maanantai 8. syyskuuta 2014

Miten on varaa syödä luomua osa 1

Vastaus: panostamalla kauden tuotteisiin.

Tällä hetkellä kesäkurpitsaa on tarjolla yllin kyllin ja koska se on tämän kauden vihannes, saa sitä kilohinnaltaan nyt halvemmalla kuin esimerkiksi alkukesästä. Kesäkurpitsaa on myös todella helppo kasvattaa itse ja yksi taimi tuottaa monta kurpitsaa.

Meillä on ollut tarjolla kesäkurpitsaa yllin kyllin ja lykkään sitä mukaan kaikille vieraille. Osa on kasvanut liian isoksi ja maku on siitä syystä kärsinyt. Isoimmat olen pilkkonut silpuksi ja tehnyt keittoa ja pakastanut litran Minigrip-pusseissa. Näin sitten talvella on helppo napata pakkasesta pussi ja tehdä keittoa tai pyrettä.


Helpon keiton saa muokkaamalla seuraavaa ohjetta itse oman makunsa mukaan: 
N. 400g kesäkurpitsaa pilkotuttuna
Kaksi keskikokoista sipulia
Kaksi kynttä valkosipulia
Tuorejuustoa 250g
Ruokakermaa 1 dl
Vettä ja mausteita oman maun ja haluamansa keiton sakeuden mukaan. 

Kuullotan kurpitsanpalat ja sipulit öljyssä, jonka jälkeen laitan ne kattilaan johon lisään n. 2dl vettä, tuorejuuston ja kerman. Lopuksi soseutus sauvasekoittimella.  Nyt olen lisännyt mausteeksi Tannisen valkosipulihilloketta 2 ruokalusikallista. Suolaa en lisää ruokiin enkä tykkää käyttää mausteliemikuutioita. Syöjistä riippuen lisään esimerkiksi chiliä. Tänään laitoin muutaman omenan joukkoon. Ja hyvää tuli. Tässä siis yksi hyvä keino saada helpolla halpaa luomua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti