tiistai 27. lokakuuta 2015

Joululahjaideoita osa 1

Olen joskus aiemminkin puhunut Helpboxista, tuosta suomalaisesta keksinnöstä joka esiteltiin aikoinaan Leijonan luolan Suomi-versiossa. Koska olen pitkään ollut innokas suomalaisen työn kannattaja, hankin meille boxeja joskus useamman kappaleen. Tällä hetkellä niissä on lapsen leluja ja omia käsityötarvikkeitani. Edelleenkin olen tykännyt boxista ja se on kestänyt lapsen leikit vääntöineen ja päälle makoiluineen.


Tiedän monella boxin hinnan olleen kynnyskysymys. Nyt kuitenkin boxista on menossa mesenaattihanke, jossa kerätään rahoitusta halvemman pahviversion tuotantoon. Mesenaatti kaipaa vielä osallistujia, joten haluan mainostaa sitä nyt tässä. 

Nyt kun boxissa tehdään muutakin kuin makoillaan, niin voin allekirjoittaa sen toimivuuden myös lelujen keräämisessä. Meillä on Duplot, Brion junarata ja Playmobilit näissä laatikoissa ja siivoaminen on nopeaa ja kätevää. Ihan oikeasti. 



Uuden tuotteen hankkiminen ei usein ole ekologinen vaihtoehto, mutta kun kyseessä on lähituotettu ja kestävä tuote, niin en keksi kovinkaan paljon parempaa vaihtoehtoa. Mesenaatin kautta pahviboxi maksaa 24,80 euroa joten hintaa ei ole paljon. Ja koska haluan meille myös pahviboxeja niin käykää osallistumassa mesenaattiin TÄÄLTÄ

Ja jos joku ei vielä tunne mesenaatin toimintamallia, niin siinä kerätään rahoitusta tuotantoa varten ja jos tuotanto ei toteudu (eli rahoja ei kerry tarpeeksi) niin kerätyt rahat palautetaan osallistujille. Jos tuotanto toteutuu, niin saat itsellesi tuotteen jonka ostit etukäteen rahoittaaksesi tuotantoon pääsyä. Eli siis rahoitat - saat tuotteet tai rahat takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti