torstai 31. joulukuuta 2015

Muumimekosta

Muumit ovat yksi meidän taaperon suosikkeja tässä maailmassa. Näin ollen siis on aivan luonnollista, että annan sisäisen matearialistini ohjata minua vielä ostamaan erinäisiä muumituotteita. Tämäkin Ivanan mekko aiheutti lapselle sellaisia riemunkiljahduksia, ettei voinut epäillä ostoksen olleen onnistunut. On myös jännä huomata, että siinä missä aikuiset ihmettelevät missä mekossa on muumi, niin lapsi huomasi sen heti. 


Koska tilasin tämänkin mekon netistä Ivanan verkkokaupasta, arvoin hieman kokojen välillä. Päädyin lopulta omaan kokooni, eli kokoon 38. Tai no, omaan ja omaa. Osasta housuista 42 kokokin on liian pieni ja osasta paidoista taas 36 koko sopii loistavasti. Kai se on siitä kiinni mistä vaate milloinkin kiristää. Mekko ei ole mitään kovinkaan laskeutuvaa materiaalia, joten siinä mielessä pienempi koko olisi ollut parempi. Nyt kun näyttää siltä, että minulla on pömppömaha ja sitä ei kyllä näiden kuvien ottohetkellä ollut, vaan tuossa mahan kohdalla on ilmaa useampi sentti. 


Jotenkin tykkään näistä kuvista ihan tällaisenaan. Ja on todella kiva aina silloin tällöin laittautua, etenkin kun sen saa tehdä rauhassa. Nykyään lasken rauhaksi sen, ettei kukaan roiku jalassa. Puoliso toki käy aina silloin tällöin kysymässä jotakin todella oleellista, mutta se hänelle yritetään sallia jatkossa aina paremmin ja paremmin. Vielä siis joskus hänelle siitä hermostun. Mutta toisaalta, pitää osata olla kiitollinen siitä, että omaa puolison joka osallistuu lähtövalmisteluihin aktiivisesti ja varmistaa vielä, että kaikki on niin kuin olen suunnitellut. Tämä johtunee pitkälti siitä, että mies ei nyt vain minun mielestäni osaa pukea lasta niin sanotusti tyylikkäästi. 


Päivän asuna on Ivana Helsingin muumimekko, Minna Parikan kengät ja Chanelin laukku joka on saapunut minulle käytettynä. 

Oikein mukavaa uudenvuoden aattoa kaikille! 

maanantai 28. joulukuuta 2015

Antimetatyöstä

Vietimme joulun reissun päällä Lapissa. Lähdimme matkaan sunnuntaina omalla reissumöhköllämme, eli siis matkailuautollamme. Möhkössä on se hyvä puoli, että sinne saa mahtumaan mukaan loputtoman määrän tavaraa. Näin ollen en paljon kiinnittänyt pakkaamiseen huomiota vaan iskin laukkuihin kaiken mitä keksin haluta ottaa mukaan.

Vietimme ensimmäisen yön Ranuan eläintarhan leirintäalueella. Aamulla sain ilokseni todeta lapsen huutaessa pottaa, että se potta on kotona. Kiva siinä sitten sanoa lapselle, että tule tuonne pöntölle tai päästä vaippaan kun toinen on niin hienosti oppinut käymään itsenäisesti potalla. Suuremman hämmenyksen aiheutti kuitenkin se, että kun soitin isälleni että ostaisi Rovaniemeltä potan, niin sieltä ei moista löytynyt. Arkiaamuna, Prismasta, Anttilasta tai edes Citymarketista. Onneksi Levillä Sirkan kaupasta sitten lopulta löytyi potta. Tuolla hetkellä en voinut edes nirsoilla valmistusmaasta.

Paikan päällä Levillä sainkin sitten todeta, että olin unohtanut ottaa mukaan puolet omista meikeistäni ja nimenomaan sen puolen, mihin kuuluu ripsiväri ja luomiväri, joita ajattelin kerrankin joulun kunniaksi laittaa. No, ei se haittaa. Viime vuonna unohdin laskettelukerraston, mitä sitten etsittiin Rovaniemen Prismasta aatonaattona. Lopulta pärjäsin yli 20 asteen pakkasessa bambukerrastolla. Tänä vuonna muistin sentään ottaa kerrastoja mukaan. Harmi vain, että S-kokoisena (olen ollut 15 kg kevyempi kun olen ne ostanut) ne olivat hieman naftit. Ja eikun uusia ostamaan. Jostain syystä unohdin, että olen lihonut...

Naturelli joululookki. Jostain syystä kuvaaminen ei tänäkään jouluna ollut niitä ykkösjuttuja.
Viimeinen iloinen yllätys tuli jouluaattona. Pukin tullessa etsin sitä yhtä pakettia, mikä oli SE joululahja lapselle. Eihän sitä löytynyt. Kieltämättä mieli teki syyttää sitä, kuka auton oli pakannut eikä se meidän joulumieltä parantanut. Onneksi eilen kotiin tultaessa paketti löytyi autotallista ja unohdukseen johtaneet syyt meidän molempien vanhempien niskoille. Lapsi uskoi tarinan, jossa joulupukki oli unohtanut antaa paketin Levillä ja oli sitten tuonut sen tänne kun oli kulkenut tästä ohi.

Antimetatyö tässä tarinassa oli se, etten jaksanut kovin paljoa stressata pakkaamisesta. Kaikkea taas unohtui, mutta ihan hyvin se reissu meni. Lapsi ei onneksi osannut kaivata lahjaa jota ei edes tiennyt saavansa vaikka pukkia tässä perheessä kyllä odotettiin sen verran, että se täytyy varmaan ensikin vuonna hankkia.

Jouluähkyltä onneksi vältyttiin sekä lapsen lahjojen ja ruokailunkin osalta. Jotenkin sitä osasti syödä niin, ettei mahaan sattunut eikä ahdistanut. Lapsi sai viisi pakettia ja jokaiseen niistä jaksoi keskittyä. Mielestäni se on hyvä saavutus. Isompi pakettipino olisi aiheuttanut vain ähkyn, missä pakettia revitään auki paketin perään eikä aamulla enää muisteta mitä on saatu.

Hieman sitä eilen kyseenalaisti reissaamisen mielekkyyttä. Ensin käytämme monta iltaa siihen, että pakkaamme tavaroita. Sitten puramme autoa puolipäivää kun pääsemme perille. Olemme perillä muutaman päivän ja alamme taas pakkaamaan ja siivoamaan. Sitten vielä kun tulemme kotiin, niin puramme auton ja pesemme päivän pyykkiä. Mietimme, josko ensi vuonna menisi hotelliin? Eikä autoakaan tarvitsisi tyhjentää jos ei olisi näin paljon pakkasta, kesälle reissuautossa on kaikki valmiina lähtöä varten jolloin matkustaminen on huomattavasti mukavampaa. Pakkanen on taas kuintenkin ihan kiva puoli ja onneksi sitäkin on taas tarjolla.




maanantai 21. joulukuuta 2015

Suomessa valmistetuista nukenvaatteista

Olen joskus aikaisemminkin kertonut, että meidän lapsen Baby Born-nukke pukeutuu Suomessa valmistettuihin nukenvaatteisiin. Törmäsin näihin vaatteisiin Facebookin ryhmässä nimelta Ommeltujen vaatteiden kirpputori. Kyseinen ryhmä on suljettu, joten en linkitä sitä tähän. Sinne kyllä pääsee sisälle jos on kriteerit täyttävä profiili. Ja kuten kaikissa suuremmissa kirpputoriryhmissä, kannattaa säännöt lukea ennen kaupankäynnin aloittamista. 

Meidän nukke on se pienempi malli, koska hankin sen tytölle ensimmäiseksi nukeksi. Nämä vaatteet ovat olleet myynnissä setteinä, eikä yhden setin hinta posteineen ole tainnut koskaan olla kymmentäkään euroa. Esimerkiksi tuo tonttulakki-asukokonaisuus oli posteineen 9 euroa. 

Vaatteita ompelee Riitta Holm ja olen ollut niiden laatuun enemmän kuin tyytyväinen. Ne kestävät taaperon käsittelyä eikä niissä ole pieniä irtoavia osia (vaikka meidän lapsen lempileluja ovat mahdollisimman pienet osat). Vaatteita on myynnissä tuolla kirpputoriryhmässä aina satunnaisesti muutama setti kerrallaan. Muitakin nukenvaatevalmistajia ryhmästä löytyy, mutta Riitta on ainoa kenestä minulla kokemusta ja siten myös ainoa ketä voin suositella! 



Lapsi rakastui tuohon keltaiseen lippapipoon ja ollaan myös opeteltu nuken kanssa kestovaippailua ja itse asiassa myös pottailua. 




Kerran maksoin vahingossa Riitan tilille erään toisenkin, huomattavasti isomman ostoksen. Riitta otti heti yhteyttä ja palautti rahat pyytämättä. Kiitin häntä julkisesti rehellisyydestä tuolla ryhmässä ja sain huomata, etten ole ainoa joka on Riitan valmistamiin vaatteisiin tyytyväinen. Itse asiassa, meitä tyytyväisiä asiakkaita oli kymmeniä. 

lauantai 19. joulukuuta 2015

Itsetehdyistä lahjoista

Olen melko aktiivinen erinäisissä Facebook-ryhmissä. Tykkään siitä, että voin seurata muiden aikaansaannoksia tai jakaa laukkuhulluuteni muiden hullujen kanssa. Välillä näissä ryhmissä kyllä tunteet kuohuvat. Laukkuryhmissä ollaan kyllä pysytty hyvässä fiiliksessä koko se aika, mitä olen niissä pyörinyt. Itse tykkään keskustella asioista vaikka mielipiteet poikkeavaisitkin toisistaan. On mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia (vaikka joskus ne herättäisivätkin melkoisen tunnereaktion) ja yrittää opetella katsomaan asioita myös toisen näkökulmasta. Haluan myös kehittää itseäni keskustelijana niin, että oppisin ilmaisemaan oman mielipiteeni toiselle niin ettei kukaan pahoita mieltään.

Tänään viimeksi osallistuin keskusteluun, jossa pohdittiin itsetehtyjen lahjojen antamista ja vastaanottamista. Olen itsekin käsityöihminen ja teen silloin tällöin lahjoja itse. Toisaalta tykkään myös ostaa valmiita lahjoja. En siis ole mitenkään absolutisti ostettujen lahjojen suhteen. Ymmärrän myös ajatuksen, että itsetehty lahja on antajalleen arvokas mutta varsinaisilta kustannuksiltaan halpa. Harvoin silloin kun itse tekee lahjaksi toiselle laskee omalle työlleen hintaa. Ja toki monilla meistä ei ole antaa kuin aikaa. Monesti olen siis törmännyt ajatukseen, että ei ole varaa ostaa kaupasta uutta joten päädytään neulomaan itse vaikkapa ne villasukat.

Itse tehty lahja on siitä huono, että se helposti johtaa mielipahaan vähintään lahjan antajan suunnalta. Suuri riski itse annetussa lahjassa kun on se, että vastaanottaja ei arvosta lahjaa samalla tavalla kuin sen antaja. Jos rakkaudella tehdyt villasukat eivät päädykään käyttöön niin kyllähän se harmittaa sitä, joka niiden neulomiseen on käyttänyt rakkautta ja aikaa. Mutta onko itse tehtyä lahjaa pakko arvostaa vain siksi, että se on itsetehty? Tai onko lahjaa pakko arvostaa siksi, että ylipäätään saa lahjan?

Tässä kulutusta ihannoivassa ja materiaalin hukkumassa olevassa maailmassa en ymmärrä ajatusta jonka mukaan jokaista lahjaa pitää arvostaa. Vaikka itse kiitän joka ikisestä saamastani lahjasta, niin jos vaikkapa puolisoni ostaa minulle H&M:ltä yöpuvun niin en minä sitä lahjaa ihan oikeasti arvosta, enkä halua myöskään valehdella että arvostaisin koska silloin suurella todennäköisyydellä saisin sellaisen myös uudelleen. Lahjan saamista enemmän arvostan sitä, ettei kukaan hanki minulle mitään turhaa. En pahoita mieltäni, jos en saa esimerkiksi syntymäpäivilläni lahjoja, mutta pahoitan kyllä mieleni jos saan jotakin ajatuksetonta rihkamaa. Ja ikävä kyllä, elämässäni oli aika jolloin en käyttänyt villasukkia koska kerrostaloasunnossa niitä harvoin tarvitsi eikä ne laskettelumonoissakaan tee muuta kuin painavat jalkaa. Joten tuona ajanjaksona elämässäni en todellakaan olisi arvostanut jos joka joulu olisin saanut viisi paria villasukkia, olivat ne sitten kuinka rakkaudella hyvänsä tehty.

 Ymmärrän ajatuksen, jossa neulotaan villasukkia villasukkien perään lahjaksi mutta toisaalta myös sen neulojan pitäisi ymmärtää se ajatus, että kaikki eivät perusta villasukista. Osalla niitä voi olla myös liikaa. Mielestäni on oikein ilmaista asiallisesti, että ei kiitos enää yhtään villasukkaparia joululahjaksi jos niille oikeasti ei ole tarvetta.

Hieman sama kuin joku personal trainer antaisi koko lähisuvulleen lahjaksi treeniohjelman vuosi toisensa jälkeen. Jos ihan rehellisesti ajatellaan, niin osallistuisiko joku käsityöihminen joka vaikkapa vihaa liikuntaa siihen valmennukseen ihan vain lahjan antajan iloksi, vuosi toisensa jälkeen? Tai jos lihansyöjälle antaisi lahjaksi kasvisruokakirjan ja lahjan antaja olisi vegaani? Pitäisikö lihansyöjän iloita kasvisruokakirjasta vain koska se oli sen antajalle tärkeä?

Lahjoja ei tulisi antaa antamisen velvoitteesta vaan antamisen ilosta, lahjan saajaa ajatellen. Me käymme aika ajoin keskustelua perheessämme siitä, etteivät aikuiset ostaisi toisilleen joululahjoja. Mutta mitäpä jos se lahjojen antaminen on iso osa omaa jouluiloani? Jos löydän hyvän lahjan jonka tiedän olevan tarpeen?

Käsityöllä on arvonsa mutta myös sen käsityön tekijän tulee ymmärtää, ettei käsityön arvo ole meille kaikille sama. Me ihmiset arvostamme eri asioita. En koe asialliseksi pahoittaa mieltään jos viiden vuoden sukkapakettien jälkeen toivotaan jotain muuta lahjaa. Ja jos se toive on liian kallis antajalle, niin siitäkin voi ihan asiallisesti sanoa. Jos toivotaan sadan euron Lego-pakettia, niin kyllä siihen tilalle voi antaa viiden euron paketin ja sanoa, etteivät rahat riittäneet enempään.

Myönnän, että olen itsekin pahoittanut mieleni kun tein torkkupeittoa kymmeniä tunteja eikä se päätynyt siihen käyttöön mihin sen luulin päätyvän. Ja vaikka tein peiton rakkaudella ja ajatuksella niin hyväksyin lopulta sen, ettei se vain ollut sen näköinen, että se olisi päässyt esittelypaikalle. Aina ei voi onnistua mutta se täytyy vain hyväksyä. Se mikä on käsityöihmiselle tärkeää, ei ole yhtä lailla tärkeää sille ei käsityöihmiselle. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että me käsityöihmiset suutumme herkästi jos työtämme ei arvosteta. En silti usko, että mekään osaamme aina arvostaa niitä joille muut asiat elämässä ovat tärkeitä.

Mitä jos vietettäisiin tämä joulu niin, että annetaan lahjaksi toivottuja lahjoja ja jos meillä ei ole niihin varaa, niin kerromme sen rehellisesti ettei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään suuntaan eikä toiseen? Avoin keskustelu johtaa yleensä kuitenkin parempiin lopputuloksiin kuin selän takana kyräily.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Asukooste osa 1

Ajattelin joulun kunniaksi julkaista asukoosteen. Jokaisessa kuvassa on joko Suomessa tai kierrätysmateriaalista valmistettu vaate. Parhaassa tapauksessa kyseessä on molemmat. 


Tamperelaisesta Uhanasta on tullut lempivaatemerkkini siitä lähtien kun kesällä 2013 löysin heidän ranskanbuldoggineuleen Super Mukavasta (ihana kivijalkaliike Tampereella). Uhanan takana on kaksi superlahjakasta naista: Mira Vanttaja ja Hanna Virkamäki. 


Ivana Helsinki on tuttu jo pitkältä ajalta. Ivanan neuleet valmistetaan Suomessa ja yhdeksi lempivaatteksi on päätynyt tämä Martti Syrjän naamapaita. 


Oululainen Kiks valmistaa vaatteita kierrätysmateriaalista Oulussa. Tämä takki on Kiksin. 


Ainakaisen mekko on yksi lempivaatteitani. 


Uhanaa. Uhana nimi muuten tuleee siitä, että lapset olivat ihmetelleet missä se Uhana on kun siellä asuu niitä uhanalaisia eläimiä...


Vietto. Tämä uniikki mekkopaita oli rakkautta ensisilmäyksellä eräällä Tampereen Designtorilla. 


Globe Hopen tunika on ommeltu Virossa mutta pääsee lempivaatteiden joukkoon kierrätysmateriaalinsa puolesta. 


Second Change valmistaa vaatteita Suomessa Nanson ylijäämäkankaista. Toivottavasti toiminta jatkuu vaikka Nanso lopettaakin tuotannon Suomessa. Toki toivon, että trikoonvalmistusta vielä jäisi. En vain pysty ymmärtämään miksi suomalaiset eivät suosi suomalaista. Jokainen ostettu vaate kun tuo työtä Suomeen ja Nansonkin perusvaatteet ovat olleet todella laadukkaita. 


Tamperelainen Mukava ompelee vaatteensa Suomessa. Tämä Mukavan mekko on ostettu muistaakseni kesällä 2013. 


Kaks Två lopetti jo toimintansa ja tämä toppi on heidän poistomyynnistään ostettu. Jalassa Second Changen haaremihousut. Molemmat ommeltu Suomessa. 


Yllättäen taa skerran Uhanaa. 



Ja uudelleen Globe Hopen tunika. 



Aikalisän ottaneen Nurman farkkumekko, valmistettu Suomessa. 


Uhanaa ja Second Changea.


Uhanaa ja Mukavaa. 


Mukavan mekko, jonka itse värjäsin erään maalausprojektin päätteeksi pinkiksi. 


Ja Uhanaa. 


Ja Mukavaa. 


Kainon neuleet valmistetaan Suomessa. Tässä on päälläni Kainon Syli-takki, mikä on yksi lempivaatteistani. 


Ja vielä lopuksi pitää esitellä toinen lempineuletakkini eli Mukavan Vilja. Tämä neule on yksi parhaista vaatteita ikinä. Lisää Mukavaa täältä.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Jouluneuleista



Viime jouluna Suomen markkinoille tupsahtivat rumat jouluneuleet. Ilmeisesti jossakin päin maailmaa nämä ovat olleet muotia aikaisemminkin. Tänään jäin miettimään näiden jouluneuleiden kohtaloa. Esimerkiksi tämä loppuunmyyty neule Henkkamaukalta. Materiaalina 75% akryylia, 20% polyamidia ja 5% alpakkaa. Poistomyynnissä hinta ollut alle 10 euroa. Varmaan kestävä ja jatkossa käytössä joka ikinen joulu? Tai sitten kertakäyttökamaa, mikä sopii heittää roskiin joulun jälkeen? 

Mun mielestä noi jouluneuleet ovat kieltämättä viehättäviä. Sellaisia, jotka ovat niin rumia, että ovat jo hienoja. Mutta kammoksun ajatusta halpatuotetusta muovivaatteesta, jonka käyttötarve on 1-2 päivänä vuodessa. Ja etenkin kun halvalla saa, niin riski päätyä kertakäyttövaatteeksi kasvaa. 

Halvassa vaatteessa itsessäänhän ei ole mitään vikaa ja ymmärrän ajatuksen, että kun vaate on halpa on köyhälläkin varaa ostaa uutta. Mutta kun se ihminen sen halvan vaatteen takana tuppaa myös kärsimään köyhyydestä. Suomessa jaksetaan puhua palkasta jolla tulee toimeen. Huonolla palkalla perustellaan myös oikeus jäädä kotiin,jos ansioisidonnaisella tienaa enemmän. Mitä luulette, paljonko tämän neuleen ompelija tienaa? Onko hänelle mahdollisuutta ansiosidonnaiseen jos palkka on liian huono? 

Ja kun vaate on halpa, ei se päädy vain sellaisen ostoskassiin jolla ei ole varaa ostaa kalliimpaa vaan myös kertakäyttövaatteeksi ihmiselle, jolla olisi varaa ostaa sitä kalliimpaa. Ja ekologisempaa ja eettisempää. Vaikka kaikki roskiin päätyvät vaatteet tulevaisuudessa poltetaan energiaksi, niin jokaisen halvankin vaatteen tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja, jotka btw eivät kestä ikuisesti. 

Joulu on omasta mielestäni rauhan ja rakkauden juhla johon ei sovi kertakäyttöneuleet olivatpa ne kuinka muotia tahansa. Jospa tänä jouluna annettaisiin kaikki lahjaksi toisillemme jotain, mikä on tuotettu inhimillisissä oloissa ja kestäisi ainakin seuraavaan jouluun asti ihan vaikka joka päiväisessä käytössä.


Kuvat on lainattu Henkkamaukan sivuilta. 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Parhaista mahdollisista hetkistä

Meidän tyttö on ollut jo pitkään isän tyttö. Isä tarvitaan arkiaamuisin nostamaan sängystä, laittamaan vaatteet päälle, nostamaan autoon ja niin edelleen aina iltasadun lukemiseen asti. Tämä ohimenevä vaihe on kestänyt kohta vuoden. Välillä toki harmittaa, kun itsekin haluaisin osallistua enemmän mutta toisaalta, onneksi meitä on kaksi vanhempaa.

Tästä isän suosimisesta johtuen olen oppinut nauttimaan entistä enemmän niistä pienistä hetkistä, jolloin lapsi valitsee minut. Nykyään meille on tullut joka iltainen rutiini jossa lapsi haluaa mennä isää karkuun. Ennen iltatoimia tyttö sanoo karkuun jolloin äidin tehtävä on ottaa tyttö syliin ja sitten mennään ensin meidän vanhempien sänkyyn peiton alle. Siellä pimeässä olemme hiljaa nenät vastakkain kunnes isä löytää meidät. Sen jälkeen menemme vielä saunaan piiloon ja sielläkin istumme hiljaa kunnes meidät löydetään. Tämän jälkeen on isän ja tytön vuoro mennä piiloon ja minun vuoroni etsiä heidät.

Toinen rutiini näin joulun aikana on joulukalenterin avaaminen. Kun lasta herätellään aamulla, yleensä sieltä kuuluu useaan otteeseen "äiti pois" ja "iskä tänne" ja lopulta isä nostaa lapsen sängystä minkä jälkeen menemme avaamaaan joulukalenterit. Siihen saan jo osallistua. Lapsen ilon katsominen on kyllä parasta ikinä.

Yksi suurimpia ilon aiheita on myös palata töistä äitini luokse jossa lapsi on arkipäivät hoidossa. Pääsääntöisesti lapsi juoksee ovelle vastaan ja halaa ja antaa pusun. Työpäivän kiireet ja murheet unohtuvat siinä hyvin nopeasti.

En ole oikeastaan koskaan stressannut siitä, että olisin ulkoisesti täydellinen äiti. Meillä on menty aika pitkälle sen mukaan mikä on tuntunut hyvälle emmekä noudata mitään kasvatusperiaatteita kirjaimellisesti. Ainoa asia mistä yritän pitää kiinni on olla läsnä lapselle. Välillä unohdun puhelimen syövereihin mutta kun lapsi huutaa äitiä, pyrin menemään paikalle. Oli syy kuinka pieni tahansa. Ja vaikka meillä eletään ajoittasta uhmaa ja pienet asiat ovat maailman suurimpia enkä aina oikein edes ymmärrä miksi itketään, niin toivoisin voivani pysäyttää ajan tähän hetkeen. Kun kaikki on vielä niin ihmeellistä ja innostavaa eikä maailman pahuudesta ole muuta tietoa kuin se, että tuttia ei saa enää syödä uniajan ulkopuolella ja lempipupu ei saa hävitä mihinkään.

Läsnäolon lisäksi yritän pitää lapseni lapsena mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa myös sitä, etten kaada omia murheitani lapsen niskaan ja kun huomaan olevani lapselle kiukkuinen koska olen töistä väsynyt ja stressaantunut, niin yritän pysähtyä hetkeksi ja muistaa ettei se lapsi ymmärrä miksi olen vihainen.

Olen ylpeä itsestäni, koska edelleenkin pystyn laskemaan kahden käden sormilla ne kerrat kun olen hermostunut lapselle. Kieltämisen ja hoputtamisen ja ojentamisenkin voi tehdä ilman, että huutaa tai tiuskii. Eikä se maailma lopu siihen, jos joskus vanhempi hermostuu kunhan vain itse aikuisena pitää huolen siitä, että ymmärtää itse toimineensa väärin. Aikuinen on kuitenkin se, jonka pitää pystyä opettamaan lapsi toimimaan oikein ilman turhaa raivoamista, syyllistämistä ja ojentamista.

Tänään viimeksi sain puisesta helistimestä osuman alahuuleeni kun tyttö tyhjensi lelukopan heittämällä leluja pois vaikka monta kertaa sanoin, että siinä käy kohta huonosti. Ja niinhän siinä kävi, äidille mustelma alahuulen. Kyseessä oli kuitenkin vahinko ja kun lapsi huomasi, että minuun sattui hän oli pahoillaan ilman, että jouduin korottamaan ääntäni. Oma kipukin unohtui nopeasti kun pienellä äänellä kuului "ateeks".

torstai 3. joulukuuta 2015

Lapsen repusta

Kävin pyörimässä Weecosin sivuilla jälleen aivan muissa asioissa mutta törmäsin siellä johonkin mikä on pakko esitellä. Nimittäin näihin aivan mahtaviin reppuihin! Tämä kuvassa oleva reppu on lapsen kokoa ja koska luvattomasti lainaan repun kuvaa, niin en uskaltanut lainata sivuilta kuin tämän yhden kuvan. 

Kyseessä on itselleni uusi tuttavuus MUUTE, pieni helsinkiläinen yritys jonka takana on Annika Fuhrman. Weecosin esittelysivulta käy ilmi, että Annika suunnittelee ja valmistaa itse MUUTEN tuotteet ja hän pyrkii tuotteissaan käyttämään niin paljon kierrätettyjä materiaaleja kuin mahdollista. 


Suosittelen lämpimästi tutustamaan MUUTEen Weecosin kautta. Ja voitte ehkä arvata, että meidän lapselle lähti nyt kerhotarhareppu tilaukseen. 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulun ajan kiireistä ja hieman joululahjatoiveista

Töissä on taas riittänyt kiirettä. Päivät ovat venyneet ja kun on kiire, jää asiat hoitamatta tai ne tuntuvat hoituvan huonosti ja sitten mietin niitä vähintäänkin alitajunnassa öisin enkä saa nukuttua. Mikä taas johtaa siihen, että aamulla väsyttää eikä työteho kulje täysillä. Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja olen saanut hankittua melkein kaikki joululahjat. En viitsi tässä niitä kertoa, kun osa perheestä blogia aina silloin tällöin lukee mutta voin kertoa, että hyvin pitkälle lahjat ovat Suomessa valmistettuja ja käyttöön tulevia. 

Asukuvia ei ole tullut hetkeen otettua, kun ei oikein missään ole tullut käytyä. Nyt kuitenkin teimme sunnuntaina päiväretken Ideaparkkiin. Puhelimeni tarvitsi näytönvaihdon ja lapsi pääsi Hoploppiin. Ja ihmisten ilmoille lähteminen antaa aina aihetta pukeutua hieman paremmin. Jälleen kerran tuli mieleen se, kuinka muodikkuus ei vaadi kiinatuotantoa. Toki allekirjoittaneen muodikkuudesta voidaan olla ainakin kahta eri mieltä, mutta on siitä joskus tullut positiivistakin palautetta vaikka en mitään suuria muotiriskejä otakaan. 




Päivän asuna Uhanan merinovillaleggarit, Nurmen tunika, 
Isabel Marantin kengät ja Saint Laurentin laukku. 

Ja niistä joululahjatoiveista. Olen joskus aiemmin kirjoittanut, etten ymmärrä miksi vauvaikäiselle pitää ostaa joululahjoja kun ei se vauva vielä niiden päälle mitään ymmärrä. Enkä halua opettaa omaa lastani siihen, että jouluna hukutaan paketteihin. Tänä joulua olen kyllä ostanut lapselle yhteensä kolme pakettia mutta en tiedä vielä annetaanko ne kaikki kerralla. Mutta nyt olen hämmästellyt sitä, miten monesti olen viime viikkoina törmännyt siihen, että joka 2-vuotiaat tekevät joulupukille lahjatoivelistaa. En oikein ymmärrä miten se tapahtuu. Meidän oma lapsi tuntuu kyllä haluavan paljon kaikkea mutta se, että hän osoittaisi oma-aloitteisesti jostakin leluvihkosta jonkun tietyn lelun mitä haluaa enemmän kuin jotain muuta lelua on aika kaukaa haettu ajatus. Jos osoitan jotain ja kysyn, haluatko tämän niin vastaus on pääsääntöisesti joo. Mutta nyt ihan rehellisesti sanottuna, ei tuo taapero kyllä osaa itse vielä eritellä mitä hän haluaa joulupukilta ja mitä ei. Enkä minä halua siihen toivomiseen rohkaista. 

Ymmärrän kyllä, että joulupukki on hyvä kiristyskeino aikuiselle mutta vierastan edelleenkin ajatusta siitä, että lasta uhkaillaan lahjoilla ja niiden puuttumisella noin kaksi kuukautta ennen joulua. Kun en kuitenkaan ole varsinaisesti koskaan törmännyt siihen, että lapsi olisi ollut ilkeä ja jäänyt ilman lahjoja. Edelleenkin pidän yhtenä tärkeimpänä kasvatuksen kulmakivenä sitä, että jos lasta uhkailee jollakin niin siitä uhkauksesta pitää pitää kiinni. Siksi meillä ei uhkailla lahjattomuudella jouluna vaikka aamulla uhma usein painaakin. Eikä meillä kaksi ja puolivuotias kirjoita vielä joulupukille. Katsotaan sitten ensi vuonna.