sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hellepäivän väsymys


Takana on 70 tuntia töitä kahdeksan päivän aikana. Ja ne 70 tuntia tuli tehtyä viidessä vuorokaudessa,  koska kolme olin vapaalla. Ammatinvalintakysymys. Eikä auta valittaa, onneksi on töitä. Mutta oikeasti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun moisen putken tein ilman omaa toivetta. Paljon on muuttunut, kun ikää on tullut lisää ja lapsi on perheessä. Ensimmäinen kerta ja viimeinen kerta. Oli poikkeustilanne mikä tahansa. 

Viisi vuotta sitten toivuin 80 tunnin työputkesta (siis ihan oikeasta putkesta, aloitin perjantaiaamuna ja pääsin töistä maanantaina iltapäivällä) yhden päivän, nyt olen nukkunut koko helleviikonlopun.  

Tänään piti mennä juomaan skumppaa omalle takapihalle kun lapsi nukkuu. Ja kun lapsi nukahti, alkoi kaatosade. Mutta mikäs sen parempaa kuin juoda skumppaa ja kirjoittaa blogia. Blogia, josta vaikuttaa tulevan ekologisen elämänmuutoksen sijaan valitusta niistä ruuhkavuosista, joita en edelleenkään suostu elämään. 



Shotsit DIY / Paita Marimekko / Kengät VANS Brandos.fi / Panta Uniqeco Design.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti