perjantai 25. lokakuuta 2013

Iltapäivälenkillä

Jotenkin nää syyspäivät, siis kauniit sellaiset, on vaan kivoja lenkkeillä. Nyt lähdettiin koko perheen voimin pitkälle lenkille. Itsellä taisi olla vähän liikaakin päällä. Ostin Globe Hopelta loppukesästä, tai kai se oli jo alkusyksyä, tänä vuonna kun nuo kaksi eivät oikein toisistaan säiden puolesta erottuneet, pitkän välikausitakin. Ja se oli lämmin!
Takki Globe Hope / Globehope.com, Kengät Nokian jalkineet / Prisma, fatkut A pea in a pod / New York, Huivi Guess / joululahja, Pipo itsetehty, Rukkaset Joco Björneborg / Pirkanmaan taitoshop



Olen sellainen hanskanhukkaaja. Ostan joka talvi itselleni monta paria hanskoja ja keväällä niitä ei enää ole jäljellä. Nyt löysin Pirkanmaan taitoshopista rukkaset, jotka annettujen tietojen mukaan ovat 99% kierrätysmateriaalia ja Made in Finland. Tuote, jonka hiilijalanjälki ei voisi olla pienempi paitsi jos sitä ei olisi tehty ollenkaan. Ja kyllä, ne ovat lämpimät. 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Blogimainoksen uhri.

Alkusyksystä törmäsin muutamassa blogissa Joutsenen kevyntuntuvatakkiin. Ja siis minullahan ei ole vielä kevytuntuvatakkia. Ja Joutsen, kotimainen takkimerkki jonka untuvatakkeja olen omistanut jo kolme kappaletta. Yksi niistä on jäänyt liian isoksi, kaksi muuta ovat kahden talven jälkeen kuin uusia.

Yritin löytää netistä näitä takkeja ja yhden kaupan löysinkin. Mutta haluan aina ensisijaisesti tukea kivijalkakauppoja (työllistävä tekijä). Laiton Sammon turkikseen sähköpostia sunnuntaina ja maanantaina tulikin vastaus että takkeja löytyy.

Takki on kyllä ollut hyvä ostos. Ja sitten kun sitä ei enää takkina halua käyttää, voi sitä käyttää tyynynä sen mukana tulevan pussin ansiosta ;)

Kuvaaja oli tänään no, ei  nyt pahalla päällä, mutta ei kuvauspäällä. Eipä tullut montaa kuvaa missä en olisi näyttänyt maatustamummolta. 

Takki Joutsen / Sammon turkis, Huivi Louis Vuitton / Helsinki, Kengät Reino / Tampereen Reino-kauppa, housut Vero Moda /boots.com (?), Reppu Globe Hope /Globehope.com


Edelleenkin, näistä on tullut ihan lempikengät. Ne on niin mukavat jalkaan! Ja lämpöset. Aluksi kyllä niin epäilytti, että noinkohan niitä tulee käytettyä... 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Globe hope

Ostin kesällä Globe Hopen verkkokaupan alennusmyynnistä pitkän gollegen. Joka on tehty vanhoista vankilapaidoista. Globe Hopen vaatteet ovat olleet minulle jonkin verran pieniä, normaalisti käytän S tai M kokoisia vaatteita, Hopella olen huomannut että koko saa useimmiten olla L-koko. Kuten tästäkin sitten päädyin tilaamaan. Nyt ehkä ne viimeisetkin raskausentit ovat lähtemässä, koska paita on alkanut tuntumaan isolta. Toisaalta, olen käyttänyt sitä pääasiassa kotona, joten suuri koko ei haittaa. Ja taskut paidassa, tykkään.





Välillä kyllä tunnen oloni varsin tekopyhäksi tämän ekoilun kanssa. Ekologisin vaate olisi se kauppaan jätetty, enkä todellakaan tarvitse uusia vaatteita. Jotenkin olen saanut päähäni, että nyt tämän ekoasenteen myötä koko vaatekaappi pitäisi uusia. Mutta eihän se ole ekologista, kaukana siitä. Joten yritän koko ajan olla ostamatta vaatteita, mikä on entiselle himoshoppailijalle todella vaikeata. Yritän jatkossa ostaa mahdollisimman paljon käytettyjä vaatteita uusien sijaan ja kierrättää vanhoja omassa vaatekaapissa tuunamalla niitä tarpeen mukaan.

Globe Hopen idea on kyllä loistava, vaikka vierastan hieman sitä, että vaatteita ompelutetaan Virossa. Materiaali kuitenkin käsittääkseni on täällä Suomessa (ja kerätään tänne Suomeen) ja sitten ompelu tapahtuu Virossa, jonka jälkeen vaatteet tulevat Suomeen myyntiin (eivät toki kaikki, enkä tiedä tapahtuuko heidän jakelu suoraan Virosta muihin maihin). Mutta arvostan vanhan materiaalin uusiokäyttöä.

Ja nuo farkut. Ne ovat äitiysfarkkuni. En halunnut raskausaikana ostaa vaatteita joita ei voisi käyttää raskausajan jälkeen. Ja hyvinhän nuo farkut toimivat. Eivätkä kiristä mahan kohdalta suuremmankaan aterian jälkeen, ihan noin sivuhuomautuksena.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Mummon hattu.

Olimme viime viikonloppuna kirpputorilla myymässä. Tavaroista löytyi edesmenneen mummoni huopahattu. Korvaläpillä. Äitini mukaan arvokasta suomalaista käsityötä. Pelastin hatun sitten itselleni. Ilman korvaläppiä se jää hieman koholle, mutta rohkeus ei riitä vielä korvaläppien käyttämiseen. Hattu on Fredrikson-merkkinen. Jyväskylästä.

Reinon tennarit löytyi kesällä alennusmyynnistä. Aluksi epäilin tulisiko moisia käytettyä. Nyt muutaman kerran jälkeen en muita käyttäisikään. Ne ovat todella mukavat jalassa. Aivan kuten perusreinot. Hieman niistä tulee ne 90-luvun grungevuodet mieleen, mutta nehän ovat nyt muutenkin tekemässä paluuta. Ja kotimaisia kenkiä ei ole enää kovinkaan monia vaihtoehtoja tarjolla. Tässä nyt siis yhdet.

Uhanan neule löytyi Tampereelta Super Mukava-kaupasta. Neule on yksi parhaista laadultaan mitä olen viime aikoina löytänyt. Innolla odottelen Uhanan seuraavaa mallistoa.

Ja kuvat ovat edelleen suorastaan surkeita. Minä ja kolmijalka kun vasta tutustutaan.



Hattu Mummon perintöä, neule Uhana Desing, farkut Guess, kengät Reino. Koirana yksi hullu berni joka tunkee joka kuvaan silloin kun vauvaa ei ole näköpiirissä. 


Mukavuus ennen kaikkea. Ja kotimaisuus. Ja tyyli. 

Äh, karvoja. Hiuksia ja karvoja. Sen siitä saa kun itsellä ja bernillä on karvanlähtö. Ja kotona huutava viisikuukautinen. Elämä on valintoja...