sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kylmää kesää eteenpäin


Jotenkin sitä voisi kuvitella, että asukuvien tulisi olla enemmän tälläisia. Niitä todellisia tilanteita, joista näkisi miten vaate liikkuu päällä kun ihminen liikkuu. Samasta syystä vierastan hieman kuvien käsittelyä. Ainakin siinä määrin mitä lehdissä harrastetaan. Jos kerran pitäisi esitellä vaatetta, niin miksi sitten ei esittele sitä siten miten se todellisuudessa istuu ja liikkuu?

Kesälomani on lopuillaan ja tämä kesä on kyllä ollut kylmempi kuin aikoihin. Mutta en valita. Viime kesän olin äitiysvapaalla ja silloin oli lämmintä. Ja pääasia, että oli lomaa, oli keli sitten mikä tahansa. Toivottavasti nyt kuitenkin tämä ikuisuuden kestänyt syyssää loppuu ja aurinko jaksaisi paistaa sen verran, että tomaatit ja kaikki muut kasvikset kypsyisivät. Muuten en tiedä mistä revin intoa lähteä jälleen ensi keväänä idättämään ja viljelemään.

Työt alkavat ensi viikolla ja hurjalta näyttää työtahti ainakin heinäkuun ajan. Toivottavasti lomakauden jälkeen helpottaa, koska lapsen kanssa olisi kiva myös ehtiä viettämään aikaa. Kaikki muu voi kyllä hetken odottaa. Kuten myös tämä blogi. Joten jos tahti hidastuu, ei hätää (ihan kuin joku minua jäisi kaipaamaan :D). Sen verran intohimoisesti näihin eko(vaate)juttuihin suhtaudun, että ihan varmasti päivittelen kun vain siihen jostakin välistä löytyy pieni hetki. Juttujen tasosta voi sitten huomata onko takana vuorokausi töitä vai vapaapäivä.


Tunika Globe Hope / Globe Hopen verkkokauppa, Farkut A pea in the Pod / New York, Laukku Marimekko / Ideaparkin Marimekko toissa kesänä ja kengät Sorel / Sorelin oma nettikauppa. Juomapullo on LifeFactoryn tuttipullo/nokkamuka ja lapselle alkujaan ostettu mutta omin sen nyt itselleni. Siihen on hyvä piilottaa energiajuoma-addikktio. Näyttää noin paljon terveellisemmältä. 


Tota Globe Hopen tunikaa löytyy tällä hetkellä tarjouksessa Tampereen Seelestä ja One Man Bandista. En katsonut hintoja mutta jos kiinnostaa niin piipahda paikan päällä! Seele löytyy nykyään Kuninkaankadun kävelyosuudelta, siitä missä aiemmin oli Maccikauppa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti