Muumimekosta

Muumit ovat yksi meidän taaperon suosikkeja tässä maailmassa. Näin ollen siis on aivan luonnollista, että annan sisäisen matearialistini ohjata minua vielä ostamaan erinäisiä muumituotteita. Tämäkin Ivanan mekko aiheutti lapselle sellaisia riemunkiljahduksia, ettei voinut epäillä ostoksen olleen onnistunut. On myös jännä huomata, että siinä missä aikuiset ihmettelevät missä mekossa on muumi, niin lapsi huomasi sen heti. 

Koska tilasin tämänkin mekon netistä Ivanan verkkokaupasta, arvoin hieman kokojen välillä. Päädyin lopulta omaan kokooni, eli kokoon 38. Tai no, omaan ja omaa. Osasta housuista 42 kokokin on liian pieni ja osasta paidoista taas 36 koko sopii loistavasti. Kai se on siitä kiinni mistä vaate milloinkin kiristää. Mekko ei ole mitään kovinkaan laskeutuvaa materiaalia, joten siinä mielessä pienempi koko olisi ollut parempi. Nyt kun näyttää siltä, että minulla on pömppömaha ja sitä ei kyllä näiden kuvien ottohetkellä ollut, vaan tuossa mahan kohdalla on ilmaa useampi sentti. 

Jotenkin tykkään näistä kuvista ihan tällaisenaan. Ja on todella kiva aina silloin tällöin laittautua, etenkin kun sen saa tehdä rauhassa. Nykyään lasken rauhaksi sen, ettei kukaan roiku jalassa. Puoliso toki käy aina silloin tällöin kysymässä jotakin todella oleellista, mutta se hänelle yritetään sallia jatkossa aina paremmin ja paremmin. Vielä siis joskus hänelle siitä hermostun. Mutta toisaalta, pitää osata olla kiitollinen siitä, että omaa puolison joka osallistuu lähtövalmisteluihin aktiivisesti ja varmistaa vielä, että kaikki on niin kuin olen suunnitellut. Tämä johtunee pitkälti siitä, että mies ei nyt vain minun mielestäni osaa pukea lasta niin sanotusti tyylikkäästi. 

Päivän asuna on Ivana Helsingin muumimekko, Minna Parikan kengät ja Chanelin laukku joka on saapunut minulle käytettynä. 

Oikein mukavaa uudenvuoden aattoa kaikille! 

Antimetatyöstä

Vietimme joulun reissun päällä Lapissa. Lähdimme matkaan sunnuntaina omalla reissumöhköllämme, eli siis matkailuautollamme. Möhkössä on se hyvä puoli, että sinne saa mahtumaan mukaan loputtoman määrän tavaraa. Näin ollen en paljon kiinnittänyt pakkaamiseen huomiota vaan iskin laukkuihin kaiken mitä keksin haluta ottaa mukaan.

Vietimme ensimmäisen yön Ranuan eläintarhan leirintäalueella. Aamulla sain ilokseni todeta lapsen huutaessa pottaa, että se potta on kotona. Kiva siinä sitten sanoa lapselle, että tule tuonne pöntölle tai päästä vaippaan kun toinen on niin hienosti oppinut käymään itsenäisesti potalla. Suuremman hämmenyksen aiheutti kuitenkin se, että kun soitin isälleni että ostaisi Rovaniemeltä potan, niin sieltä ei moista löytynyt. Arkiaamuna, Prismasta, Anttilasta tai edes Citymarketista. Onneksi Levillä Sirkan kaupasta sitten lopulta löytyi potta. Tuolla hetkellä en voinut edes nirsoilla valmistusmaasta.

Paikan päällä Levillä sainkin sitten todeta, että olin unohtanut ottaa mukaan puolet omista meikeistäni ja nimenomaan sen puolen, mihin kuuluu ripsiväri ja luomiväri, joita ajattelin kerrankin joulun kunniaksi laittaa. No, ei se haittaa. Viime vuonna unohdin laskettelukerraston, mitä sitten etsittiin Rovaniemen Prismasta aatonaattona. Lopulta pärjäsin yli 20 asteen pakkasessa bambukerrastolla. Tänä vuonna muistin sentään ottaa kerrastoja mukaan. Harmi vain, että S-kokoisena (olen ollut 15 kg kevyempi kun olen ne ostanut) ne olivat hieman naftit. Ja eikun uusia ostamaan. Jostain syystä unohdin, että olen lihonut...

Naturelli joululookki. Jostain syystä kuvaaminen ei tänäkään jouluna ollut niitä ykkösjuttuja.

Viimeinen iloinen yllätys tuli jouluaattona. Pukin tullessa etsin sitä yhtä pakettia, mikä oli SE joululahja lapselle. Eihän sitä löytynyt. Kieltämättä mieli teki syyttää sitä, kuka auton oli pakannut eikä se meidän joulumieltä parantanut. Onneksi eilen kotiin tultaessa paketti löytyi autotallista ja unohdukseen johtaneet syyt meidän molempien vanhempien niskoille. Lapsi uskoi tarinan, jossa joulupukki oli unohtanut antaa paketin Levillä ja oli sitten tuonut sen tänne kun oli kulkenut tästä ohi.

Antimetatyö tässä tarinassa oli se, etten jaksanut kovin paljoa stressata pakkaamisesta. Kaikkea taas unohtui, mutta ihan hyvin se reissu meni. Lapsi ei onneksi osannut kaivata lahjaa jota ei edes tiennyt saavansa vaikka pukkia tässä perheessä kyllä odotettiin sen verran, että se täytyy varmaan ensikin vuonna hankkia.

Jouluähkyltä onneksi vältyttiin sekä lapsen lahjojen ja ruokailunkin osalta. Jotenkin sitä osasti syödä niin, ettei mahaan sattunut eikä ahdistanut. Lapsi sai viisi pakettia ja jokaiseen niistä jaksoi keskittyä. Mielestäni se on hyvä saavutus. Isompi pakettipino olisi aiheuttanut vain ähkyn, missä pakettia revitään auki paketin perään eikä aamulla enää muisteta mitä on saatu.

Hieman sitä eilen kyseenalaisti reissaamisen mielekkyyttä. Ensin käytämme monta iltaa siihen, että pakkaamme tavaroita. Sitten puramme autoa puolipäivää kun pääsemme perille. Olemme perillä muutaman päivän ja alamme taas pakkaamaan ja siivoamaan. Sitten vielä kun tulemme kotiin, niin puramme auton ja pesemme päivän pyykkiä. Mietimme, josko ensi vuonna menisi hotelliin? Eikä autoakaan tarvitsisi tyhjentää jos ei olisi näin paljon pakkasta, kesälle reissuautossa on kaikki valmiina lähtöä varten jolloin matkustaminen on huomattavasti mukavampaa. Pakkanen on taas kuintenkin ihan kiva puoli ja onneksi sitäkin on taas tarjolla.

Suomessa valmistetuista nukenvaatteista

Olen joskus aikaisemminkin kertonut, että meidän lapsen Baby Born-nukke pukeutuu Suomessa valmistettuihin nukenvaatteisiin. Törmäsin näihin vaatteisiin Facebookin ryhmässä nimelta Ommeltujen vaatteiden kirpputori. Kyseinen ryhmä on suljettu, joten en linkitä sitä tähän. Sinne kyllä pääsee sisälle jos on kriteerit täyttävä profiili. Ja kuten kaikissa suuremmissa kirpputoriryhmissä, kannattaa säännöt lukea ennen kaupankäynnin aloittamista. 

Meidän nukke on se pienempi malli, koska hankin sen tytölle ensimmäiseksi nukeksi. Nämä vaatteet ovat olleet myynnissä setteinä, eikä yhden setin hinta posteineen ole tainnut koskaan olla kymmentäkään euroa. Esimerkiksi tuo tonttulakki-asukokonaisuus oli posteineen 9 euroa. 

Vaatteita ompelee Riitta Holm ja olen ollut niiden laatuun enemmän kuin tyytyväinen. Ne kestävät taaperon käsittelyä eikä niissä ole pieniä irtoavia osia (vaikka meidän lapsen lempileluja ovat mahdollisimman pienet osat). Vaatteita on myynnissä tuolla kirpputoriryhmässä aina satunnaisesti muutama setti kerrallaan. Muitakin nukenvaatevalmistajia ryhmästä löytyy, mutta Riitta on ainoa kenestä minulla kokemusta ja siten myös ainoa ketä voin suositella! 

Lapsi rakastui tuohon keltaiseen lippapipoon ja ollaan myös opeteltu nuken kanssa kestovaippailua ja itse asiassa myös pottailua. 

Kerran maksoin vahingossa Riitan tilille erään toisenkin, huomattavasti isomman ostoksen. Riitta otti heti yhteyttä ja palautti rahat pyytämättä. Kiitin häntä julkisesti rehellisyydestä tuolla ryhmässä ja sain huomata, etten ole ainoa joka on Riitan valmistamiin vaatteisiin tyytyväinen. Itse asiassa, meitä tyytyväisiä asiakkaita oli kymmeniä. 

Itsetehdyistä lahjoista

Olen melko aktiivinen erinäisissä Facebook-ryhmissä. Tykkään siitä, että voin seurata muiden aikaansaannoksia tai jakaa laukkuhulluuteni muiden hullujen kanssa. Välillä näissä ryhmissä kyllä tunteet kuohuvat. Laukkuryhmissä ollaan kyllä pysytty hyvässä fiiliksessä koko se aika, mitä olen niissä pyörinyt. Itse tykkään keskustella asioista vaikka mielipiteet poikkeavaisitkin toisistaan. On mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia (vaikka joskus ne herättäisivätkin melkoisen tunnereaktion) ja yrittää opetella katsomaan asioita myös toisen näkökulmasta. Haluan myös kehittää itseäni keskustelijana niin, että oppisin ilmaisemaan oman mielipiteeni toiselle niin ettei kukaan pahoita mieltään.

Tänään viimeksi osallistuin keskusteluun, jossa pohdittiin itsetehtyjen lahjojen antamista ja vastaanottamista. Olen itsekin käsityöihminen ja teen silloin tällöin lahjoja itse. Toisaalta tykkään myös ostaa valmiita lahjoja. En siis ole mitenkään absolutisti ostettujen lahjojen suhteen. Ymmärrän myös ajatuksen, että itsetehty lahja on antajalleen arvokas mutta varsinaisilta kustannuksiltaan halpa. Harvoin silloin kun itse tekee lahjaksi toiselle laskee omalle työlleen hintaa. Ja toki monilla meistä ei ole antaa kuin aikaa. Monesti olen siis törmännyt ajatukseen, että ei ole varaa ostaa kaupasta uutta joten päädytään neulomaan itse vaikkapa ne villasukat.

Itse tehty lahja on siitä huono, että se helposti johtaa mielipahaan vähintään lahjan antajan suunnalta. Suuri riski itse annetussa lahjassa kun on se, että vastaanottaja ei arvosta lahjaa samalla tavalla kuin sen antaja. Jos rakkaudella tehdyt villasukat eivät päädykään käyttöön niin kyllähän se harmittaa sitä, joka niiden neulomiseen on käyttänyt rakkautta ja aikaa. Mutta onko itse tehtyä lahjaa pakko arvostaa vain siksi, että se on itsetehty? Tai onko lahjaa pakko arvostaa siksi, että ylipäätään saa lahjan?

Tässä kulutusta ihannoivassa ja materiaalin hukkumassa olevassa maailmassa en ymmärrä ajatusta jonka mukaan jokaista lahjaa pitää arvostaa. Vaikka itse kiitän joka ikisestä saamastani lahjasta, niin jos vaikkapa puolisoni ostaa minulle H&M:ltä yöpuvun niin en minä sitä lahjaa ihan oikeasti arvosta, enkä halua myöskään valehdella että arvostaisin koska silloin suurella todennäköisyydellä saisin sellaisen myös uudelleen. Lahjan saamista enemmän arvostan sitä, ettei kukaan hanki minulle mitään turhaa. En pahoita mieltäni, jos en saa esimerkiksi syntymäpäivilläni lahjoja, mutta pahoitan kyllä mieleni jos saan jotakin ajatuksetonta rihkamaa. Ja ikävä kyllä, elämässäni oli aika jolloin en käyttänyt villasukkia koska kerrostaloasunnossa niitä harvoin tarvitsi eikä ne laskettelumonoissakaan tee muuta kuin painavat jalkaa. Joten tuona ajanjaksona elämässäni en todellakaan olisi arvostanut jos joka joulu olisin saanut viisi paria villasukkia, olivat ne sitten kuinka rakkaudella hyvänsä tehty.

 Ymmärrän ajatuksen, jossa neulotaan villasukkia villasukkien perään lahjaksi mutta toisaalta myös sen neulojan pitäisi ymmärtää se ajatus, että kaikki eivät perusta villasukista. Osalla niitä voi olla myös liikaa. Mielestäni on oikein ilmaista asiallisesti, että ei kiitos enää yhtään villasukkaparia joululahjaksi jos niille oikeasti ei ole tarvetta.

Hieman sama kuin joku personal trainer antaisi koko lähisuvulleen lahjaksi treeniohjelman vuosi toisensa jälkeen. Jos ihan rehellisesti ajatellaan, niin osallistuisiko joku käsityöihminen joka vaikkapa vihaa liikuntaa siihen valmennukseen ihan vain lahjan antajan iloksi, vuosi toisensa jälkeen? Tai jos lihansyöjälle antaisi lahjaksi kasvisruokakirjan ja lahjan antaja olisi vegaani? Pitäisikö lihansyöjän iloita kasvisruokakirjasta vain koska se oli sen antajalle tärkeä?

Lahjoja ei tulisi antaa antamisen velvoitteesta vaan antamisen ilosta, lahjan saajaa ajatellen. Me käymme aika ajoin keskustelua perheessämme siitä, etteivät aikuiset ostaisi toisilleen joululahjoja. Mutta mitäpä jos se lahjojen antaminen on iso osa omaa jouluiloani? Jos löydän hyvän lahjan jonka tiedän olevan tarpeen?

Käsityöllä on arvonsa mutta myös sen käsityön tekijän tulee ymmärtää, ettei käsityön arvo ole meille kaikille sama. Me ihmiset arvostamme eri asioita. En koe asialliseksi pahoittaa mieltään jos viiden vuoden sukkapakettien jälkeen toivotaan jotain muuta lahjaa. Ja jos se toive on liian kallis antajalle, niin siitäkin voi ihan asiallisesti sanoa. Jos toivotaan sadan euron Lego-pakettia, niin kyllä siihen tilalle voi antaa viiden euron paketin ja sanoa, etteivät rahat riittäneet enempään.

Myönnän, että olen itsekin pahoittanut mieleni kun tein torkkupeittoa kymmeniä tunteja eikä se päätynyt siihen käyttöön mihin sen luulin päätyvän. Ja vaikka tein peiton rakkaudella ja ajatuksella niin hyväksyin lopulta sen, ettei se vain ollut sen näköinen, että se olisi päässyt esittelypaikalle. Aina ei voi onnistua mutta se täytyy vain hyväksyä. Se mikä on käsityöihmiselle tärkeää, ei ole yhtä lailla tärkeää sille ei käsityöihmiselle. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että me käsityöihmiset suutumme herkästi jos työtämme ei arvosteta. En silti usko, että mekään osaamme aina arvostaa niitä joille muut asiat elämässä ovat tärkeitä.

Mitä jos vietettäisiin tämä joulu niin, että annetaan lahjaksi toivottuja lahjoja ja jos meillä ei ole niihin varaa, niin kerromme sen rehellisesti ettei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään suuntaan eikä toiseen? Avoin keskustelu johtaa yleensä kuitenkin parempiin lopputuloksiin kuin selän takana kyräily.

Asukooste osa 1

Ajattelin joulun kunniaksi julkaista asukoosteen. Jokaisessa kuvassa on joko Suomessa tai kierrätysmateriaalista valmistettu vaate. Parhaassa tapauksessa kyseessä on molemmat. 

Tamperelaisesta Uhanasta on tullut lempivaatemerkkini siitä lähtien kun kesällä 2013 löysin heidän ranskanbuldoggineuleen Super Mukavasta (ihana kivijalkaliike Tampereella). Uhanan takana on kaksi superlahjakasta naista: Mira Vanttaja ja Hanna Virkamäki. 

Ivana Helsinki on tuttu jo pitkältä ajalta. Ivanan neuleet valmistetaan Suomessa ja yhdeksi lempivaatteksi on päätynyt tämä Martti Syrjän naamapaita. 

Oululainen Kiks valmistaa vaatteita kierrätysmateriaalista Oulussa. Tämä takki on Kiksin. 

Ainakaisen mekko on yksi lempivaatteitani. 

Uhanaa. Uhana nimi muuten tuleee siitä, että lapset olivat ihmetelleet missä se Uhana on kun siellä asuu niitä uhanalaisia eläimiä...

Vietto. Tämä uniikki mekkopaita oli rakkautta ensisilmäyksellä eräällä Tampereen Designtorilla. 

Globe Hopen tunika on ommeltu Virossa mutta pääsee lempivaatteiden joukkoon kierrätysmateriaalinsa puolesta. 

Second Change valmistaa vaatteita Suomessa Nanson ylijäämäkankaista. Toivottavasti toiminta jatkuu vaikka Nanso lopettaakin tuotannon Suomessa. Toki toivon, että trikoonvalmistusta vielä jäisi. En vain pysty ymmärtämään miksi suomalaiset eivät suosi suomalaista. Jokainen ostettu vaate kun tuo työtä Suomeen ja Nansonkin perusvaatteet ovat olleet todella laadukkaita. 

Tamperelainen Mukava ompelee vaatteensa Suomessa. Tämä Mukavan mekko on ostettu muistaakseni kesällä 2013. 

Kaks Två lopetti jo toimintansa ja tämä toppi on heidän poistomyynnistään ostettu. Jalassa Second Changen haaremihousut. Molemmat ommeltu Suomessa. 

Yllättäen taa skerran Uhanaa. 

Ja uudelleen Globe Hopen tunika. 

Aikalisän ottaneen Nurman farkkumekko, valmistettu Suomessa. 

Uhanaa ja Second Changea.

Uhanaa ja Mukavaa. 

Mukavan mekko, jonka itse värjäsin erään maalausprojektin päätteeksi pinkiksi. 

Ja Uhanaa. 

Ja Mukavaa. 

Kainon neuleet valmistetaan Suomessa. Tässä on päälläni Kainon Syli-takki, mikä on yksi lempivaatteistani. 

Ja vielä lopuksi pitää esitellä toinen lempineuletakkini eli Mukavan Vilja. Tämä neule on yksi parhaista vaatteita ikinä. Lisää Mukavaa täältä.

Jouluneuleista

Viime jouluna Suomen markkinoille tupsahtivat rumat jouluneuleet. Ilmeisesti jossakin päin maailmaa nämä ovat olleet muotia aikaisemminkin. Tänään jäin miettimään näiden jouluneuleiden kohtaloa. Esimerkiksi tämä loppuunmyyty neule Henkkamaukalta. Materiaalina 75% akryylia, 20% polyamidia ja 5% alpakkaa. Poistomyynnissä hinta ollut alle 10 euroa. Varmaan kestävä ja jatkossa käytössä joka ikinen joulu? Tai sitten kertakäyttökamaa, mikä sopii heittää roskiin joulun jälkeen? 

Mun mielestä noi jouluneuleet ovat kieltämättä viehättäviä. Sellaisia, jotka ovat niin rumia, että ovat jo hienoja. Mutta kammoksun ajatusta halpatuotetusta muovivaatteesta, jonka käyttötarve on 1-2 päivänä vuodessa. Ja etenkin kun halvalla saa, niin riski päätyä kertakäyttövaatteeksi kasvaa. 

Halvassa vaatteessa itsessäänhän ei ole mitään vikaa ja ymmärrän ajatuksen, että kun vaate on halpa on köyhälläkin varaa ostaa uutta. Mutta kun se ihminen sen halvan vaatteen takana tuppaa myös kärsimään köyhyydestä. Suomessa jaksetaan puhua palkasta jolla tulee toimeen. Huonolla palkalla perustellaan myös oikeus jäädä kotiin,jos ansioisidonnaisella tienaa enemmän. Mitä luulette, paljonko tämän neuleen ompelija tienaa? Onko hänelle mahdollisuutta ansiosidonnaiseen jos palkka on liian huono? 

Ja kun vaate on halpa, ei se päädy vain sellaisen ostoskassiin jolla ei ole varaa ostaa kalliimpaa vaan myös kertakäyttövaatteeksi ihmiselle, jolla olisi varaa ostaa sitä kalliimpaa. Ja ekologisempaa ja eettisempää. Vaikka kaikki roskiin päätyvät vaatteet tulevaisuudessa poltetaan energiaksi, niin jokaisen halvankin vaatteen tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja, jotka btw eivät kestä ikuisesti. 

Joulu on omasta mielestäni rauhan ja rakkauden juhla johon ei sovi kertakäyttöneuleet olivatpa ne kuinka muotia tahansa. Jospa tänä jouluna annettaisiin kaikki lahjaksi toisillemme jotain, mikä on tuotettu inhimillisissä oloissa ja kestäisi ainakin seuraavaan jouluun asti ihan vaikka joka päiväisessä käytössä.

Kuvat on lainattu Henkkamaukan sivuilta. 

Parhaista mahdollisista hetkistä

Meidän tyttö on ollut jo pitkään isän tyttö. Isä tarvitaan arkiaamuisin nostamaan sängystä, laittamaan vaatteet päälle, nostamaan autoon ja niin edelleen aina iltasadun lukemiseen asti. Tämä ohimenevä vaihe on kestänyt kohta vuoden. Välillä toki harmittaa, kun itsekin haluaisin osallistua enemmän mutta toisaalta, onneksi meitä on kaksi vanhempaa.

Tästä isän suosimisesta johtuen olen oppinut nauttimaan entistä enemmän niistä pienistä hetkistä, jolloin lapsi valitsee minut. Nykyään meille on tullut joka iltainen rutiini jossa lapsi haluaa mennä isää karkuun. Ennen iltatoimia tyttö sanoo karkuun jolloin äidin tehtävä on ottaa tyttö syliin ja sitten mennään ensin meidän vanhempien sänkyyn peiton alle. Siellä pimeässä olemme hiljaa nenät vastakkain kunnes isä löytää meidät. Sen jälkeen menemme vielä saunaan piiloon ja sielläkin istumme hiljaa kunnes meidät löydetään. Tämän jälkeen on isän ja tytön vuoro mennä piiloon ja minun vuoroni etsiä heidät.

Toinen rutiini näin joulun aikana on joulukalenterin avaaminen. Kun lasta herätellään aamulla, yleensä sieltä kuuluu useaan otteeseen "äiti pois" ja "iskä tänne" ja lopulta isä nostaa lapsen sängystä minkä jälkeen menemme avaamaaan joulukalenterit. Siihen saan jo osallistua. Lapsen ilon katsominen on kyllä parasta ikinä.

Yksi suurimpia ilon aiheita on myös palata töistä äitini luokse jossa lapsi on arkipäivät hoidossa. Pääsääntöisesti lapsi juoksee ovelle vastaan ja halaa ja antaa pusun. Työpäivän kiireet ja murheet unohtuvat siinä hyvin nopeasti.

En ole oikeastaan koskaan stressannut siitä, että olisin ulkoisesti täydellinen äiti. Meillä on menty aika pitkälle sen mukaan mikä on tuntunut hyvälle emmekä noudata mitään kasvatusperiaatteita kirjaimellisesti. Ainoa asia mistä yritän pitää kiinni on olla läsnä lapselle. Välillä unohdun puhelimen syövereihin mutta kun lapsi huutaa äitiä, pyrin menemään paikalle. Oli syy kuinka pieni tahansa. Ja vaikka meillä eletään ajoittasta uhmaa ja pienet asiat ovat maailman suurimpia enkä aina oikein edes ymmärrä miksi itketään, niin toivoisin voivani pysäyttää ajan tähän hetkeen. Kun kaikki on vielä niin ihmeellistä ja innostavaa eikä maailman pahuudesta ole muuta tietoa kuin se, että tuttia ei saa enää syödä uniajan ulkopuolella ja lempipupu ei saa hävitä mihinkään.

Läsnäolon lisäksi yritän pitää lapseni lapsena mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa myös sitä, etten kaada omia murheitani lapsen niskaan ja kun huomaan olevani lapselle kiukkuinen koska olen töistä väsynyt ja stressaantunut, niin yritän pysähtyä hetkeksi ja muistaa ettei se lapsi ymmärrä miksi olen vihainen.

Olen ylpeä itsestäni, koska edelleenkin pystyn laskemaan kahden käden sormilla ne kerrat kun olen hermostunut lapselle. Kieltämisen ja hoputtamisen ja ojentamisenkin voi tehdä ilman, että huutaa tai tiuskii. Eikä se maailma lopu siihen, jos joskus vanhempi hermostuu kunhan vain itse aikuisena pitää huolen siitä, että ymmärtää itse toimineensa väärin. Aikuinen on kuitenkin se, jonka pitää pystyä opettamaan lapsi toimimaan oikein ilman turhaa raivoamista, syyllistämistä ja ojentamista.

Tänään viimeksi sain puisesta helistimestä osuman alahuuleeni kun tyttö tyhjensi lelukopan heittämällä leluja pois vaikka monta kertaa sanoin, että siinä käy kohta huonosti. Ja niinhän siinä kävi, äidille mustelma alahuulen. Kyseessä oli kuitenkin vahinko ja kun lapsi huomasi, että minuun sattui hän oli pahoillaan ilman, että jouduin korottamaan ääntäni. Oma kipukin unohtui nopeasti kun pienellä äänellä kuului "ateeks".

Lapsen repusta

Kävin pyörimässä Weecosin sivuilla jälleen aivan muissa asioissa mutta törmäsin siellä johonkin mikä on pakko esitellä. Nimittäin näihin aivan mahtaviin reppuihin! Tämä kuvassa oleva reppu on lapsen kokoa ja koska luvattomasti lainaan repun kuvaa, niin en uskaltanut lainata sivuilta kuin tämän yhden kuvan. 

Kyseessä on itselleni uusi tuttavuus MUUTE, pieni helsinkiläinen yritys jonka takana on Annika Fuhrman. Weecosin esittelysivulta käy ilmi, että Annika suunnittelee ja valmistaa itse MUUTEN tuotteet ja hän pyrkii tuotteissaan käyttämään niin paljon kierrätettyjä materiaaleja kuin mahdollista. 

Suosittelen lämpimästi tutustamaan MUUTEen Weecosin kautta. Ja voitte ehkä arvata, että meidän lapselle lähti nyt kerhotarhareppu tilaukseen. 

Joulun ajan kiireistä ja hieman joululahjatoiveista

Töissä on taas riittänyt kiirettä. Päivät ovat venyneet ja kun on kiire, jää asiat hoitamatta tai ne tuntuvat hoituvan huonosti ja sitten mietin niitä vähintäänkin alitajunnassa öisin enkä saa nukuttua. Mikä taas johtaa siihen, että aamulla väsyttää eikä työteho kulje täysillä. Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja olen saanut hankittua melkein kaikki joululahjat. En viitsi tässä niitä kertoa, kun osa perheestä blogia aina silloin tällöin lukee mutta voin kertoa, että hyvin pitkälle lahjat ovat Suomessa valmistettuja ja käyttöön tulevia. 

Asukuvia ei ole tullut hetkeen otettua, kun ei oikein missään ole tullut käytyä. Nyt kuitenkin teimme sunnuntaina päiväretken Ideaparkkiin. Puhelimeni tarvitsi näytönvaihdon ja lapsi pääsi Hoploppiin. Ja ihmisten ilmoille lähteminen antaa aina aihetta pukeutua hieman paremmin. Jälleen kerran tuli mieleen se, kuinka muodikkuus ei vaadi kiinatuotantoa. Toki allekirjoittaneen muodikkuudesta voidaan olla ainakin kahta eri mieltä, mutta on siitä joskus tullut positiivistakin palautetta vaikka en mitään suuria muotiriskejä otakaan. 

Päivän asuna Uhanan merinovillaleggarit, Nurmen tunika, 

Isabel Marantin kengät ja Saint Laurentin laukku. 

Ja niistä joululahjatoiveista. Olen joskus aiemmin kirjoittanut, etten ymmärrä miksi vauvaikäiselle pitää ostaa joululahjoja kun ei se vauva vielä niiden päälle mitään ymmärrä. Enkä halua opettaa omaa lastani siihen, että jouluna hukutaan paketteihin. Tänä joulua olen kyllä ostanut lapselle yhteensä kolme pakettia mutta en tiedä vielä annetaanko ne kaikki kerralla. Mutta nyt olen hämmästellyt sitä, miten monesti olen viime viikkoina törmännyt siihen, että joka 2-vuotiaat tekevät joulupukille lahjatoivelistaa. En oikein ymmärrä miten se tapahtuu. Meidän oma lapsi tuntuu kyllä haluavan paljon kaikkea mutta se, että hän osoittaisi oma-aloitteisesti jostakin leluvihkosta jonkun tietyn lelun mitä haluaa enemmän kuin jotain muuta lelua on aika kaukaa haettu ajatus. Jos osoitan jotain ja kysyn, haluatko tämän niin vastaus on pääsääntöisesti joo. Mutta nyt ihan rehellisesti sanottuna, ei tuo taapero kyllä osaa itse vielä eritellä mitä hän haluaa joulupukilta ja mitä ei. Enkä minä halua siihen toivomiseen rohkaista. 

Ymmärrän kyllä, että joulupukki on hyvä kiristyskeino aikuiselle mutta vierastan edelleenkin ajatusta siitä, että lasta uhkaillaan lahjoilla ja niiden puuttumisella noin kaksi kuukautta ennen joulua. Kun en kuitenkaan ole varsinaisesti koskaan törmännyt siihen, että lapsi olisi ollut ilkeä ja jäänyt ilman lahjoja. Edelleenkin pidän yhtenä tärkeimpänä kasvatuksen kulmakivenä sitä, että jos lasta uhkailee jollakin niin siitä uhkauksesta pitää pitää kiinni. Siksi meillä ei uhkailla lahjattomuudella jouluna vaikka aamulla uhma usein painaakin. Eikä meillä kaksi ja puolivuotias kirjoita vielä joulupukille. Katsotaan sitten ensi vuonna. 

Flunssasta ja sen hoidosta

Nyt on taas se aika vuodesta, kun some alkaa täyttymään ihmisten flunssavalituksista. Tiedättehän ne päivitykset "En jaksa enää tätä räkäisyyttä, olen yskinyt kaksi viikkoa putkeen eikä loppua näy. Huomenna täytyy kyllä mennä lääkäriin ja vaatia antibioottikuuri." Joka ikinen kerta kun näen oheisen tai vastaavan tekstin, tekee mieli sanoa jotakin. Etenkin, kun näitä päivityksiä on edeltänyt maininnat salilla tai jumpalla käymisestä tai pitkistä ylitöistä tai vaikkapa jostain perus kissanristiäisistä.


En ymmärrä sitä, että julkisen tiedon mukaan me kaikki lääkärit olemme lääkeyhtiöiden orjia. Haluamme kuulemani mukaan määrätä lääkkeitä potilaillemme, vaikka he eivät niitä oikeasti tarvitse. Silti lähes joka kerta kun kieltäydyn kirjoittamasta perusflunssaan antibioottia, olen potilaan mukaan huono lääkäri. Jos ihmisellä on vaiva, minkä takia hän tulee lääkäriin, tuntuu monesti automaattisena oletuksena olevan se, että lääkärin pitää kirjoittaa lääkettä. Miksi muuten käytäisiin lääkärissä? Ja jos ohjeistan ihmistä lepäämään lääkehoidon sijaan, on vastaus pääsääntöisesti jotain väliltä en ehdi, ei pysty, ei halua. Toki kaikilla aina vuodelepo ei ole mahdollinen, mutta edes jonkin asteinen hidastaminen onnistuu aivan varmasti kaikilta. Kodin voi hetkeksi jättää siivoamatta, harrastuksiin ei kannata lähteä (etenkin kun flunssaisena tartuttaa vielä kaikki  muutkin) ja töistäkin voi ja pitääkin olla pois.


No miksi sitten perusflunssaan ei kirjoiteta antibioottia? Tarkoituksena ei ole kiusata potiltasta, eikä välttää lääkefirmaa tienaamasta miljooniaan. Syyt ovat täysin perustellut ja meidän kaikkien terveyteen liittyviä. Suurin syy on se, että antibiootti hoitaa bakteerin aiheuttamia tulehduksia ja flunssa on pääsääntöisesti (yli puolissa tapauksissa) virusperäinen (1). Ja vaikka kyseessä olisikin bakteerin aiheuttama flunssa ja ihan vaikkapa poskiontelontulehdus, on näillä taudeilla tapana rajoittua itsestään perusterveillä ihmisillä. Entäpä miksi antibiootti sitten tuntuu usein auttavan? Antibiootti auttaa usein siksi, että tauti on muutenkin kohdannut luonnollisen paranemispisteensä eikä oireiden vähentyminen liity mitenkään itse antibioottiin. Monesti antibiootilla saattaa olla myös placebo-vaikutus, vähän niin kuin homeopatiassa. Kun tarpeeksi uskoo, niin parantuu.


Antibioottien käyttöä pyritään nykyään rajoittamaan koska bakteerit, joita antibiooteilla tapetaan, ovat oppivaista sorttia. Bakteerit kehittävät resistenssejä antibiootteja kohtaan ja seurauksena on superbakteerit, joihin ei enää antibiootit tehoa. Ja kun antibiootit eivät tehoa, ei ole parantavaa hoitoa.


Itse olen sitä ikäluokkaa, joka on syönyt kymmeniä antibioottikuureja ennen täysi-ikäisyyttään. Joka ikinen keuhkoputkentulehdus hoidettiin antibiootilla. Nykyään myös keuhkoputkentulehdukset pyritään hoitamaan ilman antibioottia.


Miten sitten sitä flunssaa hoidetaan ilman antibioottia? Tärkein hoitokeino on lepo. Ehkäpä naiset voisivat ottaa oppia miesflunssasta. Monesti pitkittynyttä flunssaa valittavat juuri naiset ja kun taas mies sairastuu flunssaan, on hän hetken ajan vuodepotilaana ja sitten taas kunnossa. Yksi tärkeä asia on tupakanpolton lopettaminen. Tupakka altistaa infektioille, erityisesti poskiontelontulehduksille ja keuhkoputkentulehduksille. Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että suurien C-vitamiinipitoisuuksien ja sinkin nauttiminen voi lyhentää flunssan oireiden kestoa. Sinkin kohdalla vaikutta siltä, että sen käyttö tulee aloittaa heti oireiden alkamisen jälkeen jotta siitä olisi apua.


Monet oirelääkkeet ovat seurausta enemmänkin kysynnästä kuin oikeasta hyödystä. Monesti somen äiti-ryhmissä törmää kysymyksiin mikä yskänlääke on lapselle parasta ja miksi lääkäri ei sitä kirjoita? Lapsille käytetyistä yskänlääkkeistä on todettu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä (2) mutta silti niitä edelleenkin käytetään. Lapsen yskän yhteydessä on hyvä muistaa, että hyvänlaatuinen yskä voi kestää lapsella joka kahdeksan viikkoa (2). Paras lääke lapsen yskään on ihan perinteinen hunaja, esimerkiks puoli teelusikallista iltaisin (ei alle 1-vuotiaille). Sen kummempaa lääkettä ei lapsi tarvitse. Vanhemmilta toki kysytään hermojen pituutta, mutta sitähän koko vanhemmuus on.


Olen itse lopettanut tupakanpolton kuusi vuotta sitten. Reuman vuoksi käytän lääkitystä joka heikentää puolustuskykyäni. En ole kuitenkaan ollut flunssan vuoksi pois töistä kolmeen vuoteen. En ole syönyt yhtään antibioottikuuria flunssaan sen jälkeen kun aloitin lääketieteellisen. Kerran söin poskiontelotulehdukseen antibiootin, kun ensin olin käynyt poskiontelopunktiossa, joka muuten itse asiassa vei kaikki oireet sillä sekunnilla kun se tehtiin. Siinäkin tapauksessa oireenmukainen hoito toimi parhaiten. Aion jatkossakin syödä antibioottia silloin kun siihen on tarve, mutta vain silloin kun siihen todellakin on tarve.


Lähteet:
1. Dreschers S, Dumitru CA, Adams C, Gulbins E. The cold case: are rhinoviruses perfectly adapted pathogens? Cell Mol Life Sci 2007 Jan;64(2):181-91.
2. Ruuskanen O, Korppi M. Lasten yskänlääkkeiden myynti pitää lopettaa. Duodecim 2008;124:1689-90.

Hääpäivän vietosta

Kävimme eilen juhlimassa hääpäiväämme. Ravintolaksi valikoitui Lappland Hotelssin Dabbal-ravintola. Menomatka sujui bussilla ja kotiin palasimme junalla. Halusimme palata ajoissa kotiin koska kerrankin oli mahdollisuus katsoa rauhassa televisiosta Sons of Anarchya. Tosin ennen tuota prätkäjengisarjaa katsoimme uusimman Mad Maxin Elisa viihteen kautta. Siinä oli taas kaksi tuntia elämästäni jotka olisin voinut viettää todella paljon paremmin. 

Mutta ilta oli muuten varsin onnistunut. Halusin pitkästä aikaa ottaa asukuvia mutta tein virheen siinä, että päätin ottaa ison osan niistä sisätiloissa. Vaikka sisäkuvat eivät onnistuneet, niin halusin kuitenkin esitellä niistä yhden. Ihan vain koska ensimmäistä kertaa käytössä oli Punaisen norsun paita joka on valmistettu kierrätetystä huivista ja uudesta bambusekoitetrikoosta. Olen ostanut huivin Tampereen viimeisimmältä Design-torilta. Huivipaidan hinta oli 63 euroa ja muutamia kappaleita on vielä Punaisen Norsun verkkokaupassa täällä.  

Kuten aiemminkin olen sanonut, vaatteiden ei tarvitse olla halpatuotettuja, uusia tai edes ylikalliita ollakseen tyylikkäitä. Tämäkin paita on Suomessa ommeltu. Rinnassa lukee Hermés mutta tiedä sitten onko se aito. Oli tai ei, niin tykkään. 63 euroa paidasta on halpa hinta kun sen valmistanut ompelija saa tuntipalkan, jolla tulee toimeen ja työajat- ja olosuhteet ovat inhimilliset. 

Päivän ulkoasuna on kaksi talvea käytössä ollut R-Collectionin takki, Isabel Marantin lenkkarit, Chanelin secondhand laukku, Joco Björneborgin kierrätysmateriaalista valmistetut rukkaset ja KOI:n farkut. Nyt kun Nurmi otti aikalisän ja Lee Coper lopetti tuotantonsa Suomessa, alan luovuttamaan sen suhteen että vielä joskus löytäisin itselleni Suomessa valmistetut farkut. 

Ja vaikka Ranskan terroristi-iskut varjostivat eilistä päivää, niin pitää todeta että itseään ei kannata koskaan ottaa liian vakavasti ja hyvän parisuhteen  merkki on se, että yhdessä on hauskaa. Meillä on ja olen siitä todella kiitollinen. 

Suomen voimistelutuotteesta (joululahjavinkki osa 2)

Nyt on pakko nostaa esille Suomen Voimistelutuote. Tämä kyseinen yritys toimii Pirkkalassa ja kaikki sen tuotteet ovat kotimaisia.

Yrityksen kaikki (käsitääkseni ainakin) tuotteet on valmistettu Suomessa. Sivuilta löytyy leuanvetotankoja, renkaita, puolapuita, slackline ja trapetsi. Puiset voimistelurenkaat maksavat 59 euroa. Kun ottaa huomioon, että renkaat on valmistettu suomalaisesta puusta Suomessa, niin hinta ei ole paha.

Trapetsi on myös 100% kotimainen, sen metalliosat on valmistettu, hitsattu ja pinnoitettu Suomessa, puu on suomalaista ja tuote on maalattu Pirkkalassa. Trapetsi maksaa myös sen 59 euroa.

Tykkään Suomen Voimistelutuotteesta myös siinä, että infoaminen on varsin avointa. Facebookissa on aika ajoin päivityksiä, missä kerrotaan miksi tuotteet maksavat sen mitä maksavat, miksi tuotteet eivät tule hienoissa ylipakatuissa laatikoissa ja niin edelleen.

Minusta on hienoa, että firma kertoo ettei se halua valmistaa hienoja pakkauksia joissa tuotteet ovat pakattu kaikki erikseen koska pakkaukset pääsääntöisesti päätyvät suoraan roskiin. Puolapuiden irto-osat on nyt pakattu suomalaisen Orthexin pakasterasiaan, jolla on puolestaan jatkokäyttöä.

Meillä mummu hankki kotiinsa renkaat tuolta Suomen Voimistelutuotteelta ja voin kertoa että tuo 2,5 vuotias on niillä leikkinyt joka ikinen arkipäivä kun on mummulla ollut päivät hoidossa. Aivan mahtavaa, että lapsella on mahdollisuus liikkua ja voimistella myös sisätiloissa sen ainaisen telkkarin tuijottamisen sijaan. Mummu myös kertoi, että palvelu Pirkkalassa oli ollut loistavaa.

Meillä renkaat odottavat vielä sitä hetkeä, kun löydämme niille sopivan kiinnityspaikan. Talo jossa asumme on uusi, sisäseinät pahvia ja sisäkatotkin melkoista pehmolevyä. Rakentaja on kuitenkin tulossa käymään lähiaikoina ja pyydämme häntä silloin merkitsemään tukipalkkien kohdat jotta voidaan hankkia omat renkaat tai jopa trapetsi!

Rengasvalikoima ja kaikki muu löytyy täältä.

Kirppistelyvinkkejä

Olen nyt viikon verran hinnoitellut kirpputoritavaroita. Myyn paljon livekirpuilla ja nettikirpuilla. Olen joskus avautunutkin näistäs Facen yv-av-mitat-sovituskuva-ahdistuksista. Olen vuosien aikana oppinut muutamia temppuja miten kirppistely tulee kohtuu halvaksi.

Livekirput:
1. Jos mahdollista, tee itse hintalaput. Kaikilla kirpputoreilla tämä ei toimi, kun halutaan käyttään firman omia lappuja. Mutta jos mahdollista, kopio hintalaput kotiin kertyneiden mainosten ym. puhtaalle puolelle. Voit myös tulostaa papereiden puhtaille puolille kun vain pidät huolen ettei mitään henkilökohtaista informaatiota jää toiselle puolelle. Itse olen nyt kirjoittanut käsin.

2. Kerään ostamistani vaatteista hakaneulat talteen ja käytän ne uudelleen juurikin kirpputorihinnoittelussa. Vaatteisiin saa hintalaput hyvin kiinni hakaneuloilla.

3. Koska käyn paljon myymässä, kiinnitän vaatteisin myös naruilla hintalappuja. Jätän narun solmupäät pitkiksi, niin niihin voi aina kiinnittää uuden hintalappu.

4. Livekirpuillakin kannattaa pakata irtotavarat pussiin. Ja mielellään läpinäkyvään sellaiseen. Itse vielä teippaan tai niittaan pussin suun kiinni ja joskus vielä laitan päälle pyynnön, ettei pussia avata. Ärsyttää myös ostajana jos pussit on revitty auki ja puolet myynnissä olevista tavaroista ovat kadonneet.

Facekirpuilla:

1. Postittamisessa suosin tyhjiäpusseja. Pesen pesukoneessa valkopyykin seassa 40 asteessa kerran käytetyt Minigrip-pussit ja pakkaan tavarat niihin.

2. Säästän kaikki postituspussit ja paketit mitkä meille tulee ja lähetän niissä tavaroita takaisin.

3. Leikkaan tulevien pakettien osoite- ja palautustarroista itselleni tarroja jotka liimaan lähettämiini paketteihin. Monessa palautustarrassa lukee valmiiksi lähettäjä ja omat tietoni.

4. Koska vaatteet pitää kuvata myyntiä varten, olen ottanut käytännöksi laittaa vaatteisiin lapun missä lukee vaatteen koko. Monilla kirpputoreilla myyntikansiot tyhjennetään kuukauden välein jolloin vaatteet pitää laittaa uudelleen myyntiin ja kun on paljon tavaraa myynnissä, niin herkästi unohtaa minkä kokoinen mikäkin vaate oli.

5. Kuvailen tuotteen mielummin liian rehellisesti kuin kaunistellen. Negatiivinen palaute kantaa kauaksi.

6. Opettele termit (yv, av, MMM nyt ainakin), säännöt ja ennen kaikkea miten kuvat ladataan kansioihin. Kerran kun sen opettelee, niin sen jälkeen helpottaa.

Siitä kun Balmain tapaa Henkkamaukan

Olen yrittänyt opetella jakamaan mielipiteitäni kannustavasti ja kritisoimatta turhia. Aina se ei onnistu. En todellakaan halua pahoittaa kenenkään mieltä kun huomautan, että joku tuote on tehty epäeettisesti tai jokin asia on epäekologista. Olen aina ollut sitä mieltä, että lihansyönti ei vähene mielenosoituksilla ja eläinten oikeuksia puolustamalla. Muutoksen pitää aina lähteä ihmisestä itsestään.

Olen kuitenkin saanut muutaman yksittäisen palautteen siitä, kuinka jakamani linkit ovat saaneet satunnaiset ystäväni ja kaverini ajattelemaan tuotteiden alkuperää. Jokainen tällainen viesti on tuntunut uskomattoman hyvältä. Joskus kun aloitin tämän paasamiseen (ja tämän blogin) sanoin, että jos yksikin ihminen muuttaa ostotottumuksiaan niin olen tehtäväni tehnyt. Ja vaikka näin on käynyt (kiitos teille joihin olen saanut vaikuttaa) en silti halua vielä lopettaa.

Kuva whowhatwear.com 

Vaikka tietoisuus lisääntyy koko ajan niin silti koko vaateteollisuus on yksi iso huutava vääryys. Suuret halpatuotantofirmat pesevät kasvojaan ja luovat tavoitteita kauas tulevaisuuteen jossa he kertovat toimivansa paremmin. Aina jaksan silti ihmetellä sitä, että mikä estää toimimasta nyt heti. H&M tekee voittoa useita miljardeja euroja vuodessa. Siis voittoa. Jos siitä voitosta ottaisi puoli miljoona pois, tai vaikkapa ihan miljoonan eli yhden SADASOSAN, niin he voisivat maksaa työntekijöilleen Aasiassa parempaa palkkaa. Palkkaa, jolla tulisi toimeen.

Isot firmat sanovat noudattavansa paikaillisia työehtosopimuksia ja niinhän he tekevätkin. Mutta kun työntekijät Kiinassa oppivat järjestäytymään, H&M muutti Intiaan ja nyt seuraavaksi vuorossa on Afrikka. Ja vain jotta meillä parempiosaisilla olisi laittaa päällemme kertakäyttömuotia joka ei maksa juuri mitään.

Kritisoin jo muutama viikko sitten Instassani H&M BALMAIN malliston helmikirjailtua takkia. Se ei ollut oma ideani. En muista mistä löysin kuvan, jossa kerrottiin kuinka sekä Henkkamaukka että Balmain iloitsivat siitä, että nyt saa huippumuotia halvalla. Toki mainitsematta jäi se, että tuo 399 euroa maksava takki on niin halpa, koska sen tekijät eivät saa kunnon palkkaa. Vai mitä luulette maksettavan ihmiselle joka käsin kirjailee nuo helmet tuohon takkiin, jonka hinnaksi jää vajaa 400 euroa kahden muotitalon viedessä siitä osansa?

Kuva H&M.com 

Tuo takki kuvastaa oikeastaan kaiken sen mikä on pielessä muotimaailmassa. Meillä on huippumuotia missä taitavat ompelijat saavat kunnon palkkaa ja vaatteet maksavat enemmän kuin peruspulliainen saa palkkaa kuukaudessa. Sitten meillä on halpatuotantofirmoja jotka maksavat työtekijöilleen orjatyöpalkkaa jotta tavalliset pulliaiset saavat vaatteita enemmän kuin ehtivät käyttämään. Sitten kun nämä kaksi yhdistävät voimansa, kaikki muut voittavat paitsi ne ompelijat siellä Aasiassa jotka saavat edelleen sen saman palkan vaikka vaatteissa lukeekin nyt Balmain. 

Kritisoin tätä takkia siinä missä kritisoin koko halpateollisuutta. Kritisin halpateollisuutta, koska orjatyö on väärin. Kritisoin sitä, että huippumuodista tehdään kaiken kansan muotia orjatyön avulla. 

Tuo takki on ihana. Ostaisin sen jos en  olisi niin kriittinen. Mutta koska oma elämäni on loppupeleissä varsin mukavaa en halua hyötyä muiden kurjuudesta yhtään enempää kuin on pakko. Se on oma valintani. Ja jos kerron jollekulle muulle mielipiteeni, ei se tarkoita sitä että se olisi joku henkilökohtainen loukkaus ketään kohtaan. Lähinnä vain toivon, että jokainen miettisi missä olosuhteissa nämäkin muotiluomukset tehdään. Ja ehkä moni meistä ei vieläkään tiedä totuutta kaiken kauniin takana.

Ehkäpä joku meistä uskoo, että ostamalla halpatuotantotuotteita, hän auttaa niitä työntekijöitä jotka muuten olisivat kadulla. Toki näinkin, mutta se ei edelleenkään poista sitä totuutta, että kun firma tekee miljardeja voittoa, on sillä varaa maksaa tehdastyöntekijöilleen ihmisarvon mukaista palkkaa. 

Yritän opetella koko ajan antamaan tietoa ilman, että vaikutan syyllistävältä tai kritisoivalta. Se ei aina vain ole helppoa. Etenkään kun tätä tekee sydämestä. Muoti on ollut aina lähellä sydäntäni. Ja siksi se sydän välillä särkyykin kun näen mitä ihmiset joutuvat tekemään sen eteen, että heitä parempiosaisilla olisi päällään hieno mutta halpa takki. (Halpahan tuo on, kun normaalisti Balmainin takit maksavat vähintään nelinumeroisen summan). Mutta en luovuta. Kritisoin mutta yritän edelleen oppia antamaan kritiikkiä positiivisesti, tuomitsematta ja tietoa jakaen. Helppoa se ei ole mutta ei se haittaa. 

En muuten tiedä kuinka moni teistä on nähnyt videon, miten krototiilejä kohdellaan nahkankasvatuslaitoksissa. Minä näin. En ikinä enää haaveile krokotiilinahkaisesta laukusta. Edes käytettynä. 

Rasittavasta lapsiperhearjesta

Välillä tuntuu, että kaikki blogit ovat täynnä nasevia ja hauskoja kirjoituksia siitä, kuinka rankkaa mutta ihanaa lapsiperhearki on. Tuntuu, että nykyään siitä rasittavuudesta halutaan puhua avoimesti rasittavuuteen asti. Kuvaillaan kuinka vaikeaa on lapsen pukeminen, syöttäminen, nukuttaminen, vaipanvaihto. Ja kuinka lapsen vuoksi seistään kaatosateessa leikkipuistossa ja kuinka taaperot kiljuvat kaupan lattialla kun työpäuvän jälkeen kiireessä on pakko mennä ruokakauppaan ja kaikki perheenjäsenet ovat väsyneitä. Kuitenkin melkein aina loppukaneettina on se, että tämä kaikki on sen arvoista. Ja onhan se tosiasia. Lapsiperhearjen voi kokea rankaksi, se oikeasti voi olla rankkaa ja siitä on todella hyvä puhua.

Siitä rasittavuudesta on hyvä puhua, etenkin huumorilla höystettynä koska se auttaa meitä kaikkia lapsiperheellisiä jaksamaan sitä rasittavuutta. Välillä media luo melkoisia paineita ja mediaan lasken myös blogit, joista toisaalta sen rasittavuuden rinnalla saa kuvan, että lapsiperhearki on valkoista sisustusta, trendileluja, muotisynttäreitä, kauniita huolliteltuja äitejä ja siististi puettuja lapsia. Blogeista löytyy myös ahdistavuuteen asti ohjeita (vaikka kaikkia ei ole ohjeiksi tarkoitettu) siitä, millainen on täydellinen äiti. Täydellinen eli sellainen joka kasvattaa lapsensa lapsentahtisesti, ilman kieltoja ja sukupuolineutraalisti. Bonusta tuntuu saavan myös rokotekielteisyydestä, vyöhyketerapiasta ja kestovaipoista.

Itse olen odottanut kauhulla alkavaa uhmaa ja sitä kiireistä ja stressaavaa lapsiperhearkea, missä ei ehdi mitään ja kaikki on väsyneitä ja kiireisiä ja kaipaavat rauhaa. Jotenkin tuntuu, että sitä rasittavaa lapsiperhearkea ei ole meillä eletty enää pitkään aikaan. Eikä kyllä myöskään sitä täydellistä valkoista ja muodikasta arkea. Miksi meidän arki ei sitten ole niin rasittavaa?

Olen keskivertoa vanhempi ensisynnyttäjä koska olin jo yli 30-vuotias kun lapsemme syntyi. Olin kiertänyt maailmaa ja tehnyt vaativaa ja vastuullista työtä ennen lapsen syntymää. Sain lapsen pitkähkön toivomisen ja yrittämisen jälkeen vakaaseen parisuhteeseen ja kohtuullisen vakaaseen elämäntilanteeseen. Olen ollut todella onnellinen siitä, että meillä on perhe missä isä tekee myös ison osan (ajoittain jopa isomman) osan arjen pyörityksestä. Näkisin, että ikä ja kokemus on antanut tietynlaista vakautta ja kun on pitkään saanut mennä niin kuin on halunnut, ei koe jäävänsä enää mistään paitsi.

Meillä on aamut välillä hankalia. Lapsi ei halua herätä, ei halua pukea, itkee kiukkuitkua 20 minuutin automatkan hoitoon. Monesti itkua tulee myös kotimatkalla. Ja se itku on enemmänkin sellaista marinaa, kun lasta harmittaa olla turvaistuimessa ja kun äitiä harmittaa kun lasta harmittaa. Kotona meillä huudetaan "karkuun", "apua" ja "äiti pois". Meillä on uhma ja tahtoikä, enkä tiedä loppuvatko ne ennen minun eläkävuosiani. Tuskin, jos mietin itseäni. Olin todella haastava teini. Voimakastahtoinen ja äkkipikainen. Mutta kun olen ollut koko ajan varautunut siihen, että tällä lapsella on voimakas tahto, niin en ole nähnyt siitä vaivaa. Hyvähän se on, että lapsi tietää mitä tahtoo.

Tällä samalla lapsella oli kuuden kuukauden koliikki ja se kieltämättä oli elämäni rankinta aikaa. Mutta sen jälkeen ollaan nukuttu, vaihtelevasti kylläkin, mutta pääosin hyvin. Päiväunia taapero nukkuu edelleen ja saa nukkua kun yöksikin unta riittää.

Lapsi on myös kiltti vaikkakin omaa oman tahdon. Meillä rakastetaan leluja ja meillä leikitään yksin pitkiäkin aikoja. Meidän lasta ei tarvitse viihdyttää ja siitä olen kiitollinen. Kuten olen kiitollinen myös kaikesta muusta, jopa niistä kaupparaivareista. En koe myöskään vaatteiden pukemisen, huonon syömisen, nukkumaan menemisen tai oikeastaan minkään muunkaan olevan rasittavaa.

Iso syy tähän rasittatamattomuuten on varmasti se, että olen töihinpaluun jälkeen tyhjentänyt kalenterini. En käy juurikaan missään harrastuksissa koska haluan rauhoittaa arki-illat ja viikonloput lapselle ja perhe-elämälle. En halua kruunua päähäni siitä, että en käy ulkona tai jumpassa. En tee sitä siksi, etten olisi muuten hyvä äiti. Ja joskus kaipaan omaa aikaa ja yleensä sitä myös saan jos sitä haluan.

En myöskään jaksa stressata siitä, kuinka siistiä tai sotkuista meillä on. Tykkään kun talossa näkyy lapsen jäljet ja mielestäni on kivaa, kun leluja on ympäriinsä. Se kertoo siitä, että meillä on lapsi jolla on asiat hyvin ja hän tykkää leikkiä. Yritän myös pitää kiinni siitä, että joka kerta kun lapseni minua huutaa tai haluaa leikkiä kanssani, jätän sen mitä olen tekemässä jos se vain on mahdollista ja menen lapseni luokse.  Haluan olla läsnä ja paikalla.

On kiva käydä kaupassa yksin mutta on kiva käydä kaupassa myös lapsen kanssa. Välillä me otetaan itkuraivarit hyllyjen välissä, välillä me juostaan äitiä karkuun. Tänään oltiin taas superkiltisti. Meillä ei kuluteta ei-sanaa loppuun mutta sitä käytetään kun sille on tarvetta. Meillä kehutaan kun siihen on aiheutta, oli kyseessä sitten yhdellä jalalla seisominen tuen kanssa (mistä lapsi on innoissaan) tai potalle tullut pissa. En ota stressiä vaipattomuudesta, unitutittomuudesta (no tästä ehkä vähän), unilelujen määrästä (kahdeksan on ihan hyvä) enkä myöskään siitä, ettei meillä puhuta vielä lauseita.

Nämä hetket ovat niin kovin lyhyitä, että haluan keskittyä siihen mitä on enkä siihen mitä pitäisi olla. Olen rauhoittanut elämäni jotta voin olla lapseni kanssa. En koe uhrautuneeni tai olevani jotenkin muita parempi. Tämä on minun valintani. Enkä myöskään voi olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että minulla ja lapsellani on hyvä lähipiiri, joka mahdollistaa irtiotot suuntaan ja toiseen kun sille on tarve ja mahdollistaa sen, että meidän 2,5 vuotias taapero on edelleen perhepiirissä hoidossa.

Tieteellisten julkaisuiden luotettavuudesta

En tiedä kuinka moni teistä on perehtynyt siihen, miten tieteellisiä artikkeileita ja julkaistuja tutkimuksia pitäisi tulkita. Yksi iso ongelma somessa ja koko internetin ihmemaailmassa on se, että kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa. Monta kertaa somessa törmää raflaavaan otsikkoon ja saattaa jopa painaa jaa-nappia lukematta tekstiä sen paremmin. Uusia tutkimustuloksia julkaistaan harva se päivä ja harvoin kukaan ajattelee, kuinka luotettava julkaiseva taho on tai kuinka hyvin linkin jakanut henkilö on asiaan perehtynyt.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi syöpää aiheuttavat tamponit. Mainittakoon myös heti, että minulla ei ole asiaa kohtaan mitään henkilökohtaista mielenkiintoa, en omista tamppoonifirmojen osakkeita enkä käytä niitä itse. Törmäsin siis somessa seuraavaan linkkiin: http://www.healthy-holistic-living.com/warning-new-study-finds-cancer-causing-glyphosate-in-most-tampon-samples.html?t=ONGR

Luin julkaisun läpi ja klikkasin auki "tutkimuksen" joka löytyy toivottavasti täältä. Uutisen tutkimuslinkki johti siis toiseen uutiseen, missä kerrottiin hyvin ympäripyöreästi tutkimuksesta. Edelleenkään varsinaiseen tutkimukseen ei ollut linkkiä.

Ymmärrän kyllä, että tutkimuslinkit voidaan kokea turhiksi, mutta mielestäni jos esitetään tämän luokan väitteitä, niin kyllä silloin pitää olla linkki myös siihen varsinaiseen tutkimukseen. Siihen, minkä perusteella näitä väitteitä tehdään.

En väitä, etteikö tässä voisi olla jotain perää. Mutta ihan oikeasti, tänä päivänä kun ihmiset selvittävät asioita, niin mielestäni väitteen luotettavuus kärsii todella paljon, jos ei ole sitä oikeaa tutkimusta. Kun tällaisen omalla tavallaan "hömppäartikkelin" jakaa täytenä totena, niin mielestäni siinä myös se jakaja sahaa jalkaan itseään ja omaa uskottavuuttaan. Toisaalta, ihmiset saattavat lähteä jakamaan jokaista juttua totena, sen enempää miettimättä. Lumipallo lähtee pyörimään, hysteria leviää. Kukaan ei mieti, että hei, ehkä minun itse pitäisi tutkia tätä asiaa hieman syvemmälle.

Tästä syystä olen itse melko pitkälle varovainen siinä, mitä "tutkimustuloksia" jaan totena. Teen taustatutkimusta ja haluan nähdä myös sen oikean tutkimuksen. Siis sen, missä on selitetty miten tutkimus on tehty, missä, miten aineisto kerättiin ja niin edelleen.

Kun löysin tuon alkuperäisen artikkelin niin heti sen alapuolelta löytyi tällainen.  Ja sitten löytyi tällainen.Kuka on oikeassa? Kehen uskot? Ohjaako uskomustasi tunne vai järki? Ja kuinka luotettava on "asiantuntija" joka jakaa tietoa tarkistamatta lähteitään?

Joululahjaideoita osa 1

Olen joskus aiemminkin puhunut Helpboxista, tuosta suomalaisesta keksinnöstä joka esiteltiin aikoinaan Leijonan luolan Suomi-versiossa. Koska olen pitkään ollut innokas suomalaisen työn kannattaja, hankin meille boxeja joskus useamman kappaleen. Tällä hetkellä niissä on lapsen leluja ja omia käsityötarvikkeitani. Edelleenkin olen tykännyt boxista ja se on kestänyt lapsen leikit vääntöineen ja päälle makoiluineen.

Tiedän monella boxin hinnan olleen kynnyskysymys. Nyt kuitenkin boxista on menossa mesenaattihanke, jossa kerätään rahoitusta halvemman pahviversion tuotantoon. Mesenaatti kaipaa vielä osallistujia, joten haluan mainostaa sitä nyt tässä. 

Nyt kun boxissa tehdään muutakin kuin makoillaan, niin voin allekirjoittaa sen toimivuuden myös lelujen keräämisessä. Meillä on Duplot, Brion junarata ja Playmobilit näissä laatikoissa ja siivoaminen on nopeaa ja kätevää. Ihan oikeasti. 

Uuden tuotteen hankkiminen ei usein ole ekologinen vaihtoehto, mutta kun kyseessä on lähituotettu ja kestävä tuote, niin en keksi kovinkaan paljon parempaa vaihtoehtoa. Mesenaatin kautta pahviboxi maksaa 24,80 euroa joten hintaa ei ole paljon. Ja koska haluan meille myös pahviboxeja niin käykää osallistumassa mesenaattiin TÄÄLTÄ

Ja jos joku ei vielä tunne mesenaatin toimintamallia, niin siinä kerätään rahoitusta tuotantoa varten ja jos tuotanto ei toteudu (eli rahoja ei kerry tarpeeksi) niin kerätyt rahat palautetaan osallistujille. Jos tuotanto toteutuu, niin saat itsellesi tuotteen jonka ostit etukäteen rahoittaaksesi tuotantoon pääsyä. Eli siis rahoitat - saat tuotteet tai rahat takaisin.

Tyhmistä lääkäreistä

Lääkärit ovat siitä jännä ammattiryhmä, että he ovat yleisesti tyhmiä ja hyväuskoisia. Tyhmiä, vaikka he suoriutuvat pääsykokeista, joissa mitataan stressinsietokykyä, päättelykykyä ja soveltamistaitoja. Joihin pitää osata pitkä fysiikka ja pitkä kemia. He ovat tyhmiä, vaikka he opiskelevat yliopistossa kuusi vuotta, suorittavat kesäisin harjoittelujaksoja ja tekevät syventäviä opintoja. He eivät kouluta itseään enää valmistumisen jälkeen, vaikka he erikoistuvat viisi-kuusi vuotta erikoistumisalasta riippuen ja suorittavat erikoislääkäritentin johon pääsääntöisesti pitää lukea useampi oman erikoisalan kirja ja muutama sata erikoisalan lehteä. Lisäksi heidän pitää läpi erikoistumisen pitää esityksiä ja kouluttautua ja kouluttautua vielä lisää. Joissakin maissa lääkärit joutuvat vielä suorittamaan tasokokeita jopa valmistumisensa jälkeen ja tämän tavan tulemista myös EU-alueelle ei ole mitenkään poissuljettu.

Tyhmyyden lisäksi lääkärit ovat myös hyväuskoisia hölmöjä. He ovat täysin lääkefirmojen talutusnuorassa, vaikka nykyään Suomessa lääkefirmat eivät saa laillisesti lahjoa lääkäreitä millään tavalla. Silti lääkefirmat ovat aivopesseet kaikki lääkärit, eivätkä lääkärit ajattele omilla aivoillaan. Lääkärit eivät hoida potilaita, he vain määräävät lääkkeitä. Itse asiassa lääkärit saavat palkkion jokaisesta lääkkeestä minkä he määräävät, ainakin jos on uskominen erään blogistin kuulemaa huhupuhetta, minkä eräs hoitaja hänelle sanoi ja blogisti koki tarpeelliseksi esittää tämän asian totuutena blogissaan.

Myös kaikki maailmassa tehdyt tutkimukset lääkkeistä ovat lääkefirmojen rahoittamia. Mm. ne, missä todetaan ettei antibioottikuuri välttämättä nopeuta korvatulehduksen paranemista tai että pitkäaikaisesta ppi-lääkkeiden käytöstä iäkkäillä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tai ne missä todetaan, että antipsykoottien käyttöä muistisairailla tulee välttää. Varmaan ne samat lääkefirmat ovat taustalla, kun Suomessa "virallinen" ohje on, ettei keuhkoputkentulehdusta tule enää hoitaa antibiootilla kuin tietyissä poikkeustapauksissa.

Harvoin hermostun mistään asiasta näin paljon, mutta kun kerta toisensa jälkeen saa lukea kuinka lääkärit ovat tyhmiä, niin kieltämättä sitä hermostuu. Varsinkin kun on itse lääkäri. Ja vielä sellainen lääkäri, joka viettää päivänsä yrittäen vähentää vanhusten lääkkeitä pitämällä heidät kuitenkin hengissä ja hyvinvoivina. Se sama lääkäri, joka on saanut vihat niskoilleen useammin kuin kerran, kun ei ole suostunut päivystyksessä aloittamaan antibioottia virustautiin tai kun on ehdottanut äidille, että seurataan vielä lapsen korvia, kun tulehdus voi mennä myös itsestään ohi. Niin, taidan olla sellainen lääkefirman talutusnarussa kulkeva lääkäri joka ei osaa ajatella omilla aivoillaan.

Olen joskus aiemminkin kysynyt, että missä ne minun palkkiot kaikista kirjoittamistani resepteistä on? Odotan nyt kohta seitsemän vuotta reseptejä kirjoittaneena saavani jonkun jättisumman tililleni hetkenä minä hyvänsä. Yksikään työpaikkani, joihin on muuten kuulunut myös ostopalvelufirmoja, eivät ole vielä moisia palkkiota maksanut. Jos joku tietää mistä sen palkkion saa vaatia, niin kertokaa ihmeessä?

Niin ja se syy sille, miksi tämä blogi on nykyään ajoittain hiljainen on se, että vaikka me lääkärit emme itseämme enää valmistumisen jälkeen sivistä opiskelemalla uusinta tietoa niin olen silti viettänyt iltojani (sen yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen) lukemalla uusimpia tutkimuksia omalta erikoisalaltani. Niitä kun julkaistaan satoja vuosittain eivätkä ne suinkaan ole kaikki lääkefirmojen tuottamia, vaikka niin ehkä voisin foliohattu päässäni kuvitella.

Ja vielä lopuksi voisi todeta terveen rokote- ja lääkekriittisyyden olevan enemmän kuin hyväksi. Mutta jos nielee purematta kaiken minkä Magneettimedia ja kumppanit tuottavat, niin en ymmärrä miten sitä on olevinaan yhtään sen parempi kuin ne lääkefirmojen talutusnuorassa olevat lääkärit. Kaikkihan me näköjään kuljemme jonkun talutusnuorassa.

Ps. Suuren hämmennyksen vallassa seuraan keskustelua siitä, kuinka lääkärit aina vain lykkäävät pillereitä vaivaan kuin vaivaan. En tiedä kuinka monta kertaa olen yrittänyt puhua potilailleni elintapojen tärkeydestä, tupakanpolton lopettamisesta, terveellisestä ruokavaliosta, liikunnasta (kipujen hoidossa), nukkumisen tärkeydestä, stressin vähentämisestä ja niin edelleen. Jos olisin vaihtoehtoja tarjoava hoitaja, niin minun sanallani tuntuisi olevan paljon suurempi merkitys lääkkettömässä hoidossa kuin näin länsimaisen lääketieteen edustajana.

Haisevien housujen mysteeri

Ostin vuosi sitten Me&I:n farkut kotimyynnistä. Taisin niistä kirjoittaa tänne jo silloin. Farkkujen tarve oli lihomisen vuoksi huutava ja Miikkarin farkut houkuttelivat sillä, että ne olivat Turkissa valmistettu ja ennen kaikkea tuumakokoa 28-29, mikä on rutkasti vähemmän kuin normaalisti (en tykkää kireistä vaatteista). Ostin tuolloin kolmet housut, joista ensimmäiset hajosivat saumasta muutaman käyttökerran jälkeen.

Nyt olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Miikkarin farkut haisevat. Siis pesun jälkeen, putipuhtaana. Ne itseasiassa haisevat nykyään niin pahalta, etten kohta pysty niitä käyttämään ollenkaan. Nyt niitä nuuhkiessani olen miettinyt mistä haju johtuu. Pikainen Googlettelu ei juuri johtanut mihinkään. Olen huomannut myös aiemmin, että jotku puuvillatuotteet ja muutkin vaatteet ovat alkaneet haisemaan syystä X eikä se haju lähde pois millään.

En usko, että kyseessä on pesuaine. Meillä käytetään Erisanin nestemäistä pesuainetta eikä huuhteluainetta ollenkaan. Vaatteet kuivataan pyykkinarulla. Koska kaikki vaatteet eivät haise, niin en usko vian olevan pesukoneessa.

Jotkut ehdottavat liian korkeaa pesulämpötilaa. Tämä voi olla mahdollista, olen pessyt farkut ajoittain 40 asteessa. Miksi sitten kaikki farkkuni eivät haise? Entäs elastaanin osuus? Farkuissa on elastaania, mutta edelleenkin, miksi kaikki elastaania sisältävät vaatteeni eivät haise?

Pitäisikö tässä nyt alkaa kyllästämään näitä housuja tuoksuvalla huuhteluaineella, että niitä pystyisi käyttämään ilman hajuhaittoja? Etikkaliuotustakin löysin netistä suositeltavan. Ja soodahoitoa. Pitää varmaan kokeilla. Housut kun muuten ovat hyvät, mutta haju on silmiä kirveltävä. Harmi olisi hävittää käyttökelpoiset housut.

Onko kenelläkään tietoa miksi jotkut vaatteet haisevat?