Pitkästä aikaa julkaisu ja asukuvia

Pitkästä aikaa bloggaus! Olin jo niin innoissani, että uskollisesti joka aamu juomani viherpirtelöt olisivat säästäneet taudilta tänä talvena, mutta ei. Viimeksi olen sairastanut näin pahasti vuonna 2012. Nyt se kuitenkin iski, joku näistä viruskiertotaudeista. Ollaan tytön kanssa oltu kuumeessa ja kurkkukivussa viikon verran. Elämä kuitenkin alkaa nyt voittamaan ja josko maanantaina pääsisi töihin. 

Tänään kävin ensimmäistä kertaa viikkoon ulkona. Kävimme Ideaparkissa Metsolan Pop-Upissa ostamassa tytölle kevätvaatteita ja sen jälkeen kävimme Tampereella katsomassa kiipeilykisoja Tampereen kiipeilykeskuksessa. Lapsi on käynyt useasti kiipeilykeskuksessa kanssamme, mutta tänään kokeili ensimmäisen kerran kiipeilykenkiä jalkaansa. Laitoinkin siitä Instagrammiin kuvan (uusiekoelamani). 

Pikkuhiljaa alan lopullisesti olemaan sitä mieltä, että muodin seuraaminen ja tyylikkäänä oleminen onnistuu täysin ilman, että ostaa koskaan mitään uutta kaupasta. Maailmassa on nykyään niin paljon nettikauppoja, mitkä myyvät käytettyä ja sosiaalisen mediankin kautta liikkuu paljon käytettyä tavaraa, joista iso osa ei ole käytettyä nähnytkään. Eli niitä niin sanottuja virheostoja. Olenkin rajannut omat ostoni niin, että ostan käytettynä kaiken muun paitsi kotimaisen. Ja laitan kiertoon kaiken, mitä en itse enää käytä tai tarvitse. Koska ostan vaatteissa laatua, en heitä käytettyjä roskiin. Ne kaikista loppuunkulutetuimmat vaatteetkin pääsevät kestotalouspaperiksi, nenäliinoiksi, kasvopyyhkeiksi ja niin edelleen. 

Päivän asuna oli Papun Kanto-mekko, josta juuri julkaistiin ennakkomyynti Suomessa täysin valmistetulle erälle. Mekko myi 1,5 tunnissa loppuun vaikka se maksoi 68 euroa. Jotenkin uskon siihne, että me suomalaiset arvostamme kuitenkin suomalaista työtä, etenkin nyt kun se on loppumassa. Hyvä Papu ja hyvä Nokian Neulomo! 

Lisäksi päälläni olivat Nanson sukkahousut, Oakleyn muutaman vuoden vanhat aurinkolasit, Célinen laukku (2ndhand) ja Chanelin saappaat (2ndhand). Papun mekko on S-kokoa ja istuu mielestäni hyvin olematta liian suuri. Olisin itse ottanut mekosta M-koon, mutta se jäi lörpöttämään kainaloista rumasti ja muuten istui samalla tavalla kuin tämä S-koko. 

Tällainen pikapäivitys tänään, seuraavaksi vuorossa kuohuviiniä ja Lego Star Wars kokoamista. Kyllä, luitte oikein. Sain joululahjaksi Lego-paketin (mitä olen toivonutkin) ja nyt vietämme pariskunta-aikaa kokoamalla sen miehen kanssa. Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille! 

Silmämeikinpohjustajasta

Pidän meikkaamisesta vaikken sitä kovin usein ehdi harrastamaan. Tai no, ehdi ja ehdi, ehkä enemmän kyse on jaksamisesta ja siitä, että monesti sitten kuitenkin hieron silmiäni tai muuta järkevää kun unohdan, että juuri tänään olen meikannut. En ole mikään suuri kosmetiikka-asiantuntija enkä myöskään kemian asiantuntija joten kovin syväluotaavia havaintoja ei ole luvassa. Olen testannut nyt Benecosin, Laveran ja Urban Decayn silmämeikinpohjustusaineita. Benecoksen versio vakuutti niin paljon, että heitin sen roskiin ennen kuin ehdin sitä edes vertaileemaan. Koostumus oli liian vetistä, se vääristi lopputulosta eikä pitänyt.

Laveran vastaava onkin sitten ollut positiivinen yllättäjä. Olen testannut sekä Urbanin että Laveran pohjustimia omassa käytössäni enkä ole huomannut niiden pitävyydessä eroa. Hieman olen miettinyt mikä on luomivärin laadun ja pigmentin osuus pysyvyydessä ja olenkin testannut molempia vain Uraban Decayn ja Christian Diorin luomiväreillä. Diorin luomivärit ovat olleet lempimeikkini jo kohta 20 vuoden ajan. Olen niiden lisäksi testannut Lumenea, Chanelia, MACcia, Lancomea, Cliniqueta ja Make Up Strorea nyt ainakin mutta CD on aina ollut paras. Nyt Urban Decay on päässyt myös vakikäyttööni.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että UB:n raaka-aineluettelo ei ole terveimmästä päästä ja tuskin on Diorinkaan, mutta olen miettiyt asian niin, että jos käytän luomiväriä kaksi kertaa kuukaudessa, niin sen sisällöllä ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Enkä ole vielä löytänyt itselläni pysyviä luonnonkosmetiikan piiristä löytyviä luomivärejä joissa olisi tarpeeksi pigmenttiä. Liloa testasin, mutta se ei ihan vielä täysin vakuuttanut. Ja kun omistaa viirusilmät raskailla luomilla, niin luomiväriltä vaaditaan paljon.

En oikein perusta tuosta UB:n siveltimestä, väriä tulee sen avulla aina liikaa eikä sillä saa tasaisesti levitettyä joten homma täytyy viimeistellä kuitenkin sormilla tai sienellä tai toisella siveltimellä.

 

Siinä missä pysyvyydessä en näiden kahden välillä havainnut huomattavaa eroa, niin koostumuksesta sitä löytyy. UB on tahmea ja raskas ja Lavera on ohut, oikeastaan nestemäinen ja juokseva. . Laveran levittäminen on haastavampaan juoksevamman koostumuksen vuoksi mutta toisaalta UB:tä pitää laittaa muuten varovaisemmin koska se omaa väriä ja tahmaista.  Tykkään molemmista mutta jatkossa taidan kallistua enemmän Laveran suuntaan ihan tuon luonnonkosmetiikka-asian vuoksi. Ja ehkä sen vuoksi, että Lavera maksaa 8.80 euroa/ 9ml Ruohonjuuressa ja Urban Decay 20.90 euroa / 10 ml Sokoksella.

 

Tältä näytti Laveralla pohjustettu silmä ja UB:n vastaava näyttää melko lähelle siltä milstä tuo käsi tuossa yläpuolella. 

 

Laverasta lisää täältä: Karkkipäivä-blogi

 Tässä vielä incit: 

LAVERA: aqua, aloe barbadensis leaf juice, alcohol, glycerin, lauroyl lysine, dehydroxanthan gum, parfum, hippophae rhamnoides fruit extract, argania spinosa kernel oil, shea butter, coconut oil, cocoa seed butter, olive fruit oil, rosa centifolia flower extract, tilia cordata flower extract, mallow flower extract, chicory root extract, xylitylglucoside, anhydroxylitol, xylitol, sodium hyaluronate, camelina sativa seed oil, olus oil, algae, magnesium gluconate, maltose, tocopherol, sunflower seed oil, hydrogenated lecithin, mica, titanium dioxide, tin oxide, ascorbyl palmitate, limonene, benzyl salicate, linalool, geraniol, citral, citronellol, benzyl alcohol

 URBAN DECAY: sododecane, Cyclopentasiloxane, Trimethylsiloxysilicate, Disteardimonium Hectorite, Polyethylene, Triethylhexanoin, Trihydroxystearin, Isopropyl Lanolate, Sorbitan Sesquioleate, VP/Eicosene Copolymer, Talc, Dimethicone, PEG-40 Stearate, Phenoxyethanol, Synthetic Beeswax, Propylene Carbonate, Aqua (Water/Eau). May Contain: CI 77891 (Titanium Dioxide), CI 77491/77492/77499 (Iron Oxides).

Adoptiosta

Viime ajat blogi on ollut enemmän ajatuksia ja vähemmän vaatteita. Itseäni ei haittaa. Välillä kyllä mietin, että pitäisikö tässä olla enemmän vain yksi linja mutta ei. Kirjoittaminen on parasta silloin kun se tulee sydämestä, vastaanottajaa sen kummemmin miettimättä. Loppupeleissä tärkeintä ei ole se, kuinka moni kirjoituksiani lukee vaan se, että saan kirjoittaa.

Viime viikolla järjestelin viimeisiä erkoistumispätkiäni. Koska lääkäripula on helpottanut, pääsen seuraavalle jaksolleni vasta joulukuussa. Ei siinä mitään, töitä on kuitenkin väliajalle ja sen jälkeenkin tarjolla ja siitä olen erittäin kiitollinen. Mutta samalla kun sovin tulevia töitäni, en voi olla miettimättä sitä, että jos meillä vihdoinkin nappaisi ja tulisin raskaaksi ja sitten erikoistumisen loppuun suorittaminen jälleen viivästyisi. Todellisuudessahan se ei todellakaan haittaisi, päinvastoin, mutta kun on pitänyt eläämänsä niin sanotusti tauolla vuodesta 2011 lähtien, niin välillä se alkaa kyllästyttämään.

Esikoista yritimme 10 kuukautta ja nyt, kun olemme yrittäneet toista lasta 2,5 vuotta, tuo aika tuntuu naurettavan lyhyeltä. Ja tämä nykyinen aika alkaa tuntua oikeastaan naurettavan pitkältä, vaikka sehän on todella lyhyt aika, etenkin kun meillä on yksi lapsi. Mutta koko tämän ajan olen odottanut, miettinyt ja suunnitellut elämääni "sitten kun" ja "entä jos". Nyt alan luovuttamaan. Ei ole enää mitään entiä ja jossia. On vain tässä ja nyt ja se tulevaisuus jota elän ilman toista lasta. Jos saamme vielä joskus toisen lapsen, olen enemmän kuin kiitollinen, mutta nyt en enää suunnittele elämääni sen mukaan. Reenaan ja sovin töitä sen mukaan, ettei mitään lasta enää ole tulossa.

Lapsen yrittäminen on yksi rankimpia asoita joita olen koskaan joutunut käymään läpi. Joka ikinen kuukausi tulee pettymys. Joka ikinen kuukausi tulee hetki, jolloin tuntuu, että sydämesi särkyy ja kaikki haaveesi murskataan. Joka ikinen kuukausi.

Olemme käyneet yhden IVF-kierroksen yksityisesti. Julkiselle puolelle en lähde, mielestäni yhteiskunnan velvollisuus ei ole maksaa minulle toista lasta enkä halua mennä jonoon hidastamaan jonkun sellaisen hoitoja, jolla ei ole vielä yhtäkään lasta. Toista IVF-kierrosta ei tule, henkisesti kierros oli liian rankka. Kaikki se toivo, odotus ja pettymys. Toki asia olisi varmasti aivan eri, jos meillä ei olisi jo valmiiksi yhtä lasta. Ilman lasta kävisin kaiken sen läpi uudelleen ja uudelleen.

Lapsirakkaina me keräsimme alkuvuodesta itsemme ja menimme adoptioinfoon. Tiedättehän ne jutut, missä sanotaan, että aina voi adoptoida? No, ei se ole niin helppoa. Ei se haittaa, että prosessi itsessään kestää useamman vuoden ja maksaa tuhansia euroja. Lapsi olisi sen kaiken arvoinen. Mutta. Jos menemme nyt jonoon, se ei vielä takaa mitään. Voimme käydä kaikki koulutukset läpi, emmekä siltä ehkä ikinä saa lasta. Jonot ovat pitkiä. Niin pitkiä, että pisimmillään lasta on odotettu kymmenen vuotta saamatta häntä. Adoptiojonoon ei mennä niin, että odotetaan lasta kollektiivisesti kaikista niistä harvoista maista, jotka Suomeen vielä lapsia luovuttavat. Ei, lasta odotetaan tietystä maasta. Kun valitset maan prosessin alkuvaiheessa, voi käydä niin, että lainsäädäntö kohdemaassa muuttuu tai Suomen sukupuolineutraali avioliittolaki (jota edelleen kannatan koko sydämestäni) astuu voimaan, eikä lapsia enää sen vuoksi anneta Suomeen.

Me olimme infon jälkeen aika hiljaisia miehen kanssa. Meidän perheessä olisi tilaa, aikaa, innostusta, rakkautta ja jopa rahaa useammalle lapselle, mutta useasta syystä niitä lapsia ei niin vain saada tähän maahan. Infon jälkeen aloin toivomaan, että Suomessa tehtäsiin vähemmän abortteja ja annettaisiin enemmän lapsia adoptioon. Mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka eivät halua synnyttää lasta vain poisannettavaksi. Silti en voi kuin ihmetellä, miten Amerikkalaiset julkkiset saavat lapsia adoptoitavaksi useamman muutamassa vuodessa kun täällä Suomessa on vaikea saada ensimmäistäkään?

Kysyin mieheltäni viikko sitten, että miksi adoptio ei tunnu hänestä hyvältä ajatukselta. Loppujen lopuksi meillä oli samat syyt siihen, miksi emme jatka hakuprosessia. Yksi iso syy meille molemmille oli se, että siellä jonottaa satoja ihmisiä, joilla ei ole vielä ensimmäistäkään lasta, eikä kumpikaan meistä halua viedä sitä lasta heiltä. Meillä on yksi lapsi ja jos emme saa enempää, niin sitten emme saa.

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedän kuitenkin, että monien mielestä odotin liian pitkään lapsien kanssa ja siitä syystä en saa enempää lapsia. En silti kadu sitä, että odotin näin pitkään. Lapsellani on paras mahdollinen isä ja itselläni paras mahdollinen puoliso, jonka kanssa lapsia saada. Aikaisemmin niin ei olisi ollut. Meillä on ihana, mahtava tyttö jota rakastan yli kaiken ja jonka kanssa mikään kiukkukohtaus tai leikkimishetki ei tunnu liian pitkältä. Me ihan oikeasti juostaan auton ympäri välillä kymmeniäkin kertoja työpäivän jälkeen leikkien hippaa kun haen hänet hoidosta.

Ehkä jaksan osaksi siksi, että tiedän tämän olevan ainutlaatuista, ehkä osaksi siksi, että olen niin pirun vanha (lainatakseni muita). Aikaisemmin en olisi ollut näin läsnäoleva ja kärsivällinen, en minun luonteellani. Elämä meni näin ja pikkuhiljaa alan hyväksymään sen mitä meille on annettu. Mutta sen olen oppinut näiden vuosien aikana, ettei kukaan muu ymmärrä miltä lapsettomuus tuntuu kuin se joka on sen itse läpi käynyt. Voimia kaikille teille, jotka odotatte vielä ensimmäistänne.

Huonosta suolasta ja huonosta uutisoinnista

En oikein perusta toisten dissaamisesta, mutta joskus ei vain voi olla hiljaa. Kemikaalitutka on julkaissut nyt jo muutaman viikon ajan päivittäin artikkeleita ja välillä jopa useampia. Eikä siinä mitään, hienoa, että tietoa jaetaan mutta nyt sen muutaman viikon ajan kun olen sivustoa seurannut, on julkaisuissa ollut paljon vanhentunuttta tietoa, mitä on sitten korjattu lukijoiden toimesta. Olen itsekin kemikaalikriittinen ja pyrin välttämään turhia, vaaralliseksi todettuja tai epäiltyjä kemikaaleja. Mutta en usko ehdottomuuteen, aikana ennen kemikaaleja eivät asiat olleet sen paremmin ja kemikaaleilla on tehty paljon hyvääkin. Nyt kuitenkin alkaa vaikuttamaan siltä, että kemikaalikriittisyys alkaa saavuttamaan joukkohysterian piireitä, missä yksi huutaa sutta ja toiset uskovat kerta toisensa jälkeen kunnes tarpeeksi monta kertaa toteavat tulleensa höynäytetyiksi eivätkä enää usko huutajaa. Ja sitten se susi oikeasti tuleekin. Tuttu lastensatu kaikille meille.

31.1.2016 Kemikaalitutka julkaisi jutun aluminoidusta suolasta, jota käytetään mm. päiväkodeissa. Artikkelissa tuotiin esiin Meira ja Jozo ja nostettiin esiin niiden jodioitujen suolojen sisältämät lisäaineet E535 eli ferrosyanidi ja E554 eli natriumalumiinisilikaatti. On muuten sanottava, että kemiallisten nimien viljely herättää mukavasti hysteriaa kuten vaikkapa tuo ferrosyanidi. Kukapa haluaisi syöttää syanidia lapselleen? Mutta kuinka moni oikeasti tietääkään, mikä ferrosyanidi oikeasti on ja mitä se tekee? Palataan siihen myöhemmin.

Yllätäen kuitenkaan artikkelin päätähdeksi ei muodostunut ferrosyanidi eikä edes se, että Jozo-suolaa valmistaa lääkeyhtiö (mikä automaattisesti on sama asia kuin pahuus) vaan alumiini. Aine. joka aiheuttaa vähintäänkin rintasyöpää ja Alzheimerin tautia. Paitsi että, rintasyövän suhteen vahvempi näyttö on siitä, ettei alumiini aiheuta rintasyöpää kuin että se aiheuttaisi. Tein Pubmediin (laaja tietokanta tieteellisistä julkaisuista) haun sanoilla alumiini ja syöpä. Ei puoltavia tutkimuksia. Googletin rintasyöpä ja alumiini. Kaikki puoltavat artikkelit olivatkin suomi24.fi-keskusteluja tai muita vastaavia. Muita tietolähteitä oli esimerkiksi tämä. Rintasyöpäyhdistys on sitä mieltä, ettei alumiini tutkimuksien mukaan aiheuta rintasyöpää? Hmm. Lääkefirma sielläkin taustalla?

Vaikuttaa siis siltä, ettei alumiini aiheuta rintasyöpää ainakaan todistusti. Entäs sitten se Alzheimerin tauti? Esitetään suora lainaus Duodecimin Patologian oppikirjasta: Alumiini on maaperän yleisimpiä alkuaineita, mutta ihmisen elimistössä sitä on ainoastaan niukasti. Liiallisia määriä voi kertyä juomavedestä, antasidilääkkeistä ja alumiinisista taloustavaroista. Haittavaikutukset kohdistuvat ennen kaikkea luustoon, jossa se häiritsee mineralisaatiota, ja keskushermostoon (enkefalopatia). Dialyysipotilaat voivat saada dialyysinesteestä alumiinia, mikä voi johtaa dialyysienkefalopatiaan ja D-vitamiiniresistenttiin osteodystrofiaan. Myös kroonisissa maksasairauksissa voidaan todeta alumiinin kertymistä. Alzheimerin taudin aivomuutoksiin liittyy myös alumiinikertymiä. Niiden etiologinen merkitys on kuitenkin epäselvä. 

Teksti on vuodelta 2012. Tein uuden haun Alzheimerin tauti ja alumiini, tuloksia löytyi. Journal of Alzheimer´s Disease vol 47 no 3 pp. 629-638 (1) esitteli tutkimuksen jossa on voitu todeta alumiinipitoisuuksien olevan koholla Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Edelleenkään ei kuitenkaan tiedetä, aiheuttaa alumiinin tautia itsessään tai myötävaikuttaako se taudin syntymiseen vai onko taustalla jokin muu asia. Mutta on hyvä muistaa, että Alzheimerin taudin kehittymiseen myötävaikuttavat myös monet muut asiat kuin ruokasuolasta saatava alumiini. Yhteenvetona voisi todeta, että käyttäkää suolaa kohtuudella. Kuten kaikkea muutakin.

Koomisinta (ja syy miksi tästä avauduin) oli kuitenkin se, että itse asiassa tämä kyseinen alumiinia sisältävä aine eli E554 on kielletty elintarvikkeissa 2014 eikä sitä ole enää edes Jozon suolassa. Eli siis suolaa ei tarvitsekaan välttää alumiinin takia vaikka se on lääkefirman valmistajaa koska ei sisälläkään alumiinia? Hmm. Hieman sitä ennen Kemikaalitutka julkaisi listan PHMB:tä sisältävistä tuotteista, paitsi että listalla olevissa tuotteissa ei kaikissa enää moista ainetta ole (toki tilalle on tullut jokin vähintäänkin yhtä myrkyllinen aine eli pahasta ovat kuitenkin). Niin ja oli juttua vaippojen hajusteista, eli suora lainaus Kuluttaja-lehden maksulliseen artikkeliin mitä ilman maksua ei siis päässyt lukeamaan ja se oli julkaistukin jo yli puoli vuotta sitten (ja itse vaipat oli tutkittu vielä kauemmin aikaa sitten) Tässäkin kävi ilmi, että osa jutussa mainituista vaipoista ei enää sisältänytkään niitä hajusteita. Tutkiva journalismi ei vain ole sitä mitä se on joskus ollut.




(1) Journal of Alzheimer's Disease, vol. 47, no. 3, pp. 629-638, 2015
Aluminum Levels in Brain, Serum, and Cerebrospinal Fluid are Higher in Alzheimer’s Disease Cases than in Controls: A Series of Meta-Analyses