torstai 1. tammikuuta 2015

Shoppailuvapaa tammikuu

No niin, nyt se on sanottu. Ääneen. Lupasin itselleni, etten osta tammikuun aikana mitään muuta kuin välttämättömiä asioita, kuten ruokaa ja junalippuja. Halu onnistua lupauksen pitämisessä on suuri ja motivaatiotakin löytyy. Pienemmät haaveet ovat korvautuneet suuremmilla ja eurojen säästäminen voisi olla ajankohtaista. Joten shoppailutauon lisäksi aion jatkaa vaatekaappien tyhjentämistä. Osa vaatteista saa lähteä suorana Hopeen, osa menee Facekirpuille myyntiin.

Mutta miksi vain tammikuu, miksi ei pidempää shoppailutaukoa? Pari vuotta sitten lupasin uutena vuotena olla koko seuraavan vuoden ostamatta uusia vaatteita itselleni. Onnistuin lupauksessani seitsemän kuukauden ajan. Nyt en halunnut tehdä lupausta, jota en välttämättä pysty pitämään ja yritän hillitä shoppailumaniaani pieni askel kerrallaan. Ensimmäinen askel on tammikuu.

Kohtalon ivaa toki myös se, että löysin vuoden toiseksi viimeisenä päivänä itselleni ihanan Katri Niskasen villatakin Tampereen One Man Bandista kun kävimme vaihtamassa joululahjaksi saamani Parikat toisen mallisiin Parikoihin. Mutta takki jäi sinne odottamaan ja jos se siellä on vielä helmikuun puolella, ehkä jopa ostan sen. Ehkä. Tai sitten yritän ympäripuhua itseni seuraavien viikkojen aikana, ettei minun tarvitse ostaa sitä ollenkaan. Omistan kuitenkin jo useamman mustan neuletakin, toki en yhtäkään nahkaisilla hihoilla...

Mukavaa tammikuuta kaikille, katsotaan miten tässä käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti