sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Silmämeikinpohjustajasta



Pidän meikkaamisesta vaikken sitä kovin usein ehdi harrastamaan. Tai no, ehdi ja ehdi, ehkä enemmän kyse on jaksamisesta ja siitä, että monesti sitten kuitenkin hieron silmiäni tai muuta järkevää kun unohdan, että juuri tänään olen meikannut. En ole mikään suuri kosmetiikka-asiantuntija enkä myöskään kemian asiantuntija joten kovin syväluotaavia havaintoja ei ole luvassa. Olen testannut nyt Benecosin, Laveran ja Urban Decayn silmämeikinpohjustusaineita. Benecoksen versio vakuutti niin paljon, että heitin sen roskiin ennen kuin ehdin sitä edes vertaileemaan. Koostumus oli liian vetistä, se vääristi lopputulosta eikä pitänyt.

Laveran vastaava onkin sitten ollut positiivinen yllättäjä. Olen testannut sekä Urbanin että Laveran pohjustimia omassa käytössäni enkä ole huomannut niiden pitävyydessä eroa. Hieman olen miettinyt mikä on luomivärin laadun ja pigmentin osuus pysyvyydessä ja olenkin testannut molempia vain Uraban Decayn ja Christian Diorin luomiväreillä. Diorin luomivärit ovat olleet lempimeikkini jo kohta 20 vuoden ajan. Olen niiden lisäksi testannut Lumenea, Chanelia, MACcia, Lancomea, Cliniqueta ja Make Up Strorea nyt ainakin mutta CD on aina ollut paras. Nyt Urban Decay on päässyt myös vakikäyttööni.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että UB:n raaka-aineluettelo ei ole terveimmästä päästä ja tuskin on Diorinkaan, mutta olen miettiyt asian niin, että jos käytän luomiväriä kaksi kertaa kuukaudessa, niin sen sisällöllä ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Enkä ole vielä löytänyt itselläni pysyviä luonnonkosmetiikan piiristä löytyviä luomivärejä joissa olisi tarpeeksi pigmenttiä. Liloa testasin, mutta se ei ihan vielä täysin vakuuttanut. Ja kun omistaa viirusilmät raskailla luomilla, niin luomiväriltä vaaditaan paljon.


En oikein perusta tuosta UB:n siveltimestä, väriä tulee sen avulla aina liikaa eikä sillä saa tasaisesti levitettyä joten homma täytyy viimeistellä kuitenkin sormilla tai sienellä tai toisella siveltimellä.

Siinä missä pysyvyydessä en näiden kahden välillä havainnut huomattavaa eroa, niin koostumuksesta sitä löytyy. UB on tahmea ja raskas ja Lavera on ohut, oikeastaan nestemäinen ja juokseva. . Laveran levittäminen on haastavampaan juoksevamman koostumuksen vuoksi mutta toisaalta UB:tä pitää laittaa muuten varovaisemmin koska se omaa väriä ja tahmaista.  Tykkään molemmista mutta jatkossa taidan kallistua enemmän Laveran suuntaan ihan tuon luonnonkosmetiikka-asian vuoksi. Ja ehkä sen vuoksi, että Lavera maksaa 8.80 euroa/ 9ml Ruohonjuuressa ja Urban Decay 20.90 euroa / 10 ml Sokoksella.


Tältä näytti Laveralla pohjustettu silmä ja UB:n vastaava näyttää melko lähelle siltä milstä tuo käsi tuossa yläpuolella. 

 
Laverasta lisää täältä: Karkkipäivä-blogi
 Tässä vielä incit: 
LAVERA: aqua, aloe barbadensis leaf juice, alcohol, glycerin, lauroyl lysine, dehydroxanthan gum, parfum, hippophae rhamnoides fruit extract, argania spinosa kernel oil, shea butter, coconut oil, cocoa seed butter, olive fruit oil, rosa centifolia flower extract, tilia cordata flower extract, mallow flower extract, chicory root extract, xylitylglucoside, anhydroxylitol, xylitol, sodium hyaluronate, camelina sativa seed oil, olus oil, algae, magnesium gluconate, maltose, tocopherol, sunflower seed oil, hydrogenated lecithin, mica, titanium dioxide, tin oxide, ascorbyl palmitate, limonene, benzyl salicate, linalool, geraniol, citral, citronellol, benzyl alcohol
 URBAN DECAY: sododecane, Cyclopentasiloxane, Trimethylsiloxysilicate, Disteardimonium Hectorite, Polyethylene, Triethylhexanoin, Trihydroxystearin, Isopropyl Lanolate, Sorbitan Sesquioleate, VP/Eicosene Copolymer, Talc, Dimethicone, PEG-40 Stearate, Phenoxyethanol, Synthetic Beeswax, Propylene Carbonate, Aqua (Water/Eau). May Contain: CI 77891 (Titanium Dioxide), CI 77491/77492/77499 (Iron Oxides).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti