torstai 10. maaliskuuta 2016

Kauppakassista

Meidän lähi-Prismaan ilmestyi helmikuussa foodie.fi:n toimesta kauppakassipalvelu. Olen kuullut aiemminkin palvelusta, mutta se on aina ollut niin kaukana meistä, ettei siitä ole ollut mitään hyötyä. Kateellisena olen kuunnellut kuinka helppoa ruokakaupassa asioiminen on. Äitiysvapaani aikana ja sen jälkeenkin tilasimme Luomulaatikosta (Tilakaupasta) kotiinkuljetuksella ruokaa kotiin mutta Tilakauppa sittemmin lopetti kannattamattomana ja se kyllä harmitti.

Noutupalvelu tuli kyllä hyvään väliin tässä meidän elämässämme. Olemme juuri aloittaneet saliharrastuksen ja kaupassa käyminen vielä salin jälkeen ennen lapsen hakemista pidensi päivää puolella tunnilla. Nyt teen ostokset vaikkapa autossa kotimatkalla ja seuraavana päivänä niiden hakemiseen menee viisi minuuttia. Keräyspalvelu on 5,90 e kerta. En pidä hintaa pahana. Heräteostokset jäävät tekemättä kun ei seiso kassajonossa tai kierrä kauppaa ja bongaa tarjouksia. Siis "tarjouksia", eli tavaroita ja ruokia joita ei käytä eikä tule syötyä. Kyllä, minä olen heräteostos ihminen.

Olemme tilanneet nyt neljä kertaa tavaraa kauppakassipalvelusta. Ensimmäisen tilauksen tein Foodie.fi:n kautta ja nyt viimeiset kaksi olen tehnyt heidän sovelluksen kautta kännykällä. Tänään viimeksi luennolla naputtelin huomisen ostoslistan. Ostoslistaan voi myös lisätä tuotteita. Olen tänään käynyt jo kaksi kertaa lisäämässä tuotteita huomisen kauppakassiin. Aluksi unohdin kylpyvaahdon ja muutaman oleellisen osan keitosta ja sitten kävin vielä ostamassa lapsen leluun pattereita. Itse asiassa olen käynyt siellä jo kolme kertaa lisäämässä unohtuneita tavaroita. Mutta huomenna perjantaina ei tarvitse mennä kauppaan. Ai niin, pitäisi käydä vielä neljäs kerta lisäämässä... mehu unohtui.



Aluksi nettisivut olivat hieman kankeat, mutta kun vauhtiin pääsee, niin homma sujuu kuin itsekseen. Kännykällä voi myös lukea tuotteiden viivakoodeja kotona ja näin saada tuotteet suoraan ostolistalle. Listoja voi myös tallentaa ja omia suosikkituotteita merkitä. Näin saa nopeasti itselleen ostonlistan pohjan, jota on helppo täydentää.



Palvelusta saa myös reseptejä, joiden ostoslistan saa siirrettyä suoraan omalle listalleen. Yhden kerran muutama haluamani tuote on ollut loppunut ja kotimaisen kurkun tilalle on tullut ei-kotimaista. Tilaukseen saa kuitenkin merkittyä jos ei halua, että tuotetta korvataan. Keräilijälle voi jättää myös viestejä. Mietin tässä, että toivottavasti se ei tarkoita sitä, että siellä lukee kaikki mahdollinen "kiinteistä tomaateista" "hyvänhajuiseen saippuaan".

Nouto sujuu sujuvasti. Puhelimeen tulee tekstiviesti, millä koodilla saa haettua tavarat kaupan aulassa olevasta kaapista. Noutoikkuna on kaksi tuntia. Harmittavan usein noutoikkunat ovat monesti varattuja niiltä ajoilta, milloin itse haluaisin noutaa ruokaa.


Toivoisin, että ruokaa saisi tilattua myös tuoretiskistä, esimerkiksi mustaa makkaraa. Se on yksi harvoja "liharuokia" joita vielä syön. Joitakin vaihtoehtoja siellä jo olikin, mutta en ole vielä koittanut niitä tilata. Paljon muuta valitettavaa en tästä vielä löydä. Ai niin. Tavarat tosiaan tulevat muovipusseissa, mutta kun meille ei niitä muualta siunaannu, niin ne pääsevät hyötykäyttöön nopeasti roskapusseina ja kirpputoritavaidon postitus- ja kuljetusvälineinä.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Best fashion is 2nd hand.







Päivän asuna: 
Hiuspinni Chanel  / Facebookin Design Corner huutokauppa
Paita T by Alexander Wang / Facebookin COS ja kumppanit kirpputori
Housut MEM by Paula Mallenius / Weecos (kierrätetystä materiaalista)
Saappaat Chanel / Facebookin kautta 
Laukku Céline / Vestiaire Collective 

Kaikki kierrätettyä. 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Haaveista

Ajattelin koota kerrankin yhteen asiat joista tällä hetkellä haaveilen maailmanrauhan ja muiden epäitsekkäiden ei-materialististen asioiden lisäksi. Muutama asia on nyt ainakin mielessä.


Kaipaan asuntoomme hieman väriä. Olen yrittänyt etsiä turkoosia ja minttua värimaailmaa meille, mutta yllättävän vaikea on tehdä päätöksiä. Tämä ihana Weecosilta löytyvä Suomessa tehty räsymatto odottaa meille pääsemistä. 





Meillä on keittiön pöytänä isäni perheen vanha pöytä. Haaveilen uudesta pöydästä mikä samalla toisi raikkautta keittiöön. Suomalaisen POP-tablen pöydät ovat monikäyttöisiä. Tästäkin mallista saa pöytälevyn käännettyä jos väri alkaa ahdistamaan. Jostain syystä mies ei vielä oikein innostunut. Suunnittele oma pöytäsi täällä.

Älylukko oveen. Olen se ihminen, jonka avaimet ovat aina joko käsilaukun pohjalla tai kotona. Ovi, jonka saa auki pelkällä koodilla olisi aika kätevä. Älylukoista lisää täältä.




Älylukosta älykelloon. Urheiluinnostuksen siivittämänä älykello tulisi niin sanottuun tarpeeseen. Ilmankin siis pärjää, mutta silti. Hienoa tässä on se, että näyttöä saa vaihdettua tarpeen ja fiiliksen mukaan. Olen ollut kahden kellon käyttäjä kohta kuusi vuotta. Minulla on arki- ja juhlakello samassa ja erikseen reissukello reppumatkoja ja muita rähjäisiä reissuja varten. Täällä voi tutustua Huawein älykelloon. 

Viime kesänä tuli hankittua useampi pari Terhi Pölkkiä. Vain yksi pari neljästä kuitenkin sopi korkealle jalkapöydälleni. Nyt yritän myydä sopimattomat parit ja sitten tulevaisuudessa hankin tilalle tämän, mikä on jo tullut testattua toisessa kuosissa. 


Näitä ihania Suomessa valmistettuja puukenkiä saa Terhi Pölkiltä