lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäislauantai.

Piti sitten hakea nauloja kaupasta pääsiäislauantain kunniaksi. Muuten kotiprojektit olisivat olleet tauolla seuraavat kaksi päivää. Mentiin koko porukka kun itseltäni loppuivat kestokastelupurkit, osa taimista kun kaipaa jo isompaa ruukkua. Hämmästys oli suuri, kun ostoskeskus oli täynnä ihmisiä. En ole aikaisemmin viettänyt pääsiäistä kaupungissa (kun laskettelu on yksi lempiharrastuksista ja jossakin vaiheessa oli koko elämä, niin pääsiäiset on vietetty niissä merkeissä) ja yllättävää oli, että shoppailu näytti olevan näin pääsiäislauantaina suositumpaa kuin normiviikonloppuna. Äkkiä alkoi ahdistamaan siellä väenpaljoudessa… oikeasti, ei näin kauniina päivänä ollut muuta tekemistä kuin lähteä perheenä ostoksille?

Niin ja oltiinhan mekin siellä. 

Panta: Mukava /weecos.fi, Farkut ja Takki: Volcom / Dropinmarket.fi, Kengät: VANS /Brandos.fi, tytön takki: Tinttu/tinttu.com, pipo itsetehty, Potkuhousut: Facebookin Ommeltujen vaatteiden kirppiksen kautta, Kengät Kava/ Brandos.
Brandokselta on kyllä tullut ostettua paljon kenkiä… juuri kun pääsin paasaamasta, että pitää suosia kotimaista. Ruotsissahan senkin kotipaikka on. Tämän kevään kenkiä tuli kyllä tilattua myös Ponkesista. Niin, paino sanalla kenkiä. En todellakaan olisi tarvinnut kuin KENGÄT. Ja tarvinnut ja tarvinnut. Tarve oli lähinnä mun korvien välissä, vanhat tennarit olis mennyt vielä ihan hyvin. Vansin sliponeja kyllä myin viime syksynä pois kaikki omistamani parit, koska ne oli liian pienet. Koko oli siis se mitä yleensä muutenkin, mutta kiristivät kuitenkin. Mulla on hankalan mallinen jalka.Nyt hankin tilalle yhtä kokoa ja puolikasta kokoa isommat, eli molempia yhden parin. Yhdet Vansit olen kuluttanut tähän mennessä puhki ja toivottavasti nämä uudetkin siihen pisteeseen pääsevät. Seli. Seli. Seli. Tuli ostettua, ei auta. 

Toki täytyy vielä mainostaa sen verran (ja kiillottaa sitä sädekehää nyt kuitenkin), että nuo farkut on ostettu vuonna 2007 ja ovat edelleenkin kuin uudet, takki vuonna 2011ja sen alla oleva mekkopaita vuonna 2011 ja sen alla oleva paita vuonna 2010. Laukku on ostettu käytettynä ja panta on kotimaista tuotantoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti