tiistai 28. huhtikuuta 2015

Asiat joita en hamstraa hysteerisesti

Vaatteidenostomaniastani voisi helposti päätellä, että shoppailen maanisesti kaikkea muutakin. Mutta vaatteet ovat oikeastaan suurin paheeni jos kengät luetaan vaatteiksi. Ostan myös paljon kirjoja, sekä harrastuksiin että ammattiin liittyen. Tykkään lukea paperilta, alleviivata ja ammattikirjallisuudessa kommentoida sivuun ja tehdä suoraan kirjaan muistiinpanoja.

Otetaanpa pieni sivuaskel otsikosta tässä vaiheessa. Olen nimittäin alleviivausnatsi. Oikeasti. Kun hain yliopistoon, pääsykoekirja oli värikoodattu alleviivausten suhteen. Alleviivasin eri värillä tärkeät, muistettavat asiat ja toisella värillä asiat, jotka vaativat lisäsisäistämistä. Meidän pääsykoekirjassa siinä vaiheessa oli pitkää fysikkaa ja kemiaa sekä kaavoja ja laskuja. Koska kirjoja oli vain yksi, alleviivasin ensin tärkeät asiat keltaisella yliviivaustussilla ja sitten jos toiseen kertaan tunsin korostuksen tarvetta, alleviivasin vielä ohuella tussilla. Ja aina sillä samalla värillä.

Yliopistossa tämä sama touhu jatkui. Ja jatkuu edelleenkin. Alleviivaan vain viivoittimella ja aina samalla värillä, saman merkkisellä tussilla. Viime kesänä äitini oli mennyt alleviivamaan puutarhakirjojani lyijykynällä ja meinasin saada sydänkohtauksen. Minun kirjojani ei alleviivaa kukaan muu paitsi minä! Eikä varsinkaan lyijykynällä. Voin vielä tunnustaa, että koulukirjoihin merkitsin seitsemän yliopistovuoteni aikana aina värin numeron, millä kirjaa alleviivasin ja käyttöön kelpasivat vain Stabilon ohuet kuitutussit ja keltainen alleviivausväri. Joo, siihen se minun pedanttisuuteni jääkin, kirjojen alleviivaamiseen.

No mutta, vielä niitä asioita joita en hamstraa:

1) Hajuvedet. Omistan vain yhtä hajuvettä, GAP merkin Dreamia ja olen käyttänyt sitä samaa vaihto-oppilasvuodestani lähtien, aluksi enemmän non-ekskluusivisesti mutta nykyään käytän vain sitä. Tosin en tiedä, mistä sitä taion jälleen lisää kun varastoni loppuvat . Tällä hetkellä sitä ei myydä tiettääkseni Suomessa.

2) Koriste-esineet ja kausikoristeet. Meillä ei ole muutaman taulun ja maton lisäksi yhtäkään tavaraa jolla olisi pelkästään sisustuksellinen merkitys. Maljakot ovat täynnä tavaroita ja taulutkin ovat kuvatauluja. Meillä ei ole patsaita tai koriste-esineitä.  Meillä on myös kuusi kappaletta pääsiäiskoristeita eikä joulukoristeitakaan sen enempää löydy. Meillä ei myöskään ole verhoja kahta pimennysverhoja ja kolmia sädekaihtimia lukuunottamatta. Meillä ei vaihdeta sohvatyynyihin päällisiä vuodenaikojen mukaan.

3) En osta enää juurikaan meikkejä. Luomivärejä en ole ostanut kahteen ja puoleen vuoteen, en käytä meikkivoidetta, en oikeastaan puuteria ja hiuksiakin laitan todella harvoin, mikä johtaa siihen että lakkapulloja menee yksi vuodessa ja muotovaahto on viiden vuoden takaista. 

4) Astiat. Osa meidän astioista on minun vanhempieni peruja ja juomalasitkin ovat osa mummon perintöä. Astiasto saa kelvata hamaan tulevaisuuteen. Muumimukeja ei ole, eikä tule. Paitsi ehkä sellainen Suomessa valmistettu...

Ehkä puolustelen itselleni omia huonoja ostotaipumuksiani, mutta toisaalta olen iloinen, ettei kaikessa ole jatkuvaa tarvetta hankkia uutta. Mutta vaatteet ovat ja tulevat varmasti aina olemaan itselleni tärkeä asia ja asia, josta en halua tinkiä. Yritän todellakin ostaa koko ajan vähemmän ja annan ja myyn herkemmin eteenpäin sellaisia, joita en käytä. Ja ne vaatteet mitä ostan ovat eettisesti valmistettuja joissa pyrin panostamaan ajattomuuteen ja laatuun sekä mahdollisuuksien mukaan kierrätettyyn materiaaliin. 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Paapero


Paapero on Kemijärveläinen suomalainen lastenvaatevalmistaja joka suunnittelee, valmistaa, myy ja markkinoi lastenvaatteita. Paapero on perustettu vuonna 1990 ja on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän omaan tuotantoonsa. Yrityksen ideana on oma suunnittelu, lappilainen tekeminen ja tuotanto. Yrityksen arvoihin kuuluvat lapsen huomioiminen ja arvostaminen, kotiseudun hyvinvointi ja suomalainen työ.
Paaperon kotimaisuusaste on korkea: yksilölliset ja muotoilultaan oivaltavat tuotteet valmistetaan Kemijärvellä, missä niiden valmistuksesta vastaavat vaatetusalan artesaanin koulutuksen saaneet ompelijat. Suuria tilausmääriä tehtäessä pystytään hyödyntämään laajaa yhteistyö- ja alihankintaverkostoa.
Tuotteille ominainen raikas väri- ja kuosimaailma saa innoituksensa Lapista: sen lumoavasta luonnosta, vuodenajoista ja sadunomaisesta mystiikasta. Tuotteissa käytetään laadukkaita ja turvallisia ÖköTex-sertifikaatin saaneita materiaaleja.
Vuodesta 1990 jatkunut kehitystyö ja asiakkailta saatu palaute ovat hioneet Paapero-vaatteen käytännölliseksi ja toimivaksi. Tämä teksti on kopioitu lähes suoraan Paaperon omilta nettisivuilta. Suosittelen tutustumaan Paaperoon. 
Tämän mekon ostin jo kaksi vuotta sitten. Kohta se pääsee käyttöön. 


Lapsen mummun lempieläin on lammas,  joten tämä lammaskuosi oli meidän mielestä niin hieno, että jäi liian vähälle käytölle. 


Paaperon haalarit olivat meidän lempiunipukuja kunnes koot loppuivat. Näihin mahtui kestovaippapeppu loistavasti ja nepparikiinnitys kruunasi kaiken. 




Täksi kesäksi hankitut housut. Lime on kiirinyt yhdeksi lempivärikseni. Muut bloggauksen kuvat on otettu lähes kaksi vuotta sitten, toivottavasti kuvien  laatu on kohentunut hieman muidenkin kuin itseni mielestä. 
Paaperon vaatteet löytyvät täältä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vaatevallankumous.

Olisi varmasti pitänyt reagoida blogissakin tuohon vaatevallankumoukseen ajoissa ja aktiivisemmin. Mutta tämä viikko oli päivätöiden puolesta vain jotain niin kaaottista, ettei aikaa tai energiaa jäänyt  mihinkään harrastustoimintaan. Oli kuitenkin ilo huomata, että sosiaalisessa mediassa tämä päivä sai viime vuotista enemmän huomiota. 

Meidän perheessä vaatevallankumousta vietettiin näissä merkeissä. 


Lapsella oli päällään Papun tunika, leggarit ja pipo sekä Mini Rodinin takki ja Kavatin kengät. Mini Rodini on ainoa noista, jonka suhteen olen hieman skeptinen, ainakin laadun puolesta. Toisaalta tämä takki on ainoa Mini Rodini, minkä olen uutena ostanut ja ostin sen tamperelaisesta liikkeestä.


Itselläni oli päällä Nurmen turbaani, Uhana paita, Punaisen norsun housut, Ivana Helsingin neuletakki, Elli Hukan Raanulaukka ja Minna Parikan pupukengät. Kaikki muut paitsi kengät on tehty Suomessa. 


Housut löytyvät täältä.


Ivanan takki on kokoa 36, Uhanan paita M-koko ja housut L-kokoa. Turbaanista en ole vielä varma, onko se minun juttuni. Mutta koska en osaa olla ilman päähinettä kuin äärimmäisen harvoin tai kuumalla, niin pitäähän tuo turbaanikin kokeilla. 



lauantai 25. huhtikuuta 2015

Meille uutena saapuneita leluja.

Näitä meille uutena saapuneita leluja ei ole kovinkaan montaa. Jos ostan uutena, pyrin ostamaan suomalaista. Tai laatua. Nykyään toki laadusta ei voi ikinä tietää, mutta luotan edelleen Brion puuleiluihin ja Fishcer Pricen muovileluihin. Mikä ihme siinä muuten on, että Brion leluja ei tunnu löytyvän kirpputoreilta ikinä?

Taaperolle on tullut ostettua muutama Plaston klassikko. Yksi on sammakkoämpäri. Ämpäri on kerännyt paljon huomioita ja sammakot ovat jo tässä vaiheessa mieluisia vaikka niitä ei vielä osata oikein hypyttää. Sammakot ovat kestäneet kaiken muun, paitsi bernin hampaat. Jatkossa joudumme siis hankkimaan ainakin muutaman sammakon lisää tai ehkä kenties jopa koko ämpärin. 





Toinen jo pienestä leikkiin sopiva Plaston tuote on kuppitormi. Tämäkin tulee ämpärissä ja kestää käytössä. Lisäksi meillä on paljon Plaston astioita sekä perittynä että ostettuna. Ja ne Plaston potkumopot tuntuvat ikuisilta. 





Jos kotimaiset ja kestävät lelut kiinnostavat, niin Plastoa löytyy ainakin suurimmista marketeista. Lisäksi verkkokauppa http://www.suomi-lelut.fi myy vain ja ainoastaa Suomessa valmistettuja leluja. 

PS. Luin Too Big To Be Me- blogista kuinka bloggaaja ei voi lukea blogeja joissa teksti on keskitetty. Itse olen ajatellut pitää tarinani lyhyinä ja ulkomuodon ns. mainosmaisena ja siksi teksti on keskitettyä. Mutta jos jotakuta asia häiritsee niin paljon, että blogin lukeminen jää sen vuoksi, niin vinkatkaa niin vaihdan toki tyyliä. Pidemmissä teksteissä pyrin kyllä vaihtamaan keskityksen jatkossa pois pyytämättäkin. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ompelujätteestä

Kotiompelu ei tosiaan ole mikään absoluuttisesti ekologisin vaihtoehto hankkia itselleen vaatteita. Toki jos ompelee vain kierrätetystä materiaalista, ollaan jo hyvällä mallilla. Mutta ihan samat säännöt pätevät kotiompeluun kuin tehdastuotettuihin vaatteisiinkiin. 

Vaatteita on turha ommella, jos niitä ei tule pidettyä. 
Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä epäekologisempaa. 
Kestävyys ja ajattomuus on tärkeää. 
Kankaiden hamstraaminen ei johda mihinkään. Paitsi tilan loppumiseen kaapista. 

Olen itsekin hamstrannut kankaita, lähinnä siksi että kivat kuosit tuntuvat loppuvan suomalaisista pienistä verkkokaupoista alta aikayksikön. Nyt pidän taukoa kankaiden ostamisessa. Kun ostan, pyrin ostamaan kotimaista luomukangasta. Seuraavaksi tulevat Euroopassa valmistetut, mutta muita yritän välttää. Ompelen, jos en löydä sopivaa kaupasta. Ensisijaisena haavena ompelun suhteen on kuitenkin oppia korjaamaan ja muokkaamaan vanhaa sekä tekemään vanhasta uutta. 

Yksi iso ongelma ompelussa on ompelujäte. Eli se mitä tulee saumurista ja kankaan leikkaamisesta. Olen ottanut periaatteeksi, etten hävitä mitään. Mitään, mille voisi olla vielä käyttöä. Tämä pätee myös ompelun suhteen. Yritän aina sovittaa kaavat kankaalle niin, että hukkapaloja tulee mahdollisimman vähän. 

Saumurin leikkuujätteestä olen tehnyt pehmolelujen täytettä (kuvassa taka-alalla olevat valaat) ja tyynyntäytettä. Tässä alla olevassa kuvassa on vanhasta t-paidasta tehty tyyny, jonka sisällä on ompelujätettä. Alemmassa kuvassa tyynyyn päälle on virkattu päällyste. Tyyny on painava ja melko kova, joten käytän sitä ensisijaisesti istumiseen lattialla. 



Olen tehnyt leikkuujätteestä myös hiuspantoja. 


Naamanpuhdistuslappuja. 


Ja lisää hiuspantoja. Jos jollakulla on hyviä lisäideoita mitä niillä pienillä tilkuilla voi tehdä, niin ehdotuksia otetaan vastaan. Isommista tilkuista olen tehnyt kestolappuja, nenäliinoja ja suunnitelmissa on tehdä myös  nukenvaatteita. 


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kiire, jota en suostu elämään.

Olen niin täynnä niitä keskusteluja kiireestä, mitä ikäiseni aikuiset ihmiset käyvät. Niitä, missä harmitellaan kun on niin kiire koko ajan. Kerrotaan, kuinka juostaan harrastuksesta toiseen, sisustetaan, remontoidaan, siivotaan, kokataan, käydään istumassa iltaa, juostaan kissanristiäisissä ja niin edelleen. Ja kun on niin kova kiire koko ajan. Ei ehditä mummoa katsomaan, ei ehditä pysähtyä lapsen kanssa kauppamatkalla vesilätäkköön hyppimään, ei ehditä hengähtää ja ihan vaan olla perheenä. Tiuskitaan lapsille, jotka haluavat iloita hetkestä koska itsellämme ei kuulemma ole aikaa pysähtyä koska pitää tehdä kaikenlaista. Pitää siis tehdä kaikkea muuta kuin nauttia hetkestä.

Meidän pitää käydä töissä. Töiden jälkeen meidän pitää mennä kauppaan ja sieltä kotiin jossa meidän pitää siivota, pitää laittaa ruokaa, pitää lähteä harrastamaan. En oikeasti ymmärrä miksi ainaa pitää. Toki on joitakin asioita, joita oikeasti pitää tehdä, mutta sitten on paljon asioita, joita pitää ilmeisesti tehdä koska aina pitää olla kiire. Onko elämämme jotenkin tyhjää jos emme ole koko ajan kiireisiä? Pelkäämmekö huomaavamme, ettei elämä olekaan niin täydellistä jos olemme vähemmän kiireisiä? Vai olemmeko jotenkin sosiaalisesti rajoittuneita, jos meillä ei ole koko ajan kiire jonnekin?

Tein päätöksen omalla kohdallani yli vuosi sitten. En suostu elämään kiireessä. En suostu pitämään harrastuksia, joihin pitää mennä tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä. Vältän ruokakaupassa käymistä mahdollisimman pitkään ja käytän myös kotiinkuljetusta Tilakaupasta jotta minun ei pidä käydä niin usein kaupassa. Ulkoistan kaiken mitä voin, tällä hetkellä lähinnä siivouksen. Nautin pyykinpesusta ja olen tehnyt siitä itselleni rentouttavan iltarutiinin jotta minun ei pidä pestä pyykkiä vaan saan pestä sitä. Ja jos en ehdi imuroida, niin sitten en imuroi.

Tärkeintä itselleni on, että en haali itselleni tehtäväksi asioita jotka tekevät elämästäni niin kiireisen, etten oikeasti ehdi nauttia mistään mitä teen. Ja koska kukaan ei ole kuollut siihen, että viikkoon ei ole imuroitu, en koe imuiroinnin olevan pakollista kovinkaan usein. Jos tänään tuntuu siltä, että voisin tehdä jotain muuta, niin teen jotain muuta. Ne asiat joita minun ihan oikeasti pitää tehdä, ovat vähentyneet melkoisesti. Kai sitä voi kutsua hipsterimäisesti downsiftaamiseksi mutta itse kutsun sitä elämästä nauttimiseksi. Ja jos joku nauttii siivoamisesta tai tarkasti aikataulutetusta harrastamisesta, niin ei siinä ole mitään väärää. Kunhan ei vaan pidä.

On totta, että elämässä joskus pitää asioita, mutta enemmän on kuitenkin asioita joita ei ole pakko tehdä. Vaikka meidän maamme kärsii yhdestä pisimmistä ja pahimmista lamoista ikinä, niin samaan aikaan laitamme ennätysmäärän rahaa ns. hyvinvointipalveluihin. Eli niihin, mitkä kertovat meille, että meidän pitää osasta pysähtyä, pitää huolta itsestämme ja urheilla ja syödä terveellisesti. Niihin, mitkä oikeastaan eivät edes kerro meille mitään uutta, mutta antavat meille taas yhden syyn olla kiireisempi kuin aiemmin. Meillä on kiire downsiftaamaan ja hidastamaan kun joku ulkopuolinen meille niin sanoo.

Olen opetellut pysähtymään lapseni kanssa ja olen opetellut sanomaan ei. Pitkään koin tietynlaiseksi velvollisuudekseni mennä aina joka paikkaan mihin pyydettiin. Samaan aikaan huomasin kuitenkin, että maailmassa on ihmisiä jotka eivät tule läheskään aina kun heitä pyydetään.  Lapsen syntymän jälkeen totesin, että minäkin voin jäädä kotiin jos en jaksa johonkin lähteä. Aiemmin halusin olla kohtelias ja hyvä ystävä  ja menin aina jos vain oli kutsuttu ja jos se vain oli mahdollista. Nykyään vierailen pääasiassa vain niiden luona, jotka vierailevat meilläkin. Ja harrastan vain silloin kun se tuntuu siltä, että sille on oikeasti aikaa.

En myöskään maksa pt:lle enkä elämäntapavalmentajalle. Pyrin elämään terveellisesti mutta samalla nauttien elämän pienistä iloista. Kuten hyvästä ruuoasta ja satunnaisesta illasta sohvalla. Ja nykyään, jos huomaan olevani niin kiireinen että stressaan siitä niin pysähdyn. Ja otan itselleni aikalisän. Minualla ei ole oikeasti kiire mihinkään, paitsi aamuisin junalle. Niitä kun menee vain yksi tunnissa.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Ivanan ale!

En kovinkaan usein harrasta suoranaista mainostamista, mutta nyt on pakko! Ivana Helsingin verkkokaupassa on muutamia tuotteita jopa 70% alessa. Eli esimerkiksi tämä Suomessa valmistettu neuletakki maksaa tällä hetkellä 120 euroa. Verkkokauppa löytyy täältä.

Aloitin Ivanan ostamisen kun aloitin Kiinaboikotin. Ivanan neuleet tehdään Suomessa. Koen Suomessa valmistettujen tuotteiden olevan eettisesti valmistettuja. Työtekijöille maksetaan kohtuullista palkkaa, heillä on sosiaaliturva ja terveydenhuolto ja oikeus vanhempainvapaisiin. Luotan tuotteiden valmistuksessa toimittavan Suomen lain edellyttämällä tavalla työntekijöiden terveyttä uhraamatta. Työntekijöiden palkasta maksetaan veroja, joilla ylläpidetään mm. ilmaista koulujärjestelmää, toki niillä veroilla maksetaan paljon turhaa ja älyvapaatakin näin pienen ihmisen mielestä. 

Lyhyen kokemuksen perusteella Ivanan tuotteet ovat laadukkaita. Kokomitoitus on reilu. Ja vaikka takki voi vielä 120 euron hintaisena tuntua kalliilta, niin uskon sen olevan hintansa arvoinen. 




tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pelkkää tekstiä äänestämisestä

Eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalimainokset täyttävät postilaatikot. Olen ollut äänioikeutettu kohta 20 vuotta ja olen muistaakseni äänestänyt jokaisissa vaaleissa joissa olen saanut äänestää. Muistaakseni olen äänestänyt Veltto Virtasta, Tarja Halosta, Rosa Meriläistä ja Oras Tynkkystä. Kuten ehkä huomaatte, en perusta vaalisalaisuudesta. En häpeä äänestämispäätöksiäni enkä näe niissä mitään salailuntarvetta.

Ainoana äänestämistäni henkilöistä olen ollut pettynyt Rosa Meriläiseen. Rosan kohdalla noudatin periaatetta "nainen äänestää naista" mutta Rosan burnoutin jälkeen olen tinkinyt tästä periaatteesta. Tynkkynen vaikutti fiksulta ja äänestäisin häntä uudelleen, jos voisin.

Äänestän ensisijaisesti puoluetta, sitten henkilöä. Sukupuolesta en enää perusta, vaikka ilmeisesti naisena pitäisi. Mutta oikeasti, jos joku miespuoleinen on mielestäni parempi ehdokas niin äänestä miestä. En siis äänestä sukupuolta, vaan ihmistä.

Tärkeintä kuitenkin on, että äänestän. Ymmärrän tavallaan ajatuksen, jossa ei äänestetä kun koetaan ettei kukaan ehdokas ole juuri se sopiva. Äänestämättä jättäminen ei ole protesti vaikka sellaiseksi sitä toivoisi. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan tuo meille parempi ehdokkaita seuraaviin vaaleihin, kuten ei Aku Ankan äänestäminenkään. Molemmilla keinoilla varmistetaan vain niiden vähemmän parempien vaihtoehtojen pääseminen eduskuntaan, koska heitä kuitenkin joku äänestää.

Jos et löydä henkilöä, jota haluat äänestää, äänestä puoletta. Jos mikään puolue ei ole se omasi, niin äänestä sitä mikä on vähiten vastaisesi. Me olemme nyt neljä vuotta katselleet hallitusta joka ei saanut aikaan juurikaan mitään ja toivon ettei tilanne tästä enää voisi pahemmaksi mennä. Tai no, voi se, jos me kaikki emme äänestä.

Äänestämisen ei pitäisi olla oikeus, sen pitäisi olla velvollisuus. Etenkin meille, jotka emme joudu äänioikeuden eteen sotimaan.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lämpimän lauantain käsittelemätön kuvapläjäys.


Täytyy laittaa Minna Parikan nettisivut boikottiin. Muuten omistan jälleen kohta liikaa kenkiä. Shoppailumania pysyy nykyään melko hyvin hallussa, mutta sitten aina välillä, hetkittäin homma karkaa käsistä. Yleensä keväällä ja syksyllä, eli silloin kun uudet mallistot ilmestyvät. Tälläkin hetkellä odotan kuin kuuta nousevaa Uhanan kesämallisto, jossa esiintyy jälleen ihana pupukuosi. Mutta jotta kaappien sisältö pysyy hallinnassa ja jotta voin jotenkin puolustella itselleni uusien asioiden ostamisen, niin myyn eteenpäin aina jotain vanhaa kun ostan uutta minkä lisäksi olen luvannut itselleni joka kuukausi lahjoittaa vähintää yhden ison ostoskassillisen (sellaisen Ikea-kassin kokoluokkaa) vaatteita tai tavaroita hyväntekeväisyyteen. 

Pois lahjoittaminen ja myyminen ei toki paranna maailmaa, mutta en suostu lopettamaan ostamista kokonaan koska haluan tukea pieniä (ja hieman suurempiakin) suomalaisia suunnittelijoita, jotka teettävät tuotteensa joko täällä Suomessa tai edes Euroopassa. Lisäksi luovun monesta asiasta sen eteen, että voin ostaa paremmilla mielillä uusia vaatteita. 

Seuraavaksi luopumislistalla on päivittäinen lihansyönti. Tänään tein itselleni kasvipitsan päivälliseksi ja se maistui yllättäen paremmalta kuin miehen lihapitsa. En suostu kuitenkaan luopumaan lihansyönnistä kokonaan. Rakastan liikaa hyvää ruokaa. 

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että jaksan kulkea edelleen työmatkani (pääasiassa) julkisilla enkä ole värjännyt hiuksiani kahteen vuoteen (ei kyllä ole tehnyt edes mieli). Muutenkin kosmetiikan käyttö on vähentynyt enkä siis huuhdo viemäriin enää puoliakaan siitä kemikaalimäärästä kuin aiemmin. Meille ei myöskään ilmesty mitään kausisisustustuotteita (jouluverhot nyt vaikka esimerkkinä) sohvatyynyt eivät vaihdu kevätmalleihin ja lakanatkin uusitaan vasta kun vanhat ovat kuluneet puhki. Ja totesin juuri lapsen huoneen sisustuksessa sängyn olevan ainoa ei-kierrätetty huonekalu. Siitä lisää myöhemmin. 







Päivän asuna kohta kaksi vuotta vanha Piia Hännisen farkkumekko, Minna Parikan tennarit, Lumi rannekoru, Salmiak Studion kierrätetystä suomalaistesta nahkasta tehty laukku ja kaulakoru Sininkasta. Ei taas niitä onnistuneimpia asuja, mutta menetteli. Tykkään kyllä tuosta mekosta yli kaiken, mutta kevyemmät sukkahousut ja muutama sentti kavennusta käyttäjälle tekisi hyvää.


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Melkein pelkkää kotimaista

Päivän asuna melkein pelkkää Suomessa valmistettua vaatetta. 
Neule on Kainon
Mekko Nurmen
Laukku Salmiak Studion 
Sukkahousut Mary a Jalavan 
Ja kengät sitten ainoana ei-suomalaisena Nokia Jalkineiden 
Made in Portugal




Uudessa työpaikassa on oltu kaksi viikkoa ja olen kyllä viihtynyt. Iltaisin olen ollut väsyneempi kuin aikoihin johtuen enimmäkseen siitä, että joudun päivisin omaksumaan paljon uutta. 

Elämä on.kyllä tällä hetkellä varsin mukavaa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kynähame ja huulipunaa

Sain kesälomani aikana valmiiksi pitkään ajatuksissa työnalla olleen kynähameen. Alunperin suunnitelmissa oli tehdä koko hame tuosta mintunvärisestä joustocollegesta (jonka valmistajaa tai kuosin nimeä en juuri nyt saa palautettua muistiini) mutta kun Facen Ompeluelämää-ryhmässä joku esitteli vastaavalla ajatuksella tehdyn mekon, niin päädyin lisäämään reunoihin mustat kaistaleet.

Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka matka ei taas mennyt ihan oppikirjamaisesti. Pohjana käytin jonkun randonhameen kaavaa Ottobrestä, tosin piirsin vain etuosan. Sen taitoin sitten kahtia ja toinen puoli oli kuviokankaalle ja toinen mustalle. Tämän jälkeen yritin tehdä mustaan osaan muotoleikkaukset yläosaan vain todetakseni, että ne eivät toimi sivusauman kohdalla tässä kokonaisuudessa ja päädyin muotoonleikkaamaan musta kaistaleet kokonaan. Vyötärölle kuminauha ja hame on valmis. 


Päädyin myös laittamaan huulipunaa, edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka kauan. Yleensä muistan laittaa sitä huulipunaa kerran ja sitten se jääkin siihen, lisäily päivän aikana ei ole mahdollista. Ylipäätään meikin korjailu päivän aikana ei oikein ole kuulunut omiin rutiineihin. Ajatus meikkivoidekerroksesta kasvoilla ahdistaa eikä puuterikaan oikein kuulu käyttötuotteisiin kovinkaan usein. Kuvissa toki kunnon pakkelikerros voisi näyttää hyvältä mutta koska nämä asukuvat pääsääntöisesti ovat todenmukaisia ja napattu minuutissa ennen autoon istumista, niin en oikein koe omaksi jutukseni lähteä puuteroimaan naamaani vielä erikseen. Onneksi kuvaaja nykyäään osaa jo sanoa jos naamassa on jotakin todella pielessä. Hiusten edellisestä värjäyksestä on kohta kaksi vuotta aikaa. Eikä ole kyllä tehnyt mieli värjätä. Yli 20 vuotta tuli värjättyä ja nyt olen melko varma, ettei koskaan enää. Katsotaan toki asiaa uudelleen kun ensimmäiset harmaat tulevat. 



Päivän asuna: 
Paita Nurmi / Yalo.fi / 2014
Hame Itsetehty
Kengät Converse / Zalando / 2014
Laukku Mikael Kors / Stockmann / 11/2014
Rannekoru Lumi 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kotimaista vaatetta nukelle

Facebookin ommeltujen vaatteiden kirpputorilta löytyy nukelle vaatteita, jotka tehdään Suomessa käsityönä. Näistä vaatteista saa kuitin, joten harmaan työn tukemisesta ei ole kyse. Meidän nukenvaatteet on tehnyt Riitta Holm ja näitä voi todella suositella. Eivät ole hinnalla pilattu ja todellakin ovat paremmin ommeltu kuin Aasiassa tehdyt vastaavat. 



Jopa kestovaippoja on tarjolla. 


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Mikä siinä halpatuotannossa oikeasti mättää?

Monet Facebook-kavereistani kyseenalaistavat halpatuotantoangstini jatkuvasti. Miksi vaatteista pitäisi maksaa paljon, kun niistä voi maksaa vähän? Eikö ole hienoa, että halpatuotannon myötä köyhilläkin on varaa ostaa uusia vaatteita? Halpatuotantovastaisuuteni pohjalla on kolme syytä.

Ensinnäkin vihaan kertakulutusta. Halpatuotantofirmat tuottavat mallistoja toisensa perään ja kun vaatteet ovat halpoja, niitä käytetään helposti 1-2 kertaa (jos sitäkään) minkä jälkeen vaate on joko pois muodista tai käyttökelvoton huonon laadun vuoksi. Mitä enemmän vaatteita tuotetaan, sitä enemmän niitä menee roskiin ja sitä enemmän luonto kärsii.

Toisekseen sellainen pieni asia kuin ihmisoikeudet. On turha vedota siihen, että vaateteollisuus mahdollistaa näille ihmisille vaihtoehdon pärjäämiselle kun tosi asia on se, että mitä huonommin maassa on asiat, sitä halvempaa on työvoima. Tehdastyö voi toki olla vaihtoehto jollekin vielä huonommalle, mutta harvassa halpatuotantotehtaassa on kuitenkaan kyse muusta kuin orjatyöstä.

Kolmas syy on Suomen työllisyys ja hyvinvointivaltio. Haluan tukea niitä, joiden työstä maksetaan verot Suomeen ja niillä veroilla maksetaan minun lapseni koulunkäynti ja terveydenhuolto.

En suinkaan halua, että kaikki tehtaat Aasiassa ja Afrikassa suljetaan. Haluan, että H&M ja kumppanit alkavat tuottaa vähemmän mallistoja ja vähemmän vaatteita, panostavat laatuun ja maksavat työntekijöilleen enemmän palkkaa. H&M tuottaa mallistoja 2000-4000 erilaisen vaatteen verran vuodessa. Pelkästään Suomessa kyseinen firma lahjoitti vuonna 2013 46073 vaatetta hyväntekeväisyyteen (missä ei toki ole mitään väärää, mutta nämä olivat virheellisiä tai mallikappaleita) ja 6200 kiloa päätyi jätteenpolttolaitokselle.

Ihmisten tietoisuus lisääntyy ja kuluttajat onneksi ovat alkaneet kyseenalaistamaan halpatuotantofirmojen toimintatapoja. H&M on julkaissut Conscious-malliston, joka on kyllä omasta mielestäni naurettavuuden huippu. Vaatemallisto on tehty vastuullisista materiaaleista (ainakin osittain, mutta naurettavalla tasolla kun vertaa esim. suomalaiseen Pure Waste-tuotantoon) mutta tuotanto on tapahtunut samoilla tehtailla kuin muidenkin mallistojen.

Halpatuotantoa hankkiessaan kannattaa muistaa myös se, että kun tuotantomäärät ovat suuria niin vaatteista saattaa olla myös myrkkyjä. Vuonna 2011 Greenpeace löysi 4/6 Henkkamaukan vaatteista kiellettyä nonyylifenolietoksylaattia, joka hajoaa vedessä erittäin myrkylliseksi nonyylifenoliksi. Tämä tapahtui SEN JÄLKEEN kun vastuullinen H&M kielsi käyttävänsä moista myrkkyä. Kun vaatteet ovat myrkyllisiä, leviää myrkyt meihin, lapsiimme, pohjavesiimme, ruokaamme ja mihin vain ikinä voimme kuvitella. Ja vaikka meidän lapset ja me olisimme juuri nyt terveitä, ei kukaan tiedä mitä nämä myrkyt aiheuttavat pitkällä aikavälillä.

Lisäksi kyseenalaistan sen, että H&M lupaa tehdä sitä ja tätä ja tota siihen ja siihen vuoteen mennessä. Miksi ihmeessä niistä asioita ei tehdä tässä, nyt ja heti? Siksi, koska raha puhuu ja ihmiset (sekä vaatteiden valmistajat ja ostajat) ovat näille firmoille toissijaisia asioita.

Tämän kirjoituksen pohjana on käytetty Huili-lehden artikkelia H&M Enkeli vai paholainen, jonka on kirjoittanut Riikka Suominen ja se on julkaistu numerossa 1/2015.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Lisää kirppislöytöjä



Meidän lapsi tykkää pienistä tavaroista, joten haalin kirpputoreilta pusseja, joihin on kerätty pieniä leluja. Pussit ovat usein täynnä varsin sekalaista tavaraa, joten pyrin aina katsomaan että sisällä olevat lelut ovat mieleisiä ja ehjiä. Olen valmis maksamaan pusseista sellaisen 1-5 euroa hieman sisällöstä riippuen. 



Löysin tällaisen ihanan Hello Kitty-laukkukodin, kahdella eurolla. Katossa oleva diskopallo pyörii ratasta pyörittämällä ja patteritkin tähän näköjään menevät. Emme ole kyllä laittaneet uusia tilalle, kun noita soivia ja villkuvia leluja tuntuu olevan jo enemmän kuin tarpeeksi. 


Ostan myös paljon kirjoja. En osta uutena kuin Suomessa painettuja kirjoja, joten kirpputoreilta on tuotu kotiin useampi kymmenen lastenkirjaa. Ostan vain ehjiä ja hyväkuntoisia ja yleensä olen valmis maksamaan kirjasta sen 1-2 euroa, toki paksummista kirjoista hieman enemmänkin. 

Kirpputoreilta voi tehdä hyviä löytöjä, etenkin leluista ja kirjoista puhuttaessa. Tiedän joidenkin ihmisten karsastavan käytetyn tavaran ostamista ja esimerkiksi lahjaksi ei kuulemma saisi antaa kirpputorilta ostettua. En kyllä ymmärrä miksi, jos tavara on hyväkuntoinen ja kelpaa käyttöön?  Miten se tekee siitä jotenkin vähempiarvoisen, että se on käytettynä ostettu? Itse kyllä näen asian aivan päin vastoin. Parhaita ovat lahjat, jotka ovat kierrätettyjä.