lauantai 10. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa asukuvia

Viime viikkoina on ollut paljon aihetta laittautua, mutta silti kuvien ottaminen on jäänyt. Jossakin välissä asukuvien pinnallisuus alkoi ahdistamaan kun tuntui, että koko blogi oli pelkkää asukuvaa. Mutta kuten aiemminkin on tullut mainuttua, rakastan vaatteita ja haluan esitellä vaihtoehtoja kertakäyttömuodille ja osoittaa, ettei ekologisten vaateratkaisuiden tarvitse aina olla puhkikulutettuja kirppisvaatteita vaikka vaate ekologisemmillaan on loppuunkulutettu ja parhaita ovat he, jotka eivät osta uusia vaatteita oikeastaan koskaan. Mutta he saattavat myös lentää useamman kerran vuodessa joten ei tuomita suuntaan eikä toiseen. Yritetään vaan kaikki parhaamme kuitenkin unohtamatta elämistä ja pienistä asioista nauttimista. 



Kävimme juhlimassa enoni viisikymppisiä varsin pienimuotoisesti. Päivän asuksi valikoitu Ivanan neulemekko (Made in Finland) joka on hankittu noin vuosi sitten. Nanso Groupin sukkahousut bambusta (näitä voin todellakin suositella ja ne löytyvät täältä), Chanelin Second hand laukku ja Isabel Marantin kengät. 

Kengissä vannon vielä nahkan perään koska tuntuu, ettei keinonahasta saa kestäviä kenkiä. Voin olla väärässä ja hankinkin syksyksi Palmroth originalin joka sään kengät, jotka löytyvät täältä. Taisin mainostaa niitä jo vegaanikenkinä, mutta vuori taitaa olla nahkaa. Mutta jos syksystä ja talvesta tulee yhtä märkä kuin viime vuonna, niin näille kengille on käyttöä. Ja mikä parasta, Palmrothitkin on tehty Suomessa. Päässä on vielä Unideco Designin panta kun en oikein osannut hiuksiani laittaa.



Yritin muuten käsitellä Photoshopilla itseäni jälleen edustavammaksi, tai oikeastaan kuvia hienommiksi. Hieno ohjelma, kun oikein kädestä pitäen neuvoo miten saa ihon smoothimmaksi tai hampaat valkoisemmaksi. Paljastetaan nyt kuitenkin, että käsittely oli hyvin minimaalista. 


2 kommenttia:

  1. Olen käynyt hieman samanlaisia pohdintoja asukuvien ja yleensäkin ostosten esittelyn blogissa kanssa. Tukeeko tuollaiset kuvat vaan entisestään sitä yhteiskunnassa vallitsevaa ostosmaniaa? Aika harvakseltaan olen viime aikoina asukuvia julkaissut, mutta koitan ajatella niin, että haluan pitkällä tähtäimellä asukuvilla näyttää, että kivannäköisesti voi pukeutua, vaikkeivät vaatteet olisikaan ihan äsken ostettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että voisin omilla asukuvillani näyttää, että on mahdollista pukeutua omalla tyylillään ja suosia samalla suomalaisia valmistajia ja eettiseen valmistukseen keskittyviä valmistuttajia sekä myös suosia kierrätysmateriaalien käyttöä vaatevalmistuksessa. Koska tykkään tukea pienyrittäjiä ja uusia vaateinnovaatioita, niin ostan vielä kohtuu paljon uutta. Mutta haluaisin myös näyttää, että niitä samoja vaatteita voi käyttää vuodesta toiseen ja ne kestävät aikaa myös muutenkin kuin käytön puolesta. Huomasin, että sinulla on Vieton mekko, itse olen tykännyt Vietosta myös. Ostosmania pitää sisällään myös niin paljon muuta ja kaikesta muusta olen itse onnistunut tinkimään ja luopumaan turhasta, mutta vaatteet ja asusteet ovat heikko kohtani. Toisaalta kun ostaa kestäviä vaatteita, ne eivät päädy kaatopaikalle edes silloin kun ne itselle jäävät tarpeettomiksi. Olen saanut myytyä kaikki viime vuosien hutihankintani eteenpäin ihan kohtuu kivalla hinnalla.

      Poista