tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pelkkää tekstiä äänestämisestä

Eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalimainokset täyttävät postilaatikot. Olen ollut äänioikeutettu kohta 20 vuotta ja olen muistaakseni äänestänyt jokaisissa vaaleissa joissa olen saanut äänestää. Muistaakseni olen äänestänyt Veltto Virtasta, Tarja Halosta, Rosa Meriläistä ja Oras Tynkkystä. Kuten ehkä huomaatte, en perusta vaalisalaisuudesta. En häpeä äänestämispäätöksiäni enkä näe niissä mitään salailuntarvetta.

Ainoana äänestämistäni henkilöistä olen ollut pettynyt Rosa Meriläiseen. Rosan kohdalla noudatin periaatetta "nainen äänestää naista" mutta Rosan burnoutin jälkeen olen tinkinyt tästä periaatteesta. Tynkkynen vaikutti fiksulta ja äänestäisin häntä uudelleen, jos voisin.

Äänestän ensisijaisesti puoluetta, sitten henkilöä. Sukupuolesta en enää perusta, vaikka ilmeisesti naisena pitäisi. Mutta oikeasti, jos joku miespuoleinen on mielestäni parempi ehdokas niin äänestä miestä. En siis äänestä sukupuolta, vaan ihmistä.

Tärkeintä kuitenkin on, että äänestän. Ymmärrän tavallaan ajatuksen, jossa ei äänestetä kun koetaan ettei kukaan ehdokas ole juuri se sopiva. Äänestämättä jättäminen ei ole protesti vaikka sellaiseksi sitä toivoisi. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan tuo meille parempi ehdokkaita seuraaviin vaaleihin, kuten ei Aku Ankan äänestäminenkään. Molemmilla keinoilla varmistetaan vain niiden vähemmän parempien vaihtoehtojen pääseminen eduskuntaan, koska heitä kuitenkin joku äänestää.

Jos et löydä henkilöä, jota haluat äänestää, äänestä puoletta. Jos mikään puolue ei ole se omasi, niin äänestä sitä mikä on vähiten vastaisesi. Me olemme nyt neljä vuotta katselleet hallitusta joka ei saanut aikaan juurikaan mitään ja toivon ettei tilanne tästä enää voisi pahemmaksi mennä. Tai no, voi se, jos me kaikki emme äänestä.

Äänestämisen ei pitäisi olla oikeus, sen pitäisi olla velvollisuus. Etenkin meille, jotka emme joudu äänioikeuden eteen sotimaan.

2 kommenttia:

  1. Olen osittain samaa mieltä. Äänestämättä jättämällä toiminnallaan vastustaa demokratiaa, mitä ihmiset usein eivät tunnu sisäistävän. Demokratia ja olemassaoleva hallintomalli tuntuvat olevan hyvin vahvoja itsestäänselvyyksiä, mikä on harhaa. Toimivan yhteiskunnan eteen tulee tehdä työtä ja mikäli ei tahdo demokratiaa rappeuttaa, tulee äänestää. Kuulun itse demokratian kannattajiin, vaikka näenkin nykyisessä hallintomallissa paljon kehitettävää ja minulla on asioista omat mielipiteeni. Minusta on täysin okei olla demokratiaa vastaan, varsinkin jos pystyy perustelemaan kantansa ja jakaa ajatuksiaan, siis toiminnallaan edistää yhteiskunnan hyvinvointia. Äänestämättä jättäminen ei näin tee. Äänestettävän valinnasta olen kanssasi samaa mieltä.

    Mielestäni vaalisalaisuus on tarpeellinen niin kauan kuin on suvaitsemattomuutta. Mielipiteiden monipuolisuus ja sananvapaus ovat yhteiskunnalle hyväksi ja sitä eteenpäin kehittävä voima, jota suvaitsemattomuus haittaa. Toistaiseksi maailma ei ole täysin suvaitseva (ensimmäisenä mieleen nousee Isis) ja vaikka Suomen tilanne onkin verrattain hyvä, varsinkin vähemmistöjä kannattava voi edelleen kokea olonsa tukalaksi massojen vallassa. Koen vaalisalaisuuden turhaksi vasta, kun maailma on suvaitseva, ja ehdottomaksi niin kauan kuin ei ole. Kuten nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis kannata vaalisalaisuuden poistamista, en vain omalla kohdallani näe sitä tarpeelliseksi. Ehkä jos en olisi näin avoin mielipiteineni jo valmiiksi tai äänestäisin jotenkin toisin, niin kokisin varmasti omalla kohdallanikin toisin.

      Poista