sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pilottitakista

Välillä tekee mieli kirjoittaa muodista. Ihan vain tyhjänpäiväisesti, siitä mistä tykkään ja mistä en. Itse en koe olevani mikään muodin asiantuntija enkä niin sanotusti ratsasta muodin aallonharjalla. Välillä omaan makuuni tuntuu siltä, että mitä hassummalta ihminen näyttää, sitä muodikkaammaksi häntä kutsutaan. Toki kun jokin tietty asia on ollut muodikasta tarpeeksi pitkään, ei se näytä enää hassulta ja jossakin välissä se tietty asia voi löytää tiensä jopa omaan vaatekaappiini. Mutta pidän itseäni enemmänkin sellaisena oman tyylitieni kulkijana. Toki napsin aina silloin tällöin juttuja valtavirrasta, mutta pääasiassa tykkään ajattomista ja mukavista vaatteista, joita on helppo yhdistellä.

Yleensä en myöskään hurahda hetken muotioikkuihin. Viime kesänä vieroksuin traktoripohjaisia kenkiä ja terveyssandaaleja eikä kumpikaan niistä iske vieläkään. Traktoripohjia käytin teininä ja terveyssandaalit kuuluvat omalle työpaikalle, kaikessa mukavuudessaan.


Tällä hetkellä vieroksun todellista it-vaatetta eli bomber-takkia, eli meille 90-luvun teineille enemmänkin tutuksi tullut pilottitakki. Itselläni on ollut useampikin bomberi, ensimmäinen oli musta kuten kunnon hevarilla siihen aikaan kuuluikin olla. Lama-ajan Suomessa tuo kyseinen takki maksoi maltaita ja oli sen verran haluttua tavaraa, että ensimmäinen takkini varastettiin koulun ruokalasta. Seuraava oli viininpunainen ja sen hihaan ompelin Metallica-merkin jonka alle kirjoitin mustalla tussilla nimeni. Muistan vielä kuinka tarkkaan värikoodattua pilotin hankkiminen oli ja kuinka takki piti ostaa nimenomaan U.S. Eagle nimisestä kaupasta. Kaikki muut takit olivat feikkejä ja tietyistä tunnusmerkeistä tunnisti tuon ainoan oikean.



Aikansa kutakin ja ei kiitos minulle enää pilottitakkia edes bomber-nimikkeellä. Ehkä muistan liian elävästi lauseen "ennen mua pelotti, nyt mulla on pilotti".


Kuvat ovat lainattu Nellyn sivuilta, mutta jos pilottitakki tosissaan kiinnostaa niin suosittelen tutustumaan Globe Hopen versioon täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti