torstai 17. heinäkuuta 2014

Ite tein shortsit


Yksi helteinen alkukesän viikonloppu sain idean ommella itselleni shortseja. Nämä olivat versio kaksi. Murun kankaasta, Joka Tyypin Kaavakirjan suoran housun kaava pätkäistynä. Takapuolesta ne eivät kyllä istu kovinkaan hyvin, mutta ajavat asiansa. Vyötärölle laitoin laiskana resorin ilman kuminauhaa, sitten kun se siitä venähtää niin nämä pääsevät tilkuiksi. Tai sitten vaihdan resorin. 


Shortist ovat ensisijaisesti mukavat päällä. Eli kelpaavat kotilöhöilyyn, jota kylläkään en enää ehdi juurikaan harrastamaan. Löhöilyn sijasta kun kaadun nykyään suoraan sänkyyn. 


Takana näkyvä hiekkakasa on koristanut meidän pihaa viime kesästä lähtien. Siitä piti tulla yhtä sun toista, mutta koliikki sotki suunnitelmat. 


Päässä on Coston hattu, costo.fi, sitten seuraa luottotoppi (= näitä mustia perustoppeja, jotka ovat jo vuosia vanhoja ja osa reikäisiäkin), shortsit Murun neuleesta, jalassa ensimmäiset Sanukkini vuodelta 2008. Kun noita Murun neuleita saisi jostain pidemmissäkin kuin metrin pätkissä, olisi ainakin yksi idea päässä muhimassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti