkua 20 minuutin automatkan hoitoon. Monesti itkua tulee myös kotimatkalla. Ja se itku on enemmänkin sellaista marinaa, kun lasta harmittaa olla turvaistuimessa ja kun äitiä harmittaa kun lasta harmittaa. Kotona meillä huudetaan "karkuun", "apua" ja "äiti pois". Meillä on uhma ja tahtoikä, enkä tiedä loppuvatko ne ennen minun eläkävuosiani. Tuskin, jos mietin itseäni. Olin todella haastava teini. Voimakastahtoinen ja äkkipikainen. Mutta kun olen ollut koko ajan varautunut siihen, että tällä lapsella on voimakas tahto, niin en ole nähnyt siitä vaivaa. Hyvähän se on, että lapsi tietää mitä tahtoo.
Tällä samalla lapsella oli kuuden kuukauden koliikki ja se kieltämättä oli elämäni rankinta aikaa. Mutta sen jälkeen ollaan nukuttu, vaihtelevasti kylläkin, mutta pääosin hyvin. Päiväunia taapero nukkuu edelleen ja saa nukkua kun yöksikin unta riittää.
Lapsi on myös kiltti vaikkakin omaa oman tahdon. Meillä rakastetaan leluja ja meillä leikitään yksin pitkiäkin aikoja. Meidän lasta ei tarvitse viihdyttää ja siitä olen kiitollinen. Kuten olen kiitollinen myös kaikesta muusta, jopa niistä kaupparaivareista. En koe myöskään vaatteiden pukemisen, huonon syömisen, nukkumaan menemisen tai oikeastaan minkään muunkaan olevan rasittavaa.
Iso syy tähän rasittatamattomuuten on varmasti se, että olen töihinpaluun jälkeen tyhjentänyt kalenterini. En käy juurikaan missään harrastuksissa koska haluan rauhoittaa arki-illat ja viikonloput lapselle ja perhe-elämälle. En halua kruunua päähäni siitä, että en käy ulkona tai jumpassa. En tee sitä siksi, etten olisi muuten hyvä äiti. Ja joskus kaipaan omaa aikaa ja yleensä sitä myös saan jos sitä haluan.
En myöskään jaksa stressata siitä, kuinka siistiä tai sotkuista meillä on. Tykkään kun talossa näkyy lapsen jäljet ja mielestäni on kivaa, kun leluja on ympäriinsä. Se kertoo siitä, että meillä on lapsi jolla on asiat hyvin ja hän tykkää leikkiä. Yritän myös pitää kiinni siitä, että joka kerta kun lapseni minua huutaa tai haluaa leikkiä kanssani, jätän sen mitä olen tekemässä jos se vain on mahdollista ja menen lapseni luokse. Haluan olla läsnä ja paikalla.
On kiva käydä kaupassa yksin mutta on kiva käydä kaupassa myös lapsen kanssa. Välillä me otetaan itkuraivarit hyllyjen välissä, välillä me juostaan äitiä karkuun. Tänään oltiin taas superkiltisti. Meillä ei kuluteta ei-sanaa loppuun mutta sitä käytetään kun sille on tarvetta. Meillä kehutaan kun siihen on aiheutta, oli kyseessä sitten yhdellä jalalla seisominen tuen kanssa (mistä lapsi on innoissaan) tai potalle tullut pissa. En ota stressiä vaipattomuudesta, unitutittomuudesta (no tästä ehkä vähän), unilelujen määrästä (kahdeksan on ihan hyvä) enkä myöskään siitä, ettei meillä puhuta vielä lauseita.
Nämä hetket ovat niin kovin lyhyitä, että haluan keskittyä siihen mitä on enkä siihen mitä pitäisi olla. Olen rauhoittanut elämäni jotta voin olla lapseni kanssa. En koe uhrautuneeni tai olevani jotenkin muita parempi. Tämä on minun valintani. Enkä myöskään voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että minulla ja lapsellani on hyvä lähipiiri, joka mahdollistaa irtiotot suuntaan ja toiseen kun sille on tarve ja mahdollistaa sen, että meidän 2,5 vuotias taapero on edelleen perhepiirissä hoidossa.
Siitä rasittavuudesta on hyvä puhua, etenkin huumorilla höystettynä koska se auttaa meitä kaikkia lapsiperheellisiä jaksamaan sitä rasittavuutta. Välillä media luo melkoisia paineita ja mediaan lasken myös blogit, joista toisaalta sen rasittavuuden rinnalla saa kuvan, että lapsiperhearki on valkoista sisustusta, trendileluja, muotisynttäreitä, kauniita huolliteltuja äitejä ja siististi puettuja lapsia. Blogeista löytyy myös ahdistavuuteen asti ohjeita (vaikka kaikkia ei ole ohjeiksi tarkoitettu) siitä, millainen on täydellinen äiti. Täydellinen eli sellainen joka kasvattaa lapsensa lapsentahtisesti, ilman kieltoja ja sukupuolineutraalisti. Bonusta tuntuu saavan myös rokotekielteisyydestä, vyöhyketerapiasta ja kestovaipoista.
Itse olen odottanut kauhulla alkavaa uhmaa ja sitä kiireistä ja stressaavaa lapsiperhearkea, missä ei ehdi mitään ja kaikki on väsyneitä ja kiireisiä ja kaipaavat rauhaa. Jotenkin tuntuu, että sitä rasittavaa lapsiperhearkea ei ole meillä eletty enää pitkään aikaan. Eikä kyllä myöskään sitä täydellistä valkoista ja muodikasta arkea. Miksi meidän arki ei sitten ole niin rasittavaa?
Olen keskivertoa vanhempi ensisynnyttäjä koska olin jo yli 30-vuotias kun lapsemme syntyi. Olin kiertänyt maailmaa ja tehnyt vaativaa ja vastuullista työtä ennen lapsen syntymää. Sain lapsen pitkähkön toivomisen ja yrittämisen jälkeen vakaaseen parisuhteeseen ja kohtuullisen vakaaseen elämäntilanteeseen. Olen ollut todella onnellinen siitä, että meillä on perhe missä isä tekee myös ison osan (ajoittain jopa isomman) osan arjen pyörityksestä. Näkisin, että ikä ja kokemus on antanut tietynlaista vakautta ja kun on pitkään saanut mennä niin kuin on halunnut, ei koe jäävänsä enää mistään paitsi.
Meillä on aamut välillä hankalia. Lapsi ei halua herätä, ei halua pukea, itkee kiukkuitkua 20 minuutin automatkan hoitoon. Monesti itkua tulee myös kotimatkalla. Ja se itku on enemmänkin sellaista marinaa, kun lasta harmittaa olla turvaistuimessa ja kun äitiä harmittaa kun lasta harmittaa. Kotona meillä huudetaan "karkuun", "apua" ja "äiti pois". Meillä on uhma ja tahtoikä, enkä tiedä loppuvatko ne ennen minun eläkävuosiani. Tuskin, jos mietin itseäni. Olin todella haastava teini. Voimakastahtoinen ja äkkipikainen. Mutta kun olen ollut koko ajan varautunut siihen, että tällä lapsella on voimakas tahto, niin en ole nähnyt siitä vaivaa. Hyvähän se on, että lapsi tietää mitä tahtoo.
Tällä samalla lapsella oli kuuden kuukauden koliikki ja se kieltämättä oli elämäni rankinta aikaa. Mutta sen jälkeen ollaan nukuttu, vaihtelevasti kylläkin, mutta pääosin hyvin. Päiväunia taapero nukkuu edelleen ja saa nukkua kun yöksikin unta riittää.
Lapsi on myös kiltti vaikkakin omaa oman tahdon. Meillä rakastetaan leluja ja meillä leikitään yksin pitkiäkin aikoja. Meidän lasta ei tarvitse viihdyttää ja siitä olen kiitollinen. Kuten olen kiitollinen myös kaikesta muusta, jopa niistä kaupparaivareista. En koe myöskään vaatteiden pukemisen, huonon syömisen, nukkumaan menemisen tai oikeastaan minkään muunkaan olevan rasittavaa.
Iso syy tähän rasittatamattomuuten on varmasti se, että olen töihinpaluun jälkeen tyhjentänyt kalenterini. En käy juurikaan missään harrastuksissa koska haluan rauhoittaa arki-illat ja viikonloput lapselle ja perhe-elämälle. En halua kruunua päähäni siitä, että en käy ulkona tai jumpassa. En tee sitä siksi, etten olisi muuten hyvä äiti. Ja joskus kaipaan omaa aikaa ja yleensä sitä myös saan jos sitä haluan.
En myöskään jaksa stressata siitä, kuinka siistiä tai sotkuista meillä on. Tykkään kun talossa näkyy lapsen jäljet ja mielestäni on kivaa, kun leluja on ympäriinsä. Se kertoo siitä, että meillä on lapsi jolla on asiat hyvin ja hän tykkää leikkiä. Yritän myös pitää kiinni siitä, että joka kerta kun lapseni minua huutaa tai haluaa leikkiä kanssani, jätän sen mitä olen tekemässä jos se vain on mahdollista ja menen lapseni luokse. Haluan olla läsnä ja paikalla.
On kiva käydä kaupassa yksin mutta on kiva käydä kaupassa myös lapsen kanssa. Välillä me otetaan itkuraivarit hyllyjen välissä, välillä me juostaan äitiä karkuun. Tänään oltiin taas superkiltisti. Meillä ei kuluteta ei-sanaa loppuun mutta sitä käytetään kun sille on tarvetta. Meillä kehutaan kun siihen on aiheutta, oli kyseessä sitten yhdellä jalalla seisominen tuen kanssa (mistä lapsi on innoissaan) tai potalle tullut pissa. En ota stressiä vaipattomuudesta, unitutittomuudesta (no tästä ehkä vähän), unilelujen määrästä (kahdeksan on ihan hyvä) enkä myöskään siitä, ettei meillä puhuta vielä lauseita.
Nämä hetket ovat niin kovin lyhyitä, että haluan keskittyä siihen mitä on enkä siihen mitä pitäisi olla. Olen rauhoittanut elämäni jotta voin olla lapseni kanssa. En koe uhrautuneeni tai olevani jotenkin muita parempi. Tämä on minun valintani. Enkä myöskään voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että minulla ja lapsellani on hyvä lähipiiri, joka mahdollistaa irtiotot suuntaan ja toiseen kun sille on tarve ja mahdollistaa sen, että meidän 2,5 vuotias taapero on edelleen perhepiirissä hoidossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)